maanantai 15. huhtikuuta 2013

ALOITTEELLISUUTTA, TARVITAANKO SITÄ? - MITÄ?


Tulevaisuus/talous toimikunnan perustaminen

Kaikki tietävät, että kaupunkimme talous on kuralla ja meillä on suuri ja kiireellinen tarve saattaa taloutemme kuntoon. Kuten jo vuonna 2009 tehdyt konsulttityöt osoittavat, jotkin kaupungin toimialat tuottavat palveluita varsin kalliisti verrokkikuntiin verrattuna. Tämä osoittaa meillä olevan toiminnoissamme tehostamisen tarvetta. Tehostusta ei ole saatu aikaan johtavien virkahenkilöiden toimin sivistyspalvelukeskusta lukuun ottamatta. Tämän johdosta tehostamisen saavuttamiseksi on viimeinkin kuultava käytännön työtä suorittavia kaupungin työntekijöitä. Me emme voi elää vuodesta toiseen tilanteessa, jossa luvataan säästöjä, joita ei kuitenkaan koskaan tule. Ja aina lopuksi säästetään lisää opetuksesta ja kaupungin asukkaiden elämispuitteista. Tämä vuosia jatkunut ns. säästäminen on tehnyt kaupungistamme vuosi vuoden jälkeen voimakkaasti muuttotappiollisen ja samalla kaupungin talous on valunut entistä huonompaan kuntoon. 

Uudestakaupungista muutti viime vuonna lähes 200 asukasta muualle ja Laitilan väkiluku kasvoi n. 70 uudella asukkaalla. Kuulemma puolet Laitilan uusista asukkaista on entisiä uusikaupunkilaisia lapsiperheitä. Tapahtuneen syytä on hyvä pohtia hieman syvällisemmin. Me ajamme, vuosi vuoden jälkeen, opetustamme ja vapaa-ajan toimintojamme alas. Laitila sen sijaan rakentaa uusia kouluja ja siellä puhutaan monitoimihallin rakentamisesta. Tämä osoittaa, että lapsiin ja vapaa-aikaan kohdistetut jatkuvat säästötoimet eivät ole todellista säästämistä vaan vinouttavat kaupunkimme huoltosuhdetta entisestään ja aiheuttavat työikäisten asukkaiden poismuuttoa. Laitila on kuin viljelijä, joka keväällä satsaa siemeniin ja lannoitteeseen ja niittää syksyllä kunnon sadon; me taasen olemme viljelijä, joka keväällä säästää siemenissä ja lannoitteissa ja ihmettelemme, kun syksyllä satoa ei tule!

Esitänkin sellaisen toimikunnan perustamista, jossa on taloustietämisen lisäksi henkilöitä, keillä on selkeitä tulevaisuuden visioita ja kykyä uusiin ratkaisuihin, kykyä perehtyä muiden kuntien ja kaupunkien ratkaisuihin. Lisäksi toimikunnassa on huomioitava kaupunkimme käytännöntyötä tekevien työntekijöiden kokemus ja näkemys. Nykyisellä linjalla jatkaessamme, säästömme ovat näennäisiä aiheuttaen uusia kuluja ja voimistaen muuttotappiota eli suoraan sanoen harjoitamme KUOLIAAKSI SÄÄSTÄMISTÄ! On hyvä kuulla kaupunkiin muuttaneita eläkeläisiä. mutta aivan samoin kannattaisi kuulla muualle muuttaneita nuoria perheitä. Muistakaa, jokainen tänne muuttava perhe on tammikuun ensimmäinen päivä alkaen uusi uusikaupunkilainen veronmaksaja ja esim. jokaisesta uuden asukkaan lapsesta kaupunkimme saa valtiolta 7 000€!

