sunnuntai 10. marraskuuta 2013

OSAAJAT JÄTTÄVÄT KAUPUNKIORGANISAATION. MIKÄ MÄTTÄÄ?

Merillä pruukataan kertoilla rottien jättävän uppoavan laivan. Vain kapteeni jää komentosillalle urhoollisesti toljottamaan vajotakseen laivan mukana - ellei hän ole itsekin jo ensimmäisten joukossa paennut rotta. Olisiko meillä syytä verrata kaupunkimme henkilöstöpakoa uppoavan laivan tilaan. Välillä näet tuntuilee siltä, että kaikki ketkä muualle pääsevät myös muualle lähtevät. Äärimmäisen pettynyt olen sosiaalipuolen johdossa tapahtuneisiin muutoksiin sekä loistavan insinöörin realisoituneeseen häipymishaluun.

Mikä meillä meillä mättää virkakoneiston huipulla vai johtuuko mättäminen luottamushenkilöistä? Mitään ihmeempää uudistumista kummankaan po. sektorin huipulla ei ole ollut. Samat tahot ovat valmistelleet ja siunanneet kaupungin totaalisen alamäen niin kehityksen kuin talouden osalta. Nämä tahot ovat myös vastanneet henkilöstön rekrytoinneista tyylillä: sopivuus jyrää pätevyyden ja jos vahingossa pätevä valitaan, kyllä hän pian sopivan edestä muualle lähtee!

Ei meillä johtavia virkahenkilöitä paineisteta työmäärällä tahikka tuloksen vaatimisella. Johtavat virkahenkilöt saavat, päättäjäkerman hyväksynnällä, haistatella, valehdella, tehdä työaikana tutkintapyyntöjä jne. luottamushenkilöistä. Mikäli esittelijöiden valmistelu menee poskelleen, ei siitä rangaista vaan päin vastoin palkitaan ruhtinaallisin palkan korotuksin ja kannustinlisin. Miksi siis hyvät raikkaat ja luovat uudet virkahenkilöt eivät viihdy johtoryhmän pöydässä? Voiko vika olla vuosien myötä syntyneessä organisaatiossa eli vuosia virassa olleissa virkahenkilöissä ja vuosia vallassa ollessa luottamustoimihenkilöstön kermassa eli koko homma on lojahdellut poskelleen vuosien varrella!

Hyvä käytännön esimerkki pätevän sijaan sopivan etsinnästä löydetään menneenä vuotena tapahtuneesta kaupunginjohtajan valinnasta. Ensinnäkin haastattelut suoritettiin tarkasti  rajatussa piirissä, toiseksi kaupungin omaa hakijaa kohdeltiin nöyryyttävästi ja kolmanneksi valehtelu sekä mustamaalaus hallitsi koko prosessia. Istuimme tuolloin lauantaina Juhan(en istuskele muiden valtuutettu Juhien kuin Aaltosen kanssa) kanssa pohtimassa tulevan maanantai valintasessiota. Meidän argumenttien vaihdon keskeytti kokoomuslaisen vaikuttajan puhelin soitto, sieltä ilmineerattiin Juhalle, että oma SUURI kokoomuskiho on saanut tietää Itse Eero Laesterältä, että valitessamme demariehdokkaan kaupunkimme johtajaksi on Uusikaupunki vaikeuksissa. Kun Juha tokaisi viestittäjälle Javan tuntevan Laesterän ja ehdottaneen: Annetaan Javan soittaa Laesterälle ja kuunnellaan itse mitä hän itse sanoo. Niinpä Laesterälle ja hän kielsi ikinä esittäneen hänen sanomakseen pistettyä väitettä. Juha kuuli tämän puhelimeni kaiuttimesta, mutta sen sijaan meille soittanutta kokoomusmanipulaattoria asia ei kiinnostanut - häntä ei totuus kiinnostanutkaan, ei laisinkaan.

Valtuustossa esitin hakuprosessin pidentämistä, jotta saisimme kunnollisen hakumenettelyn aikaiseksi ja lisää tarjokkaita po. virkaan. Tämä ei kelvannut enemmistölle ja muistan etenkin Varpeen ja Myllymäen jopa närkästyneen esityksestäni. Niinpä valitsimme kaupunginjohtajaksi täysin kokemattoman henkilön ja päällimmäinen valintakriteeri oli tuolloin: HÄN EI OLE DEMARI. Itse en edes päässyt valintaprosessin aikana jututtamaan virkaan valittua kaupunginjohtajaamme. Iänestin tuota demaria, mielestäni hän oli kokemukseltaan ja visioiltaan ylivoimainen niistä ehdokkaista, keitä pääsin jututtamaan. Valinta on tehty ja jokainen voi tehdä päätöksensä K Vainion valtuustolle, ennen valintaa, mainostamasta nykyisen kaupunginjohtajan määrätietoisesta johtajuudesta ja taloudellisesta osaamisesta.

Minulla ei ole mitään Atsoa vastaan. Hänet on hommaan valittu ja hän saa enemmistön tuen niin valtuustossa kuin hallituksessa. Sen sijaan kritisoin valintaprosessia ja niiden takana kieroilevan päättäjäkerman toimia. Kun otetaan huomioon vitoskerroksen virkahenkilöltä tullut tieto, että kokoomuslainen pitkäaikaistyötön saa valita mihin hänet kaupunkiorganisaatiossa työllistettynä sijoitetaan, en yhtään ihmettele, jos rehelliset työstään kiinnostuneet osaajat karttavat kaupunkimme johtoryhmän pöytää ja sen läheisyyttä!

