torstai 25. huhtikuuta 2013

HAPUILEVAN SÄÄSTÄMISEN SIJAAN HALLITUKSEN ON PEREHDYTTÄVÄ ASIOIHIN!


 
Tämä kenttämestariepisodi on selkeä deja vu -tapaus! Reilu vuosi sitten käytiin vääntöä karhukuskista. Kaikki tiesivät jo kymmenen vuotta aikaisemmin, koska karhukuski lähtee eläkkeelle, mutta kukaan ei varautunut siihen tai tehnyt mitään asian eteen. Niinpä muutama kuukausi ennen miehen eläkkeelle lähtöä alkoi julmettu hössötys: MISTÄ KARHUKUSKI, MISTÄ KARHUKUSKI?

Nyt kenttämestarin kanssa on aivan sama juttu. Sopii kysyä, mitä tekee henkilöstöjohtajamme? Aivan oikein, meillä ei ole mitään päällikköä vaan oikein HENKILÖSTÖJOHTAJA. Eräänä talvisena maanantaina valtuusto päätti erään kolmen valtuutetun esityksestä, että kaupunkiimme täytyy, ennen kesää, saadaan henkilöstöä kuullen tehty KUNNOLLINEN HENKILÖSTÖOHJELMA. Eipä ole tällaista kuulunut saati näkynyt.

HALLITUKSEN TOIMINTA ON KUIN KAATOPAIKKAMME HOITOA. ROSKAT SAA LENTÄÄ YLI AIDAN!
Muistan valtuustossa kertoneeni, että meillä on lautakunnan kokouksia mennyt uusiksi, kun ei ole pätevää sijaista. Niin ikään meillä on lautakunnan esittelijä ollut keuhkokuumeessa pitämässä kokousta, kun ei ole pätevää sijaista. Nämä kuten henkilökunnan halut koulutuksiin ja sapattivapaisiin kuuluisi olla henkilöstöjohtajan tiedossa ja kirjattuna, ajan mukaan, päivittyvään henkilöstöohjelmaan.

Henkilöstöohjelman sijaan meillä on luettelo kaupungintyöntekijöistä. Siinä he ovat ikä tai ilmeisesti aakkosjärjestyksessä. Jos henkilöstöjohtaja näkisi, että ensi vuonna joku jää jostain eläkkeelle esim. vuonna 2014, hänen pitäisi ilmoittaa tästä kyseiselle työyhteisölle ja kysyä kolmea vaihtoehtoa eläkkeelle jäävän työn jatkosta! Nämä vaihtoehdot henkilöstöjohtaja toimittaisi hallintokunnan johtajalle, lautakunnalle ja kaupunginhallitukselle. Jos tämä tapahtuisi vuosi ennen po. työntekijän eläkkeelle jäämistä, jäisi kaikille aikaa pohtia käytännön ratkaisuja - etsiä organisaation sisältä mahdollista korvaajaa tai, tarpeen niin vaatiessa, uutta työntekijää.

Lisäksi on täysin käsittämätöntä, että sivistyspalvelukeskuksella ei omia työntekijöitä kentänhoitajina vaan heidät otetaan hallinto ja kehityskeskuksesta. Kun sivistyspalvelukeskus ei voi ottaa esim. kentänhoitajia muualta, pystyy hallinto- ja kehittämiskeskus laskuttamaan pakkomyydyistä palveluistaan mitä lystää. Näin hallinto- ja kehittämiskeskus pysyy budjetissa sivistyspalvelukeskusta kuppaamalla.

Minkähän verran meillä on ajettu alas sivistyspalvelukeskuksen toimintaa tontonmäkien, energiapuistojen, panimohallien, muiden huhaaetanolitehdashankkeiden ja vastaavia kirvestä kiveen -projektien syömien miljoonien vuoksi?  Hallituksen pitäisi puuttua edellä mainitun lisäksi myös virkamiestyön laatuun ja vaatia ensiksi kunnon henkilöstöohjelmaa. Seuraavaksi pitäisi pilkkoa mammuttimaiset hallintokunnat, jotta niiden vetäjillä olisi edes harmaa haju siitä kaikesta toiminnasta, mitä heidän alaisuudessaan tapahtuu!

