tiistai 8. lokakuuta 2013

....hah hahhah haaah TALOU$$$ ON VAAN VÄLINE puaah haah haah........

Eräässä valtiossa, joka sijaitsi Lappeenrannan ja Japanin välissä harjoitettiin suunnitelmataloutta, tuossa maassa talous oli "vain väline". Kun talouteen siellä suhtauduttiin kuin "vain välineeseen", teki luonnonvaroiltaa, koulutukselta ja tieteen tasolta maailman vaikuttavin valtakunta konkan eli yksinkertaisesti se hävisi olemasta. Aamulla juttelin Rainerin kanssa ja hänen kommenttinsa "talous on vain väline" tokaisuun oli hyvä: Mitäs sitten kun ei ole välinettä? Jos joku sanoo, että talous on väline, niin entä sitten kun väline eli hohtimet on pudonnut kaivoon? Ehkäpä sanojan olisi parasta hypätä, yhteisen edun nimessä kaivoon ja jos moista ölinää vielä kuuluu niin sitten voisi hypätä vaikka koskeen.

Meidän taloudellinen tilanteemme on totaalisen katastrofaalinen. Valtuustokauden alussa meillä oli velkaa kuusimiljoonaa euroa. Tämän vuoden lopussa velka kasvaneen kahdesta kolmella lisä miljoonalla, riippuen siitä onko Tontonmäen tappio laskettu mukaan. Olemme kuin rekkafirma, jolla on jäljellä enää yksi vanha juuri käyntiin lähtevä rekka ja velkaa kymmenestä rekasta. Me lillumme totaalisessa virtsassa: MUUTAMAN VUODEN PÄÄSTÄ VALTIONVARAINMINISTERIÖN JEHUT TULEVAT PISTÄMÄÄN ASIAT KUNTOON, TÄLLÄ MENOLLA SE ON EDESSÄ EIKÄ SIINÄ ENÄÄ KYSELLÄ MEILTÄ MITÄÄN. Tämä on auttamaton fakta, josta ei pääse yli eikä ympäri. Minusta alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että kaupunkiamme ajetaan tarkoituksella niin huonoon kuntoon, että velkojemme maksuun tarvitaan liitos isompaan kuntaan, jos sekään riittää ilman ydinvoimalakuntaa.

On viimeinkin pohdittava ihmisten motiiveja ja jääviyttä kaupungin huipulla. Kaupungin kilpaillessa telakalla sekä satamalla naapurikaupungin kanssa ja parhaillaan käynnistyvät kuntaselvitysneuvottelut, kuinka yksi ruokakunta on edustettu kahden kaupungin päättävissä pöydissä. Pikku hiljaa joku alkaa jossain epäilemään, että eeloppeja luuraa jossain. Kahden välisessä kilpailussa ei voi olla kuin yksi voittaja, ratkaistaanko tieto yhden ruokakunnan keskusteluissa vai asuvatko perheen jäsenet omissa kaupungeissaan?

42 kommenttia:

  1. Kiitos visiiteistä! Timo A Järvisellä on oma näkemys eräästä päivän rustauksesta. Sinne pääsette suoraan tuosta oikealta hiukan ylempää klikkaamalla. Olkaa hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasemistolainen kirjoitti.
      Merja Kosken kirjoitus on täysin käsittämätön ja vasemistolaisena sanoudun täysin siitä irti.

      Poista
  2. Pystytkö Jawa muuta kuin vierailemaan. Vaalit näytti paikkasi, ole hiljaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos käynneistä ja kommentoinnista! Edellinen meni hiukan yli. Jos kovasti vierailee, täytyy jossain välissä olla kotonakin. Ihan hiljaa istuskelen täällä. Musiikki vain soi suloisesti ympärillä.

    VastaaPoista
  4. Hyvä Java, että aavaat kansan silmät mitä peliä kotkut kaupunkissa pelaavat.

    VastaaPoista
  5. Klo 18:30 ilmestyi täysin käsittämtön kommentti. Näyttikö vaalit myös sananvapauden paikan? Sitäpaitsi Java on kaupunginvaltuutettu aina kun on kokouksessa. Siinä missä muutkin, jos ovat kokouksessa.
    Itsekin luin kyseisen Kh- jäsenen kirjoituksen enkä käsitä hänen näkemystään. Mutta jos noin on, tai luullaan olevan, näilläkö mennään?

