sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Uusikaupunki 2021

Turun Yliopisto laajentaa toimintaansa Uudessakaupungissa. Mm. kansallispuisto tekee Uudenkaupungin edustan hyväksi merentutkimuksen vertailukohteeksi. Lisäksi yliopiston tyntekijät haluavat muuttaa Uuteenkaupunkiin. Kaikkiaan Turusta siirtyy Uuteenkaupunkiin 22 työpaikkaa, samalla on päätetty laajentaa Uudenkaupungin ylioppilaskylää.

Uudenkaupungin edustalla sijaitseva liikuntarajoitteisten matkailu/virkistyskeskus laajentaa voimakkaasti toimintaansa. Mantereen puolelle rakennetaan asiakkaille terveyspalvelukeskus ja mahdollisuus ympärivuotiseen asumiseen. Alueen kasvun ovat mahdollistaneet keskieurooppalaiset asiakkaat, jotka arvostavat hyvää palvelua ja ainutlaatuista mahdollisuutta kokea merellinen luonto esim. pyörätuolista. 2019 valmistunut matkailukeskus työllistää laajennuksen jälkeen 253 työntekijää.

Hallun kyläkoulun laajennuksesta on tehty päätös. 2018 toimintansa uudelleen aloittanut kyläkoulu on saanut aikaiseksi voimakkaan muuttoaallon maaseudulle. Kun muualla lopetettiin kyläkouluja, tehtiin Uudessakaupungissa rohkea päätös kyläkoulun avaamisesta. Onnistuneen kokeilun johdosta kaupunginhallitus esittää kouluverkon palauttamista entiselleen. Tämän uutisen kaupunginjohtaja kertoi Seikowin koulun avajaisissa.

Paikallislehden viimeinen printtiversio ilmestyy ensi viikon tiistaina. Päätoimittajan vaihdoksen jälkeen suosituksi tullutta lehteä luetaan pääasiassa netissä. Vankilasta tavoitettu entinen päätoimittaja pitää uudistusta vaihtoehdottomuuden törkeänä lisäämisenä ja pyhäin häväistyksenä. Uudistuksen myötä lehden toimittajakunnan määrä nousee 19.

Uudenkaupungin autotehdas laajentaa toimintaansa jälleen voimakkaasti. Toimenpiteen myötä Uudestakaupungista tulee maanosan suurin sähköautojen valmistaja. Laajennuksen mahdollistaa oman tutkimustyön seurauksena syntynyt ylivertainen teknologia ja markkina-asema henkilöautomarkkinoilla. Uudessakaupungissa suunniteltujen ja valmistettujen Kari henkilöautojen ja Merja maastureiden toimintasäde yhdellä latauksella on yli 1 000km eli kolminkertainen kilpailijoihin verrattuna. Sama etu on myös akun latausajassa. Tehtaan tulevaisuuden näkymät ovat erittäin positiiviset, tämä on paljon enemmän kuin Suomeen kauan odotettu ja kaivattu uusi Nokia.

Uudessakaupungissa vuodesta 2018 aloittanut valtakunnallinen lastensairaala laajentaa. Aikoinaan pääkaupunkiseudulle suunniteltu sairaala päätettiin rakentaa Uuteenkaupunkiin, koska Uusikaupunki tarjosi ylivoimaiset puitteet lasten toipumiselle, lisäksi maan hinta ja rakennuskustannukset olivat Uudessakaupungissa ylivoimaisen edulliset. Sairaalan laajennus ei aiheuta ongelmia paikallisille asukkaille, sillä lastensairaala tulee jatkossakin hoitamaan entisen terveyskeskuksen laajennetut tehtävät. Uudenkaupungin tunnissa tohtorille, vakavassa tapauksessa vartissa -terveyslinjaus toimii jatkossakin.