29 kommenttia:

  1. Hyvä näkökulma. Tämä iimeinen halli on kuitenkin tärkeä, kun siellä tehdään kuulemma olutta. Oma viinatehdas jäi unelmaksi, mutta melkoiset konsulttirahat maksettiin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos huomiosta! Mitähän etanoli kouhotus maksoi entä hinkuhöhhöily, joka toi nolla työpaikkaa? Kuinkahan monta kenttämestaria niillä olisi palkattu?

    VastaaPoista
  3. Lopeta Java vanhojen kaivaminen. Kansa sano vaaleissa pulinat pois. Se tarkoitti eniten sinua.

    VastaaPoista
  4. Minusta on vaan hyvä, että vanhat asiat pidetään esille.
    Eikös vanha sanonta ole, että vahingosta viisastuu.

    VastaaPoista
  5. Muualla vasta testataan ja täällä ukissa hosuttu senkin asian takia helvetisti vaikka kunnolista tietoa ei ole edes vielä saatavissa.

    Led-katuvalaisimia testataan Helsingissä

    25.04.2013

    Teknologian tutkimuskeskus VTT on kehittänyt himmennettävän led-katuvalaisimen, joka kuluttaa nykyistä valaistusjärjestelmää huomattavasti vähemmän energiaa. Samalla valaistusominaisuudet ovat parantuneet. Katuvalaisimia testataan Helsingissä toukokuun loppuun saakka, ja niiden käyttökokemuksia kerätään verkkokyselyllä.

    Perinteiset katuvalot palavat päällä ollessaan täydellä teholla, eikä valon määrää yleensä säädellä. VTT:n kehittämät uudet led-katuvalaisimet mukautuvat olosuhteisiin ”älyn” eli sensorien ja langattoman ohjauksen avulla, jolloin niitä voidaan himmentää muun muassa luonnonvalon, ympäristöolosuhteiden (esim. lumi) ja tiellä liikkujien määrän mukaan.

    Laboratoriomittausten mukaan uusi led-valaisin on ilman älyä 50 prosenttia markkinoilla olevia perinteisiä valaisimia energiatehokkaampi. Mukauttamalla valaisinten tehonkulutusta käyttäjämäärien tai luonnon valaistusolosuhteiden perusteella niillä on havaittu lisäksi yli 40 prosentin energiansäästöpotentiaali. Kehitetty valaistusmenetelmä perustuu saatavilla oleviin komponentteihin (esim. ledit ja sensorit).

    Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tiedote
    www.vtt.fi/news/2013/25042012_AthLEDics.jsp

    VastaaPoista
  6. Kiitos viesteistä ja tarjoamastanne tiedosta! Eikö kansalla ole oikeus tietää, miksi terveyspalveluita on ajettu alas, miksi opetuksesta on säästetty, miksi kouluja on lopetettu ja vapaa-ajan puitteet jätetään rempalleen, miksi vanhukset ja sairaat saavat kehnoa kohtelua? Ja onko se vanhojen kaivelua, jos sama meno jatkuu edelleen? Vähän sama, jos ei saisi junan viimeisen vaunun kohdalla tai viimeisessä vaunussa kysyä, minne se on menossa? No, minne tämä medän juna sitten menee? -Helvettiinhän se taitaa mennä ja kovaa!

    Jos hallituksella olisi hiukan järkeä säästöissään, niin pistäisivät poikki tuon älyttömän lamppujen vaihtorumban. Silläkin säästäisi kenttämestarin kymmenen vuoden palkat. Eräät kolme valtuutettua toppuuttelivat lamppujen vaihtoa jo vuosia ja miljoona euroa sitten. Seurauksena oli valtuutettujen paskainen nauru ja ykkösnaurajana hallituksen puheenjohtaja, tämä entinen ukilisiä valtuutettu ja nykyinen EI UKILISÄÄ puheenjohtaja!