Uudessakaupungissa
                                          J Valkonen

                                  A.D 2013.4.15
Kaupunginhallituksen on harkittava ilmoituslehtipäätöstä uudelleen

Kun media antaa kaupungin päätöksen teosta niin virheellisen kuvan, että se asettaa valtuuston ja muiden luottamushenkilöiden uskottavuuden kyseenalaiseksi, on aiheellista kysyä, onko kaupungin edun mukaista käyttää kyseisellä tyylillä toimivaa julkaisua ilmoitusvälineenä. Jos julkaisu vielä muuttaa kaupungin antamaa virallista ilmoitusta niin, ettei sen sisältö pidä paikkaansa, onko kaupungin syytä tukea tällaista viestintä kanavoimalla sinne ilmoitus eurojaan?  Kun viestin vielä aivan avoimesti sotkeutuu kaupungin päätöksentekoon virheellisillä väittämillä, puolueellisilla henkilöiden esiin nostoilla ja vaikenemalla, on vähintäänkin arveluttavaa, jos kaupunki kohdentaa kuntalaisten rahoja viestimeen, joka ei toimi kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi. Edellä selvitetyn johdosta esitän, että kaupunginhallitus harkitsee uudelleen tekemäänsä ilmoituslehtipäätöstä!

Uudessakaupungissa
                                        
                                         J Valkonen
                                         A.D 2013.4.15



Selvitys valtuustolle Novidakaupoista ja oppilaitoksen nykytilasta

Aikoinaan Novida oli hyvin hoidettu ja kaupungilla tuottoisa oppilaitos. Kun Novida tavallaan myytiin halvalla kuntayhtymälle, johon myös Uusikaupunki liittyi, kerrottiin kaupan olleen kaupungillemme paras vaihtoehto ja taloudellisesti tuottoisa. Nyt julkisuudessa kuulee ihmeellisiä väittämiä Novidakaupoista ja oppilaitoksen tapahtumista. Oppilaitoksessa kuulemma harjoitetaan uusikaupunkilaisiin kohdistuvaa työpaikkakiusausta, sieltä on tulossa vuosittainen 250 000€ kestokulu kaupungillemme ja huhuissa puhutaan ilmiriidasta ja oikeustoimista kuntayhtymää vastaan. Ei voi olla oikein, että valtuutetut seuraavat tällaista keskustelua blogeista ja enemmän tai vähemmän epäluotettavammista lehdistä. Tämän vuoksi esitän kuntayhtymän toimesta valtuustolle annettua tarkkaa selvitystä Novidakaupoista ja oppilaitoksen nykytapahtumista. Esitän myös, että kaupungin edustajaksi kuntayhtymään valitaan juristi. Tämä lienee halvin tapa saada ammattitaitoista lakiosaamista kaupungin toimintoihin. Samalla esitän ammattitaitoisen lakimiehen palkkaamista kaupunkiimme. Viimeistään Novidacase osoittaa juristin palkkauksen välttämättömäksi  kaupungillemme.

Uudessakaupungissa:
                                            J Valkonen
                                           A.D  2013.15.4

Selvitys Uudenkaupungin elinkeinotoiminnan seurauksena syntyneistä tuloksista ja velvoitteista sekä tulevaisuuden näkymistä

Lehdistö kirjoittaa elinkeinopolitiikkamme onnistumisista ja lukuisista työpaikoista. Virkamiehet puhuvat tuhansista työpaikoista, niin ikään valtuustolle on selkeästi ilmoitettu päivämäärä, koska etanolitehtaan päätoimijan kanssa allekirjoitetaan sopimus tehtaan rakentamisesta. Nimenkirjoitus on virkamiestietojen mukaan tapahtunut jo puolitoista vuotta sitten. Kenen kanssa kaupunki pisti nimet paperiin, onko etanolitehdas jo kaikessa hiljaisuudessa rakennettu jonnekin ja mitä etanolitehdaskuvioon käytettiin kaupunkilaisten rahaa? Kaupunki on taannut yli viidellä miljoonalla eurolla satamassa sijaitsevaa hallia ja rakentanut em. takauksen saaneelle yhtiölle hallin lähes puolella miljoonalla eurolla. Kun takaukseen ja hallin rakentamiseen haettiin lupaa luottamushenkilöiltä, puhuttiin sadoista uusista työpaikoista ja Uudenkaupungin kasvamisesta merkittäväksi kansainväliseksi teräsjalostuksen ja teräskaupan keskukseksi. Toisaalta olen saanut kuulla, että em. takauksen saanut yhtiö oli äärimmäisen huonossa taloudellisessa tilanteessa eikä koskaan pystynyt lyhentämään kaupunkilaisten takaamaa lainaa. Lisäksi olen saanut tietää, ettei kyseisen yrityksen kanssa ole edes tehty vuokrasopimuksia kaupungin rakentamasta hallista. Olenko väärässä ja saanut väärää tietoa?