96 kommenttia:

  1. Mitäs näistä upseerien murhetta kantaa vai pitäsikö?
    Suosittelen tutustumaan tähän kaupunginjohtajan esitykseen s. 6 tai 10 miten vain.
    Otsikko 3. UUDENKAUPUNGIN NYKYTILANNE
    Uudenkaupungin kaupungin kehitykseen ja talouteen vaikuttavat keskeiset tekijät:

    Som moro.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista ja todella sellaista. Kj:n esityksessä ei ole mitään 50 henkilötyövuoden vähennyksiä kun katsoo kunkin hallintokunnan budjetoituja henkilömääriä ensi ja seuraavana vuonna. Lisäksi varikolle ollaan esittämässä edelleen traktorikalustoa ja lumiauroja. Tänä ja viime vuonna niitä on sinne jo hankittu. Aika mielenkiintoista kun ollaan jo vuosia oltu siirtymässä ulkopuolisten urakoitsijoiden hoitamaan aluekunnossapitoon, jossa urakoitsijat vastaisivat alueensa kunnossapidosta omalla kalustollaan. Tämän tekee vielä omituisemmaksi se jos seuraava säästölistaushuhu pitää paikkaansa. On nimittäin sellainen huhu että jopa sulkemista esitetään Hakametsän ja Pyhämaan kouluille, museolle, kirjastoautolle ja Kalannin kirjastolle.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista ja todella sellaista. Kj:n esityksessä ei ole mitään 50 henkilötyövuoden vähennyksiä
    Ei ole vähennyksista puhuttukaan koskaan vaan säästöstä.

    VastaaPoista
  4. Kun otetaan huomioon vitoskerroksen virkahenkilöltä tullut tieto, että kokoomuslainen pitkäaikaistyötön saa valita mihin hänet kaupunkiorganisaatiossa työllistettynä sijoitetaan
    Niin jokseenkin herää kysymys että ketä järjestää kenelle ja mitä. Tässä vitoskerroksessa toimii vain koulutoimi ja atk-osasto. MOT

    VastaaPoista
  5. Mukava tilannekatsuas taas Javalta. taidatkos sen sujuvammin ilmaista.

    VastaaPoista
  6. Joo, ei kaupungin ihan kaikkea kannata omana työnä tehjdä. Eiköst kova sektori voisi joustaa, että pehmeä olisi mahdollisimman paljon hanskassa.

    VastaaPoista
  7. On hallituksen kokous ja Harton blokki hiljeni tyystin.
    Herää epäillys, että Harto keskustelee osittain itsensä kanssa??????

    VastaaPoista
  8. Jaa-a, olisiko tämä Javan mainitsema osaaja lähtenyt sen vuoksi, että haluaa työskennellä erinomaisen johtajan joukkueessa ? Tai ehkä kyllästyi joittenkin tahojen jatkuvaan kuranheittoon ?

    VastaaPoista
  9. Hartolla on selkärankaa toisin kuin eräillä

    VastaaPoista
  10. Vai on Hartolla selkärankaa. Sitten sitä on onkilierollakin.

    VastaaPoista
  11. Jokainen politiikko pelaa omaa peliänsä toiset enemmän kuin toiset, harvemmin kansalaisten eduksi.

    VastaaPoista
  12. Kummallinen yhteensattuma kun Harton blokki hiljenee lähes kokonaan kun päättäjät ovat koolla jossain.

    VastaaPoista
  13. Ihmettelen Harton plogin kirjoittajien samanlaista kirjoitusasua. Kysymykset tulevat kuin tilauksesta Hartolle ja aina hän vastaa vartin sisällä. Jos Harto on kauåungilla ilmaisilla kahveilla ei kommentteja ilmesty. Epäilyttää kovin.

    VastaaPoista
  14. Jos uusi valtuusto haluaisi oppia jotain, heidän tulisi myöntää, että menneisyys koskee myös heitä, erityisesti lähimenneisyys.

    VastaaPoista
  15. Forss yrittää pitäytyä käytännön poliittisissa aiheissa. Liekö kirjoittajat nyt sitten siirtyneet hetkeksi tänne...mutta aina näyttää hiljenevän blogi, kun kokoustetaan. Kankaan ja Aaltoset ovat saaneet sieltä häipymään, ainakin nimillään kirjoittamasta.

    VastaaPoista
  16. Kiitos käynneistä ja viesteistä! Älkääs nyt sentään vallan maharottomia! Minkä takia, joku esittäisi itselleen kysymyksiä blogissa ja vastailisi niihin itse? Jos haluaa sanoa, jotain niin siitä vaan kirjoittamaan alustuksia. Näin toimii bloginpitäjä. Sen verran Hartoa tunnen, että hänellä on älli ja ulosanti niin hyvin hanskassa ettei hänen tarvitse kaikkien nähden itsensä kanssa keskustella ja mitä riemua on itsensä kanssa jutella - todella outo oivallus. Sehän on jo kuin muutaman kokoomuslaisen touhu tässä kaupungissa!

    VastaaPoista
  17. Javalle

    Olen mailmaa senverran nähnyt, että en oikeastaan pidä mitään asiaa mahdottomana kun on ihmisistä kysymys. Elämässäni on tapahtunut hauskoja tapahtumia joille on voinut nauraa ja päinvastoin.Täytyy muistaa, että mikään muu mailmassa ole niin kekseliäs kuin ihminen.
    Joskus voi esim: postia hukkua sopivalla ajankohdalla.
    Todellisuudessa postia hukkuu vaikka kuinka paljon kappaleitten mutt miksi juuri se kirje ja sopivaan aikaan?????????????
    Mksi juuri javan kohdalla oli annettujen äänimäärien kohdalla virhe viime kunnallisvaaliessa joita lehti julkaisi ja mksi juuri siinä tietyssä lehdessä.

    VastaaPoista
  18. Sama vastaus kuin kysymykseen miksi viereinen jono kulkee aina nopeammin?
    Loogistisesti ajateltuna ongelmaa ei ole, vaan kyse on yksilön kokemuksesta, josta ei päästä koskaan eroon.

    VastaaPoista
  19. Onk Hesuu tai Masaa Mörnes nyy näkyny niin ko ennenki?