    VastaaPoista
  6. kuka varasti kaatopaikalta maata niin tietääkö java tekijän. aika omituista bisnestä.

    VastaaPoista
  7. Talous on vain väline, mutta mitä varten tai miksi?

    http://www.tulli.fi/fi/tiedotteet/ulkomaankauppatilastot/tilastot/ennakko/082013/liitteet/2013_E08.pdf

    VastaaPoista
  8. Pyllistys ja pierasu!

    Täytyi oikein funndeerata yön yli tuota rouva Kosken kirjoittamaa lausuntoa kaupungin taloudesta.
    Kun on oikein härski niin sitähän voi antaa vaikka minkälaisia lausuntoja ja vielä paikallinen lätyskä Pravda sen julkaisee HYI HÄVETKÄÄ; JOS ETES OSAATTE SITÄKÄÄN:

    VastaaPoista
  9. Eilen tiistaina 8.10 klo 9.46 kirjoitin että valtuutettjen olisi korkea aika perehtyä Yardian eli entisen telakkakiinteistöjen toimintaan. Nyt Yardian suuri vuokralainen Shippax on hakeutunut yrityssaneeraukseen. Taustalla isot tuotekehityspanostukset ja osakkuusyhtiö Neapon konkurssi elokuun alussa.
    Asia on tänään julkinen. Löytyy esimerkiksi TS sivulta 12.

    VastaaPoista
  10. Älkää välittäkö Javan levittämistä valheista. Se ei pysty kuin vittuilemaan.Javalla ei ole mitään asemaa eikä oikeutta solvata muita. Se on täysi nolla ja surkimus ihmisenä.

    VastaaPoista
  11. Onneksi on enemmän niitä, jotka käsittää kirjoitettua tekstiä.

    VastaaPoista
  12. Tupi tupi!

    Virkahenkilöt eivät "valehtele" ne puhuu vaan muunneltua totuutta,hyvä rahallinen esimerkin löytyy tästäkin kylästä.

    VastaaPoista
  13. Java lukee Merja Kosken tekstiä kuin piru Raamattua. Kaupunkilaisten palvelut ovat itse tarkoitus ei talous. Tätä Merja Koski haluaa korostaa syväluotaavassa kolumnissaan. Luusi Javan edes tämän verran ymmärtävän vaikka hän ei paljoa ymmärräkään.

    VastaaPoista
  14. Ja yksi vaikuttajanainen puhuu jo radiossa Raumalle suuntaumisesta. java on aiheellisesti varoitellut TÄSTÄKIN kaksoisstrategiasta

    VastaaPoista
  15. Java on mitätön varavaltuutettu. Hän häiriköi vaikka kansa käski hänen vaaleissa sulkea suunsa. Merja Koski oli ääniharava. Siinä totuutta heidän sanojensa painoarvosta.

    VastaaPoista
  16. Vaikka ääniharava onkin niin se ei takaa mitään.
    Lehden kirjoituksesta sen kuvan sai minkälaisessl ajatusmailmalla varustettu.
    Kyllä kansa tietää.
    Sanokaa nyt ihmeessä mitä häiriköi. Onko totuuden puhuminen häiriköintiä???

    VastaaPoista
  17. Java voisi viimeinkin lopettaa oikeiden luottamushenkilöiden häiritsemisen. Miksi Java on katkera ja kateellinen Koskille. Millään muulla hänen kirjoituksiaan voi perustella.

    VastaaPoista
  18. Jos tämä kehitys jatkuu kaupunkissa olemme pian kriisikunta, mutta Merja Koski ja hänen kannattajansa eivät sitä näköjään tajua.
    Tämä takia nyt sitten joudutaan lomauttamaan henkilöstö, kun kaupunki on ajettu taloudellisest ahdinkoon edellisen kj.n johdolla.

    VastaaPoista
  19. Mukavaa kirjoitella itsestään kolmannessa persoonassa koko nimellään. Kukko ei käskystä laula ja jos laulu ei miellytä niin valtuutettu voi tehdä varavaltuutetusta kiusaamisilmoituksen kun kerran se on hallinnassa.

