ELINKEINO- MENESTYS- VAI/JA TIEDOTUSKUPLA?

Katseen kääntäminen historiaan osoittaa, miten onnistuimme ja miten mokasimme. 1970-luvulla Uudenkaupungin työpaikat lisääntyivät ja kaupunkia kehitettiin viihtymispuitteiden ja palveluiden osalta. Sama meno jatkui aina 1990 luvulle saakka. Parantuneet palvelut houkuttelivat kaupunkimme uusia asukkaita. Vaikka välillä suonen isku kohdistui elinkeinoelämäämme esim. autotehtaan irtisanomisina tai selkeinä luottamusmiesmokina esim. Suuri seikkailu, kaupungin omistama telakka jne., kaupunkimme kirjattiin 1990-luvulla valtakunnan ykköseksi suhteutettuna varannot ja verotulot asukaslukuun.

1990-luvulla asukaslukumme ylitti 18 000 ja kaupungistamme kaavailtiin mukavaa 25 000 asukkaan kotoisaa hyvien palvelun pientä kaupunkia. Alamäkemme alkoi 1990-luvun lopulla, kun kaupungin kehittäminen laiminlyötiin. Emme saaneet kaavailtuja korttelikouluja eikä esim. liikunta- tai vapaa-ajanpuitteemme enää kehittyneet. Me haihattelimme hallien perään ja elimme työpaikkailluusiossa. Tätä illuusiota markkinoi tuorein voimin johdettu paikallismedia.

Mikäli kaikki paikallismedian povaamat elinkeinosaavutukset olisivat toteutuneet, olisi Uusikaupunki nyt merkittävä avaruustekniikan, kennoterästekniikan ja teräsjalostuksen, ekoteollisuuden ja teräskaupan keskus tuhansine uusine työpaikkoineen. Me harjoitimme 1970-luvun elinkeinopolitiikkaa härkäpäisesti vielä 1990-luvulle ja se katkaisi kaupunkimme kasvun. Kun tuota politiikkaa jatkettiin vielä 2000-luvulle ja aina viime kesälle, on kaupunkimme kasvu muuttunut taloudelliseksi syöksyksi.

Joku väittää, että olemme ainoastaan maailman muutoksen uhreja ja samassa veneessä kuin muutkin Suomen kunnat, asia ei ole näin. Kun muut kunnat paransivat talouttaan vuoteen 2008 päättyneellä, Suomen historian voimakkaimmalla nousukaudella, me velkaannuimme jo tuolloin ja menetimme rajusti asukkaita. Mainittuna nousukautena esim. Laitila, ikuiseksi onnettoman talouden kaupungiksi leimattu naapurimme, pisti taloutensa plussalle. Kun muut pistivät talouttaan kuntoon ennen 2008 alkanutta lamaa ja teollisuuden rakennemuutosta, me jatkoimme 1970-luvun hallipolitiikkaa vielä 2008 jälkeenkin ja ajoimme itsemme taloudelliseen ahdinkoon.

Joku väittää, että lama tuli yllättäen, mutta tämäkään ei pidä paikkaansa. Kun valtuustossa 2009 helmikuussa päätettiin teräshallin takuista, Rainer Tähtinen ja minä varoitimme savupiipputeollisuuden kuolemasta Euroopassa kysymällä: Koko Eurooppa on täynnä tyhjiä tehdashalleja ja me rakennamme niitä lisää, onko tässä mitään järkeä? Lukuisat kerrat kyseenalaistimme vastaavat haihattelut, mutta media mollasi ryhmämme häiriköiksi, kiusaajiksi ja johtava virkamies kehotti usuttamaan poliiseja peräämme, jottemme lautakunnissa keskittyisi kaupungin asukkaiden palveluiden kehittämiseen ja siten vieneet varoja hallihulluttelulta.

Kaiken edellä mainitun taustalla oli media, joka etenkin aina vaalien lähestyessä kiihdytti illuusiokuplan paisuttelua ja järkeä puhuneiden mollausta! Kaupunkimme tuhoon vienyt linja oli: YKSI MIES - YKSI VALMISTELU - YKSI TOTUUS! Kaiken piti median mukaan mennä hienosti, vaan mitä kaupunkilaiset saivat osalleen? Ei yhtään mitään! Kuten vilkaisu Alicelle kadulle osoittaa: ELINKEINOPOLITIIKKAMME OLI NIIN HUONOA, ETTÄ JOPA SITÄ TUKENEET YRITYKSET OVAT JOUTUNEET LOPETTAMAAN TOIMINTANSA!

Elinkeinopolitiikkamme hinta oli karmaiseva: lapsilta vietiin viisi koulua, opetuksentaso ajettiin alas, veroja korotettiin kahdesti, vapaa-ajan puitteet ovat jäänet ajasta jälkeen, kaupunkilaisten omaisuutta on myyty miljoonilla, kaupunkilaisten velkataakka on kasvanut ja noin 3 000 uusikaupunkilaista on muuttanut pois. Jos joku sanoo, että elinkeinopolitiikkamme on tuottanut jotain positiivista sen rahoittajille eli uusikaupunkilaisille, niin lyököön faktat tiskiin! Totuus on se, että kaupunkiamme on johdettu äärimmäisen huonosti ja taitamattomasti. Muistan hyvin maan johtavan kuntakonsultin Eero Laesterän todelleen valtuustolle ihan suoraan: MITÄ HELVETTIÄ TE OLETTE TEHNEET VUODEN 2002 JÄLKEEN?

Julkinen sana on vaiennut totuudesta, hehkuttanut negatiivista kaupungin kehitystä suureksi menestykseksi ja siten se on sumuttanut paikallisia asukkaita. Suurin vastuu kaupunkimme alamäestä kuuluu täällä harjoitetun narsistishitleriläisen tiedotuspolitiikan arkkitehdeille ja toteuttajille. Kansaa on vedetty höplästä ja heidät on saatu äänestämään lepsuja tolvanoita luottamustehtäviin. Tämä on jatkunut vaaleista vaaleihin ja jatkuu vieläkin hehkuttamalla 1970-luvun elinkeinopolitiikkaa.