    VastaaPoista
  7. No mutta. Lehdessä präntättynä tänään: kaupungin talous heikkenee edelleen ja johtoryhmä lähtee metsästämään säästöjä. Siis eikö talous tullutkaan kuntoon sataman ja kaatopaikan myymisellä. Ymmärsikö joku jossain väärin? Auttaisiko laadukkaan ja asumiskustannuksiltaan edullisen vuokrakerrostalon rakennuttaminen kun kerran tiukan paikan tullen meille jäisi laadukas ja asumskustanuksiltaan halpa talo.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommentista! Samamoin etenee kuten aikaisemminkin. Hirveellä uholla haetaan säästöjä, vielä hirveämmällä uholla ne löydetään, lopuksi sästöjen toteutumisen sijaan tarvitaan lisää rahaa ja se otetaan opetukselta ja nuorilta taas kerran, kun se on ainoa kuoseissa pysä keskus! Jos hallitus pystyy tämän ikikierteen katkaisemaan, se on hatun noston paikka!

    VastaaPoista
  9. Valitettavasti meillä on edelleen johtavissa/päättävissä asemissa henkilöitä jot eivät erota säästämisen ja tuhlaamisen eroja.
    Voitte hyvin kuvitella mitä siitä aiheutuu.

    VastaaPoista
  10. Meillä on turhaa turhempi Java, joka haukkuu kaikkea. Vaalituloksen olisi pitänyt hiljentää. Mitä vielä. Sama raakkuminen ja älyttömän alotteiden jättäminen jatkuu. Java ei kunnioita demokraattisten vaalien tulosta

    VastaaPoista
  11. Kissaa pidetään niin kauan pöydällä kunnes muutos tulee! Tämä kommentti on erityisesti sille, joka jaksaa nähdä ongelmaksi Javan aloitteet ja varavaltuutetun aseman. Valistunut ennusteeni on, että joudumme pitämään kissaa pöydällä vuosia. Valitettavasti. Koitetaan sopeutua vaan.
    JAa

    VastaaPoista
  12. Olen tässä seuraillut sivusta, mutta en minä ainakaan tavallisena kaupunkilaisena voi tietää miten kaupungin asiat oikeasti ovat ovat. vVikka en käyttänyt äänioikeuttani tällä kertaa, se ei tarkoita etten edes hieman seuraisi asioita.
    Kyllä minä huomasin, kun näitä kiusaamisasioitakin seurasin, että nyt on meneillään joku häiveoperaatio. Nyt se on tullut jo todistetuksi.
    Suoraan on nykyisin vallassaolevat (muutamat päättäjät) minulle sanoneet, että valkonen ja Aaltonen halusivat vaan tutkia virkamiesjohdon tekemisiä.
    LISÄKSI OLEN KUULLUT MUUALTA JA TÄÄLTÄ UKISTAKIN, ETTÄ PAIKALLISEN LEHDEN TEKSTARIPALSTA ON KAIKKIA HYVIÄ TIEDONVÄLITYKSEN SÄÄNTÖJÄ HALVEKSIVA.
    Miten on mahdollista, että nimettömät haukkuu avoimesti ihmisiä nimeltä? Miten kyseisen lehden päätoimitta pystyy tällaisen perustelemaan. Viimeksi haukuttiin Veijo Nummi. Aikasemmin hampaissa oli Muutos- porukka. Enemmän tietysti ihmettelen ettei kukaan ole valittanut Julkisn sanan neuvostoon. Kyllä lehti on vahvasti ollut vaikuttamassa vaalien lopputulokseen - pyhä kolminaisuus Koski- Jusila ja harmaahapset.

    VastaaPoista
  13. Java on hyvä, että pitää asioita esillä.
    Muistakaapa aikoinaan Liisa Kulhia.