    VastaaPoista
  20. http://ls24.fi/jutut/rauma-ja-alue/juttu-perussuomalaisten-ryhma-hajosi-laitilassa

    VastaaPoista
  21. eikä Taivassalossa ole Persu ryhmää. Vakka-Suomen sanomissa oli joku päivä sitten hauska kirjoitus... Anttalaisen "kirjoittama"

    VastaaPoista
  22. Ostas Java talo, address Alicestreet 23
    http://www.etuovi.com/kohde/956048

    VastaaPoista
  23. Onko homeeton?????????????????????????

    VastaaPoista
  24. Kiitos aktiivisesta vieraaluusta ja mielenkiintoosista viesteestä! Ainahan kirjeitä hukkuu, ei niin paljon kuin kuulakärkikyniä, mutta hukkuu kuitenkin. Juhaa(yhä Aaltonen) ja minua koskevan vapauttavan kirjeen hukkuminen oli historiallinen eli lajissaan ensimmäinen hukkunut kirje. Ei ole koskaan aikaisemmin hukkunut AVIsta lähettettyä virkapostia eikä ole koskaan hukkunut kaupunkiin saapunutta kirjattua virkapostia. Kirjeen löytäjäkin oli varsin outo, luottamushenkilö ryhtyi kirjaamon juoksupojaksi ja lähetiksi. Löytymisajankohtakin oli hiukan outo, juuri oli täytetty eräs virka eräässä kaupungissa. Mielenkiintoista on myös se, kuinka Mörnen sisältä tuli Joulun alla tietoa, jotta hoksaisimme kysyä kadonnutta kirjettä. Tätä viimeistä en paljasta koskaan eikä sitä paljasta Juhakaan.

    Onkohan joku imenyt syntymässä saadun hopealusikan puhki tai nielaissut sen, kun pitää pistää isien työllä ansaittu talo myyntiin? Minua ei tuollainen kiinnosta edes realiteettien osalta, on näet jo yksi talo maksamatta. Mutta jospa vielä palataan katoamisiin, enkä tarkoita vanhan suvun katoavaa omaisuutta vaan kadonnutta tai unohtunutta työpaikkakiusausilmoitusta. Kaikki mikä katoa, palvelee aina yhtä tyyppiä ja aina kaiken takana on kaksi samaa tyyppiä.....

    VastaaPoista
  25. Sepä tässä on ihmeellistä kun nuo sattumat kohdistuu samoihin tyyppeihin.
    Kyl mää sen ymmärrän, että virheitä sattuu, mutta kuin aina samoille henkillöille ja virheistä joutuu kärsimään ain samat henkilöt.
    Kyyl maaar täss jottain outooo täyytyy oll.

    VastaaPoista
  26. Nyt uusi valtuusto pääsee tekemään päätöksiä muutamista asioista joita edellinen siirteli vaan eteenpäin.

    VastaaPoista
  27. Mitäs Java vanhana toimittajana sanot, jos joku toimittaja lähettää jostakin lehdestä yleisönosastoon menevän kirjoituksen jollekin virkamiehelle tai poliitikolle arvioitavaksi ? Sitten yleisönosastoon mielipidettään tyrkyttänyt saa outoja puheluita. Lopulta mielipide kuitenkin julkaistaan, kun manipulointi ei tehoa.

    VastaaPoista
  28. Näitä blogien yleisömääriä liioitellaan. Väitän, että aktiivisia kävijöitä on 10-15 hlöön. He myös silloin tällön kommentoivat. Käyntimäärät nousevat korkeiksi, kun useimmat heistä kurkistavat blogiin 3-4 kertaa päivässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö? Tiedän Forssin blogin päivittäisen kävijämäärä ylittävän 2000.

      Poista
  29. No nyt tarvitaan elinkeinoasiamiestä
    http://www.uudenkaupunginsanomat.fi/mielipide/paakirjoitus/558905.html

    VastaaPoista
  30. Minähän en blogilaskureihin luota

    VastaaPoista
  31. Voihan forssilla käydä 40-50 henkilöä... mutta tuo on totta: monet käyvät monta kertaa. 50 hlöä voi saada 2000 käyntiäkin...aamulla, päivällä, iltapäivällä, yöllä ja aamuyöllä....aikaisin aamulla, kymmeneltä aamulla. kahvitunnin jälkeen, ruokatunnilla jne.
    On naurettava kuvitella että 2000 käyntiä koostuu 2000:sta ihmisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On naurettavaa kuvitella että 40-50 ihmistä käy 2000 kertaa päivässä samassa blogissa. Jo siitä olisi sormi ruvella.

      Poista
  32. ( 11:11 kommenttiin) Meillähän hoidetaan elinkeinoasioita. Eikös tämä Kristiina hoida niitä, ja Ukipolis. Rauma on nyt mobilisoitu yritysten vastaanottoon yhden pysätyksen taktiikalla. Liekö perustettu myös "Investointipankki" vaikka ikiliikkujan keksijöille.
    U:gissa nämä ovat jo valmiina. Eri asia on, löytyykö yrittäjiä mistään. Kaikenmailman humpuukimestareita toki kierää, mutta eikös ne näy U:gin veronmaksjienkinkin piikissä.

    VastaaPoista
  33. Mats Matti Hunttala, sorakeisari12. marraskuuta 2013 klo 15.16

    http://uusikaupunki.fi/docs/Khall/Hallinto-_ja_kehittamiskeskuksen_organisaatio_140313.pdf

    VastaaPoista
  34. No niin. Meillä on elinkeinoasiamies, joka on tässä tapauksessa nainen. Mitä se palkittu lehti mahtaa tarkoittaa? Painostaako yrittäjäjärjestö ?

    VastaaPoista
  35. Terveiset metsästä ja kiitos kävijöille ja jäljen jättäjille! Jos parhaimmillaan tunnissa käy 100 kävijää ja laskuri ei kirjaa samoja kirjautujia kahdesti samana päivänä, uskon esim päivittäisen 500 laskurikävijän takaa löytyvän noin 300 yksittäistä kävijää.