Koska kyseessä on kaupungin kannalta merkittävistä takauksista ja sijoituksista, haluan valtuustolle annettavan tarkan selvityksen elinkeinotoimintamme tuotoista ja siitä miten se on lisännyt kaupunkimme vaurautta, muuttovoittoa ja lisännyt julkisten palveluiden kehittämiseen suunnattuja varoja. Olemmeko onnistuneen elinkeinopolitiikan ansiosta kyenneet sijoittamaan esim. soteen ja opetukseen naapurikuntiamme enemmän. Lisäksi esitän, että valtuustolle annetaan pikaisesti tarkka selvitys tulevista elinkeinosuunnitelmista ja  –investoinneista.

Uudessakaupungissa:

                                            J Valkonen
                                            A.D 2013.4.15

Ulkoistamisen mahdollinen oikaisu

Määrätyissä asioissa kaupungin töiden ulkoistaminen lienee paikallaan. Tuntuu kuitenkin vähintään ihmeelliseltä, kun kaupungin töitä tekevät äidinkieltämme taitamattomat. En ole mikään rasisisti ja kuten viime valtuustokausi osoitti, lienen ainoa antirasisti täällä; Silti ihmettelen onko ulkoistamisemme muuttunut ulkomaalaistamiseksi. Uudenkaupungin työikäisistä useat ovat työttömiä ja herättää melkoista närää, jos tytöttömien uusikaupunkilaisten maksamilla veroilla ei työllistetä ensisijaisesti uusikaupunkilaisia työttömiä vaan työntekijät tuodaan tänne suurten vetten takaa. Esitänkin kaupunkimme pyrkivän suosimaan ulkoistetuissa tehtävissä kaikin laillisin keinoin sellaisia yrittäjiä, mitkä ottavat töihin pääasiassa, åätevyys huomioiden, paikkakunnan asukkaita.

Uudessakaupungissa
                                           J Valkonen

                                  A.D 15.4.2013

Tontonmäki on viimeinkin myytävä

Viime syyskesällä järjestettiin Tontonmäen myyntitapahtuma. Paikalla oli parisataa uteliasta, joista sata oli ulkopaikkakuntaisia ja lähes kaikki heistä edusti nuoria perheitä. Tämä osoittaa, että Uudellakaupungilla on mahdollisuus saada uusia asukkaita, jotka oikaisevat vinoutunutta huoltosuhdettamme. Mikäli viimevuotisen Tontonmäen myyntitilaisuuden yhteydessä olisi esitelty kaupunkimme koko tontti- ja asuntotarjonta olisi tilaisuus ollut menestys vaikka yhtään Tontonmäen taloa ei olisi myyty. Esitänkin, että lomakauden alkuun järjestämme Tontonmäen talojen huutokaupan vaikkapa pohjahintaan 80 000€ ja samalla paikalliset kiinteistönvälittäjät ja kaupunki esittelevät muun asunto/tonttitarjontansa. Uuden tapahtuman suunnittelua ei mielestäni ole syytä antaa entiselle yhteistyökumppanille, samoin kaupungin on syytä olla tarkka siitä ketkä edustavat kaupunkia mahdollisessa myyntitilaisuudessa. On koomista, jos joku tienaa sillä, että on vuosia tienannut myymällä taloja saamatta aikaan yhtään talokauppaa. 