Kaupungin valtuusto on päättänyt yksimielisesti nostaa kaupungin veroprosenttia, syynä tähän on kaupungin voimakas kasvu. jonka luottamushenkilöt haluavat pitää veronkorotuksen avulla hallittuna. Veronkorotuksen tuotolla katetaan kaupungin ensimmäinen hiekkatekonurmi, uimahallin 50m allas muutetaan 12 rataiseksi, monitoimihallin uudistetaan korinpallon MM-kisoja varten ja koskimelontaradan suunnitelmat toteutetaan. Kaupungin tuleva veroprosentti on 15.

Uudenkaupungin kolmas uusvanhakaupunginosa valmistuu aikataulussa. Ennakkoon loppuunmyyty asuntoalueelle muuttaa kerralla 173 uutta uusikaupunkilaista. Kysynnän vuoksi kaupungilla on paineita jatkaa vastaavien alueiden suunnittelua.

Paikallisia elintarvikkeita ja luonnonantimia hyödyntävä sekä Uki-Food avaa myyntikonttorit Italiaan ja Japaniin. Yhtiö vastaa myyntikonttoreilla kyseisistä maista tulleisiin runsaisiin tilauksiin, jotka kohdistuvat kansainvälistä huomiota saavuttaneisiin sienijalosteisiin ja kutujuustoon!

Vahteruksen uusin tehdashalli on vihitty käyttöön. Perinteiseen tyyliin tämäkin halli kantaa Kalantilaisen kylän niemeä. Yrityksen suurimman hallin nimi on sopivasti Sairinen. Uusien tilojen myötä Vahteruksen työntekijä nousee yli tuhannen. Muutamaa sveitsiläistä suunnittelijaa lukuun ottamatta yrityksen kaikki työntekijät ovat uusikaupunkilaisia.


Syksyllä 2022 sähköisten turistibussien kolonna pysähtyi torille, jossa sadoille autosta laskeutuneille menestyskaupunkikiertoalueen osallistujille tarjottiin ilmaista makkaraa ja kahvia. Kaikki katsoivat vakavina ja ihmetellen keskellä toria seisovaa patsasta. Äänettömyyden rikkoi papan kanssa liikkeellä olleen pikku tytön kysymys. Hän osoitti sormella keskellä toria seisovaa 30 m korkeaa, lämpimästi hymyilevää miestä esittävää patsasta ja kysyi: -Onko tuo Jumala?
Hymyilevä pappa pyyhki sinappia poskeltaan ja vastasi ilosta ääni väristen:- Ei, se nyt ihan Jumala ole, mutta hyvä mies! Hän loi kaupungille perustan, jotta lapsille sekä vanhuksille pystyttiin tarjoamaan enemmän ja parempaa kuin muualla. Aluksi näytti pahalta, mutta 2016 vaalien jälkeen valtaan saatiin oikeat ihmiset. Riitelyn sijaan he tekivät erilaisia päätöksiä kuin muualla ja rakensivat tämän kaupungin ja siksi mekin muutamme tänne. Siitä on kymmenen vuotta, kun täällä vietettiin ensimmäisiä makka.....

59 kommenttia:

  1. Ai että tommosia investointeja toteutuisi ja hieno homma toi sähköauto jutska.

    VastaaPoista
  2. Pyllistys ja pierasu !

    Kävin rykäsemässä itapaskan,haju ei ollut muuttunut miksikään sama kauhea haju niinkun ennenkin.

    VastaaPoista
  3. HOPOTI HOPOTI!
    Kaupungissa on polittisesti johtuva tulipalo jokaei sammu kusemallakaan.

    VastaaPoista
  4. En gång till alla är det ingenting att lägga till eller ta bort. Vi ska nu lyssna på låten: Yhdentekevää av Juice Leskinen och Mikko Alatalo.

    VastaaPoista
  5. Olet täysin pikeä tyyppi. Älä enää hauku muita haihattelijoiksi. Sinä olet tyhmä.