    Arviointi haarukka kasvaa ajan myötä, joten jos kuukaudessa laskuri näyttää 9 000 kävijää, sen takaa löytynee korkeintaan 2 500 eri kävijää. Kommenteista en osaa sanoa mitään, koska niiden taustoista ei jää tähän blogiin eri jälkeä, ei edes sitä tuleeko kommentti Usasta, Venäjältä tai Laitilasta. Vanha tutkittu tilasto lehtimaailmasta on se, että 1% lukijoista ottaa aktiivisesti osaa soittamalla tai kirjoittamalla mielipiteitä. Ehkäpä täällä prosentti on hiukan korkeampi, mutta en usko säännöllisiä keskustelijoita olevan kuin maksimissaan 50. Vallitsevat tapahtumat, lehtien jutut ja alustuksen sisältö sekä tekstin ärsyttävyys lisäävät kommentteja, kuten alustuksessa oleva selkeä asiavirhe kirvoittaa kommentointiin. Hyvät käsitteeksi muuttuneet nimimerkit lisäävät kommentointia ja päin vastoin. Kun Olli, syvä kunnioitus hänen muistolleen ja rauha hänen ikuisuuteen päässeelle sielulleen, lopetti kommentointinsa täällä, vähensi se muita kommentoija dramaattisesti. Luonnollisesti nimellä kirjoittajien kommentit lisäävät niin kommentointia kuin lukuarvoa. Voikin sanoa, että kommentit ovat vähintään yhtä tärkeitä blogin lukuarvon tekijöitä kuin alustus.

    Salolla on hyvä koulutus elinkeinopuolen vetäjäksi, mutta pelko hänen osaamisestaan ja onnistumisestaan aiheutti sen, että hän päätyi Pääsiäisenä jakamaan suklaamunia ohikulkijoille - tällä taivaalla ei saanut listaa kuin yksi tähti. Hänen vähättely ja mollaaminen kaupunkiorganisaation johdon taholta oli ala-arvoista kiusaamista ja kaupungin edun vastaista toimintaa. Missä muualla KTM jakaa suklaamunia ohikulkijoille kuin meillä? Salon mollauksen ja nöyryyttämisen hyväksyivät kaupunkimme luottamushenkilöt ja tätä kesti vuosia. Minusta Salon kohtelun hyväksyneet luottamushenkilöt, etenkin naiset, ovat alhaisia nilviäisiä, muiden johdateltavissa olevia oman edun tavoittelijoita, kykenemättömiä toimimaan kaupungin edun puolesta ja totaalisia kehityksemme jarruja.

    Emmekä me tarvitse mitään yksittäistä elinkeinojehun viran perustamista, meidän täytyy tällaisten yksittäisten kohellusten sijaan keskittyä sairaan kaupunkiorganisaation parantamiseen ja uudelleen organisointiin: Tarvitsemme lakimiehen, selkeän vetäjän tekniselle puolelle, hallinnon jakamista pienempiin toiminnallisiin vastuuyksiköihin, jotka todellakin vastaavat omista toimistaan ja budjeteistaan. On käsittämätöntä, jos toinen hallintokunta voi törsiä älyttömyyksiin ja rahoittaa tämän kuppaamalla muita hallintokuntia. Meidän organisaatiomme toimii huonosti, salaillen ja tehottomasti. Näiden asioiden vuoksi lillumme korvia myöden ureassa, vika ei ole kenttämestareissa tai muuallakaan suorittavassa portaassa, vaan kuten tuli sanottua: ORGANISAATIOMME TYLSÄSSÄ HUIPUSSA!

    VastaaPoista
  36. Tälläkin hetkellä ihminen, jolla ei ole kokemusta lapsista, kuin korkeintaan kirjoista, julistaa, miten Viikaisten mäelle pitää rakentaa jättimäinen rakennuskompleksi osaksi päivähoitoa varten. Siellä, hänen mielestään idyllisessä hoitopaikassa, lapset temmeltäisivät sisäpalvelusohjesäännön mukaisesti Isä Aurinkoinen III:n johdolla vilkuttaen iloisesti vierailijoille.

    VastaaPoista
  37. En ikinä usko minkään ukilaisen blogin pääsevän 1000 (eri) ihmisen kävijään päivässä. Mitä tuohon Salon kohteluun tulee, se oli ilmeisesti entisen KJ:n aikaan?

    VastaaPoista
  38. Kiitos kommenteista ja käymisistä! Ikävää, että käytännön osaamattomuus jyllää Mr. Sirppujoen esittämällä tavalla hallinnossamme. Lapsethan siitä kärsivät, mutta ne itkut on kuitattu juhlapuheilla ja halleilla. Ikävä ettei minulla ole edes puhevaltaa saati kuunteluoikeutta tämän kaupungin asioihin. Puuttuisin moisiin kaavailuihin välittömästi.

    Tänne saa helposti vaikka 10 000 kävijää päivässä, ei se ole kiinni blogin uusikaupunkilaisuudesta. Jämäkkä englannin kielinen otsikko ja juttu, jossa on näkemystä, niin johan alkaa väkeä lappaamaan. Paikallispolitiikalla 1 000 kävijää päivässä on miltei mahdoton saavuttaa. Ehkä, joku natsipuisto tms. aihe sopivalla otsikolla ja linkityksellä auttaa pääsemään lähelle(max800). Paikkakunnallamme politiikasta kiinnostuneiden netinkäyttö on todella alhaista, mutta eiköhän se täälläkin kasva. Netinkäyttäjien määrä lisääntyy tällä hetkellä voimakkaimmin ikäihmisten joukossa ja lehtien levikit putoavat prosenteilla kuukaudessa, joten eiköhän paperilehden romahdus tule tännekin, joskin viiveellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se määrä, vaan laatu... Jättäisit Java suurimmat tölvimiset pois ja keskity asiakysymyksiin, niissäkin riittää kirjoittamista. Esimerkiksi kommenttisi klo 18.49 on varsin hyvää settiä, kun taas tämän blogimerkinnän alustus oli aika kaunaista tilitystä.

