sunnuntai 12. marraskuuta 2017

SUOMESSA AUTON OIKEUDET ON TURVATTU PAREMMIN KUIN IHMISTEN TERVEYSPALVELUT!!

Sattuipa menneellä niin, että lääkäriin piti varausajan mukaan päästä aamulla klo: 10:00, odoteltuaan neljä tuntia potilas pääsi lääkärin vastaanotolle. Potilaalle varattu aika heitti neljä tuntia. Kun kuuntelee samassa terveyskeskuksessa asioivien potilaiden kokemuksia, ei kertomani ole mitään tavatonta. Kyseessä oli kolmas käynti terveyskeskuksessa saman asian vuoksi ja diagnoosit olivat suunnilleen nämä: 1. Ei tarvitse tehdä mitään, tulkaa viikon päästä uudelleen, niin katsotaan - 2. Olisi pitänyt kipsata heti, joten kipsattiin ja sanottiin, tulkaa kahden viikon päästä uudelleen - 3. On luutumassa väärin muttei voi tehdä enää mitään. Varokaa kivuliasta paikkaa, mutta treenatkaa sitä ja menkää fysioterapeutille.

Jo etukäteen terveyskeskuksesta ilmoitettiin, että lapset ja kiireelliset tapaukset saattavat myöhästyttää lääkärille pääsyä sovitusta ajasta. Mielestäni kuitenkaan  tuntien myöhästyminen ja onneton työn laatu eivät ole hyväksyttävissä. Kaikki selitettiin lopulta lääkäripulalla.  Pidän miltei maagista sitä, miten Suomessa voi juuri nyt esiintyä lääkäripulaa, kun maassamme työskentelee lääkäreitä enemmän kuin koskaan. Lääkärit ovat opiskellet sinun ja minun rahoilla ja me olemme heidän lainansa taanneet, joten syntynyt tilanne vaikuttaa mystiseltä. Mystisyyden nostaa huippuunsa se, ettei kukaan puutu ihmisten kivunhoitoon tai pyri tekemään lääkäripalveluista toimivia - ainoat ratkaisut luvataan ratkeavan ikuisuudessa lymyilevän soten myötä.

Jokainen aikuinen suomalainen rahoittaa terveysturvaansa veroilla, sosiaaliturvamaksuilla ja jopa vakuutusmaksuilla, joten terveyspalveluista puhuttaessa puhutaan jo rahoitetusta perusturvasta ja perusoikeudesta. Tästä huolimatta koko homma on hakoteillä. Verratkaamme esitettyä terveyskeskustilannetta auton huoltoon: Suostuisitko odottamaan sovitusta ajasta viivästyneitä palvelua neljä tuntia? Suostuisitko siihen, että korjaustoimet kuitattaisiin epämääräisillä selityksillä ja pompottamisella. Tuskin kukaan suostuisi autonsa saamaan huonoon kohteluun ja halutessaan autonomistaja saisi, kuluttaja-asiamiehen avulla yhteiskunnalta tuen taisteluun auton oikeuksien ja asiallisen kohtelun puolesta.

Oheisista kokemuksista ja päätelmistä syntyy väkisinkin se mielikuva, että Suomessa auton turva laadukkaisiin sekä joustaviin palveluihin kohoaa kirkkaasti ohi tavallisen kansalaisen terveyspalvelujen. Me kritisoimme, kun paperityöntekijät tai metallin jne. väki pyytää palkankorotuksia, mutta olemmeko antaneet yhden ammattikunnan nousta asemaan, jossa se määrittelee oman palkkansa, työpäivän pituuden ja jopa sen missä se työskentelee?

Olemmeko luoneet systeemin, jossa vain lääkäri voi käskeä lääkäriä ja potilas on lääkäreille pakollinen paha, jota voi pompottaa ja jonka hoidosta ja kivuista ei tarvitse isommin piitata. Lopullinen kysymys on: Ajavatko lääkärit tarkoituksella julkisten palvelujen tasoa ja mainetta alas, jotta heille koittaisi soten jälkeen leveämpi yksityinen leipä?

5 kommenttia:

  1. Kyllä iskee ajatuksia herättävästi. Mietitäänpä vielä autojen saamaa muuta paapomista kuten kalliit parkkipaikat ja tieratkaisut.
    Nyt vaikkapas Ugissa laitetaan 2 miljoonaa uuteen tiehen ettei tule turhaa odotusta Laitilan tielle pääsemiseksi.

    VastaaPoista
  2. Niin tai laitetaan vino pino euroja johonkin polkupyöräväylään Uki-Laitila välille, jota saattaisi muutama sotkija käyttä. Voi hyvää päivä ...

    VastaaPoista
  3. Pasklahden reunojen kaunistukseen aiotaan laittaa taas miljoona lisää joten mistä sitä rahaa kaupunkiin tulee.

    VastaaPoista
  4. Auschwitchin peruja.

    VastaaPoista
  5. Sieltähän ne natsi-saksasta.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!