perjantai 24. tammikuuta 2014

VALIOKUNTA: TYÖNTEKIJÄ VOI KORVAUKSETTA AIHEUTTAA KAUPUNGILLE 500 000€ VAHINGON?

Täällä on voimakkaasti kritisoitu minun valiokunnan työskentelyyn kohdistumaa arvostelua. Valiokunnan työ ja sen käsittelemä tapahtumasarjan yhdistelmä lienevät ainutlaatuisia kaupunkimme historiassa. Valiokunnan  omien toimintatapojen kuin loppulausuman osalta puhutaan merkittävästä tulevaisuuteen vaikuttavasta linjanvedosta. Tämän vuoksi valtuuston on äärimmäisen tarkkaan pohdittava myöntääkö se valiokunnan työn pohjalta vastuuvapauden tilivelvollisille.

Ensinnäkin valtuuston valitseman valiokunnan kokoonpano herättää ihmetystä, yleensä muissa kunnissa valitaan po. luokan asioissa valiokuntaan jäsen jokaisesta valtuusto ryhmästä. Toiseksi valiokunta syynää vastuuvapautta tilivelvollisten osalta eli käytännössä entisen kaupunginjohtajan ja hallituksen jäsenien osalta. Kuitenkaan sen enempää entistä kaupunginjohtajaa saati hallituksen jäseniä ei ole kuultu lainkaan. Minusta em. tahojen kuuleminen olisi tapahtumien selvittämisten takia ollut äärimmäisen olennaista sekä vähintäänkin kohtuullista tilivelvollisia kohtaan.

Aivan oma lukunsa on aiheutetun tappion suuruus, jonka valiokunta määrittelee vähintään hämärästi. Jos huonossa taloudellisessa jamassa olevan kaupungin varoja käytetään johonkin halliin, jota kaupunki ei tarvitse ja hallilla ei ole sille kaavailtua ulkopuolista käyttöä/tuottoa, on tappio hallin kustannusten suuruinen aina sen suunnittelusta ja rakentamisesta alkaen. Ei aiheutettu tappio hallin osalta poistu, jos kaupunki myy sen omistamalleen yhtiölle. Kyseessä on alkeellinen kikkailu, joka ei vaikuta mitenkään siihen, että kaupunki käytti veronmaksajien rahoja täysin turhaan halliin. Tämän ja vastaavien manöövereiden seurauksena kaupunkimme nyt lomauttaa, ajaa alas palveluita, nostaa veroja ja velkaantuu edelleen.

Valiokunta rajaa korvausten maksettavaksi alarajaksi 0,5% taseesta - mistä taseesta, onko tase satamiljoonaa euroa? Jos näin on, kaupungissamme sen työntekijä/hallitus voi jatkossa aiheuttaa huoletta 500 000€ vahingon ilman korvausvaateita. Mikäli kaupungin kaikki tuhat työtekijää  intoutuu mokaamaan valiokunnan sallimalla maksimitavalla voidaan kaupungille aiheuttaa rennosti vihellellen 5 000 000 000€ vahinko ilman jälkiseuraamuksia.

Niinikään minua ihmetyttää suuresti miksei valiokunta edes yrittänyt käyttää kaupungin ottamia vastuuvakuutuksia aiheutettujen tappioiden kattamiseksi? Miksi valiokunta rajasi omaa toimintaansa ja oliko se kaupungin ja sen asukkaiden edun mukaista? Ihmettelen myös valiokunnan salailevaa toiminta tapaa, jonka se  tuo jopa avoimesti julki. Eikö valiokunta perustettu nimeen omaan avaamaan valtuustolle tehtyjen päätösten taustoja, aiheutettuja vahinkoja, vastuita ja helpottamaan päätöksentekoa vastuuvapaudesta. Tämän sijaan valiokunta ilmoittaa pitävänsä kokoukset salaisina. Tuskin se näin ilmoittaisi, jos mitään salattavaa ei olisi.

Loppujen lopuksi valiokunta ei tuonut mitään uutta tietoa julki, se ei edes jututtanut mahdollisia vahingonaiheuttajia eikä siis antanut näille mahdollisuutta taustojen selvittämiseen tai itsensä puolustukseen. Ungefäärin asian pyörityksen lisäksi valiokunta lisäsi päätäntämme yllä vellovaa mystiikkaa ja liittyi tämän hämäryyden jatkoksi uutena toimintaansa salailevana kuppikuntana. Suoraan sanoen, valiokunta ei tuottanut mitään lisäarvoa valtuustolle tehdä päätös vastuuvapaudesta!

