keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Päättäjien tunnettava vastuu kaupungin työntekijöistä!

Kaupungin asukkaiden viihtyvyyden ja arjen kannalta keskeiseen asemaan nousevat kaupungin työntekijät. Heidän työolojensa tulee kyetä kilpailemaan yksityisen sektorin kera  rintarinnan. Samoin työntekijöiden tulevaisuuden varmuus tulee taata realistisilla lupauksilla ja älykkäillä toteutuksilla. Työtekijöiden pysyvyys kaupungin palkkalistoilla osittaa realistisella tavalla luottamuksen työnantajaan - tyytymättömät lähtevät turvallisemman työnantaja leipiin äheltämään. Ja jos organisaation suorittajat eivät luota työnantajaansa ei heidän tehtävänhoitonsa voi tyydyttää, kaiken rahoittajan, kaupunkilaisen odotuksia ja tarpeita.

Kaupungin työntekijöiden työnlaadusta ja motivaatiosta päättävät viime kädessä luottamushenkilöt. Jokainen hoksaa sen, että 15 000 asukkaan kaupunki ei tarvitse samaa määrää työntekijöitä kuin 18 000 asukkaan kaupunki. Tämän ymmärtää etenkin kaupungin työntekijä, jonka ymmärtämistä seuraa epävarmuus. Ylimitoitetusta työntekijämäärästä seuraavat huono työilmapiiri, joka poikii tehottomuutta. Viimein työntekijää odottavat lomautukset ja irtisanomiset. Tämä romuttaa viimeisenkin uskon koko organisaatioon, epävarmuus kasvaa, motivaatio laskee ja työntekijöiden sairauslomat lisääntyy.

Poliittisilla päätöksillä voidaan siirtää kaupungin työntekijöiden ikäviä koettelemuksia antamalla yskivälle kuntaorganisaatiolle tekohengitystä. Yleensä tämä tekohengitys tehdään nostamalla veroja sekä taksoja. Kun noihin lisätään palvelujen alasajo ja kaupungin kunnallistekniikan, kiinteistöjen sekä kehittämisen laiminlyönti, saavat kaupungin asukkaat tarpeekseen. Alkaa kaupungista poismuutto. Jos säästöt kohdistuvat lapsiin ja vapaa-aikaan, lähtevät lapsiperheet sinne, missä heidän on parempi asua. Kaupungin väkiluvun laskiessa sairaalat jne. suljetaan ja myös ikäihmisten kaupunkiin muutto tyrehtyy ja pian hekin muuttavat parempien palveluiden ja edullisempien verojen plus taksojen paikkakunnalle.

Kaiken mainitun seurauksena, kaikkeen mainittuun syytön kaupungin työntekijä on auttamatta menettänyt kilpailukykynsä. Hän työskentelee organisaatiossa, joka yksinkertaisesti on liian suuri ja siksi tehoton. Viimeistään tässä vaiheessa kuvioihin astuu yksityinen toimija, jonka on helppo olla huomattavasti edullisempi eli tehokkaampi kuin kaupunkiorganisaation työntekijän. Vaikka jonkun on tehtävä kaupungilta vaaditut työt, niiden teettäminen ei enää ole järkevää kaupungin ylimiehitetyllä, huonosti johdetulla eli tehottomalla organisaatiolla. Kaikki edellä mainittu osoitti tylysti, että TALOUS EI OLE VÄLINE VAAN REALITEETTI. Niinpä he ketkä uskoivat talous on väline -väittämään hukkuivat tai hukuttivat.

Kaupunkiorganisaation tulee olla oikein johdettu ja oikein mitoitettu. Organisaation oikeaan mitoittamiseen löytyy kaksi vaihtoehtoa: Joko organisaatiota kutistetaan vallitsevien tarpeiden eli laskeneen asukasluvun mukaiseksi tai tarvetta eli asukaslukua pyritään kasvattamaan. Uusia asukkaita taas ei saada kuin investoimalla niihin puitteisiin, jotka saavat väen ylittämään muuttokynnyksen. Silti kannattaa muistaa Einsteinin tokaisu: He ketkä loivat ongelman, eivät pysty sitä ratkaisemaan, sillä jos heillä olisi tarvittava tieto ja taito ratkaisuun, eivät he olisi ongelmaa aiheuttaneet. Me tarvitsemme kunnon tuuletusta päättäjissä ja etenkin kaupunkiorganisaatiossa. Meillä on kiire ja raju tarve uusista veronmaksajista, menkääpä Aaltosen blogiin katsomaan, mitä laukeaa seuraavaksi: Juhan blogiin tästä




24 kommenttia:

  1. Kerro vielä missäpäin kaupunkiorganisaatiota nää laiskottelijat lymyää? Onko lista irtisanottavista valmis?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista ja vierailuista! Kaupunkimme on valtavien kehitys ja korjausvelkapaineiden puristuksessa. Eiköhän täällä tarvita lisää suorittavaa väkeä. Jos emme tee mitään, kohta ei tarvita muuta kuin henkilö, joka sammuttaa Rauhankatua uljaasti katselevan, ränsistyneen ja tusinakoulun valot!

    VastaaPoista
  3. Sinä osaat säväyttää ja nähdä asiat oudosti

    VastaaPoista
  4. Yksi kaupungin organisaation huono puoli on myös se, että jatkuvasti tehdään uusia muutoksia ja järjestelyjä. Sitten tehdään perään heti uusi muutos, ennen kuin on analysoitu edellisen muutoksen vaikutukset. Tätä tuntuu olevan ympäri organisaatiota, mutta erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen puolella, oli sitten kotihoito kyseessä tai avosairaanhoito.

