perjantai 12. elokuuta 2016

Kaupungin metsään laittomast varastoidut puut levittävät tuholaisia!

Uudenkaupungin kaupungin omistamasta metsästä kaadettiin vuodenvaihteessa tuhtisti puita. Osa tukeista kuljettiin välittömästi puiden ostajalle. Tämän jälkeen muutamankymmenen hehtaarin metsäpalstalle tehtiin metsäautotie - Yleensä po. tiet helpottavat puiden korjuuta, mutta tällä erää tien vuoksi puut jämähtivät metsään. Nyt tukit lahoavat kasoihin ja pienet tuholaiset sikiävät niiden kuoren alla. Ilmeisesti hyvästä tukkipuusta jalostetaan seisottamalla energiapuuta - ikävä vaan tämä on laitonta, kuten lakikin ilmineeraa.

Talvella kaadetut puut lahoavat kasoihinsa Uudenkaupungin kaupungin omistamalla metsäpalstalla.
Korkeimmat voimatkin ovat Uudenkaupungin kaupungin metsäpalstalla tapahtuvaa puidenkorjuuta vastaan. Kuvassa näette kuinka korkeammat voimat nostivat metsätraktorin rengasta niin ettei se aina edes kosketa maata. Muutama päivä tämän vastoinkäymisen jälkeen urakoitsija sai tarpeekseen ja vei traktorinsa pois ja niinpä puut yhä retkottavat kasoissa, kuten tänään otetut valokuvat asian selventävät.
2 §
Puutavaran omistaja on velvollinen huolehtimaan, että

1) syyskuun alun ja toukokuun lopun välisenä aikana kaadettu ainespuun mittavaatimukset täyttävä mäntypuutavara kuljetetaan pois hakkuupaikalta tai välivarastosta Oulun ja Lapin lääneissä viimeistään 15 päivänä heinäkuuta ja muissa lääneissä viimeistään 1 päivänä heinäkuuta ja

2) syyskuun alun ja kesäkuun lopun välisenä aikana kaadettu ainespuun mittavaatimukset täyttävä kuusipuutavara kuljetetaan pois hakkuupaikalta tai välivarastosta Oulun ja Lapin lääneissä viimeistään 15 päivänä elokuuta ja muissa lääneissä viimeistään 1 päivänä elokuuta, tai että

3) puutavara poiskuljettamisen sijasta

a) kuoritaan viimeistään yhtä kuukautta ennen kuljettamiselle säädettyä määräaikaa taikka

b) sijoitetaan, peitetään tai sille suoritetaan muita toimenpiteitä siten, ettei puutavarasta ilmeisestikään merkittävästi pääse leviämään metsätuhoja aiheuttavia hyönteisiä.

Edellä 1 momentissa säädettyä velvollisuutta ei kuitenkaan ole, jos sen noudattaminen aiheuttaisi ennalta arvaamattomat olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta haittaa puutavaran korjuun ja kuljetuksen järjestämiselle tai kohtuuttoman suuria kustannuksia.

29 kommenttia:

  1. Ugi ei omista puita.

    VastaaPoista
  2. Kaupunki antaa laittomasti varastoida puita maallaan. Siitähän tässä on kyse.

    VastaaPoista
  3. Puut on kaupungin metsästä, kasvattaako joku muu kaupungin mailla puita.

    VastaaPoista
  4. Kiitos käymisistä ja kommenteista! Kaupungin metsässä puut ovat kasvaneet ja myynti hetkeen asti ovat olleet kaupungin omaisuutta, mutta nyt ne ovat ostajan eli sahan tai energiapuuta polttavan yrityksen omaisuutta. Kaipa kaupunki voisi hoputtaa puiden poisvientiä.

    VastaaPoista
  5. Pitääkö paikkansa? Tää on Forssin plogista: Aaltonen kirjoittelee ihme juttuja. Hänen mukaansa Java voisi pelastaa persut. Java ei päässyt viimeksi valtuustoonkaan. Miten näin olemattoman kannatuksen omaava voisi pelastaa persut? Edellisellä kerralla persujen noste vei Tähtisen ja Valkosen valtuustoon.

    VastaaPoista
  6. Mikäli lainaa kommentteja lähde pitäisi myös kertoa selkeästi. Kyseessä on blogini kommentti, taisi olla nimetön tai nimimerkillä.

    VastaaPoista
  7. Java oli kolmissa vaaleissa ehdokkaana ja olisi mennyt aina läpi omilla äänillään isommassa puolueessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä tiedät? Ei niin voi ajatella, että äänestäjät on mun seuraavat mihin puolueeseen tahansa.

      Poista
    2. Tuskin kukaan äänesti javaa persujen tai muutoksen vuoksi.

      Poista
    3. Ei java saanut viime vaaleissa kuin kolme ääntä.

      Poista
    4. Se on niitä Forssan tietotoimiston lukuja. Valehtelee kirkkain silmin, kun itse hyötyy.

