keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

ITSEKKYYTTÄ VAI KAUPUNGIN ETUA ?

Olemmeko säästäneet väärissä asioissa, kuten kaatopaikan hoidossa ja käyttäneet rahat halli-huuhaahan?
Arkielämässä lähimmäisen auttaminen on hyve, josta saa hyvän mielen joidenkin mukaan niitä pisteitä, jotka takaavat pääsyn parempaan kerrokseen. On itsestään selvää auttaa lähimmäistä hänen hädässä, ongelmissa, peloissa ja pakkomielteissä. Niin ihminen on rakennettu, että mitä hankalampaa ja vaativampaa lähimmäisen auttaminen on, sitä paremman olon siitä saa itselleen ja sitä enemmän sitä myös muut kulkevaiset arvostavat. Inhimillisyyteen, lähimmäisen rakkauteen, toisesta huolehtimiseen ja omasta liiasta luopumiseen perustuvat niin uskonnot kuin aatteet.

Inhimillisyys on itsestäänselvyys, joka on jokaisen ihmisen sisällä jo ennen syntymää. Kaikki tietävät ilman ohjeita ettei ketään saa tappaa, heikompaa täytyy auttaa eikä toisen omaa saa ottaa. Ihmeelliseltä tuntuukin se, että kun näiden inhimillisten ajatusten eteenpäin viemiseksi perustetaan kuppikuntia, alkaa inhimillisyys niiden toiminnan seurauksena kadota. Aate tai puolue, jonka perusta on köyhien auttamisessa alkaa siirtämään köyhälle kuuluvaa yhteistä omaa rikkaille. Pinnalle pukkaa ihmisen toinen puoli itsekkyys, joka nujertaa ihmisen sisälle rakennetun hyvyyden.

Hannah Arendt pitää vapaata poliittista toimintaa kaikkein hienoimpana asiana, mihin ihminen voi osallistua elämänsä aikana. Omaan kokemukseen, ympäristöstä saatuihin näkemyksiin ja omaan älyyn sekä mielikuvitukseen nojaten, ihminen toimii yhteisönsä parhaaksi. Sopiikin pohtia onko poliittinen toimintamme edellä mainittua  vai onko ihmisen itsekäs puoli pilannut sen ja muokannut lähimmäisen auttamisesta välineitä, jotka tähtäävät pienen porukan henkilökohtaiseen hyvinvointiin?

Suomi on rikkaampi kuin koskaan, silti köyhyys ja leipäjonot kasvavat. Kun vallassa ovat ns. köyhien tai tavallisten ihmisten puolueet, voi hyvin pohtia syitä siihen, miksi näin on päässyt käymään. Aluksi puolueet ajoivat tukijoidensa etua ja se tapahtui menestyksellä, työolot paranivat, tuli kahdeksan tuntinen työpäivä ja luotiin sosiaaliturva jne.. Entä tänään, miksi köyhyys ja eriarvoisuus kasvaa vaikka ns. heikkojen puolella olevat puolueet häärivät vallassa? Onko puolueista, jotka aluksi olivat kansanvallan välineitä, tullut itse tarkoituksia, joiden todellinen tavoite löytyy kollektiiviseksi kasvaneesta itsekkyyden ja vallanhimon maksimoinnista?

Kun katsomme Uuttakaupunkia ja menneiden vuosien päätöksiä sekä niiden seurauksia, luulisi meillä heiluneen vallassa joku Chilen sotilasjuntalta oppinsa ottanut kööri.  Täällä ei päsmäröinyt kenraali, vaan virkamies, joka huseerasi vapaasti nukkehallituksen ja sitä nuolleen valtuuston enemmistön siunauksella. Kun vielä lehdistö takasi johtoköörillemme täyden koskemattomuuden, sai se tehdä ihan mitä tahansa. Näin ulkoistettiin kaupunkilaisten varoja, ajettiin alas heidän palveluitaan, myytiin heidän omaisuuttaan, saatiin valtion apua, nostettiin kuntalaisten veroja ja taksoja sekä otettiin heidän piikkiinsä velkaa. Kaikki uhrattiin elinkeinoelämän ja uusien työpaikkojen nimissä. Vaikka totuus oli karua alamäkeä, työpaikkojen vähenemistä, elinkeinoelämän alamäkeä, velkaantumista, muuttotappiota ja muita totaalisia epäonnistumisia, näistä vaiettiin, korvaamalla totuus hehkuttamalla ja juhlimalla olematonta menestystä ja tulevaisuuden illuusioita.

