lauantai 18. tammikuuta 2014

ASIOITA KORJATTAESSA KOVUUDELLA ON VASTATTAVA KOVUUTEEN!

Hitler pääsi valtaan jokseenkin demokraattisesti ja keikkui siellä äärimmäisen mediahallinnan tukemalla kovuudella. Teoriassa maailman demokraattisemman valtion Neuvostoliiton huipulla Stalin keikkui, harjoitti hirmuvaltaa ja saavutti jopa melkoisen suosion kovuudella, jonka taustalla oli 100% media hallinta. Hitler syöstiin vallasta vastaamalla ulkoapäin kovuudella kovuuteen. Sen sijaan Stalinin harjoittama kova hallinto ei saanut vastaansa toista kovuutta ja niinpä mies keikkui vallassa hamaan hautaan saakka.

Meillä ovat samat em. totalitaarisen tiedotuksen perusopit voimassa. Perustamme, enemmän tai vähemmän hyvässä uskossa, toverituomioistuimia, joiden päätökset manipuloiva media kääntää valtaapitävälle klikille sopivaksi. Nyt tehty valiokunnan päätös oli kuin em. median ja sen hyysäävän klikin tekemä tilaustyö. Uutisoinnissa valikoivasti vaietaan määrätyistä valiokunnan esittämistä asioista ja tuloshakuisesti nostetaan yksi hallituksen jäsen esiin. Näin valiokunnan loppulausuntoa käytetään, hyviä lehtimiestapoja irvaillen, muutaman tyypin kilven kiillottamiseen.

Valiokunnan esityksessä vastuuvapaus koskee tai ei koske koko hallitusta eikä pelkästään puheenjohtajaa, jonka nimi on nostettu uutisoinnissa esiin. En ihmettele valiokunnan lopputulemaa, mutta ihmettelen päätöksen YKSIMIELISYYTTÄ, kun muistetaan se ENNAKKO-UHO, mitä määrätyt tahot pitivät ennen valiokunnan perustamista ja valiokunnan perustamisen jälkeen. Valiokunta, rajaa omaa toimintaansa. nostaa jo ennalta tiedetyt asiat ja luvut esiin, paheksuu, vähättelee sekä lopuksi esittää ennakoitua vastuuvapautta. Tämä on taivaalta satavaa mannaa media monopolillemme, joka uutisoi valiokunnan lopputuleman jättämällä siitä pois ikävät luvut, itselleen ikävät asiat ja lisää siihen yhden nimen. HÄRSKIÄ JA TULOSHAKUISTA MEDIAPELIÄ, JOLLE VALIOKUNTA ANTOI YKSIMIELISYYDELLÄÄN PELIVÄLINEET!

Koko valiokunnan työ oli tavallaan turhaa, sillä se päätyi YKSIMIELISESTI lähtötilanteeseen. Nyt olisi tarvittu kovuutta, jolla olisi poliittiseen viljapeltoomme kylvetty, kaupunkilaisille hyvää tuottava, muutoksen siemen. Näin ei käynyt, Jeesuksen selän takaa kiviä heittelevä media saa kavereineen jatkaa entistä menoaan ja tuo, kaupungille hyvää tuottavaksi tarkoitettu, viljapelto kasvaa edelleen ruiskukkia, apiloita, villiruusuja ja muita rikkakasveja!

Tiesittekö, että journalistiliiton ohjeiden mukaan nimettömät eivät arvostele ketään nimeltä ja jokaiselle kenen toimia tms. arvostellaan esim. lehdessä, täytyy antaa samassa yhteydessä mahdollisuus vastineeseen. Ilmeisesti vain parhaaksi palkittu lehti noudattaa hyviä tapoja, kun kakkossijan saanut ei niistä pahemmin perusta! Ei se mitään: Z HÄN ELÄÄ eli ZETORI KÄYNNISTYI PAKKASESSA!




88 kommenttia:

  1. Onko kukaan koskaan Ukarista Julkisen sanan neuvostoon tullut edes valittaneeksi ? Journalistiliiton ohjeet ovat selkeät. Ihmettelin taannoin, että Ukarin tekstaripalsta yhä julkaisi nimettömien (muka) tekstareita todellisia henkilöitä vastaan. Onko kukaan yrittänyt saada vastinetta yleisönosastoon?

    Tuo tilapäinen valiokunta moittii ankarasti, mutta suosittaa vstuuvapautta. Siinä toimikunnassa näkyi istuvan edunvalvoja Tuominenkin, joka kunnallisen toimintansa aikana varmaan pelkäsi kuollakseen Kosken valtaa.Edellinen teknisen ltk:n puheenjohtaja (demari) taas oli Kosken uskollisimpia ystäviä.
    Mutta mitäpä tuollainen toimikunta muuta voi, ei tarkastuslautakuntakaan muuta voi / voinut kuin "antaa lausuntoja", joilla edelliset vallankäyttäjät pyyhkivät ahterinsa.
    Valkonen tietysti toivoi, että suositus ei antaisi vastuuvapautta. Niin minäkin, toivoin. Mutta on tuo aika hurjake juttu, että annetan ankarat moitteet. Raumalla ainakin.

