torstai 12. joulukuuta 2013

UUSIKAUPUNKI TARVITSEE UUTTA JOHTAJUUTTA!

Helena Vartiaisen sivuun jäänti luottamustoimista ja Kari Kosken lähtö kaupunginjohtajan tehtävistä jättivät ammottavat aukot kaupunkimme päättäviin elimiin. Viimeistään nyt tästä kaupungista puuttuvat karismaattiset/voimakkaat johtajat, jotka saisivat kaupunkimme kehityksen nousu-uralle. Meillä mikään ei tahdo toimia, mistään ei päästä sopuun ja jos jostain on päästy sopuun, sekin pystytään, äkkinäisillä uusilla näkemyksillä, repimään hajalle.

Me tarvitsisimme nyt HYVÄÄ JOHTAJUUTTA. Johtajuutta jonka taustalta löytyy kyky kuunnelle, kyky keskustella ja kyky koota, erilaisista näkemyksistä pohjattomien erimielisyyksien tai laihan kompromissin sijaan lopputulos, jossa erialaiset näkemykset tukevat toisiaan. Hyvä johtajuus ei siis ole sanelua, käskytystä, uhkailua tai keinolla millä hyvänsä oman näkemyksen, ehdokkaan tms. härkäpäistä läpiajoa. Hyvä johtajuus luo päätöksiä, joista koituu hyvää myös oppositioon jääneille ja ennen kaikkea kaupungille ja sen asukkaille.

Hyvää johtajuutta ei mitata prenikoilla, kaveripiirin suitsutuskirjoituksilla eikä valheisiin perustuvalla juhlinnalla. Kaupungin ja sen asukkaiden kannalta hyvän johtajuuden mittari on talouden, elämisen puitteiden ja palvelujen positiivinen kehityksen sekä toiminnan vertaaminen naapureihin, vastaaviin kaupunkeihin jne.. Jos tältä pohjalta käännämme katseemme historiaan ja aikaan, jolloin kolme mainittua osiota kestivät kaupunkimme osalta vertailun, kuinka kauas taaksepäin saamme mennä? Salaterän aikana oli kasvua, Risto Ahosen aikana kaupunki kehittyi ja eikö näin käynyt myös Erkki Lahikaisen aikana?

Kun katsomme historiaan, voimme todeta olevamme Etelä-Suomen prosenteissa eniten asukkaita menettänyt kaupunki. Olimme joskus kaupungin varallisuudella ja verotuloilla asukasta kohden mitattuna yksi Suomen rikkaimpia kuntia. Kun katsomme lähihistoriaamme, on muutos äärimmäisen raju. Jopa Suomen historian voimakkain talouskasvu 2000-luvun puolivälissä meni meiltä miinukselle - menetimme yrityksiä, työpaikkoja ja asukkaita. Tässä vaiheessa joku toteaa: Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa - TÄYTYY KATSOA ETEENPÄIN!

Miksi ja ketkä sanovat: Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa - TÄYTYY KATSOA ETEENPÄIN!? Näin sanovat he, ketkä näkivät kaupunkimme kehittymisen ja kasvun. Nämä henkilöt ottivat vallan edeltäjiensä siirryttyä syrjään, he jatkoivat edeltäjiensä linjoilla. He eivät kuitenkaan huomanneet tai ymmärtäneet maailman muuttuvan. Tätä jatkui ja jatkuu edelleen. Kun vanhalla kantamantereella alkoi teollinen muutos ja tehtaat tyhjenivät, me jatkoimme 1970-luvun tyylistä hallipolitiikkaa lyömällä kirvestä kiveen oikein olan takaa. Viimeinen hallipäätös on tehty tänä vuonna! Meillä oli aikoinaan hyvää johtajuutta, joka tuotti kasvua, mutta päättyikö tuo johtajuus 1995 vai 2001 vai ....

Tänään keskustelin arvostamani kokoomushenkilön kanssa ja hän totesi: Uudellakaupungilla on niin hyvät päättäjät kuin kaupunkilaiset ansaitsevat. Totesin hänelle ettei asia ole näin, vaan kaupunkilaiset valitsivat johtoon heidät, keitä luulivat parhaiksi. Niin kauan, kun media vaikenee totuudesta ja eilisen virheistä ei opita, kansa ei tule saamaan ansaitsemiaan päättäjiä ja saamme odottaa hyvää johtajuutta ja muutosta parempaan!

20 kommenttia:

  1. Tuosta ei oikein selvinnyt kaipaatko Kari Kosken kaltaista johtajaa tänne ? Vai karismaattista luottamusmiesjohtajaa ? Ehkä Walaa KH:n johtoon...

    VastaaPoista
  2. Kiitos vierailuista ja kysymyksestä! Kaipaan hyvää johtajuutta! Eiköhän Wala pian nouse hallituksen johtoon. Ovat palikat kääntyneet siihen asentoon!

