sunnuntai 5. marraskuuta 2017

UUSI $KORDARI UUTEENKAUPUNKIIN!

Uusikaupunki on koordinaattorien kaupunki, taas yksi sellainen tupsahti syömään veronmaksajien rahoja. Valittu koordinaattori on kuulemma hyvä tyyppi ja sehän meillä riittää perusteeksi, kun väkeä palkataan kaupunkilaisten rahoilla. Kuulemma kulttuurikoordinaattoriksi valitun henkilön meriitteihin kuuluu puhallinviikon  tiedottajana toimiminen. Eipä po. juhlaviikko paljon näkynyt Orivon tuolla puolen, mutta se siitä viestinnästä, sillä meillä valittiin tehtävään hyvä tyyppi ja kerman kaveri. Toivotetaan heppulille mukavaa ja tuotteliasta työuraa ja lokoisia elon päiviä piisaavan aina eläkettä myöden.

Siinä oli periaatteellinen paikallinen inhoruikutusmarmatus - totta kai tänne tarvitaan osaavaa henkilö kehittämään etenkin lapsille kohdistuvaa kulttuuritarjontaa. Samoin tarvitsemme liikuntapuolelle vastaavaa henkilöä. Onhan käsittämätöntä, kun kaupungistamme löytyy kymmenien miljoonien eurojen edestä liikuntapaikkoja ja muutamatuhat urheilua harrastavaa lasta plus nuorta, mutta meillä ei nuoriso ja liikuntatoimenjohtajaa. Joskus kaupungin palkkalistoilta löytyi kyseinen henkilö, joka keräsi lähes vuosittain lähes 200 000 euroa hankerahaa lastemme ja nuortemme hyväksi.

Aikoinaan kaupungissamme oli, nykyisen yhden po. alalla häärivän lautakunnan, sijaan, erilliset kaksi lautakuntaa: Yksi kulttuurille sekä toinen nuorisolle ja liikunnalle. Hävittäminen niin valmistelijan kuin jälkimmäisen lautakunnan osalta tapahtui siksi, koska nämä eivät toimineet hallituksen ja korkeimman virkahenkilöjohdon toivomalla tavalla, vaan toivat esille ikäviä realistisia puutteita esim. uimahallin kunnostustarpeesta, hiekkatekonurmen rakentamisesta ja liikuntapaikkojemme jälkeen jäämisestä muihin paikkakuntiin nähden jne.. Meillä rahaa piisasi muihin halleihin, mutta ei liikuntahalleihin, ei edes niiden ylläpitoon, joten nyt koko investointitarve kaatuu kerralla päällemme korkojen kera.

Petri Hatakka kulttuurikoordinaattoriksi

4 kommenttia:

  1. Walan edellisen valta-ajan saavutuksia. Samat miehet ovat nyt niin kovia urheilumiehiä ja rakentamassa hallia.

    VastaaPoista
  2. Entäs ne muut koordinaattorit, viestintään ja oliko 400v tapahtumissakin joku???

    VastaaPoista
  3. Uudessakaupungissa keksittiin uusi titteli kordinaattori ja nyt lauma niitä on Mörnessä piilossa.

    VastaaPoista
  4. Eikö Ukissa ole jo yksi viestintäkoordinaattori, joka ei näy

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!