    VastaaPoista
  2. Ainahan sitä voisi toimia jämäkämmin, kun perästäpäin tarkastelee. Pari asiaa kommentoijalle klo 17:43 vaan tiedoksi: - Tarkastuslautakunta ei esitä vastuuvapauden myöntämista / epäämistä tilivelvollisille, sen voi tehdä vain ammattitilintarkastaja ja / tai tilapäinen valiokunta. Me kuitenkin tarklassa pengoimme ja selvitytimme kaikki nuo kohteet ( bioetanolihankkeen suuret eli 0,5 ME kustannukset, Hinkuhullutus, ettei pressuhallista ollut KH:n päätöksestä huolimatta laadittu vuokra- ja lainan lyhennyssopimusta, että elinkeinosektorilla ei ollut juuri minkäänlaisia kirjallisia päätöksiä eikä sopimuksia, yrityksille oli lahjoitettu holtittomasti " avustuksia " yritystuen nimellä, hankintoja ei oltu kilpailutettu ja rahaa hassattu muutenkin ), joihin myös tilap. valiokuntakin viittaa - johtopäätöksenään vain lempeät moitteet ??? !!!
    Kysympä vaan, miten suuren eli megaluokan " kuprun " olisi pitänyt olla, jotta valiokunta olisi päätynyt toisenlaiseen lopputulokseen ? - Kun siihen ei näköjään riittänyt lähes kaikkien hyvän hallintotavan muoto- ja menettelysäännösten rikkominen & laiminlöynti ?
    - kysyy Tarmo Kangas / veronmaksajana

    VastaaPoista
  3. Näistä asioista toivon mukaan valtuustossa esitetään kysymyksiä, valiokunnan pj varmaan on valmis vastaamaan. Ja kyllä se Kankaan tarkla olisi voinut myös aikanaan ottaa asiaan kantaa vahvemmin ja aivan hyvin tarklan raportissa olisi voitu antaa muistutus tai mikä sen nimi sitten olisikaan.

    VastaaPoista
  4. Totta puhuu tarklan ex PJ ainakin siinä asiassa, että täysin samat ex. KJ:n aiheuttamat ja veronmaksajille kalliiksi tulleet sotkut pyörivät niin tarklan kuin valiokunnan raportissakin. Tarklan raportti löytyy netistä kvalt. 17.6.-13 tilinpäätöspykälän liitteenä, valiokunnan raporttia ei kai vielä mistään ?

    VastaaPoista
  5. Hyvä kysymys kommentaattori 18.15 !
    Itse ajattelen, että Pyhämaan Pientalot Oy:stä tulee jo tuollaiset 1,7 miljoonaa veronmaksajien piikkiin. Tiedän melkein yksityiskohtaisen tarkkaan miten homma meni (motiivia en tiedä vieläkään, ellei erään rakennusliikkeen varaston tyhjentämistä sellaiseksi lasketa). Rakennuslakikin muuttui sopivasti, joten hanke vietiin ennätysvauhdilla läpi.

    Olen sellaistakin pohtinut, että tuo poliittinen vastuu on niin vekkuli juttu, että tilapäisen toimikunnan oli pakko suositella "anteeksiantoa". Meiltähän loppuisi muuten päätöksentekijät. Nytkin tulilinjalla oli kampaajia, lastenhoitajia ja liukuhihnatyöntekijöitä - SIIS KH:ssa, kaupunginjohtaja Kosken parhaimman luomiskauden aikaan.
    No, toivottavasti Rauman Kh tarkkailee paremmin elinkeino-ohjustaan, joka luo taas tuhansia työpaikkoja jättikaupan myötä.

    VastaaPoista
  6. Hoh hoijaa!

    Kuka on maksaja,kun torilla olevia pömpeleitä kuskataa kohteesta A kohteeseen B ja B :stä C ja takasin A:han jne.?????????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo on sullakin murheet ja mietinnät. Eiköhän tästä kylästä löydy hieman tähdellisempääkin mietittävää.

      Poista
  7. ........... kuten edellä klo 18:15 sanoin, tarkastuslautakunta ei voi tehdä esitystä vastuuvapaudesta EIKÄ ANTAA TILI- eikä muitakaan MUISTUTUKSIA ! - Vaikka syytä olisi, pitää nyt ainakin tarklan toimia lain ja sääntöjen rajoissa. Sen päätehtävänä kun on arvioida, miten valtuuston asettamat tavoitteet on saavutettu. - Käväiseppä anonyymi tsekkaamassa tarklan arviointikertomusta kohdasata " tarkastushavainnot " ! - TK -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko Kangas sitä mieltä ettei Järvinen toiminut lain ja sääntöjen rajoissa?

      Poista
    2. .......... no varmasti on, oliskos vähän liiankin... - Tarkoitin sitä, että tarkastuslautakunnan tulee olla ikäänkuin esimerkkinä muille hyvistä hallintokäytännöistä. Sen takia hankintojen kilpailutukset on oltava OK eikä määrärahoja sovi ylittää. - TimoA Järvinen on itseäni vähintään 10 X fiksumpi ja osaavampi ( ammatillisesti ). - Oliskos mulla kuitenkin vähäsen enemmän siviilirohkeutta puuttua epäkohtiin, välittämättä siitä, mitä muut sanovat. - TK -

      Poista
  8. Pitää kai sentään totuuden nimessä antaa tunnustus Kankaalle " tarmokkuudesta ". -Tuskinpa ilman häntä ja Haverista noita elinkeinojen kalliita kupruja olisi tullut lainkaan päivän valoon ?
    Näyttää vain siltä, että kuntapuolella saa tehdä melkein mitä tahansa ja tuhlata veronmaksajien rahat ilman, että siitä mitään ikävää seuraa. - Kun näillä rahoilla ei ole " isäntää " , ei niitten perään kukaan pontevasti kysele. - Ajatelkaas vastaavaa yksityisella sektorilla, johan tulisi petossyyte käräjille ja pallo jalkaan + korvaukset päälle.

