sunnuntai 8. syyskuuta 2013

STRATEGIAN SIJAAN TALOUSSEMINAARI?

Edessä odottaa strategiaseminaari. Onko järkeä moisen järjestämiseen, jos virkahenkilöjohtajamme eikä suurin osa luottamushenkilöistä hoksaa tunnusta kaupungin taloudellista jamaa. On naurettavaa, äärettömän typerää ja väärin rahoittajia eli kaupunkilaisia kohtaan lähteä suunnittelemaan tulevaisuutta haihattelupohjalta, kun 2015 valtionvarainministeriöstä tullaan toteuttamaan KÄYTÄNNÖN STRATEGIA! Olemme kuin ryyppyporukka, joka ilakoi ja juhlii huomenna Veholta haettavaa uutta Mersua, mutta unohtaa ettei rahaa ole kuin satanen.

Jotta selviäisimme siltä ikävältä yllätykseltä, mikä nykymenolla, rojahtaa tulevaisuudessa niskaamme, pitäisikö seminaarin aihe muuttaa taloutta avaavaksi. Takala kertoisi missä mennään ja mitkä ovat skenaariot. Tähän luottamushenkilöt pyrkisivät löytämään ratkaisuja FAKTOIHIN NOJATEN! Takala yritti tätä jo Naantalissa, mutta siihen pistettiin stoppi alta vartin. Niinpä Naantalin seminaarin ainoaksi konkreettiseksi visioksi, mikä myös realisoitui jäi TONTONMÄKI!

Seminaari muistoja Naantalista:

ILOISESTA SEMINAARIMATKASTA JÄI KATAJANMAKU SUUHUN!

Seminaarimatkani ei tapahtunut veronmaksajien piikkiin, ennakolta sovittiin minun maksavan aiheuttamani kulut. Reissu oli todella antoisa niin tiedon kuin uusien tuttavuuksien suhteen. En keskity seminaarin sisältöön, koska siitä tipahtaa tietoa muualtakin!

  Minä todellakin mölysin kännissä. Nautin illan mittaan 3 olutta, lasin jotain kouhuavaa punajuomaa, 5 konjakkia, 2 Gammal Danskia, 11 giniä ja kolmasosan keskustalaisen valtuutetun tarjoamasta vodka pullosta. Lisäksi poltin askin punaista Malboroa. Yritin jopa nuuskata, vaan se levisi lähes välittömästi pitkin suuta, siksi tämä kokemus jäi minuutteihin!

  Minusta on kohtuutonta, jos tuollaisen juomamäärän jälkeen ei saa mölytä. Turhaahan silloin on koko sisuskalujen rasitus. Minä kylläkin juon lähinnä siksi, että olen saanut lahjaksi mukavan maksan eikä munuaisiakaan sovi moittia, ei tule krapulaa lainkaan! Siis, jos en joisi, jäisi tuokin alkoholi määrä jonkun toisen kontollle. Kenties hän saisi pahan olon ja jopa jäisi pois töistä, mikäli minä en ryyppäämällä auttaisi häntä. Siis  juopottelemalla teen palveluksen lähimmäiselleni ja yhteiskunnalle. Itsekkäänä ihmisenä havittelen tietysti taivaspaikkaa, enhän muuten koskisi pahaan viinaan lainkaan!

  Mölyämiseni sijoittui useisiin eri pisteisiin Naantalin Kylpylässä. Voimmakkaimillaan ääneni lienee ollut kappaleiden: Kuullos pyhä Wala, Du gamla Du fria, Glider in sekä Kansainvälisen kohdalla. Sinäänsä isompia munauksia ei liene tapahtunut, eritin ainoastaan ääntä. Taklasin kyllä yhden espoolaisen lakimiehen hankeen, mutta hänen silmälasinsa löytyivät pian, tästäkään ei seurannut mitään materiaali vahinkoja. Yöllä teimme virkahenkilön kanssa neitseelliseen hankeen enkelinkuvia, ehkä pieni munaus, mutta harmiton sellainen.

  Keskustelin lukuisten ihmisten kanssa toisiamme ymmärtäen. Kaikki eivät pitäneet jutuistani. Tähän joukkoon sopi niin virkamiehiä kuin valtuutettuja. Mutta oli myös heitä keiden kanssa tultiin molemmin puolin juttuun. Juopottelun ja keskustelun ohessa on äärimmäisen hauskaa seurata humaltuvien ihmisten käytöstä. Hiljakseen tunteet ja tukahdutetut halut kohoavat esiin. Näin syntyy väittelyitä, äänen korotusta ja miltei kahdenlaista painia. En siis munanut ainkaan eniten, korkea moraalini ei ropissut... Heh heh!

