keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Minne vie Järvisen viitoittama tie?

Kokoomus on hajalla! Kokoomuksessa riidellään! Hallituksen puheejohtaja luule olevansa kansantribuuni ja viljelee veettoa ollessaan häviämässä edessä olevan äänestyksen! Näin kai se sitten on, kun media niin toitottaa? Jokainen pystyi itse toteamaan asian laidan viime viikonloppuna torilla, kun kuningaspuolue jakoi kansalle Presidentti kahvia!

Markkinoilla sai tavata nauravan poliisin lisäksi muuta paikallista Kokoomusväkeä. Tämä väki oli yhtenäistä, ei kyräilyä eikä selän takana toisiaan sättiviä pahvikuppikuntia. Kaikki perustui siihen, että määrätyt tyypit puuttuivat Kokoomuksen kahvisektorilta - Demareiden kanssa rinnan waalimainoksilla poseerannut weijari puuttui taustajoukkoineen puolueen kahvipilttuusta.

Puolueetkin ovat demokraattisia elimiä, joten eipä ihme, jos sieltä pistetään syrjään tyypit, joille puolue on vain oman henkilökohtaisen aseman pönkittämisväline. On kai kaikille selvää, että kuningaspuoluekkin heittää vuonna 2014 syrjään tyypin, joka luulee olevansa kuningas ja muiden hänen alamaisiaan.

Johtuuko yhden weijarin sivuun heittäminen siitä, että joku uusi tyyppi on yhteistyökyvytön ja ottanut diktaattorimaiset ohjat Kokoomuksessa sanellen omille ja kääntäen ahterinsa muille puolueille? Järvisen kirjoitus Uudenkaupungin Kokoomuksen sivuilla osoittaa totuudenksi toisen vaihtoehdon ja puolueen siirtyneen piirutolkulla oikeaan suntaan eli arvostusta ja tunnustusta annetaan rehellisesti jopa vasemmiston vasemmalle laidalle. Kokoomuksessa on siis kaikki hyvin ja winojen töppödiktaattorien aika on ohi, kun muiden onnistumisia kyetään nostamaan esiin jopa puolueen omilla sivuilla.

Järvisen kirjoitus toimii myös toisinpäin eli Vasemmistoliiton Harto Forss on yhteistyökykyinen oikealle eikä ainoastaan äärioikealle paikallisten Demarein suuntaan. Jostakin sivustaseuraajasta tämä saattaa tuntui pikkuiselta jutulta, mutta todellisuudessa voimme puhua mullistuksesta. Jos nyt Järvinen on vienyt kaupunkimme päätännän tielle, jossa asiat ratkaistaan rehellisesti ja avoimesti keskustelemalla, tieto, osaaminen, kyvykkyys ja kaupunkilaisten etu oman puolueen edelle asettaen - on tämä tie vievä Uudenkaupungin menestykseen.
Tästä pääset lukemaan Järvisen tekstin!

15 kommenttia:

  1. Ohjaaja Anna Odell pohtii mistä johtuu??
    Odellin suuri kysymys kuuluu,miksi me seraamme johtajia, vaikka he toimisivat väärin, ja haluamme mielyttää niitä, joista muutkin pitävät.

    VastaaPoista
  2. java valkonen8. lokakuuta 2014 18.39

    Kiitos vierailuista ja viesteistä! Vai pitäisi kuntaan tulevien yritysten ja kuntalaisten täytellä palaute-osioita, jotta Atshi Vainio pääsisi vastaamaan kaikkista elinkeinoasioista ja kaupungin sivut olisivat edes jotenkin ajantasalla? Eli hellurei ja voisiko vähemmän kiinnostaa -linja jyllää! Jospa korvattaisiin muutama johtaja laajentamalla parin superkuraattorin tehtäväkenttää.
    Olet java täysin oikeassa, että pitäisikö kuntalaisten huolehtia kaupungin sivujen päivityksistä, näköjään erään kommentin mukaan edellisessä alustuksessa.
    Kaupungin henkilöstön pitää huolehtia tälläisistä asioista sitä varten heille maksetaan palkkaa. Onko välinpitämmömyyttä???Mitähän muita asioita on jäännyt hoimati kun näikin yksinkertainen asia tuottaa jo suuria vaikeuksia saada asia hoidettua.
    H...tin huonoo mainosta kaupungille ja nyt ei ole kysymys yhdestäkään valtuutetusta.
    Päivitykset kuntoon ja nopeasti. Pleace

    VastaaPoista
  3. Aaltonen esittää mielipiteitä ja kommentteja Ukis.fissä. Tuliko siitä Juhan blogi, johon sinä Java saat Juhan luvalla kirjottaa.

    VastaaPoista
  4. Arvoisa herra tai rouva anonyymi!