    VastaaPoista
  6. Mielipide 20:46. En minäkään olisi kovin tyytyväinen piriimielisairaalassa, mutta onneksi teillä on siellä jo pääte eli jonkinmoinen läppäri. Saatte sitten aina sanoa kuka on tyhmä.

    VastaaPoista
  7. Vaikka mitä, vaikka satuja, kirjoittelisi Ukin tulevaisuudesta niin väärinhän se. Joten se siitä.

    VastaaPoista
  8. Voiko joku väittää, että Javsn alustuksissa on , mitään tolkkua. Aivan hullua tekstiä hullun kynästä. Hyvä ettei enää hulluile ja häritse valtuustossa.

    VastaaPoista
  9. Huru huru!

    Mistäs momentista maksetaann nämä torin paskahuusien siirtey????

    VastaaPoista
  10. Mistä pöytäkirjasta voi tarkistaa, että Java on häirinnyt valtuustossa? Liittyy tähän ao. kommenttiin,
    Anonyymi18. marraskuuta 2013 12.05

    VastaaPoista
  11. Kaikki tietää sen häiriköksi. Etkö lue lehtiä.

    VastaaPoista
  12. Yhdessäkään valtuuston pöytäkirjassa ei ole merkintää häiriökäytöksestä. Lehdissä sen sijaan voidaan kirjoittaa melkein mitä tahansa. Eikä todellakaan kaikki tiedä Javan väitetyistä tekemisistä.

    VastaaPoista
  13. Toimittaja huittinen ei edes tiedä, että äänestyksessä pj.n ääni ratkaisee äänien mennessä tasan ja henkilö vaalissa arpa.
    Kuka henkilö voi olla niin sokea nykypäivänä, että uskoo lehtiä enkä nyt erikseen tarkoita läpyskää.

    VastaaPoista
  14. Kyllä sillä Javalla täytyy olla ankara peräaukon kutina, on se vastuutonta esiintymistä.

    VastaaPoista
  15. Kiitos vierailuista ja viesteistä! Eipä kutise eikä kirvele enkä tiedä esiintyneeni vastuuttomasti tai yleensäkään esiintyneeni. Kiitän kuitenkin kutsusta stand up sorttiseen pikkujoulujen juontoon. Näiden kahden jutun taustojen idea on siinä, että hyvät mahdollisuudet ja hyvin tehty pohjatyö voidaan tuhota väärillä päätöksillä ja niistä sikiävällä onnettomalla toiminnalla. Meidän pitäisi hoksata, että työpaikkojen tulon myötä meillä on selkeä perusta, jonka päälle voimme rakentaa kaupunkimme tulevan kasvun. Jos oikein toimimme, näin myös käy. Menestyvä kaupunki vetää puoleensa asukkaita kuten magneetti ja näitä magneetteja ei Suomen kaupunkikentässä ole kuin muuta. Mutta sitä suuntaa, mistä magneetti voi puoleensa vetää asukkaita riittää vaikka kuinka rutkastikkin!

    VastaaPoista
  16. Ei Uudessaaupungissa sinänsä mitään vikaa ole, ellei nyt asukkaita lasketa..ja ne ovat edustettuina päättäjissä

    VastaaPoista
  17. Tarvasjoella protestoidaan kun kunnan velka on noin 4000 euroa / asuaks. Siellä vaaditan kunnanhallituksen vaihtoa. Käsittäkseni se on U:gissa konsernivelan kanssa enemmän.