    VastaaPoista
  9. Olen samaa mieltä Kankaan roolista aikaisemmin. Tarkastuslautakunta on toki aikaisemmin asioihin kiinnittänyt huomiota, mutta "elimellä" ei ole valtaa. Järvisen toimikunta käsittääkseni väittää, että KH on ikäänkuin hölmöyttään antanut Koskelle poliittisen sateenvarjon. Mitä muutkaan he voivat !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei väitä. Kannattaa lukea uudelleen, raportti löytyy verkosta valtuuston seuraavan kokouksen alta.

      TimoAJ

      Poista
  10. Kiitos visiiteistä ja hyvästä keskustelusta! Entinen tarkastuslautakunta puuttui kaupungin taloudenpitoon lukuisat kerrat, mutta puheenjohtajiston kautta puolueet valjastettiin sitä vastaan. Muistakaa viimeisenkin arviointikertomuksen uutisonti: viikkoja hiljaa ja lopulta valmiiksi pureksittu juttu kaunoineen ja huonoine henkilökemioineen. Entinen tarkastuslautakunta teki sen mitä voi ja vastavoimat läpyskän avustuksella vesittivät po. lautakunnan tekemiset.

    Nyt näette, miksi muualla tällaisiin valiokuntiin valitaan edustajat kaikista ryhmistä. Jos olisin heti tiennyt valiokunnan miehityksen, en olisi lähtenyt koko touhuun mukaan: Yksi suojelee virkamiestä, kolme muuta ovat omien puolueveteraanien suojelusenkeleitä ja kaksi valtuuston noviisia ovat kuin ensikertalaiset paimenpojat pajupilleineen pelastamassa lammaslaumaa susien hyökkäykseltä. Emme kuitenkaan tiedä, mitä valiokunnan sisällä tapahtui, joten on turha tuomita Tuomista tai Järvistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muut voidaan tuomita ilman mitään tietoa. Normaalia valintaa tässä blogissa.

      Poista
    2. Kiitos kommentistasi! Eihän täällä ketään tuomita tai rangaista. Keskustellaan asioista esittämällä väittämiä, joskus enemmän, joskus vähemmän perustellen.

      Poista
    3. Lue edellinen kommenttisi. Etkö ymmärrä omia kommenttejasi, ei se mitään ei kukaan muukaan ymmärrä.

      Poista
    4. Kiitos ohjeistuksestasi! Luin ja ymmärsin!

      Poista
    5. En nähnyt Valkosen kommentissa mitään tuomitsemista, ja ymmärrän häntä varsin hyvin, joten älä (21.53) puhu ainakaan minun puolestani

      Poista
    6. Ei täällä mitään nähdäkään omista idoleista. Java tuomitse selkeästi valiokunnan muut jäsenet paitsi Tuomisen ja Järvisen, tietämättä asiasta mitään niin kuin hän itse sanoi.

      Poista
    7. Kiitokset kommenteista! Vai että idoleita? Otetaanpa esimerkki: Jos sanon punatukkaisen naisen olevan punatukkainen., koska hänellä on punainen tukka, en minä tuomitse häntä punatukkaiseksi vaan totean hänen olevan punatukkainen. Siltä varalta, jos joku toteaa minut värisokeaksi tai po. naisen punaiset hiukset värjätyiksi, voi täällä tuoda kommentoimalla totuuden esiin.

      Poista
  11. Mitäs jos Kh katsotaan poliisitutkinnassa "syylliseksi" eli koko homma sa poliittisen siuauksen?

    VastaaPoista
  12. Kiitos käynneistä ja viestin jättämisestä! Poliisitukinta johtaa oikeuteen, jos syyttäjä näin päättää. Oikeudenkäynnit taas taitavat, ainakin maallikon näkökannalta, olla puhdasta lottoa.

    VastaaPoista
  13. Syylliseksi minne ja mistä rikokse(i)sta? Sellaista päätöstä ei taida voida helpolla tulla, koska kh:ssa on usein äänestettykin. Lisäksi hallituksen joidenkin jäsenten päätökset hallituksessa ovat olleet erilaiset kuin valtuustossa. Tämä tuo hieman vaikeusastetta asioiden esitutkintaan.

    VastaaPoista
  14. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Jos on rikottu lakia, on tehty rikos. Ei se sen kummempaa ole, näin maallikon silmin katsottuna. Käsittääkseni lakia on rikottu ja kaupungille on aiheutettu mittavaa vahinkoa, muuten en olisi tehnyt tutkintapyyntöä

    VastaaPoista
  15. Kysyn vaan ihan piruuttaan,kun tuntuu olevaan säästöbutjettia politikot laatimassa,mistä momentista ekut otetaan?

    VastaaPoista
  16. Hyvä että selvis kaikile...Tarmohan täällä kirjottelee eri nimimerkeillä, tosi hyvä, että nyt tuli omalla nimellään, kymmenien nimimerkkien takaa. Eikös olis hyvä taas hakeutua hoitoon, ei ne traumat näin parane.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..... on se hienoa, että joku ( = anonyymi klo 03:11 ) näin lämpimästi ja keskellä yötä ajattelee minua ja kantaa huolta hyvinvoinnistani. - Ja on ihan oikeassa, käytän toisinaan nimimerkkiä TK. - Anonyymikin voisi vastaavasti käyttää - vaikkapa - KK ?