Uudessakaupungissa

                                             J Valkonen
                                     A.D 2013.4.15

61 kommenttia:

  1. Että tuollaiset pikku aloitteet olet tehnyt. Ekkös usko asioita muuten kun aloitteissa kysymällä?

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynneistä ja kysymästä! Ehkä tiedän jotain minkä haluan muidenkin tietävän, etteivät tee päätöksiä uskon varassa. Ja olihan aloitteissa selkeitä ehdotuksia ja ajatuksiakin.

    VastaaPoista
  3. Katsos tässä
    http://www.uudenkaupunginsanomat.fi/mielipide/tastvinkkelist/474248.html

    VastaaPoista
  4. Jorma aaltonen, toimittaja (evp)16. huhtikuuta 2013 klo 8.08

    Aiheellisia aloitteita, vaikka niillä onkin taipumus joutua jonnekin pölyttymään, tai peräti roskakoriin. Mutta ainakin jotkut niistä ansaitsevat tulla käsitellyiksi asiallisesti. TS- yhtymä on todennäköisest ulottumttomissa.
    En ihan tarkkaan tunne U:gin poliittista toimintakulttuuria, mutta ainakin Turussa johtavat virkamiehet vastaavat valtuutetuille ns. seisaaltaan, jos näillä on jotain kysyttävää. Pitäisikö U:gissa ottaa käyttöön jonkinlainen kyselytunti ? Onhan tässä jo ihmetelty vuosikausia sitä, että valtuutetut eivät tiedä mitään, mutta päättävät tärkeistä asioista.
    Kinnitin huomion myös lauseeseen "jos työttömien Uusikaupunkilaisten maksamilla veroilla ei työllistetä ensisijaisesti ukilaisia työttömiä". Tietysti työttömätkin veroja maksavat. mutta "verovaroin" lienee parempi ilmaisu.
    Tontonmäki on edellisen kunnanjohtajan muistomerkki, jolla ei todellakaan pitäisi joidenkin toimeksiantojen enää tienata. Eiköhän kyseisen alueen tarina ole jo loppuun katsottu.

    Haverisen Pertin kolumniin sen verran, että näkökulma on toki selkeä. U:gin elinkeinopolitiikka on lähtenyt siitä, että joka halli toisi muutaman työpaikan ja sen ympärille palvelutyöpaikkoja. Kaupunki on perustanut tätä toimintaa varten myös yrityspankin, jolla on huolestuttavan paljon alaskirjauksia. Myös Haverisen pelko on aiheellinen: jos konsernissa (halliyhtiöt) todellakin tulee pari konkurssia, "tontonmäkiä" tulee lisää. Montako kaupunki kestää? Mutta onneksi meillä on Yara ja Autotehdas.

    VastaaPoista
  5. Taisi nyt Java sulloa niin ison elefantin niin pieneen kaappiin ettei sitä saada enää sieltä pois ilman että koko kaappi retkahtaa palasiksi. Osa aloitteista on sellaisia, että jotkut tahot taas kiusaantuvat liiaksi kun moisia "itsestäänselvyyksiä" pitää alkaa selvittää. Mutta katsotaan miten uusi kaupunginhallitus suhtautuu tehtyihin aloitteisiin.

    VastaaPoista
  6. Terveisiä naapurikaupungista !