    VastaaPoista
  18. Tarvasjoki 2012
    Omavaraisuusaste, % 13,8
    Suhteellinen velkaantuneisuus -% 81,3
    Kertynyt yli-/alijäämä, milj. € -1,7
    Kertynyt yli-/alijäämä, €/asukas -898
    Lainakanta 31.12.,1 000 € 8 179 (Uki 27 000)
    Lainat €/asukas 4 (Uki 1 719)
    Asukasmäärä 1960 (Uki 15 507)

    KONSERNITASEEN TUNNUSLUVUT 2012 2011
    Omavaraisuusaste, % 12,0
    Suhteellinen velkaantuneisuus, % 100,7
    Kertynyt ylijäämä/alijäämä, 1000 € -1 985
    Kertynyt ylijäämä/alijäämä, €/asukas -1,01
    Konsernin lainat €/asukas 4 957 (Uki 68 000)
    Lainakanta 31.12., 1 000 € 9716 (Uki 4413)
    Kunnan asukasmäärä 1960 (Uki15 507)

    VastaaPoista
  19. Se korutont on kertomaa, näköjään...

    VastaaPoista
  20. Demarit on vallanneet koko läpyskän. Vain hekö ovat poliittisena puolueena huolissaan aluesairaalan tulevaisuudesta.

    VastaaPoista
  21. Ho hoi!

    Meinaatko Valkonen, että UKI ja LAITILA sekä ympäristökunnat olisi jokin kehittyvä, kasvava ja vahva talous alue,ei ole eikä koskaan tule olemaan. Syykin on tiedossa kaksi kaupunkia Uusikaupunki ja Laitila yrittävät vuoronperään johtaa Vakka-Suomen pieniä kuntia sanelu periaatteella.Täytyisi ensin löytää se yhteishenki alueen kehittämiseksi silloin voisi jotakin tapahtua.Ei riitelemällä ja määräämisellä vaan neuvottelemalla saadaan se alueen kehitys kukoistamaan.

    VastaaPoista
  22. ja kukahan ne laitilalaiset taas suuttuttivatkaan....?

    VastaaPoista
  23. See men Pyhärannan tiät

    VastaaPoista
  24. Menkäähän te, jotka muutoksen miehiä haukutte, joskus valtuuston kokouksia kuuntelemaan. Tiedätte sitten totuuden kun luette seuraavaa Ugin Sanomaa, ettekä enää usko siihen raapustettuihin juttuihin. Suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei siellä Muutoksia näy. Ne on poissa kokouksesta.

      Poista
  25. Harmi, että Muutos sai vain yhden paikan. Mutta ei näin konservatiivisessa kaupungissa tuollainen ns "villi lista" menesty. Ja kovast heit yritettiin mustamaalatakin. Loppujen lopuks toi Persu- Veijo osottautuski peluriksi, kun ajo poies javan ja Tähtisen puolueesta. Aaltosen ääne romahtiva siin, kun läks pois demareista.

    VastaaPoista
  26. Kiitos vierailuista ja viiesityksistä! Eihän tässä kaupungissa ole ollut yritystäkään keskustelun aikaansaamiseksi pienien kuntien saattikka Laitilan kanssa. Vähättely ja sanelu on hajoittanut Vakka-Suomen yhteishengen. Onneton taloudellinen tilanne ja kyvyttömyys sen kuntoonsaattamiseksi sinetöi yhteistyön em. kuntien kanssa epärealistiseksi. Uusia tuulia tarvittaisiin päättäjien kärkeen, vanhat ovat osoittaneet kykenevänsä ainostaan roikkumaan vallassa läpyskän avulla.

    Nevahaapavuorelaiset ovat vuosikymmenien aikana ajaneet kaupungin tilaan, jonka seurauksena aluesairaala on nyt liipasimella. Nyt samat tyypit ruikuttavat ettei sairaala saa lähteä. Ei kai kukaan halua poistaa mitään palvelua täältä. Tilanne olisi aivan toinen, jos asukaslukumme ei olisi romahtanut 3 000, eipä tarvittaisi adresseja, .

    VastaaPoista
  27. On mielenkiintoista kuinka tätä U:gin menestystarinaa käsitellään. Koskaan ei puhuta siitä, että viimeisen 13 vuoden aikana tosiaan on tainnut asukasluku pudota tuon Valkosen mainitseman 3000 verran. Erityisen kummallista on ollut, että siitä on saatu sankari- ja menestystarina. taita olla totta, että ihmiset uskoo mitä lehdessä sanotaan, vaikka itse olisivat matkalla giljotiiniin.

