tiistai 8. marraskuuta 2016

Home salattiin oppilailta ja opettajilta?

Muualla hometutkimusten tavoitteena on ongelmien ´paikantaminen ja korjaaminen. Uudessakaupungissa tutkimuksissa pyritään välttämään homeen löytymistä ja jos sitä löytyy, mitään korjauksia ongelman poistamiseksi ei tehdä, vaan löydökset salataan oppilailta, heidän vanhemmilta kuin koulussa työskenteleviltä opettajilta: Tähän tulkintaan päätyy , kun kuuntelee vanhempien ja kaupungin henkilöstön puheita sisäilmaongelman käsittelystä ja tiedottamisesta.

Pöyristyttävää lasten ja opettajien terveydestä piittaamattomuutta on etenkin se, ettei edes  sisäilmaongelmien tiedotustilaisuudessa kerrota vanhemmille homepisteiden löytymisestä. Po. ongelmasta ovat oppilaiden vanhemmat valittaneet jo useita vuosia, joten pahimmillaan sisätilaongelmat ovat saattaneet aiheuttaa lapsille altistumista, jonka terveydellisistä seurauksista he saavat kärsiä lopun ikänsä.

Vielä menneen viikon maanantaina järjestetyssä infossa ei oppilaiden vanhemmille osattu kertoa varmuudella edes sitä onko koulussa hometta, näin paikalla olleet valistivat minua, Mutta tänään kaupungin palveluksessa oleva henkilö osasi kertoa Kalannin koulussa löytyvän hometta ruokasalissa, opettajainhuoneessa ja ainakin yhdestä luokkahuoneesta. Lisäksi eräs lasten vanhemmista informoi minua, että yläpohjasta löytyy, jotain tummaa pölyävää mössöä. Kumoaako tämä tieto menneen viikon maanantaina oppilaiden vanhemmille kerrotun väittämän vuotaneen katon ja vuodon seurausten  asianmukaisesta korjauksesta?

Tapasin päivällä kyseisen hallintokunnan varsin korkean virkahenkilön, joka vastasi myöntäen päiväkodeistammekin löytyvän sisäilmaongelmia, joita ei kuulemma ole kyetty paikallistamaan. Samainen virkahenkilö kertoi ettei opetus- ja kasvatuslautakunnassakaan ole  kerrottu homelöydöksistä. Jos todellakin näin on, niin salaamisen motiivit ihmetyttävät melkoisesti, koska kyseessä on karmeimmillaan satojen aikuisten ja lapsien terveyden riskeeraaminen. Nythän on vain vähätellen ilmoitettu, että  koulun 195 oppilaasta ainoastaan kymmenen kärsii sisäilmaongelmasta.

Koko touhun tekee tragikoomiseksi se, että joku vuosi sitten kaupungistamme hävitettiin viisi toimintakunnossa ollutta pientä koulua, joista osa on myyty pois. Jos nyt edessä on iso kouluremontti ja murheellisimmillaan koko koulun purkaminen, lisää pienten koulujen puute mahdollisten remontti- tai rakennuskulujen oheiskustannuksia rajusti. Koska koulutoimen ja kiinteistöjemme ympärille mahtuu runsaasti hämäryyksiä, lienee nyt parempi satsata ulkopuoliseen osaamiseen ja tietotaitoon po. ongelmien parhaan ratkaisun löytämiseksi ja lasten sekä opettajien terveyden turvaamiseksi. Toivottavasti olen nähnyt pahaa unta, kuullut tai tulkinnut väärin, sillä kuten kaikki muistavat menneestä: MEILLÄ PIENI EI OLE KAUNISTA, VAAN KALLISTA - AINA PIENESTÄ PINTAREMONTISTA ALKAEN!

11 kommenttia:

  1. Virkamiehet yrittävät varmasti parhaansa ja sinä Java haukut niitä. Asetu heidän asemaansa ja löydät inhimillisyyden.

    VastaaPoista
  2. Asiat pitää infota niin että ei jää epäilyn sijaa. Näin ei ole taaskaan tapahtunut vai onko jonkun mielestä?