    Olen yrittänyt seurata näitä Uudenkaupungin tapahtumia siitä lähtien kun luin ennenkuulumattoman uutisen, jossa väitettiin valtuutettuja työnantajiksi, vieläpä sellaisksi, jotka kiusaavat alaisiaan, tässä tapauksessa johtavia virkamiehiä. Yhtä paljon olen ihmetellyt kaupungin taloudenpitoa, ei ole oikein lähihistoriassa mennyt putkeen.
    Aikanaan kaupungilla oli rahastokin, jolla on paikattu tasetta jo 10 vuotta sitten, lopulta rahasto kuivui kokonaan. Vuonna 2003 kaupunki sai ensi kerran 2 miljoonaa riihikuivaa kriisirahaa valtiolta, anomuksen syy oli autotehtaan lomautukset, yhteisöverotulot pienenivät. Vuonna 2008 tilinpäätös oli 3 miljoonaa miinukslla ja siihen tyhjennettiin loputkin rahaston varat. Vuonna 2010 saatiin taas valtion kriisiavustusta, jota ei tietenkään tarvitse maksaa takaisin.
    Meidän nykyinen kaupunginjohtajamme on ollut koko ajan ikäänkuin U:gin "kriisijohtaja", joka on joutunut sijoittamaan ainakin 2003 avustusrahaa yritystoiminnan kehittämiseen. Esimerkkinä hiihtoputki 650 000 euroa.
    Kun nyt yritin tutkia U:gin taloustilannetta se Uudenkaupunginkaupungin sanomien harhaanjohtavasta uutisoinnista huolimatta on edellen yhtä synkkä - MIINUSTA ON edelleen pari miljoonaa. Tilanne on siis erittäin herkkä eikä yksinomaan konsernin puolella, jossa nytkin on velkaa 1750 euroa asukasta kohden. Kaupungin muuta velkaa en muista.

    VastaaPoista
  7. Javalla ei ole mitään asemaa luottamusmiehenä. Vain mitätön varavaltuutettu, jolla ei ole mitään asiaa Mörneen tai virkamiesten juttusille. Antaisit viimenkin olla. Tyydy vaalien tulokseen. sinua ei kaipaa kukaan. Anna työrauha virkamiehille ja lopeta typeriin aloitteiden teko. Olet säälittävä pelle.

    VastaaPoista
  8. - Kuka muu kuin JAVA on ollut mukana valtuuston kaikissa sen kolmessa kokouksessa Muutosryhmän edustajana ? - Eipä ole ollut muita. -Eli kyllä kai valtuutetulla joku asema on, myöskin Muutoksen valtuutetulla ?
    - Onko Javalla porttikielto Mörneen ? - Tiettävästi hän konsultoi varsin ahkerasti kaupungin johdon ja muitten todellisten vallankäyttäjävaltuutettujen kanssa. - Ja nuo Javan tekemät aloitteet olivat todella osuvia, konkreettisia kysymyksiä, joihin on aivan paikalalan saada tyhjentävät vastaukset.
    - Anonyymi klo 17.51 lienee tyypillinen demarivaltuutettu, jonka rohkeus ei riitä kyseenalaistaa yhtikäs mitään, kunhan vellihuosuna myötäilee muita yhtä typeryksiä tolloja ......

    VastaaPoista
  9. Varavaltuutettu on täysivaltainen valtuutettuu istuessaan valtuustossa ja hänellä on täysi oikeus alotteisiin. Mitä saatanan jumalia nämä U:gin virkmiehet ovat joiden "puheille" oikein pitäsi "päästä"?
    Jos entinen kaupunginjohtaja keksi syyttää valtuutettuja jostain olemattomasta kiusaamisesta, se ei tarkoita, että se jokin valtakunnan käytäntö on.
    Eräs nainen Novidasta osoitti juuri omalla toiminnallaan kuinka helposti näitä kiusaamisia tehtaillaan.
    Tavallinen kaupungin työntekijä ei saa enää mitään oikeutta, jos tulee oikeasti kiusatuksi.

    VastaaPoista
  10. Kiitos vierailusta ja viestinnästä! Olen eilen ja tänään keskustellut lukuisien virkahenkilöiden kanssa. Istuin jopa tovin huippuhuoneessa. Eikä kukaan ajanut minua pois, päin vastoin tunsin itseni tervetulleeksi. Samoin olen viime aikoina jutellut muutamien merkittävien luottamushenkilöiden kanssa ja ihan hyvässä hengessä. Minusta hyvä henki on sitä, että voi olla omaa mieltä ja tulee ajatuksineen kuulluksi vaikka kuulija olisikin erimieltä eri linjoilla ajatuksineen ja päin vastoin. Muunlaisten kanssa en edes viitsi keskustella, koska se on silkkaa ajan hukkaa.