      Poista
  8. Java on ihme horisija. Teitten varsilla on joka puolilla vanhojakin pinoja, ala tehdä näistä ilmiantoja.

    VastaaPoista
  9. Ihmehorissijan miellestä puita saa jäädä pitkin metsiä tuholaisille.

    VastaaPoista
  10. Kirjoitti Java mitä tahansa. Vaikka panee lain näkyviin on se aina väärässä. Ihmehorisijjoitaa liikkeellä

    VastaaPoista
  11. Miksi ei tee jotain rikosilmoitusta? Syyttää vaan kaupungia joka ei ole osapuoli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saako kaupungin mailla rikkoa lakia.

      Poista
    2. Ei. Javan pitää tehdä rikosilmoitus Kuusiston sahasta eikä vain horista-

      Poista
    3. Tuskin saha tietää puista. On. energiapuuta ja kaupunki saa niistä energiapuun hinnan. Jos puut olisi viety ajallaan sahalle, kaupunki olisi saanut niistä tukkipuuhinnan. Pystykaupassa saha ostaa tukkipuut ja loput kuljetetaan ergialaitokselle. Se ei maksa tavarasta tukkipuuhinnan.

      Poista
  12. Asiasta ei pystytä keskustelemaan niin haukutaan Java. Se on puskasta huutelijoiden tapa.

    VastaaPoista
  13. Kokoomusjava vainoaa aina virkamiehiä. Harto sentään puhuu asiaa.

    VastaaPoista
  14. Missä Harto puhuu asiaa? Mitä ajatuksia hän on tuonut keskusteluun?

    VastaaPoista
  15. Tuskin vastuu on Kuusiston Sahallakaan. Puita on turhan kaupiteltu aiemmin. E tullut yhtään tarjousta. Nyt vasta mainittu Kuusiston Saha teki tarjouksen ja ostaa puut.

    VastaaPoista
  16. Aikaisemman alustuksen kuvat kertoivat Kuusiston sahan olleen alkuperäinen ostaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Kuusiston saha omistaa puut. Nyt ollaan tekemässä uutta kauppaa.

      Poista
    2. Siis onko puut myyty Kuusiston sahalle kaksi kertaa? Jännää, saadaanko tästä kaupungin rahakirstuun tuplasti rahaa samoista puista?

      Poista
  17. java on omahyväinen, pahansuopa ja ilkeä paska

    VastaaPoista
  18. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Ensimmäisellä kerralla ollessani ehdokkaana persut oli vaaliliitossa kristillisten kanssa ja jäin peruna rannalle. Toisissa vaaleissa persut oli omalla listalla ja Raken saama äänivyöry nosti sen kannatuksessa jopa ohi Vasemmistoliiton. Kummissakaan näissä vaaleissa ei Persuilla puolueena ollut ns. nostetta. Kolmansissa vaaleissa sain hiukan enemmän ääniä kuin kolme ja muistakaa meitä moukaroidun mediassa valheilla, julkisuuteen nostetuilla, mihinkään johtamattomilla tutkintapyynnöillä sekä valheisiin nojanneilla nimilistoilla. Persut taisivat jäädä viime kuntavaaleissa Uudessakaupungissa puoleen valtakunnan keskimääräisestä kannatuksesta - ulkomuistista tempaistu tieto, joten oikokaa.

    Itseeni kohdistuviin henkilö/persoona-analyyseihin olen jäävi ottamaan kantaan. Kukin muokkaa lajitoveristaan mielikuvan, toiset häneen tutustuen ja jutellen, kun ensimmäiset muita tekevät muita ihmisiä plus vihapuheita kuunnellen.

    Tuntuu mystiseltä, että kaupunki myisi samat puut kahdesti samalle ostajalle. Tämä kertonee siitä, että puukauppa käy hyvin ja on myyjän markkinat.


    VastaaPoista
  19. Forss kirjoittaa Kaikenlaista juttua plokin alustukseesa 12.8.2016 klo 17.09. Puutavara ei oikein käy kaupaksi. 2:sti tarjouksia ei ole jättänyt kukaa, nyt sen on tehnyt Velj. Kuusisto. Sanna Janhonen pyytää eroa opetus- ja kasvatus ltk:n jäsenyydestä. Kato käy persuissa? Muutama tehtävä täytetään. Sen pituinen se. Vastaatko tähän java.

    VastaaPoista
  20. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Vanha sanonta pitää kutinsa: Puupinon paikasta käydään kovaa vääntöä ja keskustelua, mutta miljoonat eurot menevät päättäjien sormien läpi vailla keskustelua , hiljaisella hyväksynnällä ja vieläpä yksimielisesti. Esimerkkinä voi ottaa Uudenkaupungin elinkeinotoimen, sosiaalitoimen vuodesta toiseen jatkuvat miljoona ylitykset tai koulupuolen aiheuttaman väestökadon. Olen näistä yrittänyt avata keskustelua vaan ei kiinnosta, joten palataan pian puupinoihin.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!