lauantai 26. huhtikuuta 2014

ASIANTUNTIJALAUTAKUNNILLA ON TIETO MYÖS PÄÄTÖSTEN SEURAUKSISTA!

Kulttuuri- liikunta- ja nuorisolautakunta teki hallituksen vastaisen päätöksen nuoriso- ja liikuntatoimenjohtajan irtisanomisesta. Hallituksen päätös on perusteltavissa siinä missä lautakunnanpäätöskin. Hallitus on  lähtenyt oikaisemaan kaupunkimme vinoutunutta taloutta jo menneen vuoden alussa yksimielisellä päätöksellä.

Hallitus antoi johtaville virkahenkilöille tehtäväksi etsiä säästöt. Po. virkahenkilöt eivät etsineet säästöjä, vaan esittivät jopa lisäväen palkkaamista ja rahaa vievää munimista esim. Tontonmäen myynnin suhteen. Sen sijaan, että hallitus alkoi yhdessä, noviisin kaupunginjohtajan kanssa etsimään itse säästöjä, sen olisi pitänyt näyttää auktoriteettiaan ja johtajuuttaan eli komentaa: JOKO VIRKAMIEHET ETSIVÄT SÄÄSTÖT TAI ETSITÄÄN VIRKAMIEHET, KETKÄ ETSIVÄT SÄÄSTÖT!

Meillä luottamushenkilöt eli kaupunkilaisia edustavat kaupunkilaiset ryhtyivät tekemään sitä työtä, minkä vuoksi kaupunkilaisia palvelemaan on valittu korkeasti koulutettuja ja hyvä palkkaisia virkahenkilöitä. Tämä tilanne lienee verrattavissa siihen, jos lakituvassa asiakas ryhtyy tekemään asianajajan työtä, kun siitä ei näytä tulevan mitään tai leikkauspöydällä makaavan potilaan äiti ryhtyy avittamaan kirurgia, kun hänen hommansa ei suju. Tilanne on täysin nurinkurinen! Vai palkkaisitko sinä asioitasi ajamaan juristin, kenen työn joudut tekemään - entäpä palkkaisitko leikkaamaan lastasi kirurgin, joka häviää veitsen käyttöosaamisessa perunankuorimiskokemuksellesi?

Kun luottamushenkilöt ovat pakotettuja tekemään virkahenkilöiden töitä, ollaan menty askel liian pitkälle eli amatöörit soheltavat korkeasti koulutettujen ammattilaisten töitä. Kun tämä oli näkyvissä jo alkuvuodesta 2013 ja oikeastaan jo 2009, olisi hallituksen pitänyt vetää liinat kiinni ja vaikkapa äärikeinona vaatia uudet valmistelijat. Tässä tiedotus- ja painostusilmapiirissä on ulkopuolisen helppo esittää vaateita hallitukselle, joka joutuu jokaisesta, määrätyn piirin mielipiteen vastaisesta liikkeestään, julkisen mollauksen kohteeksi.

Joka tapauksessa meillä ryhdyttiin tekemään säästö- tai pikemminkin irtisanomislistoja ns. amatöörivoimin. Välillä noilla listoilla vilahteli jopa sivistyspalvelujohtaja. Lopulta päädyttiin nykyiseen ratkaisuun ja sen amatööritasoiseen toteuttamiseen. Osaltaan tähän ratkaisuun puuttui kulttuuri- nuoriso- ja liikuntalautakunta. Asiantuntijalautakuntana se halusi hallituksen edustajalta vastauksen kysymykseen: KUINKA TÄSTÄ ETIÄPÄIN? Kun vastaus oli voe veekkone, ei myö tiietä, teki lautakunta yksimielisen päätöksen: NUORISO- JA LIIKUNTATOIMENJOHTAJAA EI VOI IRTISANOA!

Hallituksen on viimeinkin otettava johtajan roolinsa, kuunneltava asiantuntijalautakuntia ja pohdittava virkahenkilöstömme kykyä virkansa hoitoon. Tästä eteenpäin se on hallituksen vika, jos kaupunginjohtajan hatusta tempaistut säästöt ja niiden onneton toteuttaminen ajavat kaupunkiorganisaatiota sekasorrosta kolmanteen. Hallituksen puheenjohtaja ansaitsee kiitoksen lautakunnan eteen tulosta, samoin hattua on nostettava käskystä esittelyn esitelleelle esittelijälle. Mutta missä oli idean isä? - Hän vilahti kuin kilpikonnan nuppi, vaaran uhatessa kilven suojaan.