  Aina, kun mahdollista, menen tyhjään pöytään, jotta en häiritsisi muita tunkemalla heidän seuraansa. Näin toimin nytkin. En siis ängennyt sabotoimaan kenenkään tunnelmaa. Jatkot kestivät hotellihuoneessani aina puoli viiteen ja nukahdin vajaaksi tunniksi. Siinä seikkaperäinen raportti illantapahtumista.

Aamulla heräsin ennen puoli kuutta, otin kylpytakin ja lähdin löntystämään kohti saunaa ja uima-allasta. Puolessa välissä huomasin uimakalsareiden puutteen ja palasin noutamaan ne. Saavuttuani viimein allasosaston ovelle havaitsin sen suljetuksi. Tuumittuani kotvan, ratkesi sisään pääsy ongelma: allastahan pääsee uimaan ulos, joten se toimii toisinkin päin. Niinpä astelin pihalle altaan viereen.

  Suunnittelin kiipeäväni verkkoaidan yli höyryävän lämpimään veteen ja siitä vaan uimalla sisään. Könyttyäni metrin korkeuteen verkkoaita tuntui tosi huteralta ja epäilin sen kestävyyttä painoni. Samaa miettivät päät kalleen niin touhujani seuraava sorsapariskunta kuin yksinäinen orva. Mikäli aita hajoaisi painoni alla, se kaatuisi kanssani altaaseen; varmaankin tuolloin näyttäisin orvolta katiskaan uineelta valaalta. Niinpä palasin huoneeseeni toteamaan kuinka mahtavalta limsa ja suklaa voi maistua.

  Odottelin muiden heräämistä ja aamupalan jälkeen suuntasin seminaariin ahmimaan tietoa. Kahvitauolla kippasin kiehuvat kahvit syliini. Tämäkin saattaa olla jonnin moinen munaus, mutta pientä tämän on sen yhden munauksen rinnalla. En ala moralisoimaan, mutta kiusaus kiusaamiseen lienee jatkossa kova....! Väilillä ollaan niin hienoja ja välillä... Heh heh!
  Lopuksi kiitokset yllättävän positiiviseksi osoittautuneelle virkahenkilölle, kenen kanssa juttu luisti luovan lennokkaasti. Kiitos myös valtuustomme toiseksi suurimmalle, juuri perustetulle, RKP:n ryhmälle. Huumorilla asioita viedään eteenpäin ja tämän jälkeen hommat etenevät hauskasti. Kiitokset myös sinulle valtuutettu, kun sain kuulla terveyttäsi koskevan ilouutisen. Hienoja hetkiä on hieno jakaa! Kiitokset myös Sinulle munaaja....

27 kommenttia:

  1. Heppu hei!
    Turha on housuja enää riisua jos vellit ovat housuissa ja lagerikengissä.

    VastaaPoista
  2. Heppu hei!
    Turha on housuja enää riisua jos vellit ovat housuissa ja lagerikengissä.

    VastaaPoista
  3. Se kuvastaa oman väen saamattomuutta jos kutsutaan konsultteja.

    VastaaPoista
  4. Tai paetaan kolsultin selän taakse ja ollaan lapsenuskoisia kun konsultti on näin sanonnut ajattelemati itsenäisesti.

    VastaaPoista
  5. Tässä seminaarin ? agenda:
    -jaetaan lottona porukka neljän ryhmiin
    -jokainen ryhmä antaa alustuksien jälkeen viimeistään ennen iltaruokailua 12 kohdan säästö/kehittämislistan strategian pohjaksi jossa on haarukoitu myös ideoiden eurovaikutukset eli 12 A4:sta (A4sen takapuolelle kirjoitetaan esityksen kustanne/säästöodote)
    -illalla on siis koossa jo noin 180 esitystä joista raakatan tuplat, triplat ja lainsäädännön vastaiset pois
    -ja aamulla alkaa purku ja parku kun osa esityksistä menee aina jonkun reviirille tms. jne.
    Voi voi. Onneksi konsultti johdattelee asiat ja esitykset päättäjien puolesta. Sitten se kirjoittaa laskun toisen kunnan seminaaritöiden tuloksien editoinneista 2500e-3000e päivä. Halpaa on tai ei. Kannattaa miettiä.