    VastaaPoista
  20. Kuinka lähes 16 000 asukkaan kaupungissa voi määrätä runsaan 200 äänen saaliillla kuka saa sanoa mitäkin, ja kuinka paljon. Ihan yhdenvertaisia Java V. ja Merja K. ovat valtuustossa istuessaan. Ei demokratia niin määrity, että Java saa puhua vain 64 äänen edestä. Hyvä olisi myös kuulla mitä ovat "oikeat luottamusmiehet"? Niitäkö, jotka vuodesta toiseen istuvat päättäjinä. ?

    Mitä olen U:gin kunnallispolitiikkaa seuraillut, Java Valkosella olisi paljonkin syytä roiskia ainakin Kari Koskea. K.Koski masinoi nämä kyseenalaiset kiusausilmoitukset, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Eivätkä varsinkaan johtaneet mihinkään, mutta negatiivinen julkisuus oli taattu. Myös Aaltonen sai ilman syytä osansa ! Minulle on kerrottu, että häntä on yritetty syrjäyttää jo kolme vaalikautta, koska hän tuli takavuosina paljastaneeksi luottamusmiesten Pariisinmatkojen rahoituksen..
    Uskomattomin tapahtumaketju oli paikallislehden ajojahti; myös erityisen naurettava oli väite Kosken lähdön syistä, joita itserakas ja aina "oikeassa" oleva mies halusi välittää lehden kautta lukijoille. Sekin oli valkosen ja Aaltosen syytä, vaikka palkka sentään parani puolella, ja urahaastet olivat hienot.

    Aiemmin kaipailtiin näkemyksiäni sote- asioista. Palan niihin myöhemmin. Ehdin nykyisin kovin vähän kommentoimaan.

    VastaaPoista
  21. Talousluvut ja tontonmäki kertovat totuuden, onko se katkeruutta koskelle jos luvut ovat mitä ovat.
    Ai niin luvut johtuvat kaunasta:

    VastaaPoista
  22. Kohta tulee Yardia kaupunginhallituksen puheenaiheeksi

    VastaaPoista
  23. Kiitos ennätyksellisen vilkkaasta vierailusta ja viesteistä! Kaupungin talous on realiteetti, joka ratkaisee kaupungin toimintaedellytykset. Huonosti hoidettu talous ja kaupunki lomauttaa - hyvin hoidettu talous ja kaupunki voi parantaa asukkaiden palveluita ja sen lisäksi laskea taksoja ja veroja. Se juuri noin yksinkertaista tässä yhteiskuntajärjestelmässä.

    Minulla ei ole mitään Kosken pariskuntaa. Rouva Kosken kanssa, valtuuston istuntoa lukuun ottamatta, en ole vaihtanut sanaakaan. En tunne häntä enkä ole kiinnostunut hänen henkilökohtaisista asioista. Herra Kosken kanssa joskus taisimme olla kaupungin ainoat ennen kuutta heränneet ja usein tuolloin keskustelimme puhelimen välityksellä. Pidin häntä kaverina ja toivottavasti joskus asiat palaavat hänen kanssaan entiselle tolalle. Jos kritisoin, kritisoin selkeästi jotain tiettyä asiaa tai sanomista, jotka liittyvät kaupungin asioihin tai valtapeliin.

    Minulla ei ole ketään ihmistä vastaan yhtään mitään, enkä toivo kenellekään pahaa. Jos en jostain ihmisestä pidä, viitsi olla hänen kanssaan tekemisissä tms., näytän tai sanon sen myös hänelle. Raamatussa sanotaan, luki sitä kuka tahansa,: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. Tuon käskyn noudattaminen tuntuu olevan tässä kaupungissa suurin vääryys ja jopa rikos, jos sen sanoo toiselle rehellisesti päin naamaa. Varsinkin itseään uskovaisina pitävät tyypit, ovat hypänneet tämän Raamatun kohdan yli. En kerta kaikkiaan ymmärrä asioiden personointia. Asioista täytyy puhua, historiasta täytyy oppia. Jos npoihin ei pysty vetämättä poroja sieraimiin tai tekemättä tutkintapyyntöä, on paras hypätä pois.