    VastaaPoista
  14. Mutta kyllä näiden U:gin ammattipäättäjien (äänestäjien suosikkien)kanssa helposti toiseksi jää. Kai muistatte vielä paheksumislistan, jonka muutamat kellokkaat kantoivat U:gin Sanomiin. Ei tuollaista joukkokiusaamista voi käsittää: muut valtuutetut yhden kimpussa - ei tosin kaikki, jotkut käsittivät sentään kohtuuden jat. Niistä voisi joku asioita seurannut laittaa näkyviin luettelon.

    Olen myös pitkälti samaa mieltä kommentoijan 11:33 kanssa. Samalla hämmästelen niitä kommentoijia, jotka pyytävät Javaa vaikenemaan. Sananvapaus on se sana, jota Java Valkonen toteuttaa. Selkäänpuukotuksella voisi kuvailla sitä toimintaa, jota tämä päättäjien "hiljainen enemmistö" toteutta. Vaitiolo on annanotto, usein vielä terrorikannanotto.

    VastaaPoista
  15. Kiitos vierailuista! Enpä minä ole juuri mitään aikaan saanut, olen kysynhyt perusteluja tai esittänyt vaihtoehtoja esim. katuvaloihin hakatuille sadoilletuhansille tai varmaankin jo yli mijoonalle kaupunkilaisen eurolla. Onko minua vikani, jos hävisin po. äänestykset ja kaupunki heitti nyt esim. kenttämestarin ulos, kun ei ole rahaa; vai onko vika virheeseen heidän,ketkä äänestivät älyttömien katulamppujen puolesta?

    Jos tehddyistä virheistä ei koskaan puhuttaisi ja opittaisi, jäisi murhamiehet tuomitsematta jatkamaan murhaamista. Samoin laiskat ja töpöt virkahenkilöt saavat töpööjen luottamushenkilöiden siunauksella jatkaa kansan piikkiin munimistaan.

    Hyvät Siskot ja veljet nykytyylillä VELKAANNUMME TÄNÄ VUONNA YLI 8 miljoonaa € LISÄÄ. Hallitus on täysin oikeassa siinä, että jotain pitää tehdä. Mutta meidän täytyy toimia harkiten, muuten tämän vuoden väärät säästöt kasvavat armottomiksi tulevaisuuden kuluiksi. Mitä lätyskään tulee, toimenpiteisiin on ryhdytty, mutta niillä ei ole haettu julkisuutta eikä niitä ole käytetty lyömäaseena - ON HAETTU OIKEUTTA!

    VastaaPoista
  16. Java! Kun lehden tekstaripalsta antaa anonyymien haukkua henkilöitä nimellä, ei siihen taida parempaa rangaistusta päätoimittajalle saada kuin JSN:stä. Valitettavasti päätoimittaja saa myös julkisuutta...olet turhan hellämielinen muita kohtaan, ei hänkään sinua ole säälinyt, sellainen inhimillinen tunne häneltä on kyseisen (sinua kohtaan) "journalismin" perusteella puuttunut.
    Saahan siellä joku oikeusprosesikin vireilla olla, mutta mihin ne ovat johtaneet? EX-valtuustototoverisi ei taida tänä päivänäkään vielä tietää mistä häntä syytetään vaikka Kh on suuressa viisaudessaan tehnyt tutkintapyynnön oikein polliisille.

    VastaaPoista
  17. Kiitos vkommentaatiostasi! Tarkoitin minun tekemää oikeusprisessia. En ole mikään silmä silmästä tai kostonpolitiikaan kannattaja. Oikeutta jakaa oikeuslaitos ja minä luotan siihen. En asioilla hehkuttele tai käytä niitä lyömäaseina - vain alhaiset tyypit ja lehdistö tekee niin.

