tiistai 14. tammikuuta 2014

VALIOKUNTA TOIMI ODOTUSTEN MUKAAN!

Ei voi olla kaupungin ja sen asukkaiden eli lain mukaan toimimista, jos aiheuttaa huolimattomuudella ja/tai kavereiden suojelulla kaupungille mittavia vahinkoja. Myös hän, kuka tämän hyväksyy tai jättää sen huomiotta toimii lain vastaisesti.

 Nyt on kyse todella mittavista vahingoista kaupungille ja sen asukkaille aiheutetuista, joten mielestäni vastuuvapautta ei voitu myöntää ja valiokunnan perustaminen oli tarkoituksenmukaista ja perusteltua. Valiokuntahan valmistelee po. asian ja lopullisen päätöksen valiokunnan valmistelemasta esityksestä tekee valtuusto. Kun asia tulee viimein valtuustoon, siellä käydään äänestys, jossa jotkut saattavat äänestää vastuuvapauden puolesta ja toiset sitä vastaan.

                                                NÄIN SAATTAA KÄYDÄ KOKO PERHEELLE!

He ketkä äänestävät vastuuvapauden myöntämisen puolesta, kuten mitä ilmeisemmin valiokunnan jäsenet tulevat tekemään, ovat päästämässä vahingon aiheuttajat kuin koirat veräjästä eli he eivät toimi lain mukaan. Jos enemmistö valtuustossa äänestää vastuuvapauden myöntämistä vastaan, asia etenee mitä ilmeisemmin, kaupungin toimesta, lakitupaan. Jos näin ei käy eli valtuuston enemmistö vähät välittää kaupungista ja sen asukkaiden edusta, on jonkun jätettävä tutkintapyyntö.

Tässä vaiheessa jätetty tutkintapyyntö ei enää kohdistu pelkästään ns. tilivelvollisiin. Tutkintapyyntö kohdistetaan myös ns. tilivelvollisia äänestyksessä tukeneisiin. Hehän ovat kavereita suojellakseen äänestäneet vastoin kaupungin ja sen asukkaiden etua. Tästä taas saattaa seurata melkoinen harvennus nykyisessä valtuustossa, jos siellä istuvat todetaan oikeudessa kelvottomiksi luottamushenkilöiksi! 

29 kommenttia:

  1. Tuskin etenee KAUPUNGIN puolesta lakitupaan. Mutta pidä itse nyt lippu ns. korkealla.

    VastaaPoista
  2. Tässä valiokunnan sepustuksen loppuosa, sen saa kokonaisuudessaan kuka tahansa kaupungin kansliasta:

    "5. Tilapäisen valiokunnan esitys kaupunginvaltuustolle
    Tilapäinen valiokunta on arvioinnissaan kiinnittänyt huomiota kunkin asiakokonai- suuden osalta Kosken menettelyyn sinänsä, sen mahdolliseen epätavanomaisuu- teen suhteessa kaupungissa noudatetut hallintotavat ja -käytännöt, mahdolliseen teoreettiseen vahinkoon sekä menettelyn ja mahdollisen vahingon väliseen asianmukaiseen syy-yhteyteen.
    Johtopäätöksenään tilapäinen valiokunta toteaa, että edellä esitetyistä asioista säänsuojahalliin liittyvät seikat ovat sellaisia, joiden osalta entisen kaupunginjohta- ja Kosken vahingonkorvausvelvollisuus voisi tulla kyseeseen ja olla perusteltuakin.
    Edellä mainitulta osin tilapäinen valiokunta ottaa kuitenkin arvioinnissaan huomi- oon sen, onko säänsuojahallin osalta realistisesti arvioitava vahingon määrä olen- nainen.
    Tilintarkastustoimen näkökulmasta esimerkiksi tilimuistutuksen harkinnan yhtey- dessä yksi arvioitava olennaisuuden kriteeri on mahdollinen vahinko suhteessa ta- seeseen, jolloin vahingon tulisi olla ainakin noin 0,5% taseesta. Tässä tapaukses- sa vahinko edellä esitettyjen perusteltujen käsitysten mukaan olisi murto-osa tästä.

    Toisaalta olennaisuuden kriteeri on myös menettelyn moitittavuus, jonka osalta olennaisuuden edellytyksen voi katsoa täyttyvän. Sen arvioinnissa tulee ottaa huomioon kaupunginjohtajan keskeinen asema ko. asioita koskevassa päätöksen- teossa, ja tilapäinen valiokunta pitää menettelyä moitittavana. Loppupäätelmänään tilapäinen valiokunta yhtyy kuitenkin – erityisesti tilintarkastajan kuulemisessa esiin tulleiden seikkojen johdosta - tilintarkastajan kannanottoon, joka ei harkintansa jäl- keen antanut asian johdosta tilimuistutusta.
    Loppupäätelmänään tilapäinen valiokunta esittää kaupunginvaltuustolle, että
    Tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus vuodelta 2012. "

    VastaaPoista
  3. Usko jo Java vähemmällä tyhmyys ei ole rikos.Rahojen tuhlaaminen ei ole rikos ja kaikissa on enemistöinen päätös.
    Ainoa missä mahdollisesti syylistyttyttin rikokseen oli konkurssi kypsään yhtiöön rahojen pumppaminen. Pelkkää ajan haaskausta, mutta tyhmät päätökset pitää tuoda kansan tiedoksi.