Hallituksessa sopii pohtia kaiken tämän jatkumoa. Säästöjä etsitään, mutta sen sijaan virkahenkilöstön johdon taholta kylvetään kaaosta ja epäsopua. Uskon valtuustomme, tapahtuneesta johtuen, olevan valmis radikaaleihin muutoksiin kaupunkiorganisaation johdossa. Todennäköisesti valtuustomme suljetussa lippuäänestyksessä kaksi kaupungin johtotyyppiä saisivat lähteä. Tähän näkemykseen olen päätynyt, jututettuani valtuutettuja niin oikealta kuin vasemmalta. Valtuusto on ratkaisuun kypsä, mutta onko hallitus valmis tuomaan asian päätettäväksi? Oli miten oli: NÄIN EI VOI JATKUA!

16 kommenttia:

  1. Tällä perunankuorimiskokemuksella voin vahvistaa, että polittiinen kevät Ukissa on nyt hieman hassuhtava. Taustalla on entisestään nykytilaa pahentavia hankkeita. Mutta jos se on "se itse tarkoitus", niin sitten se on kai sulatettava. Jopa Heikki ja Jari ovat löytäneet toisensa niin kuin koko pääsiäisen ajan edestämme olleesta lehdestä saatoimme lukea. Kun toinen oli sanomansa mukaan ollut pitkään toista vastaan niin yht'äkkiä hän oli toisen kanssa samaa mieltä. Mutta kun kaikki "peli" ei ole tässä eikä peliaika edes kunnolla alkanut. Tämä ei tarkoita illan jääkiekkofinaalia Kärpät - Tapppara. Taustalla pelattavaa peliä pelataan kaupunkilaisten rahoilla. Tänäänkin Heikki asiasta kuulutti lehdessä.
    Peleistä huolimatta heleätä kevätpäivää!
    JAa

    VastaaPoista
  2. Voi vittu java. Mikä on määritteesi asiantuntijalautakunnalle? Kenenkään osaamiseen tai koulutukseen puuttumatta......Otol

    VastaaPoista
  3. Lautakunta on aina aihealueensa asiantuntijalautakunta jos sellainen on kunnan luottamushenkilöorganisaatioon määritelty.

    VastaaPoista
  4. Valtuusto on ratkaisuun kypsä, mutta onko hallitus valmis tuomaan asian päätettäväksi? Oli miten oli: NÄIN EI VOI JATKUA!

    On tuo Java varsinainen satusetä kun kirjoittaa näin ei voi jatkua. Kyllä voi ja sen tietää kaikki politiikkaa seuranneet.

    VastaaPoista
  5. Tuossa edellisessä, välttämäti yrittäystävällisyys ei ole kallista. olen samaa mieltä.
    Loppuun tulee joku asiallinen kommentti joka herättää hyvinkinkin positiivista ajattelua ja erilaista, niin sinä java heität uuden alustuksen.
    Mitä järkeee tässä on, mmutenkin olen huomannut kauhee daivi päällä, eikä vanhaakaan ole saatu käsiteltyä jo uus kehiss ja sama jatkuu. tälä touhulla saada mitään muutosta aikaan.

    VastaaPoista
  6. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Käyn noutelemassa edellisen alustuksen kommentteja, niin eiköhän asia sillä korjaannu - Anteeksi hosumiseni! Minä tarkoitan, että kaupungin tulevaisuuden kannalta NÄIN EI VOI JATKUA. Sehän taas todistaa, että mitä todennäköisemmin kaikki jatkuu juuri näin.

    Lautakuntiin valitaan asioista tietävät ja niistä kiinnostuneet ihmiset demokraattisesti, tuo jälkimmäinen ei päde tänne. Esim. koulutuslautakunnassa sekä nuoriso- ja liikuntalautakunnassa perehdytään näiden sektoreiden toimintaan, lainsäädäntöön ja paikallisiin puitteisiin. Koulutuslautakunnassa käytetään pelkästään alkuperehdyttämiseen kymmeniä tunteja aikaa. Lisäksi kokousten myötä lautakuntalaisten tieto kasvaa. Voin tämän todeta omakohtaisena kokemuksena. Toisaalta lautakunta jakaa tietoa ja oikaisee esim. hallituksen puutteellisilla tiedoilla tai sen valmistelijan onnettomalla valmistelulla tehdyt päätökset. Niinhän juuri nyt kävi.

