sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kaupungin puut myyty kahdesti samalle ostajalle - onnistuu vain Ukissa?


Kaupunginhallituksesta julkipulpahtaneiden epävirallisten tietojen mukaan Uudenkaupungin kaupunki on mahdollisesti kahdesti myynyt samat puut Kuusiston sahalle. Tämä on uusikaupunkilaisen kannalta mainio asia ja saman tyylisen metsänmyynnin suo jatkuvan edelleen, kunhan alennusprosentti ei alita viittäkymmentä. Mikäli kyse todellakin on samoista puista, kaupunkiorganisaatio luottamuskihoineen ja etenkin hallitus hoitaa tyylikkäästi tehtäviään, ensimmäisen toimiessa kunnan ja asukkaiden parhaaksi ja toisen vastatessa yksimielisellä menestyksellä kaupungin rahatilanteesta.

Totuus taitaa olla hiukan toisenlainen eli yli puolivuotta metsässä lojuneet ja lain vastaisesti varastoidut puut eivät liene vastanneet myyntipuheita eli eivät olleet sahatavaraksi kelpaavaa tukkipuuta eikä saha ottanut niitä vastaan. Viivästyksen keskiöstä löytyy metsäautotie, jonka ajokelvottomuus motitti kalliit tukkipinot tukkirekkojen noutotoimilta. Toivotaan kuitenkin, että nyt on kyse eri puista ja toivotaan vielä sekin, ettei niiden myynnin takkuamisen syy ole sama kuin Sairisissa eli räjäyttelemällä kalliota ja lukuisin sorakuormin rakennetaan muutamankymmenen hehtaarin metsään kymmenientuhansien eurojen metsäautotie.

Surulliseksi mielen vetää se, että muutaman puupinon myynnin vuoksi hallitus perehtyy ongelmaan ja valmistautuu keskustelemaan ongelmasta, mutta sen sijaan hallitus vähät välittää tehtävästään kaupungintyöntekijöiden työhyvinvointiongelmista.  Hallitus ei edes tiedä niistä työhyvinvointi ongelmista, ennen kuin muut luottamushenkilöt tuovat ne valtuustossa esiin - vai tietääkö hallitus asioista hyvinkin tarkkaan ja suojelee esim. hallinto- kehittämiskeskuksen johtajaa?  Toisaalta eipä hallitus valvo valtuuston päätösten noudattamista saati ryhdy vähäisiinkään toimiin sosiaalisektorin yritysten suhteen. Puupinot ja puupäät kuuluvat yhteen niin jutuissa kuin tukkikasoissa!




Kuvan ottohetki ajoittuu junnukseen 2016, puut on kaadettu kuluvan vuoden alkaessa ja pinottu sekä merkitty samoihin aikoihin. Ilmeisesti puut ovat pilaantuneet varastoinnin aikana eli eivät ole pystykaupassa luvatun laatuisia.

Kuten kaikki näkevät, kuvan puut eivät ole enää priimaa ja tuskinpa niiden laatu on parantunut muutaman kuukauden metsässä lojumisen jälkeen.


13 kommenttia:

  1. Forss kertoo blogissa, että Sairisten puita ei ole myyty. Nyt sama munaus tehdään Pyhämaassa.

    VastaaPoista
  2. No huru Harto ei tiedä mistään mitää.

    VastaaPoista
  3. Nyt et ole oikein ymmärtänyt tekstiä tai valehtelet. Sairisten puut on myyty eikä sillä ole mitään tekemistä maanantaina tehtävän kaupan kanssa. Nyt myytävä palsta on Pyhämaassa ja viimeinen maksuerä saadaan viimeistään 15.1.2017.

    VastaaPoista
  4. Ei näytä puut omistajaa kiinnostavan. Ne on varastoitu lainvastaisesti kaupunkin maalle ja tuholaispesäkkeinä uhkaavat kaupungin puustoa. Aiotko Harto puuttuu tähän.

    VastaaPoista
  5. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Ensinnäkin Harton nälviminen ja haukkuminen saa loppua heti kättelyssä ja toiseksi, minä olisi voinut käydä tarkastamassa esityslistan, sillä Harto on ihan oikeassa esityslistan myyntikohteiden suhteen, vahvistus löytyy täältä: http://uki01.hosting.documenta.fi/kokous/20162936-6-1.PDF . Se minua ihmetyttää miksi Lounametsä hoitaa myynnin eikä oma metsänhoitoyhdistys, jonka alueeseen Uusikaupunki pääasiassa kuuluu? Kerropa Harto miksi näin on eikö Sairisten Metsänmyynti kokemukset tienrakennuksineen pistä mietityttämään?

    VastaaPoista
  6. Voin ottaa keskusteluun puun varastoinnin. En tunne asiaa, mutta joka puolella on vanhoja puupinoja. Vanhempiakin kuin viime syksyisiä. Voin selvittää kenelle valvonta kuuluu ja onko keinoja puiden nopeaan vientiin sahoille ja tehtaille.
    En tunne metsänhoito yhdistys organisaatiota. Valtakunnallisesta luettelosta ei löydy Kalannin-Ukin yhdistystä, sen sijaan Lounametsä löytyy. Lounametsän toimialueeseen kuuluu Pyhämaa jossa myytävä palsta sijaitsee.

    VastaaPoista
  7. Kiitos käynnistänne ja kommentistasi Harto! Hienoa, että hoidat hoidat homman kuntoon!

    VastaaPoista
  8. http://metsaan-lehti.fi/fi/palsta/puutavaran-varastointi Linkistä löytyy tietoa varastoinnista.

    VastaaPoista
  9. Forssin lehtijuttu liittyy vain energiapuihin, jotka on oksia ja risuja. Niissä ei tuholaiset pesi. Javan eilisen alustuksessa laki kertoo tukkipuun varastovaatimuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpö, höpö. Oletko sitä mieltä, että hyönteiset erottavat energiapuun, kuitupuun ja tukin toisistaan?

      Poista
    2. Niin se on citytollo, että pitää olla kaarnaa ja katkennut puu, että pääsee kaarnan alle. Ei metsätuholaiset risuihin pesi.

      Poista
    3. Kannattaisi käydä katsomassa vaikka Ugin uudella voimalaitoksella millaista on energiapuu. Sitä on kaikenkokoista risuista tukkeihin.

      Poista
  10. Taas kommentoija joka ei lukemaansa ymmärrä.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!