sunnuntai 1. tammikuuta 2017

HIENOA ALKANUTTA VUOTTA TEILLE KAIKILLE JA 400-VUOTIAALLE UUDELLEKAUPUNGILLE!

Uudenkaupungin 400-vuotisjuhlinta alkoi valokulkueella ja valtavan tyylikkäällä ilotulituksella - onko täällä nähty koskaan yhtä hienoa ilotulitusta? Tästä on hyvä lähteä, positiivisella yhteistyöllä,  rakentamaan mahtavaa juhlavuotta, joka nostaa kaupunkimme julkisuuteen ja pysyvälle kasvunuralle.

Positiivisuus ei perustu hymistelyyn ja selän kääntämiseen ongelmille. Todellinen positiivisuus on ongelmien esiinnostoa ja niiden korjaamista. Hyssyttelyllä ja valheilla emme saa koskaan kuntoon, joten epäkohtiin täytyy puuttua todella voimakkaasti. Mitä ikävämmän ja suuremman ongelman saamme kuntoon, siitä suuremmasta positiivisesta teosta on kyse.

Vaalit antavat jokaiselle mahdollisuuden osallistumiseen ja aktiiviseen vaikuttamiseen - Uudessakaupungissa piisaa vaikutuskanavia kommunisteista kokoomukseen, joten harkitse mukaan lähtöä. Sen sijaan, että vaadittaisiin toreilla ja kuppiloissa muutosta parempaan, kehotan ryhtymään muutoksen tekijäksi. Muutokseen tarvitaan suuri muutos valtuuston kokoonpanossa eikä tätä tapahdu, jos oma ehdokkaaksi lähtö tyrmätään ajatuksella: Ei tästä koskaan mitään tule, tämä on aina sitä samaa.

56 kommenttia:

  1. Valokulkue oli onneton, ilotulitus loistava.

    VastaaPoista
  2. Hyvät uudet vuodet Javalle!

    VastaaPoista
  3. Sairaat kaupunkilaiset jäävät hoitamatta ja kaupungin rahaa ammutaan taivaalle. Tyhmää touhua.

    VastaaPoista
  4. Javalle: ei kannata lähteä ehdolle kunnallivaaleihin, demareissa muutama henkilö päättää miten äänestetään jaa vai ei. Ainostaan vassareissa ei tehdä ryhmäpäätöksiä ja jokainen saaa omantunnon mukaan äänestää jaa vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä saa äänestää oman kannan mukaan. Niin tapahtui myös viime valtuustossa.

      Poista
    2. ei tapahtunut Novidasta äänestettäessä

      Poista
    3. Ei koska olivat asiassa yksimielisiä.Tollo olet.

      Poista
  5. S.
    Kiitäkää Walaa ja yrittäjiä komeasta ilotulituksesta. Taskulamput jakoi kaupunki,

    VastaaPoista
  6. Raumalla on kuulema johtamisongelma ja todellisen tiedon vääristely

    VastaaPoista
  7. Mistähän se tuli Raumalle.

    VastaaPoista
  8. Odotimme valokulkuetta. Se oli pettymys, ei enää jaksettu odottaa tuntia ja ilotulitusta, Se oli hieno ja jäi näkemättä. Nyt sekin harmittaa. Ei lapset jaksa odotella tunteja ilotulitusta. Tapahtumia voisi järjestää joku, joka ymmärtää lasten käytöstä.

    VastaaPoista
  9. Amatöörien vetämä tapahtuma. Pimeä valokulkue ja juhlapuhe ilman ääntä. Voiko nolompaa tapahtumaa olla?

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommenteista ja vierailuista! Älkääs nyt olko niin kriittisiä. Talkoovoimin toteutetuksi ihan hyvä tapahtuma. Kommentoija 1. tammikuuta 2017 klo 11.52: Kiitokset ja eikös juuri tuon vuoksi kannattaisi lähteä demareiden listoille ja palauttaa puolueen paikalliseen toimintaa sosiaalisuus ja demokratia?

    VastaaPoista
  11. Älä Java viitsi. Tapahtuma oli niin perseestä kuin olla voi. Tuhannet ihmiset kuuntele puhetta, jota eivät kuulleet. Ketkä tämän järjesti?