    Jos joku Demari pahoitti mielensä eilisistä letkauksista, niin älkää ottako sitä henkilökohtaisesti, ottakaa se ryhmänä. Jos istuu yksin valtuustossa, kaikista muista luottamuskuvioista ulospelattuna, jää ainoaksi mehdollisuudeksi valtuustoaloite. Millä muulla tavoin yksinäinen vaitelias, hiukan hidas, takarivin valtuutettu voi saada asiansa suoraan hallituksen pöytään?

    VastaaPoista
  11. Pieni oikaisu! Rake oli ensimmäisessä kokouksessa. Ei valtuustoon meidän porukassa mitään hinkua ole. Valtuutettu, joka ei istu missään lautakunnissa eikä vastaavissa on kuin orpo piru paratiisissa! Viimekaudella oli pikkuisen toista - hommassa oli, ehkä liikaakin, tekemisen meininki!

    VastaaPoista
  12. Varmaan joku voi saada trauman Raumalla, kun ei voi enää käyttää alaisiinsa, kaupunginvaltuutettuhin valtaa. On oltava kieli keskellä suuta ettei kohtele ketään oman luonteensa ominaisella tavalla.
    Kai Valkonen aavistat mistä suunnasta tuo hyökkäys tuli...

    VastaaPoista
  13. Javan sanavalmius ärsyttää monia. Noissa aloitteissa on paljon järkeä ja se vasta ärsyttää. Kuka muu pystyy ja uskaltaa tehdä samaa ja saa Uudenkaupungin Sanomalta haukut.

    VastaaPoista
  14. Kiitos verailuista! Kai voisi viimeinkin pitää päänsä kiinni, pääsisi itse ja lähipiirikin helpommalla. Mutta toisaalta juuri nyt kannattaisi kaikkien tehdä aloitteita, sillä demokratiamme alkaa toimimaan. Enää ei tässä kaupungissa tarvitse kuulua puheenjohtajistoon saadakseen ajatuksensa ja ideansa julki. Hallituksen puheenjohtaja ja kaupunginjotaja ovat ryhtyneet purkamaan virkamiesdiktatuuria!

    VastaaPoista
  15. Me odottelemme nyt sitten uusia syytöksiä uskon ja toivon välimaastosta vanhojen päälle- ja katsotaan, ken on se ensimäinen koukkuun takertuva maan matonen? Voiko tässä muuta sanoa, kun noita aloitteita luki läpi. Niihinhän on suorastaan ilo vastata. Mutta lyödäänpä pieni veto siitä, että meneekö joku yo. aloitteista statuksella "ei otetaan käsittelyyn, kun ei täytä aloitteen vaateita". Jso ja kun, niin missä määritellään aloitteen sisältö? Onko sellainen lakipykälä tai asetus jossain luettavissa, missä rajataan aloitteen reunaehdot?
    Nyt jännitetään. Tämähän on vasta alkua tälle alkavalle kaudelle. Näin olen ymmärtänyt.
    JAa

    VastaaPoista
  16. Aloitteiden kysymyksiin pitäisi olla vastaukset ennen päätöstä. Miten voi käyttää ihmisten rahoja noin huolimattomasti. Luottamus miehet on ollu tolloja.

    VastaaPoista
  17. Jos Java on käynyt Inkerinsä luona huippukerroksessa se ei todista mitään virkamiesten hyvistä väleistä Javan kanssa.

    VastaaPoista
  18. Siellä se Java Mörnen käytävillä hyppää niin kuin ennen vanhaan. Ugin hallituksen päätökset ovat edellisen kauden päätöksiä eikä sellaisilla ole enää mitään painoarvoa. Nyt ne ovat paremminkin vitsejä ja oli ennenkin. Kun esittelijöiltä loppui keinot niin sitten alkoi esityksien muoto mennä ihmisten liikkumisten ja puheiden rajoittamiseen. Vain poliisi ja oikeus antaa niistä aikaan ja paikkaan perustuvia määräyksiä tai sanktioita eikä mikään poliittinen ryhmittymä kaupungintalolla. Suosittelen tulemista maan kamaralle. Vähän taitaa olla suuntaa tänne päin uudella hallituksella ainakin sen mukaan mitä olen seurannut.