    Minä lähden aina Gandhin ohjeesta: EI OLE NIIN SUURTA ONGELMAA ETTEIKÖ SITÄ VOISI PUHUMALLA SELVITTÄÄ! Ei maailma siitä parane, jos sikailijoita ja vääryydentekijöitä vastaan ryhdytään sikailemaan ja tekemään vääryyksiä. Silloin kaikki sikailevat ja tekevät vääryyksiä ja sitä vastaanhan tässä taistellaan. Se joka itsensä vääryydellä ylentää, sen Jumala opikeudella alentaa!: Eikö näin todettu isossa kirjassa?

    VastaaPoista
  18. Suoraa tekstiä Facebookissa:Valkonen Java Harto on oikeassa eli kuten totean, mikään ei ole mustaa tai valkoista. Nyt on käsittääkseni kyse yksittäisen ihmisen, tavallisen kaupunkilaisen, virkahenkilöiltä saamasta kohtelusta. Mielestäni näihin asioihin on suhtauduttava vakavasti, sillä yleensä kyseessä ON IHMISISELÄMÄ, MIKÄ VOIDAAN PELASTAA! Siinä sivussa menetämme yhteistä rahaa.

    On käsittämätöntä, jos meillä on varaa pistää miljoonia älyttömyyksiin, mutta hiukan aikaa vaativa äiti jää ongelmineen yksin. On kohtuutuutonta, jos me heitämme johonkin halli hankkeeseen 150 000€ ja teemme miljoonatakaukset kuntalaisen piikkiin, mutta tämä kuntalainen, kenen rahoja sijoitamme halliin ja kenen piikkiin otetaan miljoona velka, jää ongelmineen, lapsineen ja kyyneleineen yksin. Näin ei saa käydä!

    Koska meillä on ollut virkahenkilöiden tekemiä esityksiä? Meillä on ollut puheenjohtajistossa läpi juntattu ESITYS, jonkanka hallituksen jäsenet ovat ajaneet valtuustossa läpi. Näin ovat syntyneet Tontonmäet ja näin näköjään syntyvät uudet halliyhtiöt. Vasemmistolaiset pääsevät yhtiöiden hallituksiin nostamaan kokouspalkkioita. Siellä he istuvat huuli ymmyrkäisenä ymmärtämättä mistään mitään ja kääntävät siinä sivussa selkänsä äänestäjilleen.

    Jos joku haluaa muutosta tähän touhuun ja ottaa esimerkkejä historiasta pysäyttääkseen töppäysten ketjun, hänelle sanotaan: SITÄ TIKULLA SILMÄÄN, KUKA VANHOJA MUISTAA! OLemme taas tekemessä ennätystappiota! TÄLLÄ MENOLLA OLLAAN KAHDEKSAN MILJOONAA MIINUKSELLA! Nyt tulee kaupunginjohtajalta selkeä signaali siitä missä mennään ja mitä vassemmisto sanoo tähän: -OLEMME HUOLISSAMME ENTISEN MENON JA ELINKEINOPOLITIIKKAMME JATKOSTA!
    noin tunti sitten · Tykkää

    VastaaPoista
  19. uskomatonta, että Valkosen kaltainen (entinen toimittaja) ei ole huomannut käyttää JSN:a U:gin Sanomien tekstaripalstan takia. Joku Nummi ei ei ehkä tällaisista mahdollisuksista edes tiedä.
    Poliisilta kuitenkin haetaan apua, ihamn turhaan. Päätoimittaja ei edes saa huomautusta. JSN antaisi edes sen.
    Olet joskus käsittämätön tyyppi vaikka sydämesi kultaa olisikin.

    VastaaPoista
  20. Kiitos viesteistä! Jos pidetään nuo muiden foorumien jutut oikeissa osoitteissa? Ei anna oikeaa kuvaa keskustelusta, jos kymmenistä kommenteista poimitaan yksi. Joskus pohdittiin JSN vaihtoehtoa, mutta mielestäni oikeutta jakaa opikeuslaitos.