86 kommenttia:

  1. Miten minusta tuntuu, että olisin lukenut tämän kaiken jo aiemminkin..?

    VastaaPoista
  2. rennosti vihellellen 5 000 000 000€ vahinko ilman jälkiseuraamuksia.
    no tosta nyt ainakin yksi nolla pois. mutta oli tuossa jotain mihin tarttua kun ei kuultu syytettyjä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos käynneistä ja kommenteista; samoin pahoittelen blogin jumiutumista suuren kävijämäärän vuoksi! Tuli mokattua ja innostuttua nollien kanssa. On hyvä pyörittää vastuuvapaus asiaa, jos joltain löytyisi minullekin evästystä ja hyvät perustelut, jotta voisin äänestää vastuuvapauden puolesta! On niin ikävä erottua enemmistöstä ja joutua kiusallisen huomion kohteeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jeesiä. Netistä löytyy kaikenlaista, kun jaksaa kaivaa. Palatkaamme asiaan tässä.
      JAa

      Poista
  4. Kyse on nyt siitä, että Kari Koski nostetaan kuiville. Mieshän touhuaa nyt suurten asioiden kanssa ja on jatkuvasti esillä; on kotikaupungissaan yhä jonkinlaisen sädekehän ympäröimä, jota kukaan ei osaa selittää.
    Veikkaan, että valtuustosta voi löytyä 3 valtuutettua, jotka vastustavat vastuuvapautta. Ei ole edes kunnallisvaaleja tulossa, jolloin vastustajia voisi löytyä kymmenkunta.

    Pannaanko vedonlyönti kannastani pystyyn ?

    VastaaPoista
  5. Tuskin ne valtuustossa edes välittää vaikka summa olisi kymmennumeroinen luku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet täysin oikeassa valtuutetut eivät välitä minne yhteisiä rahoja käytetään toisaalta myös laki suojelee näitä törsääjiä.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Väliaikaisesti tuskin ainakaan Rauman valtuuston virasta pidättää, mutta toivottavasti pliisitutkintapyyntön suhtaudutaan asiaankuuluvalla vakavuudella. Sen olisi nyt onnistuttava, ei sinne joku muu samasta asiasta voi uuttakaan pyyntöä tehdä. Joku viime keksusteluketjussa tällaistakin väitti

    VastaaPoista
  8. Kiitos käymisistä ja viesteistä! Kun huomioidaan esim. ns. pressuhallitapaus, ovat muutamat luottamushenkilöt olleet päättämässä hallin rakentamisesta 2008 ja vähät välittäneet ettei tuolloin tehtyä päätöstä noudateta. Kun nämä samat hallituksen jäsenet, turvatakseen äänestäjien hyväksynnän, vieläpä pimittivät po. kaupunkilaisille aiheutetun hallitappion yli vaalien, lienevät he toimineet äärimmäisen törkeästi. Tämän vuoksi em. hallituksenjäseniin ja heidän toimintaansa tukeneisiin luottamushenkilöihin sekä väliaikaisen valiokunnan jäseniin voitaneen soveltaa Kuntalain seuraavaa kohtaa:

    "40 §
    Virheellinen menettely luottamustoimessa

    Jos luottamushenkilön voidaan todennäköisin perustein epäillä syyllistyneen toimessaan virkarikokseen tai muuten menetelleen siinä velvollisuuksiensa vastaisesti, kunnanhallituksen on vaadittava asianomaiselta selitys sekä tarvittaessa ilmoitettava asiasta valtuustolle. Asiasta on viipymättä tehtävä rikosilmoitus, jos kysymyksessä on ilmeinen virkarikos.

    Valtuusto voi tutkimuksen tai oikeudenkäynnin ajaksi pidättää luottamushenkilön toimestaan. Ennen valtuuston kokousta voi pidättämisestä väliaikaisesti päättää valtuuston puheenjohtaja. Pidättämispäätös voidaan panna täytäntöön heti. (1.2.2002/81)"

    Meidän on viimeinkin ryhdyttävä noudattamaan järjestäytyneen yhteiskunnan lakeja ja säännöksiä. Emme voi voi jatkaa loputonta mokaamista ja perustaa toverituomioistuimia pelastamaan vuosikymmenet vallassa keikkuneita solkenaan mokaavia tunareita. Valtuustossa ollaan tekemässä päätöksiä kaupunkilaisille ja heidän parhaaksi. Emme ole valtuustossa salailemassa, yhteiskunnan säännöistä välittämättä, totuutta ja maksattamassa tehtyjä virheitä kaupunkilaisilla.

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoinen lakipykälä. Taitaa tulla levoton kokous taas kun ihan kaikki ei mene siellä sovitusti.

    VastaaPoista
  10. kaupungilla on jo toinen jalka haudassa ja toinenkin jo sinne luisumassa

    VastaaPoista
  11. Huomio taas sivulta 2 US. Ei lisäpaikkoja vanhushuoltoon, otsikossa. Ketään ei kuitenkaan jätetä heitteille eikä ilman hoitopaikkaa, tekstissä. Se on hyvä ja niin pitää olla, oma ajatukseni. Sitten vielä tekstistä. Vihon viimeisenä keinona haetaan lisämäärärahaa! Tietenkin haetaan, tiedän kokemuksesta. Tässä tapauksessa tiedän jo senkin, että metsään menee ja lujaa. Onhan jo tiedossa ikääntyvien asukkaiden rakenne ja kasvuvauhti. Se on maan hurjimpia, Ukissa. Oli miten oli, niin Ukin kaupunki on ajautumassa heitteille vanhushuollon asioissa. Levotttomia aikoja on tulossa tälläkin rintamalla.
    JAa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Attendon mainos yläpuolella

      Poista
    2. Nii`i . Mitäs teet, kun vanhukset on hoidettava. Jostain sen rahan on vaan tultava. Ei auta Aaltosen jeesustelut. Miten Aaltonen hoitaisi vanhukset? Niin, ettei maksa mitään?