      Poista
  17. Kiitos vierailuista ja kommentoimisesta! Eipähän Tarmon tarvitse piiloutua nimimerkkien taakse. Hän on vuosien saatossa kouliintunut kantamaan vastuun sanomisistaan. On tyypillistä kääntää keskustelu asioista keskustelijoihin ja epäilyksiin siitä ketkä oikeastaan keskustelevat.

    VastaaPoista
  18. miepä eppäilen,että täällä kirjoittelee ne kunnalispolitikot ANONYYMEINÄ jotka muuten ei kokouksissa saa suutaan auki puoluekurin takia.Siellä vaan istuarötkötetään nautitaan palkio ja äänestetään jaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa,kun vanhat patut ovat niin määränneet tuli sitten päätöksestä sutta tai sekuntaa.

    VastaaPoista
  19. Kiitos vierailuista ja viestistä! Joillekin on eduksi se, että keskustelu tyrehtyy, kääntyy asiasta persooniin ja totuus unohtuu. Näin toivovat he ketkä eivät välittäneet päätöksiä tehdessään tiedosta tai totuudesta - HEILLE RIITTI PELKKÄ JÄRJEN VASTAINEN USKO ja SITÄ MAKSETAAN NYT MILJOONILLA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totuus ? Tieto ? Mahtaako löytyä täältä - mielipiteitä kylläkin...

      Poista
  20. Tilap. valiokunta tutki tietenkin vain yhden tilivuoden ( = 2012 ) tapahtumia.- Kun paljon puhutun Tontonmäen tappiot lopulta realisoituivat viime vuonna ( vaikka sitä koskevat päätökset tehtiin jo v. 2009 ), tulee mieleen, voiko TimoA Järvisen johtama tarkastuslautakunta vuoden 2013 raporttiinsa selvitellä hankkeen taustoja ja mahd. vastuullisia ? - Siinähän kyse on oikeasti megaluokan taloudellisesta möhläyksestä. - Vähintään pitäis todelliset tappiot laskea. >>> T.Kangas ( = TK )

    VastaaPoista
  21. Kiitos käynneistä ja kommentistasi! Taitaa löytyä montakin" totuutta" samasta asiasta ja niihin nojaavia erilaisia mielipiteitä. Asioiden eritavalla näkeminen ja niistä syntyvä keskustelu on demokratian suola, jonka seurauksena syntyy laihan kompromissin sijaan toisiaan täydentävien erilaisuuksien summa!

    VastaaPoista
  22. Kannatan osaltani laajempia tutkimuksia muutamista hankkeista. Löytyykö esim. tästä KiOy Pyhämaan Pientalojen alkuvaiheista selkeät viranhaltijapäätökset ja ellei löydy, niin kirjanpidosta pitää löytyä tositteita määrätyistä maksuliikenteeseen liittyvistä asioista.
    Sitten tulee se Iso Mutta!
    Eli vaakakuppiasettelu.
    Vanhojen tilivuosien tarkastus / niiden kirjanpidon erityistarkastus vaatii erityisjärjestelyitä ja sille tulee myös erityishinta.
    Kun ylin päättävä elin, kaupunginvaltuutetut, ja tarkemmin ottaen suuri em. enemmistö ovat katsoneet asiaa vierestä, sulkeneet silmänsä ja korvansa ja nyökytelleet ja siinä samassa hiljaisesti hyväksyneet hankkeen eri vaiheet po. yhtiön lainatakauksesta lähtien, niin ketä on se oikea syyllinen?

    Se, ketä pyytää ja jotain esittää, ei taida olla se kupletin tyhmä, vaan se, ketä rutinoitta kaiken maksaa. Tässä kuntapolitiikka-asiayhteydessä maksajan puolesta allekirjoitusoikeus on annettu kaupunginvaltuutetuille. Joka neljäs vuosi sitten aina tarkistellaan, mikä on saldo. Joten, ihan voi jatkoa "fundeerailla ihan ite".
    Päivä pitenee, aurinko paistaa ja mennään kevättä kohti.
    Hyvää talvipäivää!
    JAa

    VastaaPoista
  23. en pane nimeä, tulee liian paljon spegulointia19. tammikuuta 2014 klo 12.58

    Raumalaisia emme ole, turkulaisiksi emme tahdo tulla - olkaamme siis ukilaisia. En itse ainakaan hiljattain seudulle siirtyneenä halua olla yhden perheen poliittisen pelin pelinappula. jolla tuhotaan kaupungin talous.Eniten ihmetyttää, että vaikuttavilla paikoilla on ollut myös menestyvän yrityksen omistaja. Ei hänkään ollut vastarannan kiiski. Tiesittekö muuten, että termin "vastarannan kiiski" U:gin oloihin lanseerasi entinen ykkösmies, joka pystyi luomaan ilmapiirin, jossa hänen sanansa oli laki.

    Oli hyvä huomata, että hänkin seuraa tätä blogia. Ei mielipiteitä voi ulkoistaa.