    VastaaPoista
  3. En käsitä mitä etua siitä on, että Wala ottaa tahtipuikon ? Vai onko hänellä demarien tuki ?

    VastaaPoista
  4. Kiitos käämisistänne ja kysymyksestä! Jos demareilla on valta valita oikeistosta paras pelikaveri kaipa he sen tekevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokkarit ovat näyttäneet taitonsa esmes sote johtajan hakusessioissa. :)

      Poista
  5. No ketäs sitte ehdotat "johtajaksi" ?

    VastaaPoista
  6. " Nyt on käynnissä demareiden taustajoukkojen kosto kaupunginjohtajaa kohtaan, joka on poliittisesti neutraali. Demarit haluavat sinne punatakkisen marionetin jonka lankoja vetelisi eräs kunnallisneuvos. "
    Lähde:
    https://www.facebook.com/TimoJarvinenKokoomus?fref=ts

    Noin bongasin, TimoAJ:n facebookista tänään, siis äskettäin. Jäin oikein miettimään hetkeksi tuon kopioidun otoksen sisältöä.
    Jos tuolla tarkoitetaan kenties rva Vartiaista, joka ei ole edes sen suuremman paikallisdemariyhdistyksen jäsen saatika kaupunginvaltuutettukaan enää, niin jään nyt miettimään, että mitä
    mies mahtaa tarkoittaa lauseillaan.
    Heitäpä,
    m11vara1,
    Suora ja Kiertelemätön Arvio em. asiasta tyyliin, että paloautot ovat yleensä olleet punaisia. Kysyn tätä siksi, että onko tässä nyt jokin
    kuvio jäänyt itseltä huomaamatta kun on vaan varalla.
    T. valamiehen takana maanantaina havainnoinut m11vara2.

    jk. palaan asiaan. Pitää nyt käydä lenkillä välillä kun alkaa puuduttaa tämä kokopäivätoiminen tietokoneen takana näprääminen.

    VastaaPoista
  7. Ukia ohjaa kaukovarjostin

    VastaaPoista
  8. Kiitos käynnistä ja viestien sinkoamisesta! Minusta tämä nuori demaritar on hyvä johtajatar. Hän lukee, niin epäuskottavasti omanaan, toisen kirjoittamaa tekstiä, että se nauratti paikalla olleita toveripuolueen jäseniäkin. Sellainen johtaja toisi ainakin vaihtelua.

    Yleensä ihminen uskoo siihen väittämään, mikä hänelle ensimmäiseksi havainnoidaan. Jos hän vieläpä kuulee tämän väittämän totuutena suoraan havainnoitavien edustajalta, usko sen kun vahvistuu. Kun tähän arkipäiväiseen käyttäytymisopin itsestäänselvyyteen lisätään roimasti itsetuntoa ja menestyksekästä esitystaitoa, johan alkaa ensimmäisen havainnon sisäistäminen muistuttaa papin uskoa Jumalan sanaa ja niin saarna alkaa. Kuten tiedätte, eräs jäsen, niin halutessaan, asioiden mönkään mennessä ja pahimman varalta, osaa johtaa Joukon takaa niin, ettei sitä asiassa äkkinäinen juristikaan näe. Mielestäni esittämäsi juristin näkemys ei pitäne paikkaansa 75/25.

    VastaaPoista
  9. Aika hoitaa asiat kuntoon.

    VastaaPoista
  10. Yleensä viestintä epäonnistuu. Ja juuri silloin, kun sen haluttaisi onnistuvan, se -viestintä- epäonnistuu varmasti. Tämä blogi näyttää olevan taustaltaan punainen, mutta itse asiassa se onkin taustaltaan sininen. Se taas riippuu siitä, mitä taustaa tarkoittaa. Tämä on nyt Suora ja Kiertelemätön Vastine m11vara1:n antamaan Suoraan ja Kiertelemättömään Arvioon.
    Palaan asiaan huomenna via telefon, wirka-ajan jälkeen!
    T. m11vara2

    VastaaPoista
  11. Nyt tais epäonnistua

    VastaaPoista
  12. Ihan jees sinipunainen yhteistyö, esimerkiksi.

    VastaaPoista
  13. Tuolla naapuriblogissa käydään ns. "poliittista" keskustelua. Arvovaltaiset valtuutetut ja Kh:n jäsenet ampuvat toinen toisiaan ohi.
    Olen sitä mieltä, että anonyymiblogit eivät sovi poliittiseen depattiin,siellä lähinnä vaan nimellään kirjoittavat unaavat itsensä yleisön silmissä. Sikäli kun sellaista yleisöä on. Käyntejä varmaan on paljon, parikymmentä vakituista käy 50 kertaa päivässä.