      Poista
    3. Esim Attendolta pakkoraossa ostettavat hoiva-asumispaikatko eivät muka maksa kaupungille mitään, niinkö?
      Vastaus tähän ensin, kiitos.
      JAa

      Poista
  12. Tuo vanhus uutinen on hyvä kontrasti näihin elinkeinonero Kosken vahinkoihin

    VastaaPoista
  13. Kiitos käymisistä ja kommenteista! Jos olisi toimittu toisin, olisi rahaa hoitaa vanhukset tyylikkäästi ja jos toimittaisiin toisin, olisi rahaa hoitaa vanhukset tyylikkäästi! Juha Aaltonen on korostanut tätä vuositolkulla ja esittipä jopa version, jonka pohjalta vahuksista huolehtiminen voisi olla kaupungillemme tuottoisa busines!

    VastaaPoista
  14. Varovasti nyt, Java! Vanhusten hoivapalvelut ei kai sentään saa olla kunnalle bisnes.
    JAa

    VastaaPoista
  15. Hei, taas!

    Tämähän on,kun vanhan länkärisarjan sankarit,seitsemän rohkeaa miestä,joiden tehtävä on pistää koko kylä matalaksi.
    Kokouksessa istuva valtuutettu ajatteli ääneensä.Vilkaisi keskustelukumpaneitaan ja murjaisi,että tätä murheelista sonnilaumaa katsoessaan ei voi kovin paljon väestökasvuun uskoa.

    VastaaPoista
  16. JAa voi käydä luppo ja vapaa-aikana vaikka ulkoiluttamassa pappoja ja mammoja sekä samalla tarkastaa hoidetaanko vanhukset pykälien mukaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs siinä. Saatan näin tehdäkin. Saanen ensijaisesti kuitenkin seurata reilusti yli 80 vuotiaiden niin äitini kuin anoppini taivalta.
      JAa

      Poista
  17. Joopä, tuolla valtuustossa istuu tosiaan kävelykykyisiä tosin ei enää sukukypsiä vanhuksia. Eiköhän panna ne tuonne vanhuksia ulkoilluttamaan.

    Mitä vahusbisneksee tulee Kunnallinen Vanhainkoti Oy saa toki voittoa tuottaa, mutta se pitää tilittää kunnalle takaisin vaikka peruspääoman korkona ensialkuun. kaupunkihan voi luovuttaa omia tilojaan ns.-apporttina mahdolliselle yhtiölle.Kun satama sai omaisuutensa, eikö senkin pidä nyt kaupungille tulouttaa kun on tuloutettavaa..? Eihän tässä muuten ole järjen häivää, tässä yhtiöittämisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän siinä järjen häivää olekaan.....suositus/vaatimus yhtiöittämiseen on tietääkseni peräisin EU:lta. Riittänee selitykseksi..:)

      Poista
    2. Miksi valtuustossa pitäisi olla sukukypsiä valtuutettuja? Ei ole tarkoituskaan jatkaa sukua, vaan hoitaa asioita, älykääpiö!

      Poista
    3. Voi kauhia, eikö ole trkoitus jatka sukua. Olen kai käsittänyt koko politiikan väärin, tosikko !

      Poista
  18. vetääkö java tutkinta pyynnön pois, jos asiat sovitaan paikallisesti

    VastaaPoista
  19. heh-heh, kuullkka ny, klo 17.04 oikke vitsi murjas. Se ei ole enää Javan asia ! Ja piste.
    Mitä hämäräsakkia tai Terijoen vainoharhaisia kommunisteja tuolla Forssin blogiympäristössä nykyisin huseeraa ? Luulevatko, että Valkonen ja Aaltonen vetelevät jotain naruja taustalla, muka saunaillassa.
    Sama se, luulkoot nyt, että teillä on vielä vaikutusvaltainen valtuustoryhmä. Jollain omituisella tavalla se tietysti onkin

    VastaaPoista
  20. Sovitaan paikallisesti ?

    VastaaPoista
  21. No niin. Forss käynnisti keskustelun, joka antaa takuu varmasti nyt vastuuvapauden ja tekee vastuullisista sankareita. Ja blogikirjoittajista rikollisia. Taitaa tuo otsikkosi ollakin aika kohdillaan.

    VastaaPoista
  22. Kävin kans lukemassa. Kyllä varmaan edellinen Kj ja KH:n jäsenet vativat poliisitutkintaa. Kaikki nimimerkit avataan ja heitä syytetään kunnianloukkauksesta

    VastaaPoista
  23. Java vapisee ja on kusessa kun ei näy missään. Uskaltaako valtuustoon.