Sotilasjuntassa valta on heillä, ketkä osaavat valjastaa voiman ja älyn ajan ajamaan omaa etuaan. Kuinka tämä voi onnistu demokratiassa, jossa kansa äänestää valtaan päättäjät? Kansa äänestää saamansa tiedon perusteella. Jos kansalle jaettu tieto ei pidä totuuden kanssa yhtä, kansa ei tiedä ketä kannattaisi äänestää. Tällaisessa tapauksessa vaalit ratkaisee väärän tiedon jakaja eikä kansa. Näin samat tyypit pysyvät vallassa vaikka maailman tappiin. Tiedon jakajan kanssa yhteistoimin maalataan ruusuisia tulevaisuuden kuvia ja vaietaan arkirealismista. Valheilla ja velanotolla voidaan sumuttaa kansaa, mutta viimein kupla puhkeaa, kuten Neuvostoliitto osoitti.

Meillä oli 70-luvulla osaavat virkahenkilöt. Kaupunki kasvoi maan ennätysvauhtia. Työpaikkoja tuli ja kaupungin viihtyvyyttä lisäämällä(jäähallit, uimahallit jne.) väkimäärä lisääntyi aina 80-luvulle asti. Koko Suomi kehittyi tuolloin ja kasvua oli tekstiiliteollisuudessa, jalkineteollisuudessa, puunjalostuksessa, kuten metalliteollisuudessa. Tuolloin elettiin hallipolitiikan aikaa. Kansa vaurastui ja yritykset tunsivat yhteiskuntavastuunsa. Tuolloin oli hyvä olla päättäjänä Uudessakaupungissa: Sen kun teki, mitä esitettiin ja kaikki onnistui.

Mutta niin on käynyt, että maailma muuttui ja Suomi siinä sivussa. Tekstiiliteollisuus buumin jälkeen ollaan koettu uusien teollisuussektoreiden nousuja ja tuhoja. Globalisaatio vaikuttaa meidän tekemisiin päivä päivältä enemmän ja siinä ei enää pärjätä 70- ja 80-lukujen hallipolitiikalla. Miksei tätä hyväksytä Uudessakaupungissa? Meillä puolueissa valtaa käyttävät ovat edelleen samat 70- ja 80-luvulla onnistumisen ja kasvun nähneet puoluejyrät. Heillä on puolueessa asema, jonka he ovat betonoineet itselleen. Kun he eivät osaa luopua vallasta, he ovat kaupunkimme painolasti ja kehityksemme jarru.

Vallassa keikkujat jatkoivat uskomalla entiseen menoon ja uusiin virkahenkilöihin, jotka eivät vastanneet laadultaan edeltäjiään. Arjesta vieraantuneet vallassa keikkujat jatkoivat sokeasti valmistelun siunausta, uskoen kaiken menevän hienosti kuten kaupungin kasvun aikana. Näillä kauan vallassa olleilla oli puolellaan lehdistö, joka hiljensi kyselyt, epäilyt ja vaihtoehdot. Jopa aikaisemmat kaupunginjohtajat saivat tuta medialta, jos jotain uutta yritettiin.