    VastaaPoista
  3. Eikös niistä ihannoimistasi pienistä kouluista ainakin Jokisvun koulu ole läpimätä?
    MOT

    VastaaPoista
  4. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Eikö inhimillisempää ole vaatia takeita lasten ja kouluissa työskentelevien terveydelle ja tulevaisuudelle kuin vaieta ja olla loukkaamatta muutamaa herkkähipiäistä. Enkä minä ketään syytä, minä ainoastaan ihmettelen asioita ja niiden käänteitä. Oikaiskaa virheet - OLEN OIKEIN MIELELLÄNI VÄÄRÄSSÄ!

    En tiedä pienten koulujen nykytilasta, kun niiden kuntoa ei saanut tutkia ennen niiden lopettamistakaan - tuolloin sitäkin esitettiin. Tuskinpa koulut ovat ainakaan parempaan kuntoon tulleet. Tämä ei tietenkään koske myytyjä ja remontoituja koulurakennuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei virkamiehillä ole aikaa puuttua homekouluihin on niin vähäpätösiä juttuja kun heidän aikansa kuluu ikkunapuiden syynäämiseen ja saunalauttojen tutkimiseen mistä on todella kysymys.

      Poista
  5. Harvinaisen typeriä kirjoituksia Merja Koskelta ja Heikki Walalta. Kuinka Wala voi esittää jotain noin typerää valtuustossa? Java puolestaan valmistautuu vaaleihin levittämällä homehysteriaa.

    VastaaPoista
  6. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Hommeesta pitee olla hiljoo, kersatha o vua sitä varte, että virkaimmeiset piäsöö tienaamoo. Ei kersoiesta sua kului tulla. Männöö emä paljo rahhoo eikä piäse laevalle reissoomaa.

    VastaaPoista
  7. Eikös se Pietolan päiväkotikin joskus myyty hoivayrittäjälle hyväkuntoisena ja kun uusi omistaja alkoi rakennusta remontoimaan niin todellisuus paljastui. Rakennus oli purkukuntoinen ja purettiin kokonaan. Saman näköisiä rakennuksia on päiväkodit ja Männäistenkoulukin. Ehkäpä samoja vikoja kaikissa.
    Ja eikös tässä nyt satsata viikaisten koulun remonttiin niin saadaan Kalannin yläastelaiset sinne ja Männäisiltä talon purettaessa alakoululaiset Kalannin yläkoulun tiloihin. Toivottavasti ei näin.

    VastaaPoista
  8. Ent Pietolan pvk meni juuri noin. Samoin muutkin ed mainitut tasakattoiset.
    Mitä tulee Viikaisten koulun vanhan osan remonttiin niin sekin tuntuu järjettömältä. Yli 60 vuotta vanhaa rakennusta ei saa järkevästi energiatehokkaaksi saatika sen tiloja nykepäivän tarpeita vastaavaksi.
    Viikaisten vanha osa saattaisi olla jopa taloudellisempaa purkaa ja rakentaa vaikka samantyylinen rakennus, mutta nykyistä pienempi. Nythän siellä on noin 2000m2 neliötä erityisen hankalasti hyödynnettävää tilaa.
    Lisäksi näen Kalannin mahdolliset koulujärjestelyt järkevänä.