      Poista
  39. Kkoko kaupunkin politiikka on juupas eipäs ja juupas on voitolla sen näkee taloudesta

    VastaaPoista
  40. Tuohon Javan 18:49 kommenttiin sen verran, että emme tosiaan tarvitse enempää elinkeinohenkilöitä. Palkitun lehden pitäisi ajatella asiapohjalta. En ihmettelisi vaikka siellä jonain kauniina päivänä olisi ylistys johonkin suuntaan, tuo virankaiho enteilee jo siihen suuntaan. Makkara kehiin.

    VastaaPoista
  41. Koko kaupungin henkilökunta tuntuu tällä hetkellä älyttömän tehottomalta. Suuri osa työajasta menee valittamiseen ja juoruiluun, jos edes ollaan töissä eikä sairaslomalla. Nyt olisi korkea aika laittaa iso luuta heilumaan ja haluton porukka vaihtoon. YT-neuvottelut antavat tähän hyvän mahdollisuuden.

    VastaaPoista
  42. Tätä mieltä........................................

    Bisnes on bisnestä.

    Nyt käsittelen kuntapolitiikan prblematiikkaa.Nykynen tilanne on saatu syntymään yhteiskunnassa ja kuntakentässä määrätietoisella toiminnalla.

    Lähes koko EU:ssa oloajan on sieltä annettu negatiivissisältöisiä direktiivejä myönteisen yhteiskunta kehityksen kannalta katsottuna.Suomen eri hallitukset ovat orjallisesti toteuttaneet kaikki annetut ukaasit ja vielä tehostelleet niitä omaperäisillä näkemyksillään.Vallalla on ollut hajoita ja hallitse-periaate.

    Yhteiskunta on ollut jatkuvassa käymistilassa. Samalla on leikattu kuntien valtionosuuksia. Nyt tämä politiikka on alkanut saavuttaa kulminaatiopisteensä,umpikuja näyttää yhä varmimmalta sekasorron keskellä,ehkä tämä on ollut aluperäinen tarkoituskin. Tämän kaaoksen siivellä on siiretty eli yksityistetty yhteiskunnallista vastuuta ja omaisuutta miljardien arvosta yksityisyyden identiteetin suojaan.

    Eliitin itsensä aikaansaama kestävyysvaje ja rahapula antaa hyvän,mutta kestämättömän alibin nykyiselle touhulle. Itse asiassa puretaan sotien jälkeisen sosiaalisen ajattelun mukaan rakennettua hyvinvointiyhteiskuntaa ja suuntana on 1800-luku ruoti- ja huutolaiskauppoinen (kilpailutus).
    Ihminen alistetaan tavaraksi, vaihdettavaksi tuoteeksi, ihmiskauppa on ajan henki, joka tekee bisnestä vanhuudella,hoivalla.terveydellä jopa sairaudella,tähän on tultu.

    Se, että yrittäjäjärjestöt käyvät yhä äänekkäämmiksi ja vaativat lisää makupaloja yhteiskunnan ruhoista (raadoista)ei yllätä.Olen lukenut sellaisestakin esityksestä,että yhteiskunta ottaisi tehtäväkseen hankintojen hoidon.Kyllä nykyisillä yrityksillä olisi sitten lokoisat oltavat. Ei mitään vastuita.Yhteiskunta hoitasi juoksevat asiat: vain rahastaminen.

    Nythän jo suuremmilla yrittäjillä tappiot korvataan verorahoista, vain voitot he saavat pitää.
    Mitä kansan ikääntymiseen tulee kuin myös hoitohenkilökunnan eläköityminen ,niin yksityistäminen ei ole se ratkaisu siihen,ei myöskään rahapula.

    bisnes on bisnestä. Yrittäjän takaraivossa jyskyttää sellainen,en sanoisi vamma,mutta luontumus yöllä ja päivällä,että kuinka saisin lisättyä tulopuolta yrityksessäni ja se on juuri se yhtälö,joka pitemmällä tähtäyksellä tulee yhteiskunnalle kalliiksi ja laatukin on vaarassa. Nyt puhun lähinnä siitä ajasta,kuun kilpailutus on pudottanut paikkakunnan yrittäjät kelkasta ja kansaiväliset sijoittajat hallitsevat kenttää.

    VastaaPoista
  43. Yrittäjät on yhteiskunnan iilimatoja. Joka puolelta hohmitaan avustuksia ja sitten kauhistellaan jollekin välttämätöntä pientä tukea. Kuinka paljon uginkin yrittäjät vetävät rahaa kaupungilta, valtiolta ja Eu:lta. Kaikki tämä tulee meiltä veronmaksajilta. Eikä näistä avustuksista ole juurikaan muille kuin yrittäjälle hyötyä. Pahimpana esimerkkinä Sannolle rakennettu halli joka sai ainakin melkein 50 000€ yhteiskunnantukea. Yritys ei työllistä nyt ketään rakentaminen tehtiin perheenvoimin ja hallissa ovat suojassa ökyveneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tapauksen, järkyttävä ja vielä koko perhe kehuu tekosiaan.

      Poista
  44. Mikäli kaupunginvaltuustossa on järjenkäyttö ja asioiden toteuttamisessa muissakin asoioissa samaa tasoa, kuin tuossa alla olevassa päätöksessä, niin ei kannata ihmetellä kaupunkimme nykyistä tilaa, Varsinainen älynväläys Järviseltä. Hoh hoijaa.....