 Kun virkakoneiston huipulle pääsi, vuosikymmeniä valtaa käyttäneiden, kaveri, ottivat nämä median kanssa vallan. Muutama ihminen, puheenjohtajisto, haki puolueiltaan siunauksen kaikelle esitetylle. Päätöksiä hehkutettiin ja totuudesta eli epäonnistumisista vaiettiin. Lopulta tultiin viime valtuustokauden alkuun. Kaupungin varannot oli syöty, palvelujen alas ajolla säästetty raha oli kanavoitu tuottamattomaan haihatteluun, tuhannet ihmiset olivat jättäneet kaupungin, niinpä hulluttelua jatkettiin kaupunkilaisten omaisuutta myymällä, velkaa ottamalla ja edelleen kuntalaisille kuuluvien palveluiden  alas ajolla. Näin kuljettiin ja nyt olemme samassa pisteessä kuin Neuvostoliitto vuotta ennen hajoamistaan.

Olemme luoneet toimintamallin, jonka huipulla istuvat itsekkäät, häikäilemättömät pelurit. Heille puolueet ovat vain henkilökohtaisen vallan väline. Tuota valtaa on käytetty, julkisen sanan tuella oman persoonan esille nostoon ja paremman aseman  saavuttamiseksi yhteisössä.  Valtaa ei ole pyritty tai edes osattu käyttää kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi. Näihin jarruihin meidän otettava etäisyyttä, sillä he ovat saaneet aikaa näyttöjen antamiseen. Jos heille vielä annetaan lisää aikaa, sitä ei jää muille.

Emmekä me tästä nouse tunnustamatta totuutta ja hyväksymällä toistemme mielipiteitä ja ajatuksia. On ikävä sanoa ikäviä asioita, mutta jos ikävistä asioista ei ole tietoa, niin ei niitä voi pistää kuntoonkaan. On viimeinkin nostettava toiminnan pohjaksi inhimillisyyden perusarvot ja rakennettava kaupunkia kaupunkilaisten parhaaksi. Puolueen etu ei saa ajaa kaupunkilaisen edun ohi. Jos naapuri puolueesta löytyy johonkin hommaan oman puoleen jäsentä parempi tekijä, hänet on siihen valittava, koska se palvelee kaupungin ja sen asukkaiden etua. Myös ryhmäkurin sijaan on valtuutetun itsenäistä ajattelua ja kokemuspohjaa noteerattava. 43 miettivää päätä sisältää enemmän aivokapasiteettia kuin viisi ajatusmaailmaltaan rajoittunutta menneeseen jämähtänyttä itsekästä nuppia, jotka käskyttämällä komentaa 38 terrakotta sotilasta! Vai onko edellä mainittu turhaa pohdintaa ja kaupungin vinoutuminen ja pahuudeksikin mainitun voiman syntyminen voidaan selittää todennäköisemmin jollain muulla - vaikkapa muutoksilla paikallislehdessä?

27 kommenttia:

  1. Mikäs tässä. Lehden päätoimittaja ei ilmeisesti ole ollut liiemmin muualla töissä kuin Alicekadun varrella ja sama peli oli exkaupjohtajalla viime syksyyn saakka. Niin se maailma makaa kuin petaa näin Ugin vinkkelistä. Jotain on pahasti kun päällystö pakenee. Vuime kuussa myönnetyiin taas ero johtavalle yllääkärille. Sosiaalijohtajana vt:nä toiminut ei huolinut työpikkaansa. Väitän että sospuoli alkaa kohta nakertaa pahemman kerran Ugin kivijalkoja.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vierailuista ja kommentista! Alkaa näyttää siltä, että he keiden pitäisi pistää hommat kuntoon, eivät usko tätä mahdolliseksi vaan nostavat kytkintä.

    VastaaPoista
  3. Kyllä talous saataisiin kuntoon, mutta kun osa valtuutetuista ja virkamiehistä ei vieläkään tajua kaupungin taloudellista tilaa+
    Siinä meillä pulma.

    VastaaPoista
  4. Kiitos käynneistä ja kommentistasi! Niinhän se on kuten toteat tai sitten odotetaan, että joku ihme ratsuväki tai vastaava tulee ja pelastaa!