    Esitän mielipiteitäni monessakin paikassa. Siihen meillä suomalaisilla on laaja oikeus. Mutta mistä mielipiteestä nyt mahtaa olla kyse?
    Toivottavasti muuan poliisitutkinnan uutisointia et -Sinä anonyymi- sentään pidä mielipiteenä. Kirjoitin sen lyhyesti -aineistohan oli 200-sivuinen! Ja poikkeavasti, kirjoitin heti vastinekommentin uutiseen tulleeseen kommenttiin, josta aistin heti ainakin minulle liian(kin) tuttua suomenkielen "otetta". Odotetaanpa nyt, mitä mielipiteitä muualta siitä em. poliisiuutisesta saamme kuulla ja lukea. Monella muullakin kun on mielipiteensä ed. mainitsemaani asiaan.

    Mitä tulee blogeihin yleisesti, niin ukis.fi toimii ns. blogialustalla kuten moni muukin verkkopalvelu.
    Mitä taas tulee Javan lupaan ja myös oikeuteen kirjoittaa ukis.fi:ssä, niin hänellä on ko. palvelun päätoimittajana oikeus vaikka poistaa sinne kirjoitettuja mielipiteitä- myös minun kirjoittamiani.

    Mies menee ja mies tulee ja mies vastaa itse kulkemisistansa. Näin muuan sotilas eräässä elokuvassa.
    Kuulasta päivänjatkoa!

    JAa

    VastaaPoista
  5. Juha Jussila vetää jutussa täysin Ukarin linjaa. Faktat puuttuu ja ketään ei jutuista, mutta oma mielipide tulee esiin. Sorry, Ukis.fistä näytti jo tulevan jotain.

    VastaaPoista
  6. Tarkennatko mitkä faktat puuttuu jutusta, kiitos. Java kun saa jatkaa po. uutisen jatkokäsittelyä ao. uutta tietoa asiasta saatuaan. Mielipiteestä sen verran, että:
    a) odotitko tuomiota
    b) odotitko ankaraa tuomiota
    c) odotitko jotain muuta tuomioon liittyen?
    d) mikä tarkalleen ottaen on oma mielipide ja jos on niin onko mielipide hyväksyttävä?
    e) mikä on ukarin linja?

    jk.
    tänään on po. asiaan liittyen tullut lisätietoa. Mielenkiintoista, sano.
    JAa


    VastaaPoista
  7. Juha Jussila on sokee tekstilleen.

    VastaaPoista
  8. Kaikenlainen kritiikki on aina paikallaan. Toivoisi näiltä puskajusseilta jotain tarkennuksia jos kerran niitä pyydetään. JAa johtaa tätä kisaa nyt. Yhteenkään hänen kysymykseen "hlö korkein ja oikein anonyymi mielipiteen esittäjä" ei vastannut. Menikö pupu pöksyyn?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhan tektissä en näe mitään ihmeellistä. Mitä jotkut provokaattorit näkevät:

      Poista
  9. komppaan jaan kyssärei. vastuksii kans

    VastaaPoista
  10. Kiitosta käynneistä ja kommenteista! Ottakaa huomioon, että Ukis.fi:tä tehdään oman työn ohella, joten aina kaikki ei mene ihan putkeen varsinkaan iltamyöhään. Ei viitsisi millään lähteä kelaamaan koko juttua uudestaan. Se ei ensinnäkään ole kovin hauska, kaikki osalliset ovat tehneet suuria virheitä ja voittajia ei todellakaan löysy asianosaisti tai syytetyistä, mutta valtuustosta heitä löytyy.

    Kaiken kukkuraksi tutkintavyyhti taustoineen on yhä äärettömän arka asia, sillä mukavan keskustelun yhteydessä mainitessani kyseisen jutun synnytin siinä silmänräpäyksessä henkiin melkoisen mainadin tai paremminkin erinyksen. Harkitaan siis tarkkaan asian penkomisen tarpeellisuutta.

    VastaaPoista
  11. Pyöritellessäni mielessäni vastauksia alustuksen otsikkoon, aukeaa silmiini hirveääkin hirveämpiä kauhuskenaarioita.

    VastaaPoista
  12. Kiitos käynneistä ja kommentista! Kerro ihmeessä, niin pohditaan sitä uutisten jälkeen!

    VastaaPoista
  13. Menee se Järvisen viitoittama tie vatukkoo eikun v- - - - - - -o

    VastaaPoista
  14. Ukarin uutisointia 9.10.2014, sivu 7:
    "Uusi toiminta käsittäisi lapsiperheiden kotiaplevun...hallitus suhtautui ajatukseen myönteiseti...Uudnekaupungin uusi kirkko...eli seurakunat omsitaa itse vain krikon alla...Demareidne aloite...Hanke käynnistyteen..."

    Hyvä Huittinen, kannattaisi varmaan oikoluetuttaa nämä tuotokset vaikka jollain alakoululaisella ennen julkaisua. Vai muka palkittua journalismia...

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!