    VastaaPoista
  24. Tarkastuslautakunta ei syynää valtuuston toimintaa vaan kunnan operatiivisen johdon ( = KHALL ja muut tilivelvolliset ) tekemisiä. Valtuutetun vastuu ja syntisäkki punnitaan vasta seuraavissa vaaleissa eli se tuomio on äänestäjän kädessä. - Tilintarkastuksen ajallinen ulottuvuus taaksepäin on sikäli pulmallista, että tili- ja vastuuvapaudet on jo myönnetty aiemmilta vuosilta. - Hepokarin pressuhalli käy kyllä hyvin esimerkistä, jossa KH:n päätös oli vuodelta 2008 mutta vuokrasopimuksen laiminlyönti havaittiin vasta v. 2012. - Oli selvää, että tällöin asia voitiin selvittää ja arvioida myöskin vastuuvapaus taannehtivasti sen estämättä, että tilit oli v:lta 2008 hyväksytty ilman mutinoita. - TK -

    VastaaPoista
  25. Kiitos käynneistänne ja kommenteistanne! Juha Aaltonen on harvinaisen oikeassa mahdollisten selvittelyjen hankaluudesta. Käsittääkseni korvausvelvollisuus syntyy luottamushenkilöistä vain hallituksen jäsenten osalta. Sen sijaan oikeus voi todeta kyseisen menon siunanneiden valtuutettujen toimet siinä määrin lain vastaisiksi ja se tehnee nämä lainrikkojat kelvottomiksi jatkamaan luottamustehtävissä. Lentävätkö mahdollisesti kaikki vastuuvapautta kannattaneet ja kannattavat valtuutetut valtuustosta eli esim. koko demari ryhmä luottamustehtävistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuules Java. Tämä lienee päivän kevennys: "Sen sijaan oikeus voi todeta kyseisen menon siunanneiden valtuutettujen toimet siinä määrin lain vastaisiksi ja se tehnee nämä lainrikkojat kelvottomiksi jatkamaan luottamustehtävissä." Nyt ajan puutteen vuoksi en osoita kuntalain linkkiä, miten valtuustosta voi tulla lähtö ;) enkä nyt tarkoita vaaleja.
      JAa

      Poista
  26. Saisivat lentää ! Minua vi....taa tämä Susanna Huovinenkin jo niin paljon. Nyt hän haluaa rajoittaa alkoholin saatavuutta ! Saammeko kenties matkustuskiellon suuntaan tai toiseen ?
    Demarit pitäisi lailla kieltää monista syistä, mutta ainakin alkoholin aiheuttamien haittojen vähentämiseksi. He ovat syypäitä suureen osaan alkoholin aiheuttamist ikävyksistä.
    He ovat myös U:gin demokratiavajeen takuumiehiä...ja kaiken hölmöilyn edushenkilöitä.

    VastaaPoista
  27. Eilen ja tänään oli turkkarissa juttuja erään Tampereen sosdem-yhdistyksen päätöksistä heittää "ulos" kansanedustaja. Tässä linkki:

    http://www.ts.fi/mielipiteet/paakirjoitukset/585547/Vaarin+kaytettya+demokratiaa

    JAa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä! Lainoppineen näkemyksen mukaan luottamushenkilön on toimittava kunnan ja sen asukkaiden parhaaksi, hallituksen päätehtävä on taloudesta vastaaminen. Jos joku toistuvasti vuosien ajan on toiminut toisin, hänen toimintansa hyppää asteikolle törkeä. Salliiko laki esim. törkeästi luottamustoimiaan hoitavien jatkavan yhteiskunnallisissa tehtävissä vaaleista toiseen vain siksi, että media kerro heistä äänestäjille totuutta?

      Nyt on kyseessä merkittävä ennakkotapaus, joka saa taatusti huomiota valtakunnan ykkösmediassa. On syytä muistaa, että määrätyistä tehtävistä voi lentää sivuun jopa tutkinta/valitusvaiheessa(tapaus Räisänen). On myös poliittisesti hölmöä roikottaa epämääräisiä tyyppejä vastuutehtävissä. Joskus joku huusi Uki-puoluetta. Onko meillä sellainen ylipuolueiden menevä lista ensi vaaleissa: PALLOJALASSA-LISTA? Tämä siis KOSKEE luottamushenkilöitä, ei virkahenkilöitä!

      Poista
  28. Kukaan ei kanna vastuutaa yhteiskunnan yhteisistä rahoista, vaan on jotain politiikan pokeripeliin tarkoitettuja rahoja.

    VastaaPoista
  29. Joko Javalle on selvinnyt tilapäisen valiokunnan olleen yksimielinen?

    VastaaPoista
  30. Kiitos kommenteistanne ja vierailualttiudestanne! On selvinnyt!

    VastaaPoista
  31. Kuka tilapäisestä toimikunnasta olisi voinut olla lakimies Järvisen kanssa erimielinen ? Pelkäänpä pahoin ettei vuokrasopimuksen tekemättä jättäminenkään ole muuta kuin toimimista kaupunkilaisten edun vastaisesti. Se kai ei ole rikos ? Näitä on huolestuttavan paljon ollut, mutta maine on vaan Koskella kasvanut.
    Tästäkin seuraa taas "mitä minä sanoin" - efekti. Ainoa uutisen arvoinen asia on enää se, miten valtuusto jakautuu vastuuvapauden tiimoilla. Ihmettelen jos se on yksimielinen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä olet erimielinen valiokunnan kanssa? Se suosittaa yksimielisesti vastuuvapauden myöntämistä. Myöntämättä jättämiseen tulee olla peruste.

      Poista
  32. Miksi Valkonen koko ajan keväästä astio olet puolustanut Koskea. Etkö muista mitä hän ja Parviainen sinulle teki. He syyttivät sinua ja tekivät kantelun Aviin.

    VastaaPoista
  33. on hän monissa kannanotoissaan myös Parviaista kehunut...kovin olen minäkin ihmetellyt sitä ja tätä.