    VastaaPoista
  5. Mitä sinä java täällä valitat. Kukaan ei ole sanonut sinun tekemisistä lehdessä yhtään mitään. Olisit jo hiljaa. Kukaan ei kaipaa sinua.

    VastaaPoista
  6. Suomi on rikkaampi kuin koskaan, silti köyhyys ja leipäjonot kasvavat. Kun vallassa ovat ns. köyhien tai tavallisten ihmisten puolueet, voi hyvin pohtia syitä siihen, miksi näin on päässyt käymään. Aluksi puolueet ajoivat tukijoidensa etua ja se tapahtui menestyksellä, työolot paranivat, tuli kahdeksan tuntinen työpäivä ja luotiin sosiaaliturva jne.. Entä tänään, miksi köyhyys ja eriarvoisuus kasvaa vaikka ns. heikkojen puolella olevat puolueet häärivät vallassa? Onko puolueista, jotka aluksi olivat kansanvallan välineitä, tullut itse tarkoituksia, joiden todellinen tavoite löytyy kollektiiviseksi kasvaneesta itsekkyyden ja vallanhimon maksimoinnista?

    PITÄÄ TÄYSIN PAIKKANSA HYVÄ JAVA!!!!!!!!!!!!!!!!!
    Kansakin alkaa huomamaan mikä puolue demarit on nykyään. Kannatus laskee valtakunnasa koko ajan.Nyt on viimeinen mahdollisuus tehdä jyrkkä kurssin muutos.Ei silti vassarit on sitä samaa menoa siunaamassa.

    VastaaPoista
  7. Javalta hyvä ja syvällinen kirjoitus. Osoitus aivotoiminnasta, jota vallassa olijat pelkäsivät.

    VastaaPoista
  8. Kyllä alustukirjoitus juuri sellainen mikä on nykypäivän trendi ja jos sitä ei hyväksy juuri ne ovat sellaisia henkilöitä joita vallan huipulla ovat mitkä eivät allekirjoita alustustekstiä.
    Anonyymi 8.59 on juuri sellainen henkilö katsotaan ilmaantuuko niitä päivän aikana vielä lisää.

    VastaaPoista
  9. Järvinen ja Kaitainen oli viime valtuuston ainoot kansan asialla olleet demarit. Toinen oli poismja toine äänesti tyhjää. Kumpikaa ei antanut kaupungin rahoja eikä takausta yritykselle.

    VastaaPoista
  10. Eläkkeellä nyt oleva Raimo Sailas sen snoi suoraan telkkarissa mihin ollaan menossa. Ostovoima putoaa eli palkat laskee reaalisesti. Suomi, suomalaiset köyhtyy ja tuloerot sen kun kasvaa. Ameriikan malli on jo päällä. Alustus oli hyvä ja perusteltua tekstiä!

    VastaaPoista
  11. Tämäkään ao. hyvä ja jo odotettu uutinen ei korjaa Ukin talouden koko ajan yhä suuremmaksi äityvää talouden epätasapainoa. Joka toisin väittää, kirjoittakoon nimensä kommentin alle ja perustelkoot.
    On nimittäin niin, että sostervin kasvavia menoja ei enää saada hallintaan. Se tarkoittaa veroprosentin nostoa Suomen kartalla etujoukoissa oltakoon tehty / tehtäköön kuntaliitos tai jokin muu iso rakenteellinen kuntakombinaatti.
    http://yle.fi/uutiset/valmet_automotive_tarvitsee_sata_mersuntekijaa/6718247?origin=rss

    VastaaPoista
  12. Java voisi painua helvettiin valtuustosta. Se ei edes kuulu sinne. Mies ei tule kenenkään kanssa toimeen. Facessa haukkuu Hartoa törkeesti. Rainer valtuustoon, se on sentään pienempi paska.

    VastaaPoista
  13. Tietysti tarvitsee uusia kun osa jäi elekkeelle osa on ottanut lopputilin ja 50 siirtyi hub logistiikkaan

    VastaaPoista
  14. Rainer Tähtinen voisi mennä valtuustoon. Hänet sinne on äänestetty.

