tiistai 18. elokuuta 2015

NATO AIHEUTTI PAKOLAISTULVAN - HOITAKOON MYÖS SEN

Europpaan tulvii pakolaisia. Nämä hädänalaiset ihmiset saapuvat Syyriasta, Irakista, Libyasta, Afganistanista jne.. Onko ihme, jos lähdetään pakosalle kulmakunnilta, joissa on maanpoveen saatettu satojatuhansia väkivallan uhreiksi jääneitä ihmispoloisia. Kun näiltä seuduilta ei ole pelkästään tuhottu elinolosuhteta, vaan ne on sanan mukaisesti pommitettu kivikaudelle, onko ihme, jos niistä pakenee henkensä kaupalla pakolaisia sinne, mistä löytyy pientäkin toivoa paremmasta.

Me täällä humaanissa, lähimmäisenrakkautta huokuvassa Euroopassa olemme luoneet oikeuslaitoksen. Kun joku yhteisömme jäsenistä pahoinpidellään tai joutuu varkauden uhriksi, astuu yhteiskunta ja oikeuslaitos kuvioihin mukaan. Uhri saa oikeutta sekä korvauksia, rikollinen ja pahoinpitelijä joutuu korvaamaan rikoksensa ja saapa vielä tuomion niskaansa - joko sakkoja tai vankeutta. Vaikka kaksi rikollisjoukkiota hyökkäisi toistensa kimppuun, rientää yhteiskunta ja oikeuslaitos tuomistemaan sekä määräämään korvauksia.

Yksilöiden kesken olemme tarkkoja oikeuden toteutumisesta, mutta entäpä valtioiden tai valtioliittojen tasolla? Kun katsomme ensimmäisen kappaleen litaniaa maista, löydämme niiden taustoista yhden yhtenevän, litainiassa luteltujen maiden, nykytilanteeseen vaikuttaneen tekijän NATO:n tai ainakin siihen kuuluvia maita. Nämä maat ovat olleet, jos nyt ei aloittamassa, niin ainakin voimakkaasti mukana aiheuttamassa miljoonien ihmisten kuoleman, kokonaisten valtioiden romahtamisen sekä miljoonien pakolaisten vaelluksen.

Jos Euroopassa yksilötaholla tuomitsemme vääryydet, jaamme tuomioita sekä pistämme jonkun korvaamaan aiheuttamansa vahingon, niin miksi emme vaadi samaa valtioiden tasolla? Miksi maksamme kiltisti muiden maiden aiheuttamia vahinkoja ja vähät välitämme aiheutetusta tuhosta? Eikö meidän pitäisi vaatia maita tuhonneet valtiot korjaamaan aiheuttamansa kuolonuhrit, kaaokset tai anakin hoitamaan aiheuttamansa pakolaisongelman?

Emmehän me sellaista vaadi NATO:lta tai siihen kuuluvilta mailta. Suomi istuu päättäjien pöydässä kiltisti hiljaa  ja jakaa oman kansan rahaa maailman tuhoajille, jotta nämä voivat jatkaa kurjuuden ja kuoleman loputonta levittämistä. Osa suomalaisista, myös ökymaasturilla Lexuksella maailmaa hävittävän miehen johtamista vihreistä, haluaa liittyä NATO:on. Eikö tämä ole ihan yhtä loogista, jos tuomion antamisen sijaan, tuomari haluaisi miellyttää rikollisjengiä liittymällä siihen ja rahoittamalla sen rikollista puuhastelua?

1 kommentti:

  1. Näin mennään ja mikä on edessä
    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1439889799373.html

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!