    VastaaPoista
  24. Jos Java on paikalla niin hiljaista poikaa se on kuten aina valtuustossa. Miten kunnianloukkaajaa edes päästetään valtuustoon häiritsemään.

    VastaaPoista
  25. kommentti 12:38 täyttää kaikki oikeudelliset perusteet mitä tarvitaan kunnianloukkaussyytten nostamiseksi. Valkosta ei ole koskaan syytetty kunnianloukkauksesta saatika tuomittu. Ei myöskää kiusaamisesta.
    Siis perätön väite ! Tuleeko uni ensi yönä vai oletko vieraalla koneella.

    VastaaPoista
  26. Mitä tulee edelisiin kommenttihin 11:36 ja 12:23, voin sanoa jo etukäteen ettei Kh:n ja Kj:n kunniaa ole loukattu. Arvosteltu on, voimakkaastikin. Eikö muka ole mitään syytä ? Jos Suomessa lähdettäisiin tuollaisia tutkimaan, meillä olisi todella paljon voimavaroja ja poliiseja eikä sananvapaudesta tietoakaan. Kai tiedätte mikä sellaisen valtion status on?

    VastaaPoista
  27. Java tekee mihinkään perustamattomia ilmiantoja ja uutisoi ne lehdissä. Eikö se ole iunnian loukkaamista. Ennen kuulumatonta toimintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päättääkö Java mitä lehdet julkaisee?

      Poista
  28. miten joku joka on"hiljaista poikaa", voi valtuustossa häiritä ? Minkälaiset ihmiset tännekin kirjoittavat, ei kovin älykästä väkeä. Ja valtuustoon pääsee, jos siihen on oikeus vaalien tuloksena.

    VastaaPoista
  29. Kuulehan nyt (12.49) Java ei ole tehnyt ilmiantoja vaan poliisitutkintapyynnön, joka ilmeisesti sinustakin tehdään (riippuu nyt Javasta). Hän ei ole myöskään uutisoinut niitä lehdessä vaan lehti on uutisoinut ne ITSE.
    Suomessa on oikeus tehdä tutkintapyyntö, jos siihen on aihetta. Mistä sinä tiedät ettei ole aihetta, kun ei sitä vielä tiedä kukaan ? valkosen juttu voi poliisin jälkeen olla vielä valtakunnansyyttäjänkin pöydällä.
    Mieti nyt itsekin mitä kirjoittelet. Valkonen todennäköisesti ei sinusta tutkintaa tee, koska huomaa älytasosi. Mutta mistä senkään tietää...

    VastaaPoista
  30. Klo 12:38 kommentin kirjoittajalle. Minusta sinun kannattaisi nyt ja tässä pyytää Java Valkoselta anteeksi. Vaikka se edellyttääkin nimesi laittamista näkyviin, se olisi sivistynyt ja inhimillinen teko. Uskon, että J. Valkoselta löytyy myötätuntoa, jos pystyt näin häneen vetoamaan.
    Me, räävitön blogikansa olisimme aivan äimän käkenä. Riisuisit meidät aseista ja pysyttelisimme jatkossakin tuolla toisen blogin ympäristössä.

    VastaaPoista
  31. Sammin mielestä nimimerkin ase on räävitön kielenkäyttö. Toivottavasti pysyt täällä. Helpompaa hakea 1 blogista käräjille joutuvat. Mikset sinä kehtaa nimeäsi julkaista?

    VastaaPoista
  32. Sammi C. Kijoitti hyvää parodiaa, nauroin tosissani... mutta jo löytyi tosikko (13:23). Vai että joudutaan käräjille ? Näkisi senkin, menisin mielelläni. Mutta en Kh:n ja ex- Kj:n takia. Katson, että minulla on oikeus arvostella voimakkaastikin kotikaupunkini hallintoa.
    Sinä mielipide 13:23 edustat sellaista poliittista kuppikuntaa, jonka olisi pitänyt maastamme jo ajat sitten kadota. Ennustan sinullekin vaikeuksia, valitettavasti olet kusessa samaan aikaan kuin me muutkin suomalaiset. Olisin suonut sinulle sen yksinoikeuden.

    VastaaPoista
  33. Hienoa. Anonyymi vaatii minua paljastamaan nimeni. Miksi ? Minähän vaadin Valkosen loukkaajaa pyytämään anteeksi. Itse en ole koskaan ketään loukannut, siis täällä. Nuorempana oukkasin lähinnä fyysisellä tasolla, useinmiten pelikentillä. 13:23 kommentin kirjoittaja vastustaa sananvapautta, kannattaa paikallisdiktatuuria, salailee väärinkäytöksiä tosimielellään, on muutenkin väärässä. MIKSET sano kuka olet ? No, ei jää paljon vaihtoehtoja: olet joko entinen Kj tai hänen rouvansa, mahdolliseti myös vastuuvapauden asialla oleva Kh- jäsen. Tontonmäen kuningaskin voit olla.