    VastaaPoista
  34. Plarissa on monet kerrat tekstaripalstalla vaadittu muutamaa valtuutettua vahingonkorvauksiin jostakin ja kerran kaksi jopa siksi että jotkut valtuutetut ajoivat Kosken Raumalle. Joten kyllä näitä riittää.

    VastaaPoista
  35. Kiitos vierailemisista ja viesteistä! Ei voi mitenkään perustella vastuuvapauden myöntämistä hallituksen jäsenille, jo raportin faktat osoittavat sen. Kaipa valiokunnan lopputulema rajauksineen on sen jäsenten aikaansaama kompromissi! Olin tehnyt tutkintapyyntöni jo ennen valiokuntakuvioiden päättämistä. Halusin ja toivoin kaupungin ja sen asukkaiden kannalta parhaan lopputuloksen syntyvän valiokunnan työn pohjalta, omassa kaupungissamme ilman ulkopuolelle leviävää julkisuutta. Tätä mahdollisuutta ei tullut, joten jätin tutkintapyyntöni! Mielestäni po. asiassa vastuu on päätösten mukaan siirtynyt luottamushenkilöille.

    En puolusta ketään, en sotke asioita toisiinsa, enkä anna kokemukseni, näkemykseni, mielipiteeni tms. jostain ihmisestä vaikuttaa asioiden hoitoon hänen kanssa. Enkä pidä välejäni Kosken kanssa lopullisesti pohjaan lojahtaneina. Uskon, että vielä joskus hänen kanssaan naureskellaan po. asioille ja hallituksen tyypeille. Jonkun Parviaisen mukaan vetoa en ymmärrä lainkaan?

    VastaaPoista
  36. Just. Naureskelette Kosken kanssa. Älä nyt pilaa hyvää ja kannatettavaa uurastustasi vähättelemällä Kosken tekemisiä. Ehkä järjestätte eläkeläisinä yhdessä muistomakkarajuhlat ja nauratte tyhmälle kaupungille ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä lähtien kaupunkia on voinut nimittää tyhmäksi?

      Poista
    2. edellisten kunnallisvalien jälkeen ! Ei mitään protestia ! Kaikki uskoivat plaria.

      Poista
  37. Kiitos paikalle saapumisista ja viestistä! En vähättele kenenkään tekemisille. Mutta jos C katselee vierestä, kun A käskee B polttaa rahansa ja B hölmöyttään tuikkaa rahansa ja naapurinkin lompakon tuleen, niin mitä muuta C ja A voi tehdä kuin nauraa B hölmöydelle.

    VastaaPoista
  38. No, kiusaan sua Java (ei ilkeydellä) hiukan: sä kuulut kuitenkin B:n porukoihin, ne on sunkin rahojas. Et sää voi mennä A:n kanssa yhdessä nauramaan, jos B polttaa sunkin rahas.

    VastaaPoista
  39. Kukko ei muninutkaan Tuppukylään kultamunia vaan pyöröytti sillon tällöin muutaman nahkaamunan

    VastaaPoista
  40. On se kumma ettei äyriä sentään vielä nostettu. Sillekin löytyy toki selityksiä: A )se on jo poikkeuksellisen korkea B) on saatu myös valtiolta ylimääräistä köyhäinapua 1, 5 miljoonaa. Lähes siis Tontonmäen verran. Ei kai tässä niin huonosti asiat olekaan vielä, tosin jos tämä juttu leviää, ei valtionapua tule

    VastaaPoista
  41. Nostettiinhan äyriä 0,25-%yksikköä tälle vuodelle.

    VastaaPoista
  42. Kiitos käynneistä ja kommenteista! En kuulu B porukoihin, mutta kylläkin niihin kenen rahoja hän törsi. joten pannaa B korvaamaan aiheuttamansa vahinko ja ulkoistetaa B päätännästä. Sitä sopii hiukan juhlia, kun päästään mokaajista eroon ja uuden porukan kanssa saa rakentaa uutta parempaa tulevaisuutta!

    VastaaPoista
  43. Sorry... tosiaan, äyriä nostettiin. Onko se nyt 20.75 ? paljon on joka tapauksessa. Ei kovin houkutteleva muualta tuleville. Forss sanoi kerran, että ei ihmiset sellaisia ajattele. Ite kyllä olisin hyvinkin tarkka kuinka korkea tuhlaamisen taso on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa ajatelee osa ei.
      Noston jälkeen on 20,50 vuosi 2014. Käsittäksen jo päätetty , että ensi vuonna nostetaan taas 0,25.

      Poista
    2. Tuhlaamisen taso on eri asia kuin se päättävätkö ihmiset asuinpaikkansa vero%:n mukaan.

      Poista
  44. vero% 2013 20.25 % vuoden 2014 20.50% nousu 0.25%

    VastaaPoista
  45. Paljon kuntien hommissa on kuin Neuvostoliitossa. Hommat on niin eritelty, että sairaalassa ei edes kahvia tarjoile henkilö, jolla on johonkin muuhun koulutus, istuvat vaikka taukohuoneessa kun jotkut muut hoitavat. Yksikkökutannukset pysyvät huipussaan. Tekninen sektori on oma juttunsa, ehkä siitä myöhemmin.

    VastaaPoista
  46. Eläkeläs vaari.

    Niin pitkään, kun minä pikkupojasta muistan on aina haukuttu kuntien ja kaupungien työntekijöitä.
    Uudessakaupungissa on teknillinen virasto ollut SUURENNUSLASIN alla jo 40 vuotta ensin haukku isoisät sitten isät ja nyt pojat.