    VastaaPoista
  28. Kiitos visiiteistä, viesteistä ja terveiset Rauman Teatterista! Minua ihmetyttää läpyskän motiivi katteettoman menestyksen hehkutuksessa. Miksi levittää valheita, joista kärähtää varmasti? Vai onko kermalla ainoana toiveena se, että noutaja tulee ennen kuin totuus paljastuu kansalle? Kun kaiken tämän takana ovat ns. uskovaiset, niin he uskovat, että helvetissä ilmestyy vain yksi paikallislehti!

    VastaaPoista
  29. Tänne ei tule yhtään kommentteja Javan ollessa Poissa. Itse kun kommentit kirjoittaa.

    VastaaPoista
  30. Ei ihan yksin, minäkin kirjoitin yhden. Tuon, jossa ihmettelin kaupungin menestytarinaa.. edelleen ihmettelen, että lähes 3000 ihmistä on näiden vuosien saatossa lähtenyt pois.

    VastaaPoista
  31. Ja tilastojen mukaan työpaikat olivat vähentyneet.

    VastaaPoista
  32. Välillä epäillään Forssia itsensä kanssa kskustelusta, nyt taas Valkosta. Millä ihmeen "laskureilla" jossakin blogissa käy 2000 päivässä ? Parhaatkaan blogit eivät sellaieen yllä, ja jotka yltävät tienaavat niillä

    VastaaPoista
  33. Joidenkin elämä on vaikeaa. kirjoitti 20.11.2013 klo 13.14
    ESS:n mukaan Ailus valitteli tilaisuudessa sitä ettei voi viedä lapsiaan ratsastamaan julkisuuteen nousseella punaisella avobemarillaan, sillä se herättää liikaa huomiota. Kevasta vahvistetaan IS:lle, että asia todella oli esillä aamun tilaisuudessa.

    Edelläoleva on toisesta blogista kopioitu. On vaan niin hauska näköalakulma. Mitä noihin kävijämääriin tulee, kumpikin blogi on hiljainen kun isäntä on poissa. Uskon noin 200 kävijään päivässä, ainakin Forssilla on ollut välillä vilkast.

    VastaaPoista
  34. Harto puhuu jopa 2500 päivässä sitä en kyllä usko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos näissä blogeissa kävisi noin paljon ihmisiä, mainostajat olisivat jo kimpussa. Minusta tuntuu, että nuo laskurit rekisteröi mitä sattuu.

      Poista
  35. Tuo yrittäjäpalkinto on mielenkiintoinen. Onko jonkun tietämyksen mukaan Yara tai autotehdas saanut koskaan saanut sivun kokoista mainintaa nimellä joku "vuoden yrittäjä" tai jotain? Vahteruksen Kontu kai on saanut, en ole kyllä varma.
    Kovin on sisäsiittoista toimintaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota ensin selvää, mikä on yrittäjäpalkinto ja miksi sitä jaetaan. Tule sitten vasta tänne pätemään!

      Poista
  36. Kiitos käynneistä ja keskustelusta! Jos blogi pidättäytyy Uudenkaupungin paikallispolitiikassa, on sinne hankala saada keskiarvoksi enempää kuin 400-500 kävijää päivässä. Muutos parempaan tulee silloin, jos olemme tekemässä jotain erikoista esim. Suomen ennätystä koulujen sulkemisessa. Jos viitsii tehdä aktiivisesti alustuksia, saa sillä ihmisten säännöllistä käymistä tihennettyä, mutta ei se absoluuttisien kävijöiden määrää nosta. Mikäli laitat Googlen blogin otsikkoon esim. sanan Hitler, Satalin, Vannas tms., se lisää rutkasti kävijämäärää hetkellisesti, mutta ei sekään ole kuin hetken riemu. Kun vaihdoin vuodatuksesta tänne, oli blogin kävijämäärä aluksi kymmeniä.Vuoden kulunut aika on moninkertaistanut kävijämäärän. Nyt on taas hiljaisempaa, kun ei pääse keskustelemaan ihmisten kanssa ja aluksia tulee harvemmin.

