torstai 25. elokuuta 2016

VAPAA MEDIA TAKAA VAPAAT VAALIT!

Muutosta ei tule Uuteenkaupunkiin: on väittämä, joka elää sitkeästi kansan keskuudessa. Tästä seuraa väistämättä väittämä: Vain kahelit lähtevät ehdokkaiksi pilkan ja julkisen ilkeilyn kohteeksi. Siksi vain harvat uusikaupunkilaiset pohtivat vakavasti ryhtymistä kuntavaaliehdokkaaksi. Jos asioita hiukan tarkastellaan, voi todeta muutoksen jo saapuneen Uuteenkaupunkiin ja kaupunkimme kulkevan kohti, pitkästä aikaa ensimmäisiä, normaaleja vaaleja, joissa ehdokkaita kohdellaan tasapuolisesti ja reilusti.

Viime valtuustokaudella viikoittain, vailla perusteita, parjattiin ehdokkaita. Tätä ei tapahtunut ainoastaan yleisönosastojen sadoissa nimettömissä kirjoituksissa, vaan aina päätoimittajaa myöden levitettiin valheellista tietoa ja parjattiin ehdokkaita. Kaiken huippuna voitiin pitää ns. poliittisen toimittajattaren luonneanalyyseja ja valtuustoryhmän nimittämistä pelleksi. Tältä pohjalta ponnistavaa uutisointia ei voinut mitenkään  seurata rehelliset vaalit.

Aivan oma lukunsa oli lehden tasapuolinen kädenojennus valtuustoehdokkaille. Julkisuudessa lehti julisti antavansa kaikille valtuustotarjokkaille palstatilaa. Toiset saivat isommin tilaa ja yleensä nämä samat saivat myös paremmat tilat lehdessä. Kuitenkin törkeintä oli lehden puuttuminen ehdokkaiden tekstin sisältöön, jopa kirjoitusten otsikoita rukattiin kirjottavalle ehdokkaalle epäedulliseksi. Koko tasapuolisuusoperaation oli tarkoitus uskotella kansalle lehden olevan reilu ja tasapuolinen, mutta siinä sivussa ehdokkaiden välinen tasapuolisuus jäi toteutumatta.

Vielä tämän vaalikauden alussa saimme nauttia mystisestä ihmeuutisoinnista: lehti puuttui tökerösti puolueen sisäisiin asioihin, jakoi huuhaa tietoa Winnovasta ja Novida kuviosta sekä sotkeutui yrittäjien ja kaupungin väliseen toimintaan. Tämä käsittämättömyys loppui, kun koko kaupunki sai joululahjan eli mediassa tehtiin tilaa tolkun päätoimittajalle. Sen myötä muutos oli melkoinen vai oletteko nähneet vainonomaisesti nimettömien haukkuvan, nimeltä mainiten, päättäjiä? Onko valtuustosta kirjoittava toimittaja mollannut valtuutettuja katkeriksi, kateellisiksi tai pelleiksi? Olemme saanet tolkun päätoimittajan, joka on päästänyt lehtensä toimituksellisen osaamisen irti esim. vuokrakerrostalovouhotus ammuttiin alas, kun median entinen messias yritti ratsastaa sillä. Toimittaja kuuli valtuustossa kaupungin henkilöstön työpahoinvoinnista ja puuttui siihen välittömästi!

Muutos on tullut ja siksipä kaikki seuraamaan Uudenkaupungin Sanomien aloittamaa sarjaa valtuustoryhmien toiminnasta ja tavoitteista. Samalla jokaisen sopii pohtia omaa rooliaan mahdollisena luottamushenkilönä. Nyt tätä työtä voi tehdä ilman pelkoa tulemasta leimatuksi  kaheliksi tai tolkuttomaksi. Lukekaa demarien Lea Myllymäen jututus sekä puolueen vaaliajatelmat ja tämän jälkeen voitte pohtia vaikkapa demarien listoille asettumista. Puolueiden listat ovat avoinna kaikille täysi-ikäisille kaupunkilaisille, joten etsikää puolue, lähtekää mukaan ja vaikuttakaa!

24 kommenttia:

  1. Muistan hyvin kaupunginjohtaja Kari Kosken ja U:gin Sanomien Matti Jussilan yhteistyön. Se oli naiviudessaankin hwlvetin tehokasta. Yhdessä numerossa saattoi olla Kari Kosken kuva ainakin kahdella sivulla ja kolmannella olikin jo Kosken rouvan kuva. Oli meillä Turussa ihmettelemistä.
    Tulikin mieleen, että toimittajiin pitää olla hyvät suhteet, ja mainostulot on turvattava. Samalla lehti toteuttaa asiasi kuin kuin täsmäase...

    VastaaPoista
  2. Jussilan ja Huittisen aika oli puolueellista tiedottamista. Järvinen ja Nikula olivat kaksikon viimeiset uhrit. Jussilan ja Huittisen lähdön jälkeen lehti muuttui asialliseksi.