    Lisäksi kaupunginvaltuusto päätti äänestyksen jälkeen äänin 29 - 13
    hyväksyä valtuutettu Timo Järvisen ehdotuksen, että kaupunki
    myöntää Pinipajun koulupiirin kyläyhdistys ry:lle luvan myyntiin
    edellyttäen, että myyjä maksaa kaupungille korvauksena jäljellä
    olevaa luovutuksen rajoitusaikaa vastaavan määrän 84.000 eurosta
    eli 16.800 euroa. Äänestysluettelo liitteenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Pinipajun juttukin pitää ymmärtää kokonaisuutena. En kyllä tästä ole missään vaiheessa Järvistä "syyttänyt". Katselet asiaa varmaan Pinipajusta päin ja teet samalla vaalityötä, vaikka vaalit ovat vasta kolmen vuoden päästä. Et edes huomaa, että Järvisen takana 29 valtuutettua. Eli sinun katsantokantasi mukaan "järjenvastaisia"

      Poista
    2. Vai ovat sopulit järkeviä. Yleensä tässä blogissa ollaan toistamieltä.

      Poista
    3. Ei typerä päätös muutu yhtään paremmaksi, vaikka sen takana olisi suurempikin joukko päättäjiä. Pinipajun kohdalla 29 valtuutettua osoitti valitettavaa tilannetajun puutetta.

      Poista
  45. Mitä kertoo päättäjistämme, että kaavoittajan toimi ja ympäristösihteerin toimi menevät keskustelematta läpi ja täyttöön, mutta lastenhoitajia ei millään maltettaisi palkata?

    VastaaPoista
  46. Voiskos joku kertoa mikä ympäristösihteerin toimenkuva? Onko entinen ottanut lopputilin vai jäänyt elääkkeelle vai onko täysin uusi toimi??

    VastaaPoista
  47. Nescit vox missa reverti13. marraskuuta 2013 klo 12.44

    Sopimukset ovat molempia sopijakumppaneita sitovia (Pacta sunt servanda). Järviselllä on siis linja, jota noudattaa. Siitä pisteet miehelle! Kokoomuksessa sen sijaan oli viime kaudella vallassa miehiä, jotka eivät sopimuksista juuri piitanneet. Nyt näiden "sopimusmiesten" jälkiä silloin tällöin korjataan julkisuudessakin.

    VastaaPoista
  48. On hyvä pysyä linjassa. Päinvastoin käyttäytyjiä sanotaan rintamakarkureiksi. Ja ylensä rotat jättävät laivan ensimmäisinä, kuten Valkonen osuvasti ilmaisee ..... hän oli myös syytettynä kuningasrotan paosta.

    VastaaPoista
  49. Todella on Järvisellä selvä linja, tavallisia kuntalaisia vastaa. Eikä ymmärrä sopimuksista mitään. Vaati pinipajun kyläläisiltä 16 800€ vaikka oikea summa olisi ollut 5800€.

    VastaaPoista
  50. Järvinen ja rouva Koski löysivät toisensa. Tulevaisuudessa se tietää köyhien kyykytystä ja verovarojen suuntaamista golfiin ja halleihin.

    VastaaPoista
  51. En usko, että Järvinen mikään intohimoinen hallirakentaja on. Mutta Koski on. Ja on työväenpuolueen riveissä.

    VastaaPoista
  52. Anonyymi13. marraskuuta 2013 13.39

    Todella on Järvisellä selvä linja, tavallisia kuntalaisia vastaa. Eikä ymmärrä sopimuksista mitään. Vaati pinipajun kyläläisiltä 16 800€ vaikka oikea summa olisi ollut 5800€.

    Ei vaatinut Järvinen yksin vaan melkein 30 muutakin. Ja tämä olkoon päivän ilopilleri että Järvinen ja rouva Koski löysivät toisensa.

    VastaaPoista
  53. Ja on aamenta vaille.

    VastaaPoista
  54. Pinipajun Ponnistus on lähettänyt blogeihin todellisen tähtikirjoittajan

    VastaaPoista
  55. Kiitos pistäytymisistä ja pisteliäistä viesteistä! Järvinen on Kokoomuksen miehiä hän ottaa avoimesti osaa julkiseen keskusteluun kaikilla mahdollisilla foorumeilla, hän jopa kykenee myöntämään olleensa väärä, jos näin on käynyt. Ei mies ajellut vaalimainoksissa polkupyörällä ja liehakoinut työväenpuolueessa köyhien ääniä. Hän on sama povarismies kuin ennen vaaleja. Ikävä vaan, että hän saa päätettävistä asioista tietoa jälkikäteen, josta johtunee esim. Pinipajun outo oivallus, jota minä en hyväksy lainkaan. Muistakaa nyt, se viiteporukka, missä Järvinen parhaillaan toimii oli lähes yhtenä henkilönä kaupungin tuhoon vieneen politiikan takana. Nyt Järvinen on tuonut porukkaan uutta ajatusta ja pystynyt muuttamaan poppoon kurssin.

    Ilmeisesti Järvinen, nyt liian suoraviivaisesti, ajattelee jopa suhteellisen pienissä summissa kaupungin taloutta. Hän ei ole ollut aiheuttamassa lomautustarvetta hallihulluttelulla tms. En ihan heti lähde häntä niputtamaan em. demari siiven kanssa. Toisen demariryhmän, sen Raumalta läpyskän avulla hiljennetyn, kanssa Järvisellä on paljon yhteistä. Ilman demareiden kauko-ohjailua kaupunkimme purjehtisi nyt myötätuulessa ja kehitystä kuvaavaan aallon harjalla eikä saisi kylmää vettä niskaansa.

    Ei pidä leimata kaikkia yrittäjiä muutaman poikkeavan tapauksen vuoksi. Suurin osa yrityksistä on suomalaisten työllistäjiä ja puhtaita veronmaksajia. Samoin kaupungin suorittavan tason työntekijöitä on turha mollata, jos heidän johtonsa aina luottamushenkilöitä myöden on osaamiseltaan urveloa ja onnetonta väkeä.