    VastaaPoista
  6. Mielestäni ne säästöpäätökset pitäisi näkyä KJ:n esityslistalla, sitä kautta Kh:n pöydässä, ja toivottavasti edelleen valtuustosalissa. Ei siinä tarvita kuin talouspäällikkö ja kaupunginjohtaja ja yksi konekirjoittaja. Päättäjät sitten vaan päättää tai ovat päättämättä.
    Seminaari Ruissalossa on tietysti eri juttu. Siinä käy yleensä noin kuin (23:03) kirjoittaa.
    Epäilemättä Ruissalossa on kivaa. Päättäjät oppivat tuntemaan toisensa, kuten on tapana todeta. hieman tulee sellainen tunne kuin Titanicin viime hetkillä: Orkesteri soittaa loppuun saakka vaikka jalat jo kastuvat.Mennään ensimmäisessä luokassa kohti loppua. Vaikka i se kaupunki mihinkään lopu, se tekee vaan pohjakosketuksen, tosin kölin alta mennään ja lujaa.

    VastaaPoista
  7. Kaupunkin johtajan pitäisi kylmästi ajatella vaan sitä mikä on kuntalaisten etu ei sitä astuuko jonkun reviirille.
    Hallitus/valtuusto sitten lopullisesti päättä hyväksyykö vai ei kj.n esitykset.

    VastaaPoista
  8. Samaa mieltä kuin 12:43. Mutta kauppakamarin ryyppyrahat osoittivat sen raadollisen tosiasian kuinka vaikeaa on poiketa totutusta. Rahojen puolittaminen oli vitsi, jossa ei ollut edes symboliikkaa. Kylmä EI turhuuksille. Näin lähtee homma käyntiin.

    VastaaPoista
  9. Onk Java näin sun tietojen mukaan?
    Tinkaus kirjoitti 9.9.2013 klo 16.53
    Juuri ennen kouluverkosta päättämistä tämä Kalannin yläasteen säilyttäminen oli Laivon ja Nevavuoren vedätys, että he tulisivat ei-leiriin kepun mukana. Jotta terveisiä vain silloisista neuvotteluista. Tilaa on Viikaisilla ja joka muuta väittää niin valehtelee.

    VastaaPoista
  10. http://ls24.fi/jutut/rauma-ja-alue/juttu-rauma-haluaa-lounais-suomen-yritysystavallisimmaksi-kunnaksi

    VastaaPoista
  11. Kiitos käymistilasta ja kommenteista! Loogisuutta tarvitaan säästöihin. Jo uskottavuuden vuoksi on hyvä säästää kaikesta turhasta, vaikka kaverit tulisivatkin silmille. Kahden keskustatyypin käyttäytyminen oli juuri em. kaltaista. Tiesittekö samat tapaukset jättivät laittamatta nimensä aloitteeseen, jolla olisi saatu Pohjoiskulman, Lahden ja Hallun koulut säilytettyä sekä SÄÄSTETTYÄ ISO SUMMA KAUPUNKILAISTEN RAHAA! Pitäkää mielessänne, että esim. paljon parjatut Haapasalo ja Myllymäki pistivät nimensä mainittuun aloitteeseen. Saatana on aina saatana vaikka kulkisikin Raamattu kainalossa!

    VastaaPoista
  12. http://www.ts.fi/mielipiteet/paakirjoitukset/532386/Edessa+vaikeita+valintoja

    VastaaPoista
  13. Hallituksen pj vaihtui, mutta mitään muutosta muuta ei tapahtunut.

    VastaaPoista
  14. Kyllä on tapahtunut. Nykyin pj ei tee kauppoja vasemmiston kanssa samaa tahtia kuin edellinen.

    VastaaPoista
  15. Joo, kerrostalotyömaakin olisi jo Kuntarahoitus Oy:n takaamana kovassa vauhdissa. Siis kaupungin omana hankkeena, uskoisin

    VastaaPoista
  16. http://yle.fi/uutiset/dosentti_veikkaan_demarien_puoluejohdon_puuttuvan_tampereen_ryhmakuripaatokseen/6824238

    VastaaPoista
  17. Näin kuntaliitoksesta saadaan "hyötyjä"

    http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/533276/Kovia+puheita+kuntien+++pakkoliitosten+hyodyista

    VastaaPoista
  18. http://yle.fi/uutiset/yha_useampi_tienaa_blogillaan/6825359?origin=rss

    VastaaPoista
  19. Oletko jawa menossa seminaariin ja meinaatko tehdä muutakin kuin ryypätä

    VastaaPoista
  20. Kiitos käynneistä, vinkeistä ja linkeistä! Taitaa merkittävin muutos olla se, et nyt salailla viime hallitustakin enemmän ja tehdään päätökset entistä pienemmässä porukassa! En ole menossa tseminaariin!