    Tässä peräkkäisissä ja jatkuvissa muutoksissa kärsivät sekä asiakkaat, että myös työntekijät. Työntekijöiden pitää sopeutua muutoksiin, sen sijaan että keskittyisivät työntekoon. Samalla työntekoa pitäisi tehostaa ja pienemmällä miehityksellä pitäisi tehdä enemmän, mutta kuten aiemmin mainitsin niin sen sijaan se tehokkuus häviää muutoksiin sopeutumiseen.

    En aidosti tiedä mistä nämä jatkuvat muutokset kumpuavat, onko se sosiaali- ja terveysjohtajan vouhotusta, vai onko se kaikki pikkupomot ketkä haluaa oman kädenjäljen näkyviin?

    Tämä jatkuva muutokset ja niiden välillä poukkoilu (välillä organisaatio juoksee vasemmalle, kuukauden päästä oikealle) aiheuttaa työhyvinvoinnin heikkenemistä ja on kestämätön tilanne. Tämä onnistuu vain kaupungin organisaatiossa, ei yksityisellä puolella tälläistä touhua katsottaisi, siellä otettaisiin pätevät johtajat/pikkupomot tilalle.

    VastaaPoista
  5. Vouhottaja johtaa vouhotusta.

    VastaaPoista
  6. http://www.ts.fi/uutiset/maailma/3435762/arioikeisto+jai+kauas+karjesta+Hollannissa++vihervasemmistolle+jattipotti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahinta tällä hetkellä on se, että demarit purkaa katkeroitumistaan Arvela-Hellenin geississä. He ovat Vartiaisen johdolla ajamassa kaupungia kaaokseen. Esim. isojen investointien valmistelu ollaan ajamassa karille. Demarit ja ukipro järjestävät hankkeesta yleisö tilaisuuksia joissa on esittelijänä Arvela-Hellen jonka tehtäviin ei kuuluu valmistelun johtaminen. Hän on arkkitehti jonka tehtävä on kaavojen valmistelu. Tämä tehtävä on laiminlyöty. Arkkitehti ei suostu edes selvittämään esimiehelleen mitä hän käy kaupungilla projektista puhumassa. Ei tämä peli vetele kj:n ja kh:n pitää ottaa ohjakset käteensä ja palauttaa henkilöstö ruotuun.

      Poista
    2. Kai se arkkitehti on kuitenkin enemmän asiantuntija kuin on koulutoimenjohtaja.

      Poista
    3. Jos ei ole demari, on arkkitehtiä enemmän asiantuntija.

      Poista
    4. Merja Kosken kirjoitus Uudenkaupunginsanomissa, tuskin muste kerkes kuivumaan kun jo toimitaan aivan päinvastoin mitä kirjoitetaan!

      Poista
    5. Luitteko Walan mainoksen. Hänen juttunsa terveydenhoidosta oli viime vuosisadalta. Miten TB ja URV kehtaavat rahoittaa noin jälkeenjääneen mainoksia makkaroita.

      Poista
    6. Sinulle klo 10.44:
      * ajamassa kaaokseen ja karille? Väitteesi kaipaisi perusteluja.
      * toimenkuvaan kuuluu kaupunkisuunnittelu, jonka piiriin kuuluu mm. nyt puheena olevat rakentamissuunnitelmat kuuluvat.
      * vapaassa maassa saa vapaasti järjestää tilaisuuksia, joihin itse kukin voi vapaa-ajallaan ottaa osaa. Asia ei kuulu esimiehelle, on henkilö töissä missä vaan.
      PS. ei kannata snobbailla englanninkielisilläsanoilla, kun kieli einäyolevan hallussa

      Poista
  7. Puhut täyttää tuubaa 18.21

    VastaaPoista
  8. Ilman työnantajan lupaa ei onnistu.

    VastaaPoista
  9. Jos demarit pääsee valtaan mitään edistystä ei tapahdu. Korkeintaan Koskelle ostetaan Novida ja arkkitehdille annetaan palkankorotus.

    VastaaPoista
  10. java takkiinsa facessa kuinka se kehtaa.

    VastaaPoista
  11. Mikä ikärakenne oli 18000 asukkaan aikana ja 15000 asukkaan aikana? Lapset ja vanhukset vaatii työpanosta enemmän, kuin työikäiset. Tosin yksityistäminen (monikansallisiin) yrityksiin on kovassa vauhdissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tekniikka menee eteenpäin ja helpottaa työntekoa. jos vanhukset tarvii hoitoa eikö hoitajien pitäisi muutta tänne. myllymäki yksityistää hallituksesta käsin ja kallion kerää rahat itselleen.

      Poista
  12. Mikä on taas kuntavaaliehdokkaiten vaalilupaus puolueen katsomatta,tietenkin se vanha sama.Äänestä sinä minua, minä kusetan sinua.Näin se vain on hyvävelijärjestelmässä.

    VastaaPoista
  13. On aika käsittämätöntä jos kunnan työntekijä nostattaa väkeä esimiestään ja päättäjien enemmistöä vastaan. Sopisi hiukan pohtia käytöstä varsinkin kun aikaisemmat saavutukset ovat onnettomia epäonnistumisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpönpöpön. Vai nostattaa, anna mun nauraa.

      Poista
  14. Lopputili. Olis mielekiintoista kun jokainen kaupungin työtekijä pitäisi vapaa-ajalla infotilaisuuksia.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!