    VastaaPoista
  15. http://www.ksml.fi/uutiset/talous/asunto-omaksi-vuokranmaksulla/1348919

    Tämä malli on tarjolla Ugiin kanssa

    VastaaPoista
  16. Kiitos tiheästä vierailusta ja aktiivisesta viestityksestä! Ihan sama mitä minusta rustaillaan, mutta en voi hyväksyä sitä, että Tarmo Kankaan pitkä poliittinen ura lyödään valheilla ja syytöksillä lokaan. Sama ihminen joka leikkii rauhan tekijää ja kristittyä, sallii anonyymiydellä lyödä pitkän uran tehnyttä luottamushenkilöä, joka esittää selvitystä selkeisiin lukuihin ja faktoihin vetoamalla. Ei ole niin pyhää ja valkoista kaapua, etteikö kaksinaamaisen tyypin pahuus ja saatanallisuus hehkuisi sen läpi! Katsotaan kuinka pojan käy Kharonin kanssa, ei taida kyyti irrota ihan muutamalla kolikolla!

    Eipä valtuustoon mitään isompaa hinkua kenelläkään ole. Ei siellä ihan terrakotta sotilaan vaisuudella ole viitsinyt istua. Yksin istuskelu valtuustossa on aivan joutavaa puuhaa.

    Nautitaan positiivisista uutisista positiivisesti, mutta ei ryhdytä leijailemaan! Maksammehan vielä entisiä leijailuja.

    VastaaPoista
  17. Java tarvitaan ehdottomasti valtuustoon.
    Odota sinäkin anonyymi Anonyymi4. heinäkuuta 2013 12.39 kaikessa rauhassa kyllä asiat selviää ennen vuoden loppua.
    Puolustan ainostaan rehellisiä veronmaksajia.

    VastaaPoista
  18. Sellaisia ei tarvita valtuustossa joiden äänet ei sinne pääsyyn riittäneet.

    VastaaPoista
  19. Walheella saatuja ääniä kannata hehkuttaa.

    VastaaPoista
  20. Kiitosta teille vierailijat ja kommentoijat! Köhän siis eiköhän, ei aivastuksen eli köhän, vaalitulos olisi ollut kokolailla toinen, jos irstas suosisikkipeli ja valheiden massiivinen kylvö vaalipeltoon olisi korvattu rehellisyyden siemenilä!

    VastaaPoista
  21. Hei taas!
    Kyllä se pännii jos pääsee valtuutetuksi ja suunnittelee saavansa vaikka hallituksen puheenjohtajan paikan,
    Eikö joku piru ota ja potkaise jakkaraa perseenalta pois,putoaa lattialle ja pallit jää istumalihasten alle sehän sattuu.

    VastaaPoista
  22. Joku järki pitää olla jos hallitus on johtanut kaupungin suohon ja tarkastustlauatkunnan raportti ei johda minnekkään.
    Paras päätös , että hallituksen pj vaihdettiin.
    Kokoomuuslaisten enemistön päätös demokratia kunniaan.

    VastaaPoista
  23. Aika aikaansaava edellinen hallitus olisi edellisen valtuuston myöntämien määrärahojen puitteissa sitten ollutkin jos pelkästään sen eri kokoonpanojen aikana 2+2 vuodessa kaupungk olisi saatu ajettua suohon. Sanoisinpa, että tähän lopputulemaan on tarvittu 25-30 vuotta. Ja kun tämän aikajakson avaa sekä sen aikaiset toimijat niin sieltä saa kaivettua tekijöiden nimiä. Yksi asia on pysynyt ja ollut vallassa. Nimittäin demarit suurinpana puolueena joten eiköhän tämä ala selkeytyä.



    VastaaPoista
  24. Ei muuta kun alatte kysellä kaupungin visioita Antolalta ja Rostenilta. Sieltä pukkaa ajatuksia.
    ;)

    VastaaPoista
  25. Ei vieläkään mene perille demareille, että talous on kuralla.