    VastaaPoista
  34. Kiitos vierailemisesta ja viehkeistä viesteistä! En minä ketään täällä kirjoittavaa oikeuteen ole vetämässä. Jos kovin härskiksi menee, kuten blogin alkuaikoina, otan perusteluin varustettuna pois. Syyttäjälle on aivan yksi lysti, kuinka toinen toisiaan suojelevat luottamushenkilöt täällä äänestävät. Kai varatuomarismiehet tietävät etteivät vuosikymmenet saman pöydän ääressä veljellisesti istuneet toisiaan noki, vaan käyttävät puoluehierarkiaa hyväksi, jotta selviävät liemestä kuin liemestä: EI KESKUSTAKORPPI NOKI DEMARIKORPIN SILMÄÄ JA PÄINVASTOIN!

    Jos siltä näyttää eikä luoja suo, en sano huomenna valtuustossa kuin: LÄSNÄ, jos edes sitään! Ei valtuustoon mennä esiintymään tai showta pitämään vaan toimimaan ja tekemään päätöksiä kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi eli toimimaan, jottei valtuuston käyttäytyminen käy kaupungille liian arvokkaaksi. Täältä olen ollut pois lähinnä muualla olon vuoksi: eilen olin myöhään teatterissa, sen päälle saunassa ja tänään emännän kuskina ja kaupassa. Siinä sivussa aamulla olen tehnyt valtuustoaloitteita kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi! Kivaa ja nautinnollista päivää yhdelle sun toiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mites se Stevie Wonder taas sanoikaan, vai oliko Ray Charles ? ;)

      Poista
  35. Kovin nyt vetävät linjaa, että blogikommentit viedään käräjille...tuolla Arhinmäen kannattajan blogissa

    VastaaPoista
  36. joo, kai näistä taitaa olla prempi pysyä pois... en kyllä usko että kenenkään kunniaa loukatun. Forss tuolla on luettelossa mukana, vieläkö hän sitä kahvitteluansa murehtii?

    VastaaPoista
  37. Kiitos visiiteistä ja viestistäsi! En tiedä mitä kauheaa siellä on tapahtunut, jos ollaan oikeuteen menossa: onko ollut puhe kahvin juonnista vai jostain muusta elämää suuremmasta?

    VastaaPoista
  38. no lähinnä tästä blogista puhutaan...että jos Kari Koski, Merja Koski ja Parviainen ja Fors tekisivät tutkinnan blogikommenteista, saisivat kuulemma isot rahat asianomistajina.

    VastaaPoista
  39. Ei täällä ainakaan tuon "kielletyn asian" tiimoilta kenenkään kunniaa ole loukattu. Kai sitä saa kirjoittaa tuntemuksistaan, jos kaupungin rahoja on törsätty ? Vai saako Valkonen? Sinullahan on tuota kokemusta julkisest anastkin...

    VastaaPoista
  40. Kiitos kävijöille, annetuista tiedoista ja viesteistä! No voi kauheeta! Täällä on pieni kuppikunta, joka noita kiusaus- ja kunnialoukkausruikutuksia on viljellyt eri instansseihin. Blogit, kuten tämä ja Harton blogi, sallivat kommentoinnin eli jokaisella on oikaisumahdollisuus esitettyihin väittämiin. Siispä blogikeskustelu on rehellistä ja tasapuolista.

    Otanpa syyttäjän minulle kertoman esimerkin. Kun minusta tehtiin elämäni ensimmäinen tutkintapyyntö ja se tapahtui virkahenkilöiden taholta, kysyin syyttäjältä kunnianloukkauksen rajoista. Hän selitti ensin lakitekstillä puolihebreaa. Kun intin häneltä selkeää rajaa, hän antoi esimerkin: Jos eduskunnan puhemiestä saa television valtakunnan lähetyksessä verrata Jammu-setään, ei blogisi ole lähelläkään kunniankoukkauskynnystä. Jos sinun blogisi ylittäisi kunnianloukkauskynnyksen, ei tässä maassa voisi esittää poliittista satiiria tai kirjoittaa poliittisia kolumneja! Kannattaa vielä pitää mielessä se, että mainitsemastani keskustelusta vuosia aikaa. Silloin teksti oli huomattavasti ronskimpaa ja blogeja kymmenesosa nykyisestä.

    Kun pysytään edes jotenkin asiassa, niin kenenkään ei tarvitse pelätä kommentoimista. Ja millä kukaan selvittää prepaid mokkulan takana olevan käyttäjän? Ei millään! Ennen kuin alkaa pelätä poliisitutkintaa kannattaa pohtia poliisin resursseja ja poliisille lankeavia tehtäviä. Jos Suomessa ilmenee vuosittain noin 1 500 lasten hyväksikäyttötapausta, joista valtaosaan liittyy netti, niin kumpaahan virkavalta alkaa etsiä: PERDOFIILIA vai virkamiestä arvostellutta päätäntään kyllästynyttä kaupunkilaista. Kokonaan toinen juttu on se, jos siirrytään lehtiin tms., mutta se on jo toinen juttu!

