torstai 18. elokuuta 2016

Mauno Vannaksen syntymästä 125 vuotta!

Mauno Vannas syntyi 18.8.1891, joten nyt, hänen 125-vuotis syntymäpäivänään, on paikallaan pohtia miehen kädenjälkeä kaupungissamme.

Mauno Vannas on vielä kuolemansa jälkeen merkittävä Uudenkaupungin ystävä ja kaupungin suurin yksityinen hyväntekijä. Hänen nimeään kantava säätiö on, jo kymmenien vuosien ajan, mahdollistanut kaupunkimme kaunistamisen ja julkisuuskuvan entraamisen. Vannaksen säätiöltä saadut summat eivät ole olleet pikkurahoja ja tulevaisuus huomioiden puhtaan miljoonista!

Vanha sanonta, kukaan ei ole messias omassa kylässään, pitää paikkansa myös Uudenkaupungin ja Vannaksen suhteen. Miehen nimeä kantavan säätiön rahat kyllä kelpaavat kaupungille, mutta pientä reliefiä lukuunottamatta kaupunkimme ei ole mitenkään huomioinut suurta hyväntekijäänsä. Vähemmän kaupunkiin vaikuttaneet entiset uusikaupunkilaiset sen sijaan huomioidaan jopa heidän nimeään kantavalla tapahtumaviikolla.

Uudenkaupungin suhtautumisen Mauno Vannakseen tekee vähintäänkin kyseenalaiseksi se tieto, mitä kaupunkimme suuresta ystävästä ja hyväntekijästä levitetään Uudenkaupungin ulkopuolella. Siksi esitänkin pohdittavaksi Mauno Vannas Museumin perustamista Uuteenkaupunkiin. Museumin tulee kertoa rehellisesti Mauno Vannaksen elämästä ja saavutuksista sekä korostaa hänen sisällään kantamaa lähimmäisen rakkautta ja kotikaupungin kunnioitusta, joista me ja tulevat uusikaupunkilaissukupolvet saamme nauttia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!