    VastaaPoista
  26. Kiitos käymisistä ja viesteistä! Edelliset viestit osuvat naulankantaa. Kaupungin romuttaminen on jatkunut pitkään, sen kertoo mm. väkikato. Tarkastuslautakunnan mainitseman rättihallinkin siunasi edellinen hallitus. Surkeimmalta kaupunkimme alamäki näyttää vuoden 2005 jälkeen. Tuolloin Suomi eli historiansa voimakkainta talouskasvua ja silti meiltä vähenivät työpaikat, väki ja verotulot! Olimme ostaneet elinkeinopolitiikan junaan kalliin ykkösluokan vip-paikan, mutta hölmöyttämme istuneet hännillä olleessa ja ylämäessä irronneessa kälyisessä härkävaunussa. Muut menivät tukevasti eteenpäin ja me valuimme taaksepäin ja valumme edelleen.

    Demarit on ollut eittämättä suurin puolueemme, mutta yksin se ei olisi pystynyt kaupunkiamme suohon torppaamaan. Tähän he ovat tarvinneet ja myös saaneet apua muilta puolueilta. Eikä meillä harjoitettu politiikka ole ollut mitään demaripolitiikkaa. Vai onko se vasemmistopolitiikkaa, jos yrittäjille rakennetaan halli tavallisten kansalaisten piikkiin jne. Me olemme toteuttaneet 70-luvun hallipolitiikka ja jämähtäneet siihen.

    Olemme olleet kuin paniikkiin joutunut pokerin pelaaja, joka epätoivoissaan nokittaa kaiken ja jopa kavereilta lainaamansa rahat, jotta saisi illan musertavat tappiot kuitattua. On ikävä kyllä sama juttu niin pokerissa kuin elinkeinopolitiikassa: täytyy osata pelin säännöt. Jos uskot, että kakkosparilla hakkaat värisuoran, häviät yhtä varmasti pokerissa kuin elinkeinopolitiikassa häviä hän, joka pelaa 2000-luvulla 1970-luvun tiedoin ja säännöin.

    Kun katsotte historiaamme, lähes samat tyypit eri puolueista ovat istuneet hallituksemme pöydässä sen ajan, minkä kaupunkimme on valunut alaspäin. Voidaan siis sanoa, oli vuorella haapa tai neva, niin huipulla ei isommin säteile. Muistakaamme kolmea rinnan ollutta vaalimainosta, yhdessä demareita edustaa eräs kaupungin paras palkkaisimmista naisista ja toisessa demarien johtavassa asemassa ollut vaikuttaja; näin kaksi ensimmäistä mainosta ja kolmannessa ylpeilee kokoomuslainen, joka on hyväksynyt, kaupunginjohtajavalintaa lukuun ottamatta kaiken, mitä demarisuunnalta on esitetty.

    Eikö em. kolmen mainoksen yhdistelmä lähinnä ärsytä kokoomuslaisia ja kadulla kulkevia demareita se vasta ärsyttääkin, jos he tietävät mitä on tehty ja mitä se tulee maksamaan. Salaavan lehdistön rooli on tässäkin asiassa merkittävä. Kokoomus siivosi rivinsä, nyt sopii toivoa samaa demareilta, keskustalaisilta ja vasemmistoliitolta.

    Siis suo, missä kaupunkimme nyt rypee, on myös aikaisempien hallitusten aikana nevoittunutta. Mutta viime hallitus alkoi myymään kaupunkilaisten omaisuutta kiihtyvällä vauhdilla tehtyjen munausten rahoittamiseksi. Ilmeisesti myös salailussa po. hallitus pääsi aivan uusiin sfääreihin. Ilman tarmokasta tarkastuslautakuntaa ja muutamia aktiivisia valtuutettuja, eläisimme vieläkin painajaiseksi kääntyvässä ruusuisessa unessa. Nyt olemme hereillä ja tiedämme tilanteen eli ei ole pelkoa siitä, että heräämme säpsähtäin kasakan nauruun!

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!