    VastaaPoista
  14. Jos on jotain sanottavaa - harvalla on - se pitäisi nimellään pystyä sanomaan. Kaikesta päätellen anonyymit ovat päättäjiä - ja lapsellisia.

    VastaaPoista
  15. En minä ainakaan ala nimelläni kirjoittamaan, koska juuri nämä päättäjä anonyymit rupeavat haukkumaan henkilöä ja koko suku haukutaan siin sivussa vailla mitään perusteita.
    Javaakin haukutaan valehtelijaksi ilman mitään perusteluja.
    Jos esim nimellä kirjoittaa miksi valtuuston pitäisi hyväksyä keskeneräisiä asioita josta saatiin esimerkki seikovin remontti onneksi palutettiin uuteen valmisteluun

    VastaaPoista
  16. Olen huomannut saman, kun Juha A. kirjoittaa. Välillä tuntuu siltä, että se on kusettanut jotakuta oikein pahasti. Niin tulee lunta tupaan. Ja mies osaa sentään jokseenkin hyvin nämä kunta-asiat. Olis pysyny demareissa, olis vieläkin keskeisillä paikoilla. Toisaalta, kuulemma turhautui juuri siellä.
    Forss taas on niin paksunahkainen poliitikko, että ei häkelly mistään. Ilmeisesti aate antaa voimaa. Uskon, että hän haluaisi Suomeen sosialismin.

    VastaaPoista
  17. Kiitokset tänne saapumisista ja viestin jätöstä! Kommentointi anonyymina on täysin perusteltua, joskin olisi suotavaa pysyä asiassa. Ikävästi monet jutut kääntyvät esittävän persoonan piirteisiin tai pudotaan tasolle katkeruus, kateus. Eihän sillä pitäisi olla mitään vaikutustta esitettävään asiaan, jos kaupungin ongelmien ratkaisija on katkera, kateellinen, hänellä on isot korvat tai punainen nenä. Mutta jos katsot valtuustoa, sen vastaanottokykyä ja valtuutettujen luovuutta ja asioihin perhetyvyyttä ei voi odottaa mitään muuta, kuin hyvien asioiden järjestelmällistä torpedointia ja ideoita esittävien persoonaan menevää solvausta. Tästä Juha Aaltonen kärsi eniten, hän perehtyy asioihin ja sehän se juuri sai laiskat tumpelot käymään hänen kimppuunsa YLI PUOLUERAJOJEN ÄÄRIVASEMMALTA - ÄÄRIOIKEALLE! Hartolle sosialismi käy hyvin, jos hän saa olla sosialistijohtaja. Varmaan samalla edellytyksellä muutkin yhteiskuntajärjestelmät käyvät hänelle.

    VastaaPoista
  18. Valtuusto varasi liikuntahallin suunnitteluun 95 000 euroa!!!

    VastaaPoista
  19. Kiitos käväisyistä ja viestin kirjoittamisista! Juhan(tuollaisia ei nevikseltä kukaan odota) esitys on toimiva ja toimii muutamilla muilla paikkakunnilla. Ei se maallikon helppo ole ymmärtää, sai Juha minullekin korottaa ääntään takoessaan kuvioita päähäni. Kyse ei kuitenkaan ole mistään mahdottomasta sielutieteen mysteerioihin verrattavasta asiasta, sillä jokainen joka haluaa hoksata myös hoksaa Juhan oivalluksen nerokkuuden. Meillä kyse ei siis ole valtuutettujen tyhmyydestä vaan halusta ottaa vastaan asioita kaikilta.

    Meillä rehottaa poliittinen rasismi, jossa luovuutta, ratkaisuja ja jopa yksinkertaisten mokien esillenostoa ja niiden korjausehdotuksia kammoksutaan. Kaikki kuitataan typerällä korulauseella: SITÄ TIKULLA SILMÄÄN; JOKA VANHOJA MUISTAA, TÄYTYY KATSOA TULEVAISUUTEEN! Tämä lause estää virheistä oppimisen ja tekee tulevaisuudestamme eilisen mokien maksamista. Nyky tyylillä emme pitkälle potki, kuten tänään saitte läpyskästä lukea: Demarit vievät meiltä itsenäisen tulevaisuuden, olemme tulevaisuudessa Rauman periferia! Oma lukunsa läpyskässä on kaikessa kuvottavuudessa yököttävä, itsekäs ja omahyväinen oman itsensä nostaminen suureksi poja! Olisihan täällä ollut ansioiltaan merkittävämpiäkin linnassa juhlijoita, mutta kun mentaliteettinä on: MINÄ, MINÄ, MINÄ ja..............jumala, niin mitäs muuta teet kuin työnnät nyrkkiä suuhun.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!