    VastaaPoista
  12. Minua ihmetytti helikopteri, joka lensi ihmisjoukon yläpuolella. Tekninen vika ja jälki olisi ollut pahaa.

    VastaaPoista
  13. Oliko tosiaan oikea helikopteri vai pieni kauko-ohjattava?

    VastaaPoista
  14. Satakunnan Kansa 28.12.2016 Rainer Lehti(sdp),mitta täyttyi sisäpiiriongelmista Raumalla

    VastaaPoista
  15. Ei mikään Super Puuma mutta iso kamerahelikopteri. Niitä taisi olla kaksi. Lensivät ihmisten yläpuolella ja laskeutuivat ihmisten keskelle. Olikohan laillista lentämistä

    VastaaPoista
  16. Vai peräti kolme lennätettävää?

    VastaaPoista
  17. Kovaa tekstiä, niin kovin tuttua ja johdateltavissa Ukiin
    http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/rainer-lehti-puheenjohtajan-paatossanat-14029499/

    VastaaPoista
  18. Tätä paskaako juhlavuosi on?

    VastaaPoista
  19. Sama toimintatapa jatkuu Raumalla mitä harrasti kotikaupungin johtamisessa. Tekeekö tutkintapyynnön Lehdestä,työpaikkakiusaaminen?

    VastaaPoista
  20. Taitaa olla hyvä juttu, kun Vainion puhetta ei kuullut rannalla. Niin typeriä mies puhui uutisissa. Joku voisi neuvoa kaupunginjohtajaa median hyödyntämisestä. Ikävä on Kari Koskea. Sen luultavasti saisi halvalla Raumalta.

    VastaaPoista
  21. Hoida sinä Java Inkerisi mediakoulutus kuntoon. Vai oliko hänen esiintyminen valtakunnan uutisissa miljoonalle suomalaiselle kasevaa? Ei tässä sen häävisempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvin suoriutui. Mikä sua vaivaa?

      Poista
    2. Areenassa katsottavissa.

      Poista
    3. Kävin katsomassa ja se oli sitä samaa ikuista mitätöntä jauhamista. Ei tuo höpinä herätä kiinnostusta Uuttakaupunkia kohtaan ja Parviainen, anna mun kaikki kestää.

      Poista
    4. Nehän oli vastauksia toimittajan kysymyksiin. Siis uutislähetyksessä.

      Poista
  22. http://filosofianpuutarha.blogspot.fi/2011/08/miksi-aarioikeisto-vihaa-naisia.html

    VastaaPoista
  23. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005028792.html
    Toimittaja Ulla Appelsin puhuun täyttä asiaa.

    VastaaPoista
  24. Olisivat he voineett hiukan harkita mitä vastaa eikä laukoa älyyttömyyksiä miljoonalle katselijalle. Helvetin tontut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna osoite mistä voi katsoa.

      Poista
    2. Yle Areena Tv1 Uutiset eilen klo 18

      Poista
  25. Kiitos.Kummallakaan ei ollut kykyä käyttää julkisuutta Uudenkaupungin hyväksi. Hyvä etteivät yrittäneet laulaa.

    VastaaPoista
  26. Kumpikaan virkamies ei muninut, mutta tilaisuus kaupungin markkinointiin jäi käyttämättä. Suunnitelmallisuus ja mediataidot puuttuvat molemmilta. Rantatapahtuma oli selkeä fiasko.

    VastaaPoista
  27. Päivän aviisi kehu tapahtumaa ja lehti kertoo totuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piiri pieni pyörii. Jutun kirjoittaja on yksi järjestäjistä. Harvoin kukaan itseään haukkuu. Se totuudesta.

      Poista
    2. Nyt olisi hyvä ottaa mallia Pikku Leijonista. Koko juhlajohto vaihtoon ja vältetään megafiasko.

      Poista
    3. Juhla oli ihan ok. Sua vaan vituttaa ja postauksiesi perusteella kyseessä on joko tausta- tai perusvitutus. Parannuskeinoa ei ole mutta usein oireita helpottaa tällaisten kommenttipalstojen tarjoama vertaistuki.

      Poista
    4. Älä sinä viljele veetä, jos epäonnistunutta juhlaa arvostellaan aiheellisesti. Jokaisella on oikeus ottaa kantaa yhteisten rahojen käyttöön.