    Enkä minä halua nolata ketään tai kenellekkään huomautuksia. Riittää kun tänne saadaan normaalisti toimiva media. Sanokaapa yksikin uusikaupunkilainen lehtijuttu, jossa toimittaja on jututtanut asian kaikkia osapuolia? Kunpa sydämmeni olisikin kultaa, myisin sen heti!

    VastaaPoista
  21. Mites lehti sua jututtais kun et haastatteluun suostu?

    VastaaPoista
  22. Kiitos kysymästä! Jos ensin kaksi vuotta haukutaan, aloitteiden ja esitysten motiivit vääristellään täysin naurettaviksi valheiksi, kuten kostoksi ja katkeruudeksi ja tämän jäkeen kysytään jättäen vastaukseni julkaisematta, on luottamukseni lehteen mennyt. Kaikki, ainakin entiset valtuutetut ja aktiivisesti politiikkaa seuraavat tietävät median puolueellisuuden ja epärehellisyyden, mutta silti sitä pokkuroidaan ykkösmediana. Näin onkin niin kauan, kun peliä pelataan läpyskän ehtoihin nöyristellen alistumalla.

    Tilanne muuttuu totaalisesti, jos paikkakunnalle saadaan toimiva media, joka näyttää sen, mitä ihmiset sanoo. Tuolloin yksikään media ei pysty kirjoittamaan ihmisten puheesta sitä, minkä he haluavat ihmisen sanomisista julkaista.

    Median puolueellisuus puhkesi kukkaan, kun valtuuston lähetykset lopetettiin. Kansa ei pystynyt tarkistamaan totuutta ja tätä käytettiin härskisti hyväksi. Ehkä tilanne muuttuu piankin, seuratkaa ympärillänne tapahtuvaa tiedostuskentän kosmista väreilyä - se saataa yllättää piankin!

    VastaaPoista
  23. Eikö Aluesanomat ole mielestäsi toimiva media?

    VastaaPoista
  24. Kiitos kommentista ja kysymyksestä! Aluesanomat on toimiva media. Tarkoitan kommentissani mediaa, jossa esim. valtuuston kokoukset näytetään leikkaamattomina. Aluesanomat yritti tätä, mutta hanke hiipui ja sammui. Kuitenkin aika siirtää lukijoita pirintistä nettiin ja tämä vahvistaa Aluesanomien asemaa.

    Tekniikka etenenee niin vinhasti, että muutaman vuoden kuluttua saattaa olla mahdollista, että kuka tahansa esittää valtuuston kokouksia nettisivuillaan. Nyt miltei kännykkän kameralla pystyy lähettämään parempi laatuista elävää kuvaa, mitä televisiossa näytettiin kymmenen vuotta sitten.

    Kustannukset ja kynnykset julkaisutoiminnalle laskevat vuosivuodelta. Perinteisten lehtien asema murtuu ja mediamanipulointi, vaikeneminen sekä selkeä valehtelu tulevat mahdottomiksi siltä osin, että niistä jää tulevaisuudessa kiinni. Aina on joku, joka voi näyttää leikkaamattomana sen, mitä sanottiin.

    Jo viisi vuotta sitten jokainen pystyi ostaamaan puolikkaan tupakka-askin kokoisen digitaalisen sanelukoneen, sujauttaa sen taskuun ja äänittää eri tilaisuuksia kuten lautakuntia, valtuustoja, työpaikkahaastatteluja, virkahenkilön kanssa käytyjä keskusteluja tms.. Äänittäminen on yhtä laillista kuin muistiinpanojen tekeminen paperille. Tarkoituskin on sama eli tallentaa sanotut ja tehdyt asiat niin, ettei käydyt keskustelut ja tehdyt päätökset jää pelkän ulkomuistin varaan.