    VastaaPoista
  56. "Merillä pruukataan kertoilla rottien jättävän uppoavan laivan. Vain kapteeni jää komentosillalle urhoollisesti toljottamaan vajotakseen laivan mukana - ellei hän ole itsekin jo ensimmäisten joukossa paennut rotta".

    - hieno lause, jonka taidan ripustaa raameilla seinälleni !

    En ihan allekirjoita Valkosen Pinipaju näkemystä...

    VastaaPoista
  57. Kiitos käynneistä ja viestistäsi! Eipä minun kanssani tarvitse olla samaa mieltä tai nähdä asioita kanssani yhteneväisesti. Vaihtoehdot rikastuttavat maailmaa ja yhden tiedon ja vaihtoehdon malli ajaa ahdinkoon. Jos ette usko, katsokaa Uudenkaupungin taloutta!

    VastaaPoista
  58. Hilkka Ahde vaatii Rädyltä suhteettomia korvauksia kiusauksista. Mites se U:gin prosessi etenee ?

    VastaaPoista
  59. ?? Kaupunginvaltuutettu ei ole työsuhteessa kaupunkiin vs. case Ahde-Räty. Prosessi ei oikein etene tämän vuoksi. ??

    VastaaPoista
  60. http://www.laitilansanomat.fi/uutiset/559196.html

    VastaaPoista
  61. Aluks pidin Javaa älyttömänä häirikkikkönä. Mutta sehän kirjoittaa totta eikä nuoleskele ketään ja sitä ei hiljennä kukaan. On kova mies.

    VastaaPoista
  62. Nyt kaikki joukolla testaamaan asiaa omalla puhelimella. Näinkö on?

    http://yle.fi/uutiset/kansanedustaja_epailee_puhelinurkintaa/6931733

    VastaaPoista
  63. Mielenkiintoinen kohta Valkoselta tuo Rauma- viittaus U:gin demariblokkiin. Mutta tarkemmin ajateltuna asia on selviö, onhan kummankin kaupungin johdossa saman perheen jäsen. Sitä en osaa arvioida, että onko siitä jotain haittaa. Siis " haittaaks se", kuten se yksi hahmo Putouksessa kysyi. Äkkiseltään ajateltuna se voisi jouduttaa U:gin yhdistämistä Raumaan. Silloin ainakin ajatella, että haitta.

    VastaaPoista
  64. Miten niin olisi haitta Ugille tulisi jos kuntaliitos Rauman kanssa? Jos on psakko tehdä joku liitos niin ei kai sellaisen teko kannata itseään heikompien kanssa,
    Täällä säilyy tori, kirkko, terveyskeskus, muutama kauppa ja hallit. Eikö ne riitä. Sillä päästään taas muutama vuosi eteenpäin.

    VastaaPoista
  65. Kaksi kaupunkikeskusta, 53 km väli. U:gissa vielä osa-aluekeskukset. No okei, mulle riittää että kirkko ja terveyskeskus jää. Mutta sen sanon, että kuntaliitokseen ei pidä kauheasti PYRKIÄ. Eikä siihen pidä myöskään kuntalaisia johdatella

    VastaaPoista
  66. Kiitos visiiteistä ja kommenteista! Ei kuntaliitokseen Rauman kanssa pyritä, siihen on jo viime vuodet ajauduttu. Ensin öykkäröinnillä on katkottu suhteet muihin maakunnan kuntiin ja huonolla talouden pidolla tehdään liitos pienten kuntien kanssa mahdottomaksi. Niille ei ole halua eikä kykyä ryhtyä velkojemme maksajiksi. Entäpä Uudenkaupungin pilkkominen? Eteläinen osa liitetään etelää ja pohjoinen Raumaan?

    VastaaPoista
  67. Toivotaan nyt ettei jouduta kuntaliitokseen - liitoksiin. Jos joudutaan, ollaan jos pää huussin pohjalla

    VastaaPoista
  68. Den lilla korvjubileemannen13. marraskuuta 2013 klo 22.01

    pää huussin pohjalla taidetaan olla jo. jos 50 ihmisen vuoden palkkakulut pitäisi saada säästöjä niin mitenköhän se on mahdollista ottaa sieltä kohdasta nimeltä menot. miettikää ihan oikeasti mitä se tarkoittaa:

    VastaaPoista
  69. Mörnen ovet säppiin, säästyy enemmänkin kuin 50 htv.

    VastaaPoista
  70. Kiitos saapumisista ja viesteistä! Pahaan jamaan on kaupunkimme ajettu. Ehkä meidät pelastaa kuntaliitokselta koko koohotuksen kaatuminen valtakunnan tasolla. Kaavailut ovat arveluttavia ja epäselviä, eivätkä nauti kansan keskuudessa luottamusta. Ainoa konsti millä voimme järkevästi varautua kaupunkimme tulevaisuuteen, on selkeä talous/kasvustrategian luominen - tämä palvelee Uuttakaupunkia kaikissa tapauksissa: nykytyylillä jatkamisessa, naapurikuntien kanssa kehitettävässä yhteistyössä ja kuntaliitoksissa! Taitaapa vaan hallituksemme olla kykenemätön hoitamaan tätäkään asiaa.

    VastaaPoista

  71. Vaadinko vai enkö vaatinut suhdetta?
    www.iltalehti.fi/uutiset/2013111417722767_uu.shtml

    VastaaPoista
  72. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288620728441.html

    Mattihan se sielläkin on. Matti on Hilkan vieressä, kukkarossa, lehdessä ja Mörnessä.
    Lisäksi täällä.
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288335867180.html

    VastaaPoista
  73. Olen yrittänyt löytää tutkimustietoa kuntaliitoksista, löysinkin, eikä mikään tue sitä ajatusta, että kuntakoon kasvaminen johtaisi esimerkiksi pienempiin yksikkökustannuksiin ja parempaan tehokkuuteen. Oikeastaan selvityksistä saattoi päätellä, että todella suuret - yli 50 000 asukkaan kunnat - menestyvät vertailussa huonommin kuin pienet tai keskikokoiset. Uuttakaupunkia voi pitää keskikokoisena, Taivassaloa pienenä.