    VastaaPoista
  19. Pitääkö kaupunginvaltuutetun olla hyvissä väleissä virkamiesten kanssa ennen kuin uskaltautuu kaupungintalolle? Ensimmäinen varavaltuutettu on täysivaltainen kaupunginvaltuutettu valtuuston kokouksessa. On surullista, että joku edes kuvittelee ettei Mörnessä voi käydä epäsuosittu henkilö, tässä tapauksessa luottamusmies, 1. varakaupunginvaltuutettu. Eikä käsittääkseni luottamushenkilöillä mitään porttikieltoa Mörneen ole, eikä kaupunkilaisilla yleensäkään.

    Mutta se joka joka kirjoitti tämän mielipiteen ei toivottavasti ole mukana missään poliittisessa luottamustoimessa eikä virkamiehenä:

    "Javalla ei ole mitään asemaa luottamusmiehenä. Vain mitätön varavaltuutettu, jolla ei ole mitään asiaa Mörneen tai virkamiesten juttusille. Antaisit viimenkin olla. Tyydy vaalien tulokseen. sinua ei kaipaa kukaan. Anna työrauha virkamiehille ja lopeta typeriin aloitteiden teko. Olet säälittävä pelle".

    Valitettavasti edellisen on todennäköisesti kirjoittanut henkilö, joka on mukana politiikassa. Luultavasti myös virkamies. Mutta siitä olen varma, että katkera on. Aina iloinen Java on täysin väärä henkilö kohtaamaan tällaista vihaa.

    P.S
    Mietin, että teenkö poliisille tutkintapyynnön... nimittäin naisystävä kiusaa, kiusaa todella. Jopa niin paljon, että suorituskykyni jo kärsii siitä.

    VastaaPoista
  20. En tiedä politiikasta mitään. Javan takia olen ruvennut sitä seuraamaan. Enkä usko olevani ainoa. Olisin äänestäyt Javaa tai Juhaa, mutta en periaatteessa äänestä koskaan. Nyt se oli lähellä.

    VastaaPoista
  21. hyvä, että jätit äänestämättä. ei tuota javaakaan valtuustossa tarttettais.

    VastaaPoista
  22. java vois kirjoittaa ukin sanomissa eikä itkeä täällä. niin juha teki.

    VastaaPoista
  23. Java tarvitaan ehdottomasti!

    VastaaPoista
  24. Miksi kirjoittaa jossain Ukin sanomissa? Valistunut veikkaukseni on ettei Javan kirjoitusta julkaistaisi koskaan mainitussa lehdessä.
    Senkin on mies itse täälläkin moneen eri kertaan sanonut ettei hän sinne edes mitään kirjoittaisi.
    Sitten kun kysyinen maksullinen painotuote neutralisoituu niin se uskottavauuskin palautuu. Siihen taitaa mennä vielä tämä valtuustokausi kun siellä linja muuttuu ja painotuotteen 1953 syntynyt päätoimittaja ikänsä puolesta siirtyy eläkkeelle.

    VastaaPoista
  25. Aika hyvä tuo Aaltosrn kiusaamisjuttu...

    VastaaPoista
  26. Kiitos vierailusta ja viestinnästä! Huippukerroksessa käynnilllä tarkoitin Takala-Vainio -kerrosta, enkä vierailua Vintti-Vilman luona; hänen kanssaan ei keskustelu luonnistu mitenkään. Enkä ole keskustellut hänen kanssaan moneen kuukauteen ja samalla tyylillä pyrin jatkamaan aina valhallaan, jos sinne pääsen.

