sunnuntai 13. lokakuuta 2013

QUO VADIS KOKOOMUS?

Syysarkkinoilla moni ihmetteli Kokoomuksen kojulla kuultujen kokoomuspäättäjien juttuja. Toisten kojuisäntien mukaan kaupunki on talouden vuoksi äärimmäisessä hädässä, ensimmäisten kojuisäntien mukaan mitään hätää ei ole, kaupungin näkymät ovat mahtavat. Onpa puolueen ehdokaslistalle haalittu väkeä laidasta laitaan, aatteista, ajatussuunnista ja mielipiteistä vähät välittämättä! Lienee vaalitaktiikkana ollut: Meidän listalle kelpaa kaikki! Ensin ääniharavan imussa saadaan väkeä valtuustoon ja seuraavaksi tämä väki pistää ääniharavan pihalle. Tuota suunnitelmaa voisi pitää miltei kansan jymäyttämisenä.

Mutta mikä on Kokoomuksen virallinen linja? Siitä ei saa selvyyttä, puolueesta sinkoilee niin erilaisia näkemyksiä maailmalle. Löytyykö näkemyseroille selitys lähihistoriasta?  Vuosi sitten torilla juhlittiin tuhansien makkaroiden voimin kaupungin menestystä ja menestyksen tekijää: KAIKKI OLI, ON JA TULEE OLEMAAN UUDESSAKAUPUNGISSA HYVIN! Tuolloin satunnaisia paikallaolijoita kummastutti demareiden lähes totaalinen puuttuminen ja kokoomuslaisten runsaus. Hiukan nurinkurista, kun muistetaan entisen kaupunginjohtajan olleen demari, ainakin jäsenkirjaltaan. Kun katsotaan paikkansa uusineiden Kokoomusvaltuutettujen aikaisempaa valtuustokäytöstä, he olivat lähes poikkeuksetta koko kauden entisen kaupunginjohtajan esitysten takana eli täysin vastaan puolueen nykyistä talouden  korjauslinjaa. Onko Kokoomuksen linja entisen kaupunginjohtajan linja? Viimeaikaisen valtuustokäyttäytymisen mukaan näin ei ole, mutta onko puolue jakautumassa vai onko pinnan alla kova vääntö hiljaisten sieluista?

Aivan oma lukunsa on Kokoomuksen suhde lehdistöön. Kun nimellään aktiivisesti kansan kanssa avoimeen keskusteluun osallistuvat kokoomuslaiset oikovat lehdessä esitettyjä selkeitä virheitä ja sen törkeää puolueellisuutta, muutamat avoimeen keskusteluun osallistumattomat kokoomuslaiset kirjoittavat juttujaan samaan läpyskään. Näin kirjoittajat antavat po. tiedotusvälineestä kuvan avoimesta, rehellisestä, tasapuolisesta julkaisusta ja nollaavat aktiivisten puolueen jäsenten kritiikin leimaten heidät lähinnä naurettaviksi ruikuttajiksi. Tämä sataa väkisinkin po. lehden laariin ja syö avoimeen keskusteluun osallistuvien kokoomuslaisten uskottavuutta. Onko kyse Kokoomuksen sisällä olevasta oppositiosta, oman edun itsekkäästä ajamisesta vai huippuunsa viritetystä typeryydestä? Sitä ei ulkopuolinen tiedä, mutta varmaankin läpyskän toimituksessa hykerrellään käsiä ja naurussa suin nautitaan tilanteesta sekä joidenkin toiminnasta.

Minusta tuntuu täysin käsittämättömältä, jos joku on järjestään äänestänyt puolueen esityksiä vastaan valtuustossa, julkisuudessa haukkunut po. puolueen kaikki esitykset aina niiden esittäjiä myöden ja silti hän tunkee kyseisen puolueen vaaliteltalle kuin olisi sen ajamien asioiden kannalla. Eikö tuossa vaiheessa pitäisi etsiä uutta puoluetta? Ristiriitainen käyttäytyminen on joko huippunsa trimmattua typeryyttä, kansan älyn törkeää väheksymistä, äärimmäisen härskiä pelaamista tai valheellisen julkaisun puolueellisen tiedottamisen varaan laskemista sekä puolueen uskottavuuden uhraamista oman edun saavuttamiseksi!


5 kommenttia:

  1. Kunnallista politikointua aktiivisesti seuraava13. lokakuuta 2013 klo 16.39

    Todella mielenkiintoista asian pyörittelyä. Mitkä tuulet kokoomuksessa oikeasti puhaltavat?

    VastaaPoista
  2. Ollaan puolueen jäseniä, mutta valtuustossa on oma ryhmä. Eipä kansalaiset tästä mitä'än ymmärrä. Meinaavat että niin kuuluu ollakin. Harva taitaa ymmärtää valkosen kirjoituksesta paljoakaan. Nimiä,nimiä, nimiä, nimiä

    VastaaPoista
  3. Pitäisi aina muistaa sellainenkin lainalaisuus, että poliittisten puolueiden määrätietoisen toiminnan kannalta on välttämätöntä erottaa toisistaan ystävät ja viholliset. Vastakkainasettelujen aika ei ole ohi !
    Harmi vain, että U:gissa pitäisi luoda muutosta ajavien kesken sydämmelliset suhteet. Se ei käsittääkseni onnistu näiden "vuodesta toiseen" vallassaolijoiden kanssa. Politiikka ei sovi täällä / siellä politiikkaan.

    VastaaPoista
  4. Suurissa puolueissa on suorastaan ilkeitä uusia tulokkaita kohtaan ei minkäälaista kunnioitusta suorastaa moraalitonta.
    Minä kyllä nostasin kytkintä ja menisin omaan ryhmään.Valan tapaus on taas ihan omansa.
    En minäkään ole saanut tuosta kokoomuksen touhusta mitään irti en kyllä demarienkaan, kun en tiedä ketä varten on demarien puolueohjelma kirjoitettu????

    VastaaPoista
  5. Joo, demareissakin uusien valtuutettujen mielipiteitä ei kuunnella, vaan vaietaan hiljaisiksi. Minusta se on kiusaamista, kun ei oteta kuuleviin korviin vähemmän kokeneiden valtuutettujen mielipiteitä. olisivat edes senverran korrekteja, että edes vaivautuisivat jotain vastaamaan. Ne samat vahvat suuna päänä olevat " vanhat", he ovat aina oikeassa, asiassa kuin asiassa. Suoraan sanoen vi...ttaa.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!