    VastaaPoista
  9. Ongelma on todellinen - hometutkimuksia vältetään, tehdään lähes poikkeuksetta puutteellisesti ja tuloksia salataan ja vähätellään. Tämä ei valitettavasti ole kuitenkaan toimintakuvio yksinomaan Uudessakaupungissa, vaan varsin yleinen menettelytapa koko Suomessa. Tämä "yhteinen linja" ei kuitenkaan tee asiasta yhtään hyväksyttävämpää tai perustellumpaa eikä se tue millään tasolla sellaisia eettisiä ja periaatteellisia arvoja, joihin pohjautuu kansalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Virkamiehet eivät tee parastaan - ongelmilta halutaan sulkea silmät ja asioita priorisoidaan talous edellä. Olen vakaasti sitä mieltä että yhteisellä tahtotilalla ja oikeilla menetelmillä päästään pitkälle - silloinkin kun raha ei riitä! Tässä ei siis tule miettiä päättäjien ja virkamiesten haasteellista tilannetta, vaan katsoa kokonaiskuvaa pykälä syvemmin. Lasten ja aikuisten terveydestä ja toimintakyvystä tulee huolehtia. Se on perusta tulevien ja nykyisten työntekijöiden työkyvylle - talouden rattaille, jotka hiljenevät ilman tekijää. Huono sisäilma homeineen ja haitallisine kemikaaleineen (joita mm nykyiset, uudet rakennusmateriaalitkin runsain määrin sisältävät) horjuttavat ihmiskehon mekanismeja pahimmillaan niin vakavasti, että elämä nyky edellytyksin ei tahdosta huolimatta onnistu mitenkään - altistukset romuttavat terveyden pohjalukemiin ja puhjenneet yliherkkyydet rajoittavat ja eristävät. Vaikutukset ovat elinikäisiä ja siten peruuttamattomia. Huolestuttavinta altistuksissa on se, että toistaiseksi oireettomilla henkilöillä oireet voivat puhjeta vasta ajan kanssa. Ne, jotka jo oireilevat, soittavat hälytyskelloja meidän kaikkien puolesta. Ja kun tähän vielä on osoitettavissa syy (mm märät villat), on järin kummallista, että se voidaan ohittaa olkapäitä kohauttamalla.

    VastaaPoista
  10. On varsin ikävää, että rakennuskantamme on viime vuosikymmenten sisällä ajautunut niin huonoon kuntoon - tämä on paitsi uusien, uudehkojen myös vanhojen rakennusten ongelma. Moni ihmettelee miksi jopa satoja vuosia hyvin säilyneet rakennukset homehtuvat 2000-luvulle tullessaan. Niitä on korjailtu ja eristetty nykyrakentamismenetelmillä - tekniikalla, joka ei yksinkertaisesti sovellu rakenteille, joissa lämpö- ja kosteustekninen toimivuus on perustunut materiaalien hengittävyyteen. Ei nimittäin ole vaarallista jos joku kastuu, vaan miten se kykenee kuivumaan. Kuivumiselle este on mm muovi monessa muodossa.
    Pelkästään jo nykymarkkinat vallanneet synteettiset muovimaalit ja muovitapetit ovat syrjäyttäneet toimivat ja hengittävyyden sallivat öljymaalit ja paperitapetit. Vanhoja rakenteita myös eristetään väärin ja väärillä materiaaleilla (esim mineraalivilloilla joihin normaalioloissakin rakenteisiin tiivistyvä kosteus imeytyy eikä kuivu ikinä - homehtumattomaksi mainostetut lasi- ja kivivillat märkinä kuitenkin homehduttavat mm ympärillään olevat puurakenteet - rakenteet, jotka muiden hengittävien materiaalien kanssa kykenisivät muutoin kosteuden itsestään haihduttamaan).
    Uudessa rakennuskannassa huolestuttavaa on niiden riskialtis monikerroksellisuus, rakennusaikaiset virheet ja kiire, "materiaalihienoudet" arveluttavine aineineen ja elinkaariltaan varsin lyhyeksi määritelty ikä. Eipä ole tulevilla sukupolvilla perittävää kun rakennukset tulevat suunnitellusti tiensä päähän ja korjauskyvyttömiksi muutamassa vuosikymmenessä. Nykyrakentaminen on rahanhukkaa kerrassaan. Tähänkö meillä on varaa - ja vielä energiasäästön nimissä?

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!