    VastaaPoista
  41. Niin olen myös käsittänyt. Tiedän, että kerran poliisi yritti yhden kommentin ja se johti erään baarin Ip- numeroon. Kyse oli oikeasta kunnianloukkauksesta, joka toistui. Uudenkupungin virkamiehet ja vuodesta toiseet istuvat poliitikot (kuten Forss) eivät ole vielä kunnianloukkausta kokenetekan. Ja poliisi katsoisi tällaisen blogin kuulemma vielä suljetun piirin tohinaksi, minkä merkitys on vähäinen.

    Mutta ilmeisesti tällä Forssin blogissa alkaneella uhkailulla johonkin pyritään. Asiasta toiseen, onko myös valtakunnansyyttäjän virastoon pantu tutkintapyyntö ? Kovasti kehuvat, että sellainen on tehty, mutta kuka ?

    VastaaPoista
  42. Forsin blogiin on palkattu joku päivystäjäkin, joka seuraa kuinka kauan Java on poissa kotoa. Ei jumankaut! Jos täällä jotain tutkia pitäisi, niin sen porukan mielentilaa. Jos mää olsin Forss heittäisin helvettiin noin tyhmät kommentit, ei kai kaikkea sentään tarvitse säilyttää. Tarkkaan oli kellonajat laitettu ylös jolloinka täällä ei oltu kommentoitu.

    Hyvä Java, nna pala vaan. Näistäkään asioista ilman sua ei tiedettäisi. Järvisen komitea sentään tiedotti, mutta lähes positiivisen näytteen

    VastaaPoista
  43. Näin tulkitsee 12 lakimiestä kirjoitettua kirjaimia ja lukuja !!!
    http://yle.fi/uutiset/rauman_ja_stxn_sopimuksessa_oli_100_000_euron_virhe__12_lakimiesta_eika_kukaan_huomannut/7052807

    Mitä tulee tähän valiokunnan antamaan raporttiin Ukissa, niin koko ajan käsitykseni vahvistuu siitä ettei muutamat ole edes lukeneet kokonaan läpui annettua raporttia. Ja jos ovat lukeneet niin siinähän on upotettuna varsin kovaa tekstiä rikoslaki-kommentteineen.

    VastaaPoista
  44. äääää. MItä jäbät duunaa ? Elleivät ole kunnolla lukeneet raporttia, antavat sitä helpommin vastuuvapauden. Hra Forss teki osaltaan tänään kaikkensa, että vastuuvapaus myönnetään.

    VastaaPoista
  45. harmaahapsi, mutta ei päättäjä26. tammikuuta 2014 klo 17.41

    joo - siellä vielä arveltiin, että on kunnianloukkaus edes epäillä silloisten kaupunginisien toimintaa. Herra varjele, niitähän pitää aina epäillä ! Vähän mietityttää jättääkö poliisi asian siihen, kun kuulee, että kaupunki antaa vastuuvapauden. Turun juttukin annettiin suoraan valtakunnansyyttäjälle - ilmeisesti juuri siksi, että polisiin aktiivisuus voi laimeta Kv:n vastuuvapauden myötä. Luki raporteissa mitä hyvänsä.

    VastaaPoista
  46. Kiitos vainen käynneistä ja viesteistä! Naurettavaa keskustella kunnianloukkauksilla ja kommenttien tutkinnalla. Keskustellaan edellisistä, kun niitä taas tulee ja jälkimmäisiä ei tule. On keskityttävä olennaiseen eli kaupungin talouden kuntoonsaattamiseen, kaupungin kehittämiseen ja näiden positiivisten toimien jarruhenkilöiden poistamiseen kaupunkimme valmistelusta ja päätöksenteostasta. Vuosikymmenet on aiheutettu vahinkoa, maksatettu mokat kaupunkilaisilla ja salaten sekä suhmuroiden on yhteistoimin pysytty vallassa. Tälle pitää pistää loppu!

    Jos valtuusto äänestää vastuuvapauden puolesta, sillä voi tulevaisuutta ajatellen olla yksi vaikutus: Mahdollisessa tulevan oikeudenkäynnin osalta kaupunki ilmaisee, ettei sillä ole vaateita aiheutettujen vahinkojen suhteen. Toisin sanoen, jos joku äänestää näin ja siksi kaupunkimme ei saa virkamiesten vastuuvapauksista korvausta aiheutetusta, valiokunnankin myöntämästä. 78 000€(todellinen vahinko on lähes miljoona euroa), onko vastuuvapauden puolesta äänestäminen toimimista kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi eli lain velvoittamaa luottamushenkilön toimintaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ole.Jos näin käy, se päätös on eri valittamisen paikka - nyt hallinto-oikeuteen. Se nyt ainakin on kuntalain vastaista ettei vaadita edes korvauksia.
      Äkkiä paperit sitten Hallinto-oikeuten. Silloin on kaksi prosessi yhtä aikaa päällä.

      Poista
  47. Kävikö kun entiselle likalle KUNNIA meni mutta mainetta tuli hiuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu hiuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu

    VastaaPoista
  48. Käsittääkseni vastuuvapauden myöntäminen valtuustolta olisi kuntalain vastainen päätös. Kuntalaki lähtee siitä, että toimitaan kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi. Tästä luottamushenkilöiden toiminnassa on kyse, näin laissa sanotaan, kuten Valkonen totesikin.