    Jos kuntalaisen rahoilla tehdään jotain, on kuntalaisten myös hyödyttävä siitä - tämä pätee myös elinkeinopolitiikkaan, joka tuon mukaan on lojahtanut menneinä vuosina totaalisesti ahterilleen. Yrittäjien kannalta taas on parasta, että kaupungin väkimäärä kasvaa, silloin he saavat lisää asiakkaita. Harjoitetulla elinkeinopolitiikallamme ei siis ole hyödytetty sen enempää kaupunkilaisia kuin yrityksiämmekään ellei oteta huomioon joidenkin saamia edullisia lehti-ilmoituksia tai keskustan laskeneita liiketilavuokria tahikka kaupungin määrätyiltä yrittäjiltä kaupunkilaisten rahoilla ostamia tuotteita, palveluja tms..

    VastaaPoista
  7. nonyymi24. huhtikuuta 2014 23.53

    Vaikealta vaikuttaa...
    VastaaPoista
    Anonyymi25. huhtikuuta 2014 14.13

    http://uki01.hosting.documenta.fi/kokous/20142507-27.HTM
    VastaaPoista
    Anonyymi26. huhtikuuta 2014 9.19

    Koskahan vala liittyy demareihin??? Täytyy muistaa, että uudenkaupunkin yrittäjäystävällisyys tuli maksamaan maltaita ja nykyinen hallitus joutuu korjaamaan viime hallituksen rahojen hulvatonta käyttöä.Parempi olla sadaskahdeskymmenen ja talous kunnossa.
    VastaaPoista
    java valkonen26. huhtikuuta 2014 10.00

    Kiitos käymisistä ja kommenteista! Näinköhän pian?
    VastaaPoista
    Anonyymi26. huhtikuuta 2014 16.54

    Yrittäjäystävällisyyden ei välttämättä tarvitse olla kallista mutta voi se sitä ollakin kuten olemme havainneet. Virkakoneisto toimii samalla tavalla kummassakin tapauksessa.

    VastaaPoista
  8. Satakunnan Kansan yleisön osastolta.
    Kunnallispolitikon tietämys asiasta.
    Janne Salonen (ps),Herralahti jaHerttuan erityiskoulu toimivat samassa,yhteisessä fyysisessä koulurakennuksessa.Sinun mukaasi Herralanlahden koulunon huonokuntoinen ja siten lopetettava.Miten perustelet,että samat tilat "kelpaavat" Herttuan erityisoppilaille.Tilathan ovat käsittääkseni,myös heille huonokuntoisia.
    Eipä ole häävit tiedot persujen ryhmyrillä koulujen lopetusasioista.Kun Salonen väittää (SK 24.4),että Herralahden koulun kiinteistö olisi huonokuntoinen ja siksi se voidaan lopettaa.Remotoituun rakennukseen jää kuitenkin toimimaan Herttuan koulu.Että näillä tiedoillako Salonen niitä päätöksiään tekee.

    Nimimerkillä Kyllä ihmetyttää

    Eipä täällä Tuppukylässään tunnu tuo järki ja viisaus kulkevan käsi kädessä,mutta tyhmyys sehän kukoistaa kun,PUJO elokuisessa auringon paisteessa

    VastaaPoista
  9. kYSYMYS KUULUU?

    Mitä yhteistä on Vakka-Suomen Uudellakaupungilla ja Satakuntalaisella Lavian kunnalla?

    VastaaPoista
  10. U:kia ei taida huolia Raumakaan. Tai Koski ehkä tunnesyistä, onhan täällä tutut poliisitkin.
    Tuosta yrittäjäystävällisyydestä unohtui kaikilta taas veronmaksajien rahoittama pankkitoiminta, joka on ilmeisesti ottanut takkiinsa jo noin 500 000 euroa.

    VastaaPoista
  11. Näin.

    http://uki01.hosting.documenta.fi/kokous/20142508-3.HTM

    VastaaPoista
  12. Kyseisessä lautakunnan kokouksessa luottamushenkilöt ottivat niin sanotusti vallan käsiinsä. Jos kaupunginhallitus olisi ollut (Walan aikana) tolkun ihmisistä koottu, ei esimerkiksi olisi syntynyt Tontonmäen miljoonasuttakaan. Tuohon aikaan mentiin niin virkamiesjohtoisesti, että hirvitti.

    VastaaPoista
  13. hys hys. Ollaan mekin piilossa kun kaupungin hallitus on kokouksessa.

    VastaaPoista
  14. Suominen irtisanotaan äänin 11-0, mutta koska.

    VastaaPoista
  15. Hyvää Vappua, totiksi vetää !

    VastaaPoista
  16. Viikon huuli Persuista : Tuulella käyviä takinkääntäjiä ! :)

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!