maanantai 1. elokuuta 2016

Onko joukossa kavala valmistelija!

Aikoinaan uutisoinnin nopeus häikäisi. Toimittajat tiesivät ennen tutkinnankohteeksi valittua tutkintapyynnöistä. Jo tutkintavaiheessa tutkinnankohteen tuomitsevat jutut saivat mediassa massiivisesti palstatilaa. Epärehellisen tiedotustyylin täydensi se, että aina jätettiin uutisoimatta syyttäjän päätös siitä, etteivät asiat koskaan edenneet lakitupaan. Tämän jälkeen jatkui extutkinnankohteiden mollaaminen yleisöpalstoilla sekä pääkirjoituksissa. Näin toimien vaikutettiin tolkuttoman paljon viime vaalien tulokseen.

Onneksi viimeinkin tilanne kääntyy kokonaan toiseksi. Kukaan ei pelkkien tuloshakuisten tutkintapyyntöjen vuoksi hauku ketään julkisesti nimeltä. Mullistavan muutoksen takana piilee mediakihon vaihdos - yhden siirtyessä syrjään ja julistaessa itsensä emäspritukseksi tuli tilaa ammattitaidolle ja laatujournalismille. Tämä näkyy hyvien journalistitapojen noudattamisessa. Tutkintapyyntöjä ei uutisoida ennen kuin ne luetaan syyttäjän toimesta lakituvassa.

Normaalin journalismin vuoksi vain asioista jotain kuulleet voivat keskenään käydä keskusteluja tulevan syksyn oikeuscasesta. Kahvipöydissä caseen liittyvät kysymykset lentelevät villinä: Jos valmistelija syyllistyy vapaa-ajalla törkeään kavallukseen, voiko hän jatkaa työssään, jossa vastaa yhteisön varojen käytöstä? Jonkun mielestä kyseinen valmistelija, pitää hyllyttää välittömästi! Kolmas vaatii po. valmistelijan tekemien aiempien valmistelujen perinpohjaista tutkimista. Neljäs tyyppi taas toteaa lakonisesti: Täällä ei mikään muutu, meillä päättäjät suojelevat aina valmistelijoita - hehän ovat kavereita. Minä puolestani maallikkona totean: JOKAINEN MEISTÄ ON NIIN KAUAN SYYTÖN, KUNNES HÄNET OIKEUDESSA SYYLLISEKSI TODISTETAAN!


12 kommenttia:

  1. Sairaalan lähtemisen osalta on täysin naurettavaa puhua juonista tai vastaavista, syy tämänkin palvelun poistumiseen löytyy kaupunkimme vähentyneestä väestä, ei mistään muusta! Vuonna 1990 Uudenkaupungin asukasluvuksi kirjattiin 18 432. Kuluvan vuoden alun asukasmäärämme jäi 15 510. Kuten Alicenkadun näkymä todistaa väestökato vaikuttaa äärimmäisen murheellisesti paikkakuntamme kaikkiin palveluihin.
    Java kirjoitttaa.
    Kuinkahan paljon niitä asukkaita olisi pitännyt Uuteenkaupungiin tulla, kun Salossa on asukkaita yli 50000 ja silti sairaala lähteen.

    Kuten jo vuosia sitten totesimme ja varoitimme, valmistelumme sekä päätöksemme toivat menestyksen sijasta tuhoa, puutetta, kurjuutta ja lopulta vienevätvät kaupunkilaisilta sairaalankin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynneistä ja kommentista! Salon väkiluku reilusti tuplaantui suuressa kuntaliitoksessa 2009. Salosta pääsee junalla Turkuun ja Kupittaalle reilussa puolessa tunnissa, lisäksi kaupunkeja yhdistää moottoritie, joten Salo on verrattavissa liikenteellisesti lähinnä Turun kaupunginosaan.

    VastaaPoista
  3. Uudenkaupunkin ja Loimaan sairaalat lopetetaan liian pienen väestömäärän takia sekä Salon sairaala liian hyvän tien takia Turkuun mikäli Javaa on uskominen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet masentavan pahansuopa ja yksinkertainen väärinymmärtäjä. Juuri tuollaiset tuhoavat Ukin.

      Poista
    2. Pakko se on uskoo kun Java näin sanoo.

      Poista
    3. Ja Javahan ei ole pahansuopa ja yksinkertainen väärinymmärtäjä. Vai onko sittenkin...?

      Poista
  4. Hölmökin oivaltaa, mitä enemmän asukkaita sitä paremmat palvelut. Ainoostan Ukin päättäjä ei voi tätä oivaltaa.

    VastaaPoista
  5. Tuleeko sote siksi, että ugista on väki vähentynyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ukista lähtisi sairaala ilman soteekin.

      Poista
  6. Hyvin mennään ohitse blogin aiheesta. Jollekkin näyttää olevan ihan jees että sairaalaa ajetaan alas Ugissa. Pääasia että asiasta tavallaan kirjoittavaa voidaan nälviä. Mutta kenestä mahtaa olla kyse tässä blogikirjoituksessa niin ota tästä taas selvää. Aavistus on että joku valmistelija. Eihän niitä ole Ugin kaupungilla montaa eli kuka?

    VastaaPoista
  7. Off the topic, but..
    http://www.findance.com/uutiset/30549/uudet-miss-peppu-ehdokkaat-tassa-kaikki-27-takapuolta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kerrankin perseitä jota voisi nuolla.

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!