    VastaaPoista
  3. Vartiaista pidettiin myös Ukarissa kuin kukkaa kämmenellä. Kuvia useita ja kehumista joka lehdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vartiainen oli johtaja ja toimi kaupunkilaisten parhaaksi. Nyt demarit vähät välittää kaupungista. Kosken rehtorinpaikka on puolueelle ainoa tärkeä asia.

      Poista
  4. Java on oikeassa. Lehti muuttui kerralla normaaliksi tiedotusvälineeksi. Tämä on kova paikka entisille mediasuosikeille Walalle, Antolalle, rouva Koskelle ja Forssille. Nyt he lähtevät vaaleihin samalta viivalta muiden kanssa. Eikä tuossa kisassa heidän eväät riitä.

    VastaaPoista
  5. Myllymäen haastattelu todistaa Uudenkaupungin demarien olevan samanlaisia valehtelijoita kuin persut.

    VastaaPoista
  6. Tervaiset teatterista!

    Ei Kosken rehtorinvirka ole ainoa, Myllymäki pitää huolta itsestä ja Vasamasta

    VastaaPoista
  7. Java kirjoittaa
    Puolueiden listat ovat avoinna kaikille täysi-ikäisille kaupunkilaisille, joten etsikää puolue, lähtekää mukaan ja vaikuttakaa!

    Sano Java mikä puolue on sinulle avoin?

    VastaaPoista
  8. Java tulee vassarien listoille.

    VastaaPoista
  9. Ei media ainakaan java äänimäärään vaikuttanut, koska oli melkein sama kaksissa perätäisissä vaaleissa.

    VastaaPoista
  10. Kuinka paljon enemmän Java olisi saanut ääniä, jos ei olisi joutunut mediavainon kohteeksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olis saanut sata enemmän ei oli silti pääsyt valtuustoon. Oli väärällä listalla ehdokkaana

      Poista
    2. Tähtisen ja Aaltosen äänimäärät romahti, siksi lista ei pärjännyt. Javan äänimäärällä olisi menty läpi demareissa ja persuissa.

      Poista
  11. Ei Java pääse listoille. Java saisi vaaleissa kannatusta, mutta hänen äänet pelottavat puolueissa. Saattaa viedä äänillään nykyisiltä hallituksessa istujilta paikan. Javaan piile riski vallan menettämisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnallisvaaleissa ei äänestetä henkilöitä hallitukseen vaan valtuustoon

      Poista
    2. eniten ääniä saaneet menee hallitukseen. naiskiintiön vuoksi keskustan sopiva varavaltuutettu saattaa päästä hallitukseen

      Poista
    3. Ei pidä paikkansa, eihän Walakaan ole hallituksessa.

      Poista
    4. Wala kieltäytyi hallituspaikasta. Ei sinne ketään voi pakottaa. Menijöitä on muutenkin.

      Poista
  12. Olen sudeettisavolainen asunut 25 v. hesassa enkä tiedä Uudenkaupungin kunnallispolitiikasta hevon peetä. Mutta kovin tutulta kuulostaa. Äänestäisin Javaa koska tahansa, jos se olisi mahdollista.

    VastaaPoista
  13. Hallituksessa on ollut ei-valtuutettujakin eikä suinkaan eniten ääniä saaneet sinne pääse. Puolueissa on harmaita eminenssejä.

    VastaaPoista
  14. Anonyymi26. elokuuta 2016 klo 21.22

    eniten ääniä saaneet menee hallitukseen. naiskiintiön vuoksi keskustan sopiva varavaltuutettu saattaa päästä hallitukseen
    Tämä kommentti ei pidä alkuunkaan paikkansa.

    VastaaPoista
  15. Juuri nyt on tuo tilanne ukin kepussa joten näin se vaan on

    VastaaPoista
  16. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Orastavaa kysyntää on ilmennyt ehdokkuudelleni, mutta en ole edes päättänyt ehdokkaaksi lähtemisestä. Listojen laatijat haluavat mukaan ääntenkerääjiä, jotka eivät uhkaa heidän asemaansa. Valtavan äänisaaliin myötä ei tule pätevyyttä mihinkään tehtävään. Mielestäni, tieto, kiinnostus, yhteistyökyky, luottamus, kokemus, epäitsekkyys ja avoimuus ovat tärkeämpiä valintaperusteita kuin esim. valheilla ja makkarajuhlilla haalittu äänisaalis.

    VastaaPoista
  17. Etsitkö yritysten laina, henkilökohtainen laina, asuntolaina, auto laina, opiskelija laina, velan vakauttamista lainat, vakuudettomat lainat, riskipääoma jne .. Tai olitko evättiin laina pankin tai rahoituslaitos. Olet oikeassa paikassa lainaa ratkaisuja! Olen yksityinen lainanantaja, annan lainaa yrityksille ja yksityishenkilöille alhaisella ja edullinen korko 3% korolla. Saat lisätietoja ota meihin yhteyttä.
    stegermichaelonline@gmail.com

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!