    Jardia on pommi, kuten edellä mainitaan. Juha Aaltonen nosti jo elokuussa yhtiön esiin ja pahalta näyttää. Mutta meillähän ei voi oppia historiasta tai varautua ennakolta mihinkään, se on meillä menneessä piehtarointia tai yhteistyökyvyttömyyttä. Joten hukkukoon minun puolestani vaikka koko paska, en enää mielelläni aio aikaani tuhlata, jossain isojen puolueiden tappiontekokoneeksi ja teatteriksi muuttamassa valtuustossa.

    VastaaPoista
  24. Saisimmeko esimerkin tai paremminkin esimerkkejä Javan levittämistä valheista, kiitos. Liittyen tähän
    Anonyymi9. lokakuuta 2013 11.24

    "Älkää välittäkö Javan levittämistä valheista."

    VastaaPoista
  25. J. Valkonen ei tunnu itsekään tietävän kuka hänen negatiivisen julkisuuskuvansa masinoi. Kääntelehän poskeasi vaan ja soittele ennen kuutta parhaille kavereillesi.

    VastaaPoista
  26. Telakkakiinteistöt Oy (alias yardia) oli vielä vuosituhannen vaihteessa varoissaan, kun hallituksen jäsenet olivat opintomatkalla Pariisissa. Elinkeinoasiamies Koski meni matkalle päivää myöhemmin, mutta maksoi matkansa itse. Näinhän tuossa taisi käydä. Kunnia Karille, kun oivalsi, että kaupunkilaisten rahoilla ei sovi sentään huvimatkoja tehdä.

    VastaaPoista
  27. Haitanneko tuo kettään UKILAISTA.

    Meinaa muuttaa ja vasmasti muutankin pois halvemman verotuksen paikkakunnalle,täällä häärivät vain pääntautiset ja itseään rakastavat pölitiköt

    VastaaPoista
  28. Kiitos vierailuistanne ja viesteistä! Itse ole hyväuskoisena hölmönä lähtenyt politiikkaan mukaa. Virkakunnastamme minulla oli ystävä aikaisemmin ja toisesta tuli ystävä matkan varrella - niin kävi, että molemmat ystävä meni. Joskus sanoin toiselle näistä: Luottamustehtävässä ratkaisee kaupunkilaisen etu eikä siinä ystävyys paina mitään. Tätä ohjetta olen noudattanut ja saanut sen vuoksi hiukkasen tomua ja ikävää huomiota osalleni. Kaikki asiat ovat kuitenkin soviteltavissa ja nyt se on helppoa, kun minulla ei, kiitos oikeistolaisten, minkäänlaista asemaa kaupungin päätöksenteossa. En ole koskaan pyrkinyt selvittämään mitään ip-tunnuksia tai vastaavia. Olen kiinnostunut kommenteista ja anonyymiutta on kunnioitettava, kun se mahdollisuus on annettu. En pidä kieroilusta ja valehtelusta - en ole paha ihminen, olen ainoastaan tosi ilkeä ja veemäinen mulkku, mutta rehellinen sellainen.

    VastaaPoista
  29. Näin Se kulkee Java vihreässä rauhassa
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288607545513.html

    VastaaPoista
  30. Tuosta Javasta sen verran, että normaali ihminen kantaisi jonkin verran kaunaa, jos selkeästi tietää kuka hänet ristiinnaulitsi julkisuudessa. No, toki hän ilotulittaa alustuksissaan koko perheen puolesta.
    Hautalasta sen verran, että Finnairin "rikkurikoulutuksesta" hän toimi täysin oikein. Kolumnisti lulee, että Finnairin johto muka tulisi noita selittelemään. Sitäpaitsi valtiovalta on Finnairin johto.
    Olisin tuosta Jäänmurtajajutustakin sitä mieltä, että julkisuudesta elävä Greenpeace hävisi, kun Hautala oli hiljaa virkamiehen päätöksestä. Sen sijaan Hautala tulisi panna 15 vuodeksi linnaan, kun maksoi pimiässä muutaman euron