    Minulla ja tuskin Hartollakaan on mitään motiivia esiintyä anonyymina täällä. Lisäksi itselläni on ollut melkoisesti kunnon töitä estämässä täällä käyntiä. Blogien kävijämäärä kasvaa muutamalla prosentilla kuukaudessa. Samalla osa ihmisistä kyllästyy ja hyppää pois, jotkut palaavat takaisin katsomaan jatkuuko sama jauhaminen. Minulla ei ole enää tietolähteitä, joten sekin vaikuttaa blogin tekoon ja sitä kautta kävijämääriin. Ei tällainen pelkkä mutu meininkiin perustuva alustusten teko kanna, sen lisäksi tarvitaan hyviä kommentteja. Kun arvioitte laskurin lukuja muistakaa se, että aktiivinen kävijä saattaa piipahtaa blogiin työkoneelta, kotikoneelta ja vielä puhelimesta. Harton blogista tullaan paljon tänne ja päin vastoin. Samoin muukin netti tukee blogeja ja päinvastoin. Kaipa printtijulkaisujen hiipuminenkin lisää myös blogien suosiota.

    VastaaPoista
  37. Niin, jos yrittäjäjärjestö jakaa toinen toisilleen palkintoja, sitäkö se on ? Kunhan vaan kysyn enkä päde?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa. Selväksi tuli. Kun tiedät asioista, kerropa onko Yrittäjissä vielä henkilöjäseniä? Aikaisemmin siellä oli mm. kaupunginjohtaja. Eli pääseekö sinne esimerkiksi tavallinen kaupunkilainen jäseneksi?

      Poista
    2. Jakaisit edes oikeaa tietoa kun vauhdissa olet
      http://www.yrittajat.fi/fi-FI/varsinaissuomenyrittajat/uusikaupunki/hallitus/

      Poista
    3. No ei tuosta selviä pääseekö tavallinen kaupunkilainen jäseneksi ? Onko Heikki Wala esimerkiksi jäsen ? Yrittäjien tuki saattaa olla vaaleissa hyväksi. Joskus jopa kaupunginjohtaja saa yrittäjäjärjestöltä suosituksia palkintoihin.

      Poista
    4. No jos tavallisella kaupunkilaisella on yritys. Miks sinne muut änkeis jäseneks? Kaupunginjohtajalla ja yhteysjohtajalla on osallistumisoikeus hallituksen kokouksiin. Tosta linkistä sen näkee. Jos vaan haluaa nähdä.

      Poista
    5. Mutta jos ei ole kykyä nähdä, niin sit sitä kirjoitellaan niitä näitä asioita tuntemati.

      Poista
  38. N selvisi sekin, missä Perussuomalaiset entiset kansanedustajat luuraa. Ne ovat mm. Kevan kaltaisissa hallituksissa ja kännäävät kielitaidottomina ympäri maailmaa. Itse puoluejohtaja miettii vaan kuinka saisi puolueen maan suurimmaksi ja lisää rahaa säätiöihin, johon sa mukavasti luottoporukkansa hallitustöihin. Mikä vaihtoehto tuo Persuporukkakin on? Tässä alkaa jo puolustaa demareita...

    VastaaPoista
  39. Mitä siitä nyt kinastelemaan , että kuinka paljon kävijöitä?
    Onko suoraan verrannollinen kaupunkin talouteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, vaan kääntäen verrannollinen.