    VastaaPoista
  21. Siinä sen näkee. Ei seminaarissa tarjottu tieto kiinnosta Javaa. Muilta vaadit osallistumista ja jaat niille ohjeita.

    VastaaPoista
  22. Kutsuttuina ovat vain valtuutetut.

    VastaaPoista
  23. Anonyymit kuntapäättäjien neuvonantajat hoi!12. syyskuuta 2013 klo 18.39

    Teillä kun näyttää monilla olevan jyrkän ehdottomat mielipiteet niin kaupungin henkilöstön lomautuksista kuin päättäjien ensimäisestä ilmeisen tärkeästä kokoontumisesta (talousseminaariin?) niin voisitteko myös kertoa omia vahvoja esityksisänne päättäjien tueksi ja eteenpäin vietäviksi seminaariin. Teiltä varmaan löytyy nopeasti kaupungin säästökohteiksi ja muutamien rakenteiden kuntoonsaattamiseksi ne keinot ja temput, joilla kaupungin erittäin huolestuttava menokehitys saadaan pysäytettyä ja samoin myös väkipako kaupungista. Erittäin suurella mielenkiinnolla alamme nyt odottaa esityksiänne ja toivottavasti kerrotte niistä ennen maanantaita. Kiitos paljon etukäteen.

    VastaaPoista
  24. Konsta Pylkkänen, Viisauven lajit:12. syyskuuta 2013 klo 18.49

    Konsta Pylkkänen, Viisauven lajit: kaukoviisaus, teoreettinen viisaus, käytännön viisaus ja jälkiviisaus

    Jälkiviisaus
    Kaikista paras ja imelin viisauven laji on jälkiviisaus, sillä alalla saahaan eniten aikaan. Siinä on tapaus mennyttä aikakautta, mutta se kuvitellaan esiin tulevaksi ja sakilla setvitään, miten olisi parasta käyttäytyä. Tässä lajissa on ihminen viisaimmillaan. Jälkiviisaan silmä on somassa paikassa, se kahtoo taaksepäin.

    Kaukoviisaus
    Se on sitä, että asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseenkin elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on reitit selvät. Tätä lajia on harvalle suotu. Jolla sitä on, niin pitäköön hyvänään. Mutta tässä lajissa on kaksi pahaa vikaa: asia jää huvikseen tapahtumatta tai se sattuu eri tavalla. Joka arvaa ottaa nämäkin huomioon, sille on maailmanranta kevyt kiertää.
    /Veikko Huovinen, Havukka-ahon ajattelija, 1961/

    VastaaPoista
  25. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013091317484550_ul.shtml

    VastaaPoista
  26. Mitä mieltä java on satama-alueen kaavottamisesta.
    Kerran jo haudattu ja taas sama esille.
    Onko jollain joku pakkomielle tullut tästä kaavottamisesat.

    VastaaPoista
  27. Kiitos läsnä olistanne ja viesteistä! Olisin ollut valmis menemään seminaariin, itse reissun kustantaen, vaan enpä ollut tervetullut! Demokratiaa on kavennettu tältäkin osin luottamushenkilöiden osalta - kaupungin suohon valmistellulla upottaneet virkahenkilöt parveilevat paikalla, kuten ennen? NÄINKÖ KAUPUNKI PISTETÄÄN KUNTOON?

    Kyseisen satamakaavoituksen tupsahtaminen uudelleen esiin osoittaa virkahenkilöidemme härskiä meininkiä. Kerran päätäntäelimissä torpattua Tontonmäen tasoista valmistelua työnnetään aika ajoin luottamushenkilöille. Ihmettelen kuinka luottamushenkilöt voivat sietää moista itsensä vähättelyä ja aliarviointia.

    Virkahenkilöiden käytöksen kuvottavuutta korostaa se, että he eivät noudattaneet luottamuspäättäjien päätöstä etsiä säästöjä, mutta kuluja tarjotaan omatoimisesti lisää säästöpäätöksistä välittämättä. Toisaalta entinen hallitus palkitsi juuri tämän sortin toiminnan ruhtinaallisin palkankorotuksin ja kannustinlisin. Mielestäni istuva hallitus voisi muuttaa tyylin päin vastaiseksi. Ottaa kannustinlisät ja palkan korotukset pois sekä vähentää esitetyn satama-alue kaavoitusälyttömyyden seuraavasta palkasta. Tästä kerran torpatusta älyttömästä valmistelusta on jo kerran palkka maksettu!

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!