torstai 17. marraskuuta 2016

TÄMÄ MOMENTUM EI SAA KARATA

Uudenkaupungin asuntotilanne putkahti tänään jopa YLE:n aamu-tv:ssä  julkisuuteen. Tämän jos minkä uskoisi herättävän markkinavoimien kiinnostuksen kaupunkiamme kohtaan. Kyse on ainoastaan siitä osataanko asuntotilanne kääntää kaupungissamme positiiviseksi ongelmaksi, joka saa rakentajat plus sijoittajat kilpailemaan tonteista ja rakentamisesta. Suurin virhe mitä nyt voidaan tehdä, on se, että kaupunki, jälleen kerran, itse aloittaa epätoivoisen rakennusräpeltämisen, josta ei taaskaan synny mitään valmista.

Lakea oli jo aiemmin valmistautunut rakentamaan kaupunkiimme vuokrakerrostalon, mutta kaavoituksen kangertelun vuoksi hanke raukesi ja silloinen momentum lurahti siltäkin osin läpi käsien. Tuolloin Uusikaupunki teki ihmeellistä ja varsin noloa historiaa: Keskellä lamaa Suomen voimakkaimmin työpaikkoja kasvattava paikkakunta menetti asukkaitaan. Tämän lisäksi jo se on melkoisen koominen paradoksi, että kaupungin satsatessa  miljoonia euroja kaiken muun kustannuksella elinkeinopolitiikkaan, kaupunki menetti työpaikkoja: mutta kaupungin lopettaessa aktiivisen elinkeinopolitiikkansa, alkoi työpaikkojen määrä kasvaa sadoilla. Mutta nolointa ja anteeksiantamattominta amatöörimäisyyttä on se, jos tuhansista työpaikoista huolimatta väki jättää kaupungin, josta löytyy mm. miltei tyhjä uusi kerrostalo.

Olemme maksaneet armottoman suuret oppirahat. Joten viimeinkin meidän pitäisi hoksata, etteivät kunnat luo yrityksiä tai työpaikkoja. Samoin hoksattavien asioiden sankoon tulee lisätä se, että väärillä päätöksillä kunta estää kehittymisen ja pahimmillaan tämä saa aikaan väkipaon, joka poikii uusia ongelmia. Vaikka väärien päätösten takana ovat aina luottamushenkilöt, sikiävät nämä päätökset epäonnistuneesta valmistelusta. Päättäjien tulee vaatia laatua valmistelijoita, eihän kunta saa muodostua miksikään mukavien tanttojen ja taunojen suojatyöpaikaksi, jossa he saavat temmeltää vapaasti ja räpeltää laadutonta työtä hamaan eläkkeeseen asti.

Jos kaupunki organisaation huipulta löytyy tyyppi, joka pitää kaupunkiimme muuttamista mahdottomana, sopii luottamushenkilöiden pohtia kunnan ja sen asukkaiden etu huomioiden: ONKO TÄLLÄ TYYPILLÄ REALISTISIA EVÄITÄ TEHTÄVÄNSÄ HOITAMISEEN? Samassa yhteydessä on paikallaan pohtia syitä vinoutuneeseen huoltosuhteeseemme. Olemmeko ammattitaidottoman valmistelun seurauksena tehneet päätöksiä, jotka ovat hätistäneet lapsiperheet kaupungistamme?

Jos jatkamme vanhalla linjalla, mokaamme tämänkin momenttumin. Mikä nolointa, se tapahtuu kaupunkimme juhlavuotena, jolloin olemme päätöstemme kanssa valtakunnan estradilla. Siispä tarvitsemme ripeydellä maustettua luovuutta ja kykyä erilaisten ajatusten yhteen saattamista, jotta kaupunkimme asukkaat saavat osansa autotehtaan tuomasta onnistumisesta. Tästä onnistumisesta päättäjiä odottaa palkinto kevään vaaleissa.

3 kommenttia:

  1. Paras kommentti tähän "asuntopulaan" oli se, että tänne muuttoa harkitsevilla autotehtaan työntekijöillä ei ole varaa maksaa yli 450 euron vuokria. Jos uutta rakennetaan, pitää rakentaa huonoa ja halvalla, jotta saadaan vuokrataso pysymään sellaisena, että asuntoon on autotehtaan parin tonnin kuukausituloilla varaa. Asuntopula on lainausmerkeissä siksi, että mitään pulaa ei oikeasti ole vaan hyvinkin pikaisella googlettelulla löytyy pitkälti yli 20 vapaata vuokra-asuntoa. Lisäksi myytäviä on jo pelkästään etuovi.comissa 119 kpl. Miksi suunnitellaan parakkikyliä, joihin muuttavat eivät taatusti tule maksamaan kunnallisveroaan Uuteenkaupunkiin, vaan pysyvät kirjoilla entisessä kotikunnassaan?

    VastaaPoista
  2. Siinä kommentissa on järkeä. Tarjotaan muualle verot maksaville työpaikka. Ei niille enää asuntoa tarvi tarjota.

    VastaaPoista
  3. Uusiin asuntoihin ei välttämättä muuttaisi uudet kaupunkilaiset vaan täällä jo asuvat. Edullisia asuntoja vapautuisi tällä tavalla.
    Asuntoja on aina tarjolla oli asuntopula tai ei mutta ei niistä apua ole jos kukaan ei niitä halua.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!