    Olen pitänyt tähän asti päivän selvänä, että joku kaupunkilainen tai luottamushenkilö laatii valituksen hallinto-oikeuteen, jos valtuusto esittää vastuuvapauden myöntämistä. Harvoin jokin päätös näin ilmeinen onkaan. Onko vaara ettei muka valitusta tehdä ? Miten on Valkonen ? Uskalsit jo näin paljon.Ei näistä muista oikein ole...

    VastaaPoista
  49. Kiitos vierailemisesta ja kommentoinnistasi! Eihän tämä uskalluslaji ole vaan viitsimislaji ja enköhän minä viitsi! Toivotaan kuitenkin järjen ja kaupungin ja sen asukkaiden edun voittoa huomiselta!

    VastaaPoista
  50. Toivotaan, toivotaan. On tämä kauheeta kun pitää jo pelätä itse äänestämiään päättäjiä. Täytyy toivoa vaan, eletään toivossa !

    VastaaPoista
  51. Mikä estää valittamasta huomenna tai viikon päästä? Ei mikään eikä ketään. Mieli voi muuttua vaikka "tuulen suunnan mukaan". Näin on ja näin on tuleva. Lienee myös aina ollut.
    Tutkintapyyntöhän on jo tehty. Se ei ole enää muiden Ukin kuntapoliitikkojen hallinnassa. Lisäksi sellainenkin huomio, että virkarikosasiat, siihen liitettävä mahdollinen tuottamuksellisuus ja vahingonkorvaustie kulkevat vielä ihan erillään tilapäisen valiokunnan raportista ja huomisesta valtuuston käsittelystä. Eli niitä lueteltuja asioita ei valiokunta käsitellyt saadessaan toimeksiantoluonteisen työn valtuustolta. On kysymyksiä myös laiminlyönneistä niin viroissa, toimissa ja asemissa. Punnittavaksi tulee tahallisuus ja tuottamuksellisuus. Lisäksi punnitaan onko ollut välillistä tekemistä, yllytystä ja avunantoa ja kuka missäkin roolissa. Asiat eivät aina ole pelkästään lähestyttävissä talouden tai tilinpäätöksen kannalta tai tasearvoista mittamaalla suhteellisuutta reaaliarvomenetyksien euroarvoon. Se on vain yksi tie, joka valittiin toimikunnassa. Näyttää myös ennen eri blogeissa todetun, että tehty raportti sisältää hyvää pohja-aineistoa jatkolle eikä näin muodoin ole mikään vesitetty versio.
    Lukekaa raportti ajatuksella. Siellä on useita "asiakoukkuja" joihin tarttua

    VastaaPoista
  52. Nyt oivalsin. Vastuuvapauden puolesta äänestäminen on Javan asettama miina. Ajatelkaa vähän miksi Java ei ole julkaissut tutkintapyyntöä.

    VastaaPoista
  53. Valitus hallinto-oikeuteen täytyy perustua johonkin, eli huomiseen valtuuston kokoukseen, jos se on vastuuvapautta tukeva.

    VastaaPoista
  54. ... Kun U:gissa eletään, voi arvata, että vastuuvapaus myönnetään

    VastaaPoista
  55. Kiitos käymisistänne ja viesteistänne! Otetaan aivan rauhallisesti, katsotaan kuinka illalla käy. Enkä huomenna tähän aikaan olemme paljon viisaampia tai ainakin tiedämme tapahtuneet vaikka mitään ratkaisevaa ei tapahtuisikaan! Hyviä öitä kaikille!

    VastaaPoista
  56. http://yle.fi/uutiset/tehostettu_palveluasuminen_ei_riita_tulevaisuudessa_kaikille__vanhukset_kimppakamppiin/7045503

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paha...koko ikänsä saanut olla omissa oloissaan ja nyt käykin näin.

      Poista
  57. JAVA ! Voitko kommentoida lyhyesti mitä valtuustossa tapahtui, siis vaikka tänne kommenttiosioon, vaikka tiedän että sormesi syhyy tehdä uusi alustus.
    Kuultiin just yhdeltä ukilaiselta valtuutetulta, että internet näkyy täällä Vehmaalla asti.

    VastaaPoista
  58. Kävin lukemassa myös sen Järvisen perustelun sieltä "Kokoomussivulta". Mielenkiintoinen näkökulma: "kannattaako muutaman kymmenen tonnin takia käräjöidä "?
    Kaikki jäävit saavat Forssin mukan osallistua käsittelyyn illalla valtuustossa. Eivät sentään saa äänestää. Tieto tuli kaupunginvirastosta. varmaan ollaan soiteltu kuntaliittoon tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käräjöinti ei ole halpaa. Jos olisin yksityishenkilönä lähdössä käräjöimään, miettisin ilman muuta tuotakin puolta. Ehkä kaupungin rahojen kanssa ei tarvitse ?