    VastaaPoista
  4. Kiitos käymisistä ja viestistäsi! Valiokunta korostaa raportissaan,ettei se ota kantaa rikosoikeudelliseen puoleen!

    VastaaPoista
  5. Virka-aseman väärinkäyttö, virkatehtävien laiminyönti, tuottamuksellisuutta. Rikoslaista löytyy. Terveisin Martti.

    VastaaPoista
  6. Tämä on hyvä huomata. ettei kyseinen valiokunta ota kantaa rikosoikeudelliseen puoleen. Mutta sivun mittainen, tutkiva juttu Uudenkaupunginsanomissa olisi ihan paikallaan. Vitsi, vitsi, mutta Suomalaisen Harri voisi Vakka-Suomen sanomissa tehdäkin objektiivisen jutun.

    Mutta on se niinkin, että jos on lahjakas elinkeinopuolella, keinoja ei pidä kaihtaa. Varsinkaan silloin, kun ei ole omat rahat kyseessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjakas? Mihin tämä perustuu? Vanha kaupankätnnn viisaus on että se ei tyhmä joka pyytää vaan se joka tyhmänä maksaa. Lähestykää asioita uudelleen. Tuo valiokunnan tekstin ote lähestyy arvauksella tilintarkastuslakia ja kirjanpitoasetusta.

      Poista
  7. Java kirjoittaa otsikkoon, valiokunta toimi odotusten mukaan. Kenen odotusten ei ainakaan Adolf Valkosen odotusten mukaan.

    VastaaPoista
  8. Hei, mitä muuta voisi odottaa kuin valiokunnan toimineen juuri noin. U:gissa ei poliitikko petä poliitikkoa ja keskeistä virkamiestä toinen poliitikko tai virkamies. No, ehkä kerran kun Java Valkonen tutki natsitaustoja U:gissa (siitäkö tämä Aadolf- lemppari).

    VIE VALKONEN ASIA KESKUSRIKOSPOLIISILLE, JOS ON (KUTEN TUNTUU OLEVAN) MAHDOLLISTA ! Älä missään nimessä paikalliselle.Muuten kaikki haudataan hiljaisuudessa, ilman mitään loppusanoja. Olet sinä jo sen verran kolhuja saanut ettei tämä, joka saattaa olla todella tärkeää, asioita muuta. Sillä olisi kansallista merkitystä.

    Tsemppiä !

    VastaaPoista
  9. Kestävien saunalaiteiden mies15. tammikuuta 2014 klo 11.26

    Poliitikkoihinkin voisi alkaa soveltaa RL 36.5:ä. Toisikohan se lisää viisautta päätöksentekoon sekä kauskatseisuutta ja alettaisiinko ajatella kukin päättäjä ihan itse ilman ryhmien ei-lakisääteisiä sääntöjä ja ryhmäkuria?

    Alla suora lainaus Finlexin- internetissä julkaistavasta tietokannasta:

    5 § (24.8.1990/769)
    Luottamusaseman väärinkäyttö

    Jos se, jonka tehtävänä on hoitaa toisen taloudellisia tai oikeudellisia asioita, väärinkäyttää luottamusasemaansa

    1) ryhtymällä sellaiseen toimeen, johon hänellä ei ole oikeutta, tai

    2) jättämällä tehtävänsä kokonaan tai osaksi suorittamatta

    ja siten aiheuttaa vahinkoa sille, jonka asioita hänen tulee hoitaa, hänet on tuomittava luottamusasemanväärinkäytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
    "
    Lähteen linkki:
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L36

    VastaaPoista
  10. Ilmeisesti ylläoleva tarkoittaa myös virkamiehiä, jotka ovat taitavia ainakin asioiden esittelyssä ja omapäisessä toiminnassa.

    VastaaPoista
  11. Väärä lainkohta, rikoslain 40 luku soveltuu virkamiehiin ja poliitikkoihin.

    VastaaPoista
  12. YLEN uutinen: Valiokunta moittii Koskea ankarasti, mutta ei kuitenkaan aseta korvausvastuuseen. Olivat ikäänkuin pikkujuttuja. Tontonmäessä oli hänen onnekseen poliittinen pölhökustaa- sakki, jolle oli helppo syöttää ajatus. (Tähtistä ja Varpea tietysti lukuunottamatta).

    VastaaPoista
  13. Kiitos kommenteista ja käymisistä! Näin kirjoitin ja ennakoin 19.6.2013:
    "
    Sinänsä koko vastuuvapauden epääminen ja sen ympärillä käyty hössötys oli valiokunnan perustamisineen täysin turhaa. Kaiken tämän vesitti Kokoomuksen, Keskustan ja SDP: valtapolitiikka. Valiokuntaan valittiin entisen menon sokeita siunaajia, tilivelvollisten edusmiehiä tai täysin menneestä tietämättömiä. Näin ollen valiokunta on 4-2 tuloshakuinen eikä tule tekemään muuta kuin vaikenemaan totuudesta ja kaunistelemaan tilivelvollisten tekoja. Kukaan ei tiedä edes sitä kuka kyseisen poppoon kutsuu koolle.