      Poista
    5. Parannuskeinoista on paras, kun menette taskulamppuinenne kotiin.

      Poista
  28. Minä kommentoin ensimmäistä kertaa ja myös minun mielestä juhla oli surkee. Valokulkue ilman valoa ja puhetta ja musiikkia ilman ääntä. Lehdessä tekijä ylistää työtään. Tyypillistä ukilaista pienen piirin rahat sulle mulle touhua. Osaamisesta ei välitetä. Rahat pidetään pienen piirin sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaettiinko valokulkueeseen rikkinäisiä taskulamppuja, ilmankos olivat ilmasia.��

      Poista
  29. Taskulamppukauppias saattoi olla ainoa, jolle tapahtuma oli juhlapäivä. Kenenkähän järjestäjän kaverilta ne ostettiin?

    VastaaPoista
  30. Tekijä kehuu omaa epäonnistunutta työtään Plarissa, mutta täällä sitä ei saisi kritisoida. Tyypillistä ukilaista käytöstä.

    VastaaPoista
  31. Lapset pitkästyivät takertelevaan ohjelmaan ja ilotulituksen odotteluun. Lähdin paikalta kesken pois. Enkä ollut ainoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka huolehti lapsistasi kun lähdit pois? Vai jätitkö heidät yksin?

      Poista
    2. Kyllä valokulkueessa valo oli.puheet olivat hyviä.

      Poista
    3. Eipä näkynyt eikä kuulunut. Hauskinta oli Uki 400 tulen sytyttäminen. Amatöörit asialla.

      Poista
    4. Kyllä taskulampuissa oli valo päällä. Facebookin kommenteissa tapahtumaa kehutaan.

      Poista
  32. Gyl maar
    http://ls24.fi/artikkelit/rainer-lehti-paukkupatruunat-piipussa

    VastaaPoista
  33. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Itse olin kyseisessä tapahtumassa toljottarn sillalta Pasklahden pohjukkaan. Kohtuullisen odottelun jälkeen rannalle vaeltaneet ihmiset heiluttelivat taskulamppuja. Lamppujen tehosta ja valosektorista johtuen esitys ei juurikaan säväyttänyt sillalla seisoskelevia katselijoita. Kun puhetta saati musiikkia ei kuulunut sillalle.useat muut ja minä lähdimme paikalta pois. Samoin tekivät useat rannalla, mutta kauempana Pasklahden pohjukkaa seisoneet, suuntasivat pois juhlapaikalta. Parhaalla tahdollakaan tapahtumaa ei voi pitää minään nappisuorituksena, mutta eiköhän täältä löydy ruikuttamiselle merkittävämpiäkin kohteita. Näin nämä juhlat alkoivat, toivotaan suunnan kääntyvän parempaan ja osaamisen, luovuuden sekä ammattitaidon nousevan jatkossa esiin.

    Muutaman virkahenkilön tv-esiintymisessä oli toivomisen varaa, etenkin kaupunginjohtajan. Jos ei tiedä mitään medianhallinnasta, on esiintyminen juuri tuota - mennään siitä missä aita on matalinta. Nyt Mörnen vintillä täytyy terästäytyä ja saada palikat oikeaan järjestykseen.

    Raumalla tilanne taitaa olla aika sama kuin täällä joskus. Ainoa ero lienee siinä, että kun täällä heitettiin miljoona euroa Gankkulan kaivoon Raumalla pistetään kymmenenmiljoonaa euroa menemään.

    VastaaPoista
  34. Javalla on ihmeellinen tapa lopettaa keskustelu.

    VastaaPoista
  35. Tiedätkö Java valittiinko Merja Koski viranhaltijapäätöksellä demarienemmistöisen Euran kunnan hallinto-ja kehittämispäällikön sijaiseksi?

    VastaaPoista
  36. Kuntaliitosta pukkaa Uki Eura Rauma suunnalla.

    VastaaPoista
  37. Kiitokset käynneistä ja kommenteista! Kyseisen henkilön liikehdinnän seuranta ei ole agendallani kärkipäässä. Toivon hänelle menestystä Eurassa ja riemulla otan uutisen vastaan.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!