    VastaaPoista
  31. Kiitos kommentoinnista ja erittäin runsaista vierailuista! Kaunojen takana on yleensä toisen ihmisen heikkous, väärinymmärtäminen, epäpätevyyden peittäminen tai näiden yhdistelmä. Mitä vaikeamman tilanteen ihminen selvittää, sitä paremman olon siitä itselleen saa. Sama pätee lähimmäisen noteeraamisessa ja auttamisessa. Kukaan meistä ei ole läpeensä paha tai huono vaikka joku itsestään niin luulee. Tällaiset ihmiset tarvitsevat sitä enemmän pyyteetöntä apua mitä enemmän he siitä kovan tekokuorensa avulla kieltäytyvät. Kun tällaiselle ihmiselle onnistut antamaan apua, saat hänet rehelliseksi itselleen ja jaloilleen, hänen uusi kevyt ja positiivinen ilmeensä on suurtakin suurempi ilo myös auttajalle.

    VastaaPoista
  32. näin toimii !!

    Demogratia on samaa kun pyrögratia.

    Porissa nyt taistellaan homekouluista tarkastus suoritettiin ja tutkimustulokset salattiin ottaneet vissiin mallia ukiista.

    VastaaPoista
  33. "Homekoulujen" tutkimustulokset ovat julkisin varoin hankittua ja siksi myös julkisia. Ei löydy sellaista lakia että ne tutkimustulokset voitaisi salata. Onko Ukissa salattu jonkun koulun tutkimustuloksia?

    VastaaPoista
  34. Javan teosofiopit eivät uppoa Uudenkaupungin omahyväisiin politiikkaympäröivän.

    VastaaPoista
  35. Ei U:gissa tietääkseni ole salattu hometutkimuksia ja niiden tuloksia. Mutta se on varma, että ne tehtiin lyhyen kaavan mukaan. Se tarkoittaa, että hyvällä tuuletuksella (mikä sillä hetkellä oli) ilma oli varsin hengityskelpoista

    VastaaPoista
  36. SOTEN järjestämislakia valmistellan ja kuntien pitäisi antaa kantansa (näkemyksensä) lakiin (huomiseen mennessä !). Laissa määritellään miten sosiaali- ja terveydenhuolto organisoidaan - erityisesti linjataan miten perus- ja erikoissairaanhoito saadaan limittymään toisiinsa. Potilaiden ja laskujen heitteleminen organisaatiosta toiselle halutaan lopettaa.

    Ollaan siis luomassa SOTE alueita ,joilla "pääsääntöisesti" pitäisi olla noin 50 000 asukasta. Vähempikin käy, riippuu tehtävästä.SOTE ei tarkoita kuntaliitoksia, joista U:gin eräs Kh jäsen on erityisen kiinnostunut, ja vielä yhteen suntaan.
    Ei kai ne palvelut nyt paremmiksi uudella lailla tule, mutta voivat antaa meille eläköityville toivoa myös kymmenen vuoden päähän.

    Valkonen voisikin nyt ottaa selvää, mitä Uusikaupunki sanoi Suomen hallitukselle! Itse en tiedä U:gin kanta.

    VastaaPoista
  37. Juu, ei ole mitään rva Koskea vastaan, paitsi että rva saisi hypätä kaivoon. Eli siis hukuttautua.

    VastaaPoista
  38. Kaivoon on ainostaan mennyt hohtimet.

    VastaaPoista
  39. Kiitos äärettömän vilkkaasta vierailutiheydestä ja nasevista kommenteista! Lukekaa nyt hiukan tarkemmin. Ketään ei mainita nimeltä tms. eikä kaivon syvyydestä tai siellä olevasta vesimäärästä mainita mitään. Minulle ei Uudenkaupungin kantaa kerrota. Eiköhän vallan valtuustolta rohmunnut hallitus pian uhoa jotain jälkeenpäin sudeksi osoittautuvaa. Se lienee selvä, että meidän vetovoimamme on näissä neuvotteluissa nolla tai miinus kahdeksanmiljoonaa euroa.

    VastaaPoista
  40. Klo 14:20 kommentoija saa kyllä tarkoitusperänsä lähes kiusaamisilmoituksen veroiseksi.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!