    Entäpä jos valtuustoon tuodaan esitys, jonka mukaan tilivelvolliset pannaan korvaamaan tekemiään munauksia? Tämäkään ei mene läpi, se tyssää, mitä todennäköisemmin, vasemmiston ja Keskustan enemmistöön. Koko hässäkkä oli aivan turhaa ja niinpä otaksun läpyskän palstoilla tilivelvollisista tehtävän löysässä hirressä riiputettuja suuria sankareita, ketkä kestivät pahojen, kateellisten ja inhottavien luottamushenkilöiden kiusauksen. Ainoa asia millä tälle pelleilylle saadaan piste ja kunniallinen sekä oikeudenmukainen päätös on tutkintapyynnön tekeminen.

    On todella ikävää viedä asioita kaupungin ulkopuolelle ratkottavaksi ja valtakunnan julkisuuteen riepoteltavaksi. Laki kuitenkin velvoittaa toimimaan kunnan ja sen asukkaiden parhaaksi, joten kaupungille aiheutettua suurta vahinkoa ei voi sivuttaa vaikenemalla tai pellevaliokunnan ratkaisuun tyytymällä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihän se menee, mutta missä menee suuren ja pienen vahinkon raja.
      On erittäin vaikea näyttää toteen, että tuhlaaminen on rikos.Millä näytät toteen, että tahallaan???????

      Poista
  14. Onko vahinko, jos jättää tekemättä vuokrasopimuksen vaikka KHALL niin on päättänyt ja käyttää - ilman minkäänlaisia valtuutuksia ja päätöksiä - 500.000 euroa bioetanolihankken konsulttiselvityksiin ........... ?

    VastaaPoista
  15. Valkosen kirjoitukset ovat populista kulttuuria

    VastaaPoista
  16. .......pitäisi sanoa POPULISTISTA jos tarkoittaa populistista kulttuuria. Ei kai taas Harto ole liikkeellä ?

    VastaaPoista
  17. .......pitäisi sanoa POPULISTISTA jos tarkoittaa populistista kulttuuria. Ei kai taas Harto ole liikkeellä ?

    VastaaPoista
  18. Hahaa Java jäi taas yksin kun Järvinen vaihtoi puolta. VAI MITÄ VARAVALTUUTETTU

    VastaaPoista
  19. ........ turha luulo. - Javalla on aina kavereita. - Jos yksi pettää, toinen jää ..........

    VastaaPoista
  20. Isot puolueet vetää aina yhtä. Siinä ei javat eikä periaatteet pajoa paina.

    VastaaPoista
  21. Tunnen muutaman rivivaltuutetun enkä voi koskaan ymmärtää millä ihmeellä ne siellä istuvat !Pinei kyä, pienet ympäristöt - vaio mitä joku Ahtiainen?

    VastaaPoista
  22. Jos ymmärrys on samaa tasoa kuin kirjoitustaitosi, niin et ymmärrä montaa muutakaan asiaa.

    VastaaPoista
  23. Joo, mielipide 20.41 on mennyt sanoissaan sekaisin. Ehkä todellinen rivivaltuutettu, todellinen turhanpäiväisyys korjaa asian.Nostetaan nyt mitäänsanomattomuus tapetille !!!!

    VastaaPoista
  24. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Tämä on yksi asia monien joukossa enkä siitä Järvistä tuomitse tai paskahousuksi leimaa. Hän on juristi ja jo siksi näkee asiat eri tavalla kuin minä puhtaana mutu-maallikkona. Lisäksi Järvinen istuu ensimmäistä kautta kaupunkimme luottamustoimissa, joten tuskinpa hän pystyy vieläkään käsittämään kuinka himmeää pimeiden tyyppien touhua tämä on - en itsekkään uskonut, kun minulla oli takana vastaava kokemus. Luonnollisesti olisi toivonut toisenlaista ratkaisua valiokunnalta vaikken siihen uskonutkaan. Odotin nykyistä lopputulosta äänin 2-4. Jokainen lukekoon po. raportin huolellisesti ja muodostakoon oman mielipiteensä. Minä pistän pian näkyville oman, lakiopein tuetun, näkemykseni omassa alustuksessa. Nyt menen saunan lämmitykseen. Tulin juuri kylmästä jäähallista, jossa UJK:n junnut sai kylmää kyytiä Tepsiltä 0-8 lukemin.

    VastaaPoista
  25. Luepas Java uudestaan saamasi spostin liite. Siinä on harkkitua tekstiä, jota voi hyödyntää.
    Joten pää nyt kylmänä ja eteenpäin.
    JAa

    VastaaPoista
  26. Kiitos käynneistä ja Aaltoselle ohjauksesta! Tulee mielleen eräs toinen loppulause: ...Paheksumme kaupunginjohtajan toimia, mutta hän saa täyden tukemme, onhan hän....

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!