    VastaaPoista
  47. Ei työntekijöissä vikaa sinänsä ole, mutta järjestelmä on luotu sellaiseksi, että se heijstui työntekijöihin jo "Isoisän aikaan". Kai jokainen huomaa näinä Eu:n ja yhtiöittämisen aikoihin, että muutos on kohta käsinkosketeltava. Kunnat kilpailevat yhtiöidensä kanssa markkinoilla tasaveroisina. Kun kannattavuutta haetaan, tehokkuus kasvaa. Viidessä vuodessa muutos näkyy jo: yksityinen kunnan osakeyhtiö lomautta ja antaa lopputilejä siinä kuin yksityinenkin.

    VastaaPoista
  48. Tässä on se ongelma mikä alkaa vyöryä päälle
    http://yle.fi/uutiset/matotkin_ulkoilevat_enemman_kuin_me/7035172

    VastaaPoista
  49. Vaikenemisen muuri hoitoalalla näyttää vain vahvistuvan. Jotain on pahasti vialla, jos ikäihmiset pelkäävät kuolemaakin enemmän kohteluaan hoitopaikoissa. Eikö pelkoja, turhiakin sellaisia, hälventäisi parhaiten avoimuus?

    Järkyttäviä tarinoita tuossa linkissä. Tästä asiasta on ajankohtaisohjelma tänään klo 21, tv1.

    VastaaPoista
  50. Vaikenemisen kulttuuria ruokkii myös se, että osa yrityksistä vetoaa liikesalaisuuksiin.
    Eräs yksityisestä hoivayrityksestä irtisanoutunut perusteli lähtöään tällä tavoin:
    – Arvomaailma on kovaa bisnestä, täytyy tuottaa omistajille paljon rahaa. Olette nyt asian ytimessä. Mutta en voi paljastaa mitään konkreettista, ne ovat liikesalaisuuksia.
    Tässä kaikki, mitä hän uskalsi sanoa.
    Jos suunta on tämä, tiedämmekö kohta lainkaan, mitä hoivakotien seinien takana tapahtuu? Sen luulisi kiinnostavan meistä jokaista. Kaikkihan me toivomme hyvää vanhuutta.

    VastaaPoista
  51. Edellä oleva kommentointi osoittaa, että aihettä pitäisi pitää esillä kaiken aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo ole mitään uutta, kun ainoa mittari elämässä on vasemisto/porvari puolueille raha.
      Sekä huijareitten annetaan rahastaa yhteiskuntaa kenenkään siihen puuttumati.
      Uusikaupunki hyvä esimerkki.

      Poista
  52. Virka-aikana sairaalassa20. tammikuuta 2014 klo 14.45

    Uudenkaupungin Sanomien poliittinen osasto (tekstaripalsta) otti voimakkaasti lauantaina kantaa Kari Kosken asian puolesta. Kuinka lehti voi olla sivuillaan sitä mieltä ettei palvotun kunnajohtajan menettelyjä voi tutkia. "Tekstiviestin" sanoma oli ovelasti kiertoilmaisten julkituotu, ikään kuin poliisitutkintapyynnön tekijällä ei olisi edellytyksiä selvittää veronmaksajien rahojen kohtaloa.
    Psykologina uskon, että viestiä on porukalla pähkäilty, jonka jälkeen se on sähköpostilla lähetetty päätoimittajalle. Samalla on otettu puolin toisin puhelu, joissa mm. on selvinnyt misä numerossa "hyökkäys" julkaistaan ja varmistettu vielä sananmuodot.
    Totta kai olisi toivonut, että U:gissa olisi ollut toinenkin rohkea päättäjä. Kun yhden rohkean maine on pilattu, se voi vaikuttaa poliisin huolellisuuteen tässä asiassa.
    Eniten kuitenkin huolöestuttaa T.A Järvisen ja toimikunnan näkemys, että mitään laitonta ei ole ja että vastuuvapaus voidaan myöntää. Jos kunnanjohtajan toimissa jotain laitonta olisi ollut, ei kai suositeltaisi vastuuvapautta - oikein juristin toimesta. varmaa on , että kunnanjohtaja on toiminut kaupunkilaisten edun vastaisesti vähän siellä sun täällä. Mutta eihän sillä mitään väliä ole....

    VastaaPoista
  53. "Eniten kuitenkin huolöestuttaa T.A Järvisen ja toimikunnan näkemys, että mitään laitonta ei ole ja että vastuuvapaus voidaan myöntää." Raportissa ei todellakaan sanottu niin että mitään laitonta ei ole! Katso vaikka raportin sivun 3 alimmasta kappaleesta lähtien mitä siinä lukee. Siellä esimerkiksi lukee sivulla 4 ylimmässä kappaleessa että "Tilapäinen valiokunta ei ole arvioinut Kosken toimia rikosoikeudellisesti."

    http://uki01.hosting.documenta.fi/kokous/20142427-5-1.PDF

    VastaaPoista
  54. Ei huolta. - Mikäli valtuustossa on enemmistö sellaisia manipuloituja vellihousuja, jotka eivät Järvisen & Kallisen (valiokunnan) tapaan näe tarpeeksi syitä evätä vastuuvapautta ex. kj Koskelta, löytyy muitakin " rohkeita ", jotka tekevät vakuuttavamman ( = paremmin perustellun )tutkintapyynnön poliisille.- Järvisen koukeroiset korvauskriteerit eli " olennaisuuskriteeri " 0,5 % kaupungin taseesta on infantiilin lapsellinen. - Jo itse teko, että KJ laiminlöi KH:n päätäämän sopimuksen teon, josta aiheutui ainakin 78.000 euron rahamenetys, on kriminaalia. Kaikista suuremmista omavaltaisuuksista puhumattakaan ....