    Uskon U:gin mahdollisuuksiin, Taivassalon en niinkään. Taivassalo on nykykokemuksen mukaan liian pieni järjestämään palvelutuotantoansa. Koolla ei muussa tapauksessa ole merkitystä. Uki pystyy tiukalla taloudenpidolla ja asianmukaisilla joustoilla selviämään jatkossakin (yksin). Se vaatii vaan uudenlaista ajattelua, jota parjattu Järvinen näyttää noudattavan.

    VastaaPoista
  74. Ensin Java sotki kaupungin asiat. Nyt sen tekee Järvinen. Molemmista pitää päästä heti eroon.

    VastaaPoista
  75. Kommentoija 20:00, muuten hyvä, mutta kuinka yksi valtuutettu pilaa kaupungin asiat? Minusta siihen TARVITTIIN koko demarijoukkue ja muutama KOkkari

    VastaaPoista
  76. Kyllähän ne kaupungin asiat sotki manipuloiva, aina oikeassa oleva esittelijä.... muttav rhastahan tässä vaan on kyse ja senhän sanotaan olevan vain väline. Jokuhan sen juuri noin sanoi.

    VastaaPoista
  77. Väärin. Talous on vain väline!
    http://www.uudenkaupunginsanomat.fi/mielipide/tastvinkkelist/544242.html

    VastaaPoista
  78. Kiitos piipahteluista ja viesteistä! Älkää Järvistä mollatko. Eikö olisi paljon parempi, jos muutkin päättäjät sanoisivat avoimesti, mitä ajattelevat ja keskustelisivat teidän kanssanne!

    VastaaPoista
  79. Dura lex, sed lex.
    Onhan se kiusallista, kun joku sanoo ääneen, miten asiat ovat eikä niin, kuinka niiden haluttaisi olevan.

    VastaaPoista
  80. On aika avutonta puuhaa arvostella, että joku on U:gille vahingoksi. Poliitiikassa olevia (kuten johtavia virkamiehiäkin voi arvostella) vapaasti, kunhan edes perustelisi. Ihan ilman seuraamuksia voi nimeltä sanoa sen, kuka kirjoitti nimettömän kirjeen kellekin. Kunhan kirjoittajaksi epäilty on politiikassa.

    Paras esimerkki Suomi24 keskustelupalstoilta oli väite eräästä poliitikassa mukana olevasta henkilöstä. Kommentissä näet väitettiin, että kyseiseltä henkilöltä olisi ulosmitattu auto. Väite ei lainkaan pitänyt paikkaansa eikä "uhrin" luottotiedoissa ollut vikaa, mutta tutkintapyyntö ei johtanut mihinkään. Poliisitutkintapöytäkirjassa oli suurin piirtein viesti: olette mukana jonkinverran poliittisessa toiminnassa, ja foorumi jossa väite esitettiin oli jokseenkin suppean piirin käyttämä, joten emme katso aiheelliseksi jatkaa tutkimusta. Huvittaa vaan se foorumi, kun oli sentään kyse puolueen keskustelusivusta.
    Eli tuokaa rauhassa julki vaan kaikki nilviäiset, jotka puuhastelevat politiikan parissa tässäkin kylässä. SILLÄ PUUHASTELUA SE ON !

    VastaaPoista
  81. Jatkan hieman edelliseen. Arvostan erityisesti Tmo A. Järvistä, jossa on äijää panna itsensä peliin. Toki myös mukanaolevia: Harto Forssia, Java Valkosta ja kai yhä ainakin taustalla vaikuttavia Juha Aaltosta ja Tarmo Kangasta. Uudenkaupungin Sanomissa olevia mielipidekirjoituksia en välttämättä arvosta, koska joidenkin suuhun on pantu niin hyvää Suomen kieltä, että se tuntuu epäuskottavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkas tuo Järvinen nyt itseään sen kummemmin peliin laittaisi. Tuntuu nyt joillain olevan trendinä miehen kehuminen, vaikka ei hänellä mitään näyttöjä ole.
      Ugin Sanomien mielipidekirjoitukset menee siinä, kuin rakkikoira politikointi eri blogeissa. Helppo on haukkua menneitä asioita ja päätöksiä, mutta samaisilla henkilöillä ei ole antaa tulevaisuuteen mitään perusteltuja toimintamalleja. Tontonmäkeä jaksetaan kyllä jauhaa.....

      Poista
  82. Tuo on niin totta....U:gissaskin kannattaisi joidenkin yhdistysten pyytää ns. tenttiin kaupunginvaltuutettuja ja testata heitä ihan oikeista asioista. Sieltä vaan valikoitte näit riviedustajia. Luulenpa, että kieltävä vastaus tulisi moneen kutsuun. Sen sijaan nuo yllämainitut uskaltaisivat mennä tilaisuuteen kuin kuin tilaisuuteen ja pärjäisivät.

    VastaaPoista
  83. http://www.uudenkaupunginsanomat.fi/uutiset/560804.html
    Muistatko Java mitä Rake sanoi oppilaitosten yhdistymisestä?

    VastaaPoista
  84. Kiitos vierailuista ja kommenttiosion käytöstä! Muistan hyvinkin ja Rake oli oikeassa. Silloin tuntui, että tärkeintä oli saada jollekin sopiva työ ja titteli. On se kummaa kuinka työpaikkakiusausilmoituksen tekijä kehuu nyt hyvällä työilmapiirillä. No näin mennään ja Demarit, Kokoomus ja Keskusta siunaa kaiken!

    VastaaPoista
  85. Pääasia kuitenkin kai, että sinä ja Juha ette ole enää päättäjiä... kai?

    VastaaPoista
  86. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Siinä ne onnistuivat!

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!