    Tyydyttävän tasoisen, esim. Mörnen suurempaan kokoushuoneeseen riittävän, sanelukoneen saa jo muutamalla kympillä. Kun hankit tällaiseen värkkiin parinkympin mikrofoonin, sinulla on kaiken muun paitsi huastamisen suodattava iänentallennin. Jos upotat satasen sanelukoneeseen ja mikrofooniin, saat oikean agenttivehkeen. Se kytkeytyy puheesta päälle ja lopettaa toimintansa huastelun laannuttua. Tämmöinen värkki äänittää satoja tunteja yksikseen. Esim. Olympuksen äänentallentimen sisällön voit helposti, ilman lisä ohjelmia, purkaa älykännykkään tablettiin tai tietokoneeseen ja julkaista sen sopivassa mediassa. Niin maailma muuttu joskus parempaankin suuuntaan.

    VastaaPoista
  25. Tallentaa saa ilman lupaa jos itse osallistuu keskusteluun. Mutta et sää kyllä saa esittää sitä edes kaverillesi, puhumattakaan julkaisemisesta mediassa, ilman lupaa.

    VastaaPoista
  26. Kiitos näkökannasta! Äänitys on kuin mikä tahansa tallenne, muistilappu tms.. Esim. lautakunnan kokouksen keskusteluita ei saa julkistaa, mutta esim. työpaikkahaastattelun osalta voi julkistaa keskusteluita, jos niissä ei avata hakijan lain määräämää intimiteettisuojaa eli mielipiteitä, uskontoa, terveyttä, taloutta jne..

    Eikä esim. kahden keskistä keskustelua voi avata yksipuolisesti. Samoin äänitteitä, jotka avaavat toisen ihmisen yksityisyyttä ei voi käyttää, kuten ei muutakaan em. kaltaista tietoa saa julkaista toisesta ihmisestä. Tilanne on kokonaan toinen, jos tämä toinen ihminen on rikkonut kahden ihmisen välisen esim. kirjesalaisuuden, julkaissut luottamuksellisia sähköposteja tai tekstiviestejä tai tehnyt tutkintapyynnön, joiden perättömyyden esim. kuvanauha, äänite, lokikirja tms. vahvistaa. Vai luuletteko, että me eletään jossain jenkeissä, jossa ihminen voidaan tuomita murhasta, raiskauksesta tms. vain siksi, ettei oikeus oikeutta jakaessaan noteeraa vahvimpia mahdollisia todisteita?

    VastaaPoista
  27. En tiedä, mutta olen kuullut, että U:gissa on toteutettu maan historian härskein ja vastenmielisin nauhoitus koskaan. Uskon kuulemaani, vaikka syyllistyisin kiusaamiseen.

    VastaaPoista
  28. Kiitos muistutuksesta Jorma! Vai onko kyseessä vain nauhoituksella uhkauksesta? Oli miten oli, tapaus on kuvottava ja sen takana olevat ihmiset vastenmielisä. Tapaus lienee esimerkki siitä, kuinka valta pahimmillaan sokaisee ja päästää ihmisen itsekkyyden ja pahuuden esiin. Näitä kummajaisia, kuten itselleen valehtelijoita, valheellisten nimettömien kirjeiden lähettäjiä, osaamattomia ja kritiikin tai edes kysymisen kestäviä tutkintapyynnön tekijöitä sekä kaiken vääryyden hiljaisia hyväksyjiä löytyy meiltäkin bussilastillinen. Mutta ehkä nämäkin ovat oman alustuksen arvoisia tyyppejä!

    VastaaPoista
  29. Tutkiskelin edellisten vuosien toteumaa kaupungin sivuilta ja huomioni kiinnittyi esim. kaupungin työntekijöiden todella korkeisiin työterveyshuoltokuluihin: vuonna 2011 keskimäärin 836 euroa/työntekijä. Kun esim. paljon raskaammalla rakennusalalla kustannus on reilusti alle 300,-/tt joka summa sisältää jo vapaaehtoisen sairaanhoidonkin, en voi kuin ihmetellä kuinka paljon kaupungin henkilökunta sairastaa tai "sairastaa". Sairaslomappäivien määrää en löytänyt, olisi kiva tietää siitäkin.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!