    VastaaPoista
  55. Jumanklavita... miten juristi voi ehdottaa valtuustolle vastuuvapautta, jos ON jotain lainvastaista ? En millään jaksa uskoa, että hän tekisi noin helpon poliittisen itsemurhan ! Jos poliisi jotain löytää, Järviseltä lähtee pikkuhilaa asiakkaatkin.


    "Tilapäinen valiokunta ei ole arvioinut Kosken toimia rikosoikeudellisesti". Lukee siellä juu.! Ilmankos lausunto herättää ristiriitaisia tunteita (minussa) Luulisi moisen syynäyksen jälkeen rikoksen näkevän, jos sellainen on olemassa. Ainakin lakitoimistoa pyörittävän juristin.

    VastaaPoista
  56. 16:32 kommentaattorille. Näkisipä vaan, mutta jos näkee, hyvä on. Koski on taas askeleen edellä: ulkomaita myöden yrityksiä suorastaan tulvii Rauman yrityspuistoon, joka ei maksa kuin vajaa 20 miljoonaa, ja jota ei ole edes vielä olemassa TS oli saanut taas ison tiedotteen Rauman kaupungilta, ja uutisoi täysin, Kosken mielikuvituksesta irronneita mututuntumajuttuja kuin Ukari ikään.

    Mutta on siinä puolensakin: mitä enemmän sauhutaan, sitä enemmän syntyy mielikuvista rakennettuja pilvilinnoja. Mutta psykologiaa se talouskin on.
    Asun Rauman talousalueella ja toivon parasta, mutta pelkään pahinta.

    VastaaPoista
  57. Pitikö sen pressuhallin olla Yardian vuokralainen ?

    VastaaPoista
  58. Kiitos vierailusta ja vinkeästä viestinnästä! Jos katsomme esim. kaupungin puistopuolta, ei työntekijöiden motivaatiossa ole valittamista. Ahkerasti he painavat oma-aloitteisesti töitä vailla jatkuvaa neuvomista tai kontrollia eli ei pidä yleistää! Yleensä siellä, oltiin kaupungissa tai muualla, missä eniten valitetaan kiireellä ja työpaineilla, velttoillaan eniten ja vietetään työaikaa laivaseminaareissa.

    Uutisointi on ihmeellistä, kun puhutaan joistakin TS-konsernin viestimistä. Viikonloppuna saimme paikalliselta palkitulta läpyskältä taas oivan osoituksen ns- valikoivasta täsmätiedottamisesta. Pressuhallin piti olla määrätyn ajan jälkeen vuokralaisen oma.

    VastaaPoista
  59. Minäkin luin sen STX- konsernia koskevan TS:n artikkelin . Koko ajan jännitin nissä kohden tulee lause "tuhansia työpaikkoja". No ei tullut, mutta melkein tuli jo englantilaisen kuningassuvun kiinnostus yrityspuistoa kohtaan

    VastaaPoista
  60. Noin 8-10 vuotta sitten eräs turkulainen juristi aloitti näyttävän kamppanjan Turun linnan ympäristön kehittämiseksi. Visiot oli melkoisia, jättiläisakvaarioita, vesipuistoja, kaikkea mahdollista suurta ja näyttävää. Hanke etenikin ajatusasteella konsulttia tuli ja meni, juristin omat varatkin olivat pelissä, kunnes homma livahti hallitsemattomaksi.
    Pian omaiset pääsivät väliin, ns. "valkotakkiset" pantiin asialle ja kyseinen juristi pantiin omaisten toimesta holhoukseen. Ilmeisesti viime tingassa.

    Kunnioitettavaa oli, että hanketta yritettiin viedä eteenpäin yksityisin voimin. Jälkeenpäin olen miettinyt, että kaupungin siihen olisi pitänyt ryhtyä. Ei olisi "blätä" loppunut koskaan. En tiedä olisiko hanke sen kummemmin edennyt.

    VastaaPoista
  61. Meillä oltiin vähällä toteuttaa suomalaisten ikioma unelma. VIINATEHDAS. Hankkeeseen joku sai omin luvin panna rahaa lähes 500 000 euroa eikä tehdasta ole vieläkään. Mutta Järvisien komission mukaan hanke voi vielä toteutua !

    VastaaPoista
  62. Järvinen teki itsestään pellen.

    VastaaPoista
  63. Mutta Järvisien komission mukaan hanke voi vielä toteutua ! Siis viinatehdasko. Mistä asian voi tarkistaa?

    VastaaPoista
  64. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Pistin jo uuden alustuksen. Järvinen ei tiedä viinatehtaasta muuta kuin sen mitä he, jotka eivät mitään kerro ja tuskin paljoa ymmärtävät, ovat hänelle kertoneet. Ei käydä yhden miehen kimppuun, KIITOS!

    VastaaPoista
  65. http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/585704/Rauman+telakkaalue+herattanyt+runsaasti+kiinnostusta
    Maa pysyy kaupungilla, mutta rakennus- ja irtaimisto-omistus yhtiöitetään, Koski sanoo.
    Kuulostaako tutulta? Oliskos vaikka Rauman telakkakiinteistöt?

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!