      Poista
    2. No niin. Ei kaupungin rahojen kanssa tarvitse välittää.. onkin koomista lähteä törsäämään rahaa sen takia että joku on törsännyr rahaa. Mitä tästä opimme ? Emme yhtään mitään ellemme vie asiaa loppuun saakka ! Kysymys vielä tietysti kuuluu: mitä Valkosen tutkintapyyntö asiasta löytää ?
      Kaupunginvaltuusto ei todennäköisesti välitä.
      (Kuuluuko tämä kannanotto kunnialoukkauskommentteihin, joilla jo uhattiin ?)
      Voin omalta osaltani sanoa, että katson aina yleisessä käytössä olevan tietokoneen, kun kirjoitan vaikka jostain tietysti virkamiehestä nimeltä.

      Poista
  59. Valkosen kantelu oli yhtä tyhjän kanssa. Miten näin tietämätön valtuutettu voi ottaa kantaa vastuuvauteen?

    VastaaPoista
  60. Tulee kallis kokous taas kun kierrätetään jos äänestetään. On mielenkiitoista nähdä kuka esittää ja kuka kannattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei yksikään kunta ole vielä kaatunut valtuuston kokouspalkkioihin. Se kuuluu demokratiaan. SEn sijaan tiedän kuntia, jotka ovat kaatuneet kaupunginjohtajan kyvyttömyyteen.

      Poista
  61. Kai nuo asiat nyt alkaa olla jo jokaisen kupunkilaisen takaraivossa. Eikä Valkonen mitään kantelua ole tehnyt vaan POLIISITUTKINTAPYYNNÖN, johon Järvisen toimikunnan raportti antaa päivänselvän mahdollisuuden.
    Ymmärr'än kyllä, että entistä kaupunginjohtajaa ei voi mistään koskaan syyttää. Virheetön on virheetön. Järvinenkin sanoo Kokkareiden sivulla, että kannattako muutaman kymmenen tonnin takia käräjöidä.(sinne sivulle pääse tästä blogin oikealta reunalta).
    MInusta on milenkiintoista, että virheettömälle ihmiselle on tullut noin pahoja töppejä.

    Poliittisesti hyväksyttyjä töppejä ovat tietysti Tontonmäki (1,7 miljoonaa) ja Etanolitehtaan konsultteihin käytetty noin 450 000 euroa) Veronmaksajien rahaa saa revitellä kun se tehdään porukalla (kh ja valtuusto)

    Tämä etanolitehdasjuttu on sikäli mielenkiintoinen, että sellainen oli käytännössä jo vanhentunut ajatus. Nyt tehdään jo kolmannen sukupolven polttoaineita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elinkeinopolitiikka on sikäli mielenkiintoista, että hankkeissa (kuten yrittämisessä yleensä) on myös riskejä. Jos hanke onnistuu, olet sankari, jos epäonnistuu, olet konna. Toki - jos et tee mitään, et tee virhettä.

      Poista
  62. Kyllä siinä kunnan elinkeinopolitiikassa rajat on. Ei kaupunki voi esimerkiksi pankkina toimia, kuten Uusikaupunki tekee. Takkiin on sieltäkin noin 460 000 euroa. Hieman on ollut kyseenalaisia yrttäjiä joukossa.
    Ja mitä mahtaa tapahtua Telakkakiinteistöissä (Yardia). Kovasti on yhtiön hallituksessa käynyt henkilökato. Ei kai tää meidän kylä ole korttitalo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on mahdollista ja kyllä mopo taisi jossain vaiheessa keulia enemmän kuin olisi suotavaa. Toivottavasti uuden kj:n aikana tehdään kotiläksyt tarkemmin. Muuten tuntuu että äänessä on vain kahdenlaista ääntä: kaikki paha (tai kaikki hyvä) on lähtöisin elinkeinopolitiikasta. Eiköhän totuus ole jossain välimaastossa ?

      Poista
    2. Koska en noita Yardian asioita juurikaan tunne kysyisin ketkä k.o. yhtiön hallituksesta ovat poistuneet ja keitä on tullut tilalle..? Saattaa täällä olla joku muukin, jota asia saattaisi kiinnostaa. Niin, että kertoisitko..?

      Poista
    3. En taida olla se edellinen kirjoittaja, mutta ainakin n. 1kk sitten jätti pakkansa demaripomo Antola, en muista sitä toista joka hiljan jäi. Enkä tiedä keitä valittiin tilalle.

      Poista
  63. Varmentamaton tieto. Valtuustossa äskettäin äänestelty vastuuvapauksista. Äänestystuloksia 40-3, 19-4 ja tyhjiä, 29-10 ja tyhjiä. Ilmeisesti kokoomuslaisia eniten jotka eivät olisi antaneet entisellle kaupunginjohtajalle vastuuvapautta vuoden 2012 tileistä. Odotellaan varmennusta.

    VastaaPoista
  64. Valkonen halusi jälleen olla esillä. Onko itsetunto hakusessa?

    VastaaPoista
  65. tarkoittaako tuo sitten sitä että valtuuston kokouksissa ollaan suu norsunvitulla ja istutaan hiljaa

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!