keskiviikko 10. elokuuta 2016

MAAGISEN OPETTAVAINEN HYÖTYMATKAKOHDE PÄÄTTÄJÄKOKELAILLE!

Paahdamme rajua vauhtia kohti kevättä plus kuntavaaleja. Puolueiden hinku värvätä ehdokkaita kasvaa ja samalla pahimmillaan ehdokkaiden vaatimustaso laskee. Jospa puolueet kerrankin paneutuisivat ehdokasvärväyksessä napahenkilöiden ja puolueiden edun sijaan ehdokkaiden laatuun ja siten painottaisivat kuntalaisten etua! Siispä opintomatkailua rantakaupunkiin tuleville sekä oleville kuntapäättäjille teemalla: MONI ESITYS ALUKSI KAUNIS, MUTTA LOPUKSI KALLIS!

Pienellä hauskalla ekskursiolla opitaan, viihdytään ja kartoitetaan ehdokastarjokkaiden rajoja sekä kiinnostuksen riittävyyttä vastuullisiin kunnallisiin tehtäviin. Tähän tarkoitukseen rantakaupunki päätöksineen ja toteutuksineen sopii kuin sahrami kurpitsaan. Hege Wee ja emäspritus kykenevät lähihistorian merkittävinä mestaroijina avaamaan rantakaupungin  menestystarinan suunnittelun sekä lievästi onnahtaneen toteutuksen.

Rantakaupunkiin saapuvat kuntapäättäjäkokelasmatkailijat saavat ensitehtäväksi esityslistasulkeiset, jossa he suut ymmyrkäisenä voivat perehtyä rantakaupungin ihmeellisyyksiin esim. kuin keskiverto saavutetaan sillä, että keskimääräistä huonommat sosiaaliset palvelut maksavat keskimääräistä enemmän ja kuinka kaikki tämä voi jatkua vuodesta toiseen aiheuttaen yli kymmenenmiljoonan euron ekstrakulut kaupunkilaisille. Sektorin mystiikkaan perehdyttämisestä vastaa siihen, kokemuksen kautta, vihkiytynyt eläinkätilö.

Jotteivät esityskirjasulkeiset jäisi puitteiltaan ikäviksi, järjestetään ne matkalla majakkasaareen ja takaisin. Risteily tehdään majakkasaareen yrittäjän itse ostamalla viihtyisällä aluksella, jossa vieraat voivat nauttia maakunnan olutta, virvokkeita ja leivonnaisia. Heti matkan aluksi Hege Wee valottaa historiaa yrittäjäystävällisen rantakaupungin elinkeinopolitiikasta: -Minun valta-aikanani veneyrittäjä sai vuosittain rantakaupungilta jopa 70 000€  tukea - näin Hege Wee esittää mahtipontisesti emäsprituksen öristessä vieressä: Sittemminkin, semminkin, tosi on. Lopuksi duo vetää tippa silmässä yhteislaulun kuullos pyhä wale. Siitä Hege vaikenee mahtipontisessa esityksessään, että alus ei kovin usein matkannut majakkasaareen mainitulla 70 000€:lla. Sopimukseen oli kirjattu matkustajakiintiö per keikka,  jonka seurauksena yrittäjä kuittasi 70 000€ tuomalla aluksen keväällä rantakaupunkiin ja viemällä sen syksyllä pois.

Majakkasaareen perehtymisen jälkeen vieraille järjestetään tuhannet työpaikat -kierros mantereella. Bussissa kuunnellaan, vuosia sitten äänitelty, nauhalta matkaan sovitettua, jo poismuuttaneen, elinkeinogurun esitystä, jossa hän kertoo kohta kohdalta kuinka monta sataa työpaikkaa kaupungin mihinkin kolkkaan piti syntyä. Aikansa naureskeltua humoristiselle tuhannet työpaikat -kierrokselle saavat vieraat vinkeän tehtävän: Etsi etanolitehdas tai siihen käytetyt 700 000€ veroeuroa, pelin henki ja palkinto: Löytäjä saa pitää, kunhan maksaa provikan Hege Weelle ja emäspritukselle.

Rankka iltaa päättyy Yksinäisen ratsastajan intiaaniystävän nimiselle  leirinuotiolle, jossa monitaituri Hege Wee näyttää taikurin kykynsä. Hän lupaa kuusi koulua hävittämällä pistää kaupungin talouden kuntoon. SIMSALABIM ja yllättäneet vieraat huutavat: OOH, HÄN YLIRTI ITSENSÄ - HÄN HÄVITTI KOULUJEN LISÄKSI VERONMAKSAJIEN RAHAT! Aivan yksin Hege Wee ei taikatemppuun tee. Avustajana tarvittiin viehkeää, pikku sarvipäätä, silmänkääntäjää, Ingu Kingua. Leiri-illan huipentuma tarjotaan tarjotaan maestron reseptikirja kallein vaihtoehto, se ei maksa syöjille mitään, mutta kaupunkilaisille nämä ateriat käyvät kalliiksi: ALKAA SANOJEN SYÖNTI!

Kyseinen juttu on täysin fiktiivinen ja tapahtumat eivät liity mitenkään mihinkään todellisiin henkilöihin, tapahtumiin tai paikkakuntiin.  Kuvitteellista tarinaa on elävöitetty sattumoisin löytyneisiin, ei mitenkään tapahtumiin liittyvin, kuvin. Älkää siis missään oloissa antako mielikuvituksenne lentää ja yhdistää tarinaa oikeisiin paikkoihin, henkilöihin tahikka tapahtumiin.

Loput matkailukohteet räätälöidään vieraiden toiveiden mukaan ja niistä kuvat puhuvat puolestaan:

Liikennesuunnittelun ratkaisu saattaa aluksi ihmetyttää, mutta näin sijoitettuna kiskot takaavat sen, ettei raideliikenteessä satu onnettomuuksia, se ei aiheuta meluhaittoja eikä häiritse muuta liikennettä.


Näppärän virkahenkilön ratkaisu. jos valopylväs on tullut rakennettua ajoradalle: Levennetään jalkakäytävää, niin pylvästä ei tarvitse siirtää ajoradalta.
Virkahenkilöspesiaali: Kuinka kanavoit kuntalaisten rahat maailmalle vastoin valtuuston yksimielistä päätöstä!


Hupinurkka tarjoaa vieraille esimerkkejä vaalivalheiden rajattomuudesta: TASOKKAAN KOULUTUKSEN PUOLESTA - BUAAH HAH HAAA!


1 kommentti:

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!