      Poista

  40. Onko kyseenalaista kuulua hallitukseen tai eettisesti sopivaa???

    Atso Vainio
    Uudenkaupungin kaupunki, kaupunginjohtaja
    Välskärintie 2C, 23500 UUSIKAUPUNKI
    puh. 040 567 5047
    sähköposti: atso.vainio(at)uusikaupunki.fi

    Kristiina Salo
    Uudenkaupungin kaupunki, yhteysjohtaja
    Rauhankatu 10, 23500 UUSIKAUPUNKI
    puh. 040 703 5203
    sähköposti: kristiina.salo(at)uusikaupunki.fi



    VastaaPoista
  41. Anonyymi21. marraskuuta 2013 15.19
    Tarkoitin kuulua yrittäjien hallitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä eettisesti arveluttavaa on siinä, että kaupungilla on edustajat ulkopuolisena jäsenenä yrittäjäyhdistyksessä? Ei mitään.

      Poista
  42. Mitä tuollaisella kaupungin taloudella nyt on väliä. Sellainen käy mielessä, kun lukee kommentin (19/ 11 klo 0:37). Jos lukuja osaa tulkita, niistä voi vetää johtopäätökset viime vuosien taloudenpidosta.

    VastaaPoista
  43. Miten on mahdollista, että eläkkeellä oleva valitaan soten johtoon mahdollisesti??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sitten juuri sitä poliittista nimitystä, josta mukamas niin yritetään päästä eroon. Toivottavasti valtuustosta löytyy enemmistö torppaamaan tuon hankkeen. Ei silti, että olisi mitään hlöä vastaan, kun en tunnekaan, mutta kun kerran on pätevä ja työikäinen hakemassa, niin...

      Poista
  44. Kun paikallinen yrittäjäjärjestö ripustaa kaupunginjohtajan rintamukset täyteen kunniamerkkejä kuin "venäläiselle työnsankarille", ei se tietenkään eettisesti kestämätön tilanne ole. Mutta kai siinä jonkinlaiseen kiitollisuudenvelkaan jää, kun se on keino nousta valtakunnalliseen julkisuuteen.
    Kun vielä eletään kaupungissa, jossa on yrittäjiä varten veronmaksajien varoilla ylläpidetty " pankki", aletaan olla jonkin kansanosan supersuosijoita.
    En väitä vastaan etteikö joidenkin yritysten lainoittaminen olisi olluit tarkoituksenmukaista, mutta jonkinlaiseen eriarvoisuuteen jää toinen yrittäjä, joka pelaa omillaan.

    VastaaPoista
  45. Kiitos vierailuherkistelystä ja kirjoituksista! Eikö pankit ole lainoittamista varten? Varsinkin, jos kunta kahta vaille kanttu vei, ei kannata sulkea esim. kouluja, jotta näin säästetyt rahat saadaan upotettua yrityksille, jotka eivät saa rahoitusmarkkinoilta tukea. Me eletään kuin jotain 1970 lukua, jolloin halleilla ja takuilla kunnat houkuttelivat yrityksiä ja virtsattajat kiersivät kuppaamassa kuntia. Meidän elinkeinopolitiikkamme tulos on 3 000 poismuuttanutta asukasta ja siitä johtuva verovaje, joka lyö nyt palvelujen suonta. Tähän hakkasimme miljoonia! Sopii kysyä, kannattiko? . Näköjään kannatti, kun sama meininki jatkuu!

    VastaaPoista
  46. Koskahan me suomalaiset saamme tarpeeksemme. Nyt valtion viinatehtaan johtaja meinaa saada 500 000 tonnin erorahan yhtiöstä, jonka kannatus on hänen ansiostaan pudonnut !
    Miksei tuo torikauppias yritä valtuustoon, kun saa koko ajan positivista julkisuutta ns "läpyskältä" ?

    VastaaPoista
  47. Kiitos poikkeamisista ja nasevasta viestistä! Pistän pian uuden alustuksen, kunhan rustaan sen ensiksi.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!