    Olen keskustellut useamman hallituksen jäsenen kanssa jättämistäni aloitteista, pitivät niitä kelpoisina. Tiedä sitten olivatko tosissaan vai jekkuilivatko kustannuksellani.

    Jos nyt ihan suoraan sanon niin ainoastaan sivistyspalvelujohtaja ja henkilöstöJOHTAJA ovat suhtautuneet vakabasti näihin kiusaus/liikkumislupa juttuihin, KAIKKI MUUT OVAT PITÄNEET KOKO TOUHUA NAURETTAVANA. Ainoastaan henkilöstöjohtaja ja sivistyspalvelujohtaja ovat ottaneet liikkumisrajoituksen äärimmäisen vakavasti. Koko homma valahti vitsin tasolle silloin kun ent. johtaja kertoi hallitukselle hakeneensa poliisilta lupaa pippurisumuttimeen. Eipä tullut lupaa sumuttimen hankintaan vaan kehoitus ostaa pesäpallomaila. Ja arvatkaapas, istuiko joku reppana nurkkahuoneessa pesäpallomailan kanssa vapisten?

    VastaaPoista
  27. Suosittelen, vaikka ei liity alustukseen:

    http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/miksi-kasvihuonepaastot-kasvavat-vaikka-ilmastokokouksia-on-pidetty-jo-20-vuotta

    JAa

    VastaaPoista
  28. Javan aloitteet on vanhan kuuntelemista. Ei mitään uutta. Pelkkää virkamiesten ajan tuhlausta. Täysin turha valtuutettu.

    VastaaPoista
  29. Java on parhaimmasta päästä valtuutetuista ja täysin turhia on noin kolkyt.

    VastaaPoista
  30. Java kertoo ettei ole Inkerin kanssa tekemisissä. Kattokaa aloitteita. Niissä yrittää järkätä Inkerille rahaa. Ihmeellistä valehtelua Javalta. Java tottelee Inkeriään nöyränä koirana.

    VastaaPoista
  31. Tuossa "Kylmä" Aaltosen heitossa oli paljon viisautta. Kun jotkut alkaa käyttämään kiusaamista vähän joka tilanteen ratkaisun avaimena, koko työntekijöiden suojaksi tarkoitettu laki menettää merkityksensä.

    kuulin että tämä kaupunginhallituksen naisdemarijäsen oli osapuolena tässä Juha Aaltosenkin ajojahdissa. Kiusauskorttia vilautettiin siinäkin, ihan valtakunnan uutiseksi asti. Omalta osaltani (kaupungin rivityöntekijänä) olen menettänyt luottamukseni kyseistä Kh- jäsentä kohtaan.

    VastaaPoista
  32. Hyvä huomio 11.44. Javan lumeviha paljastui. Onko yhtään valtuuston kokousta, jossa Java ei olisi yrittänyt lisätä Inkerin budjettia.

    VastaaPoista
  33. US kärähti. Jokaisessa Javan aloitteessa tähdätään tulevaisuuteen. Javan lehtialoitteen uutisointi todistaa aloitteen oikeaksi. Toimittajalla ei säteile.

    VastaaPoista
  34. U:gin Sanomien toimitus ei piittaa jornalismista. He haluavat valtaa.

    VastaaPoista
  35. Kyllä -53 syntynyt voi ihan hyvin hakea eläkettä "päänsä perusteella" Olisi koko yhteisön etu. On journalismin irvikuva pitää tällaista miestä vallassa. Pieni kylä imee kaiken mitä tämäkin päätoimittaja HALUAA..

    VastaaPoista
  36. U:gin Sanomissa osa toimittajista ei saa ruuvia seinään, toinen kirjoittaa jonninjoutavia renkaitten vaihdosta ja sitten on nämä kaksi (Huittinen ja Jussila) , joitten elämän tehtävänä on ylläpitää Koski-hypetystä tuhansine työpaikkoineen. - Se joka asettuu poikkiteloin, saa kyllä huutia kun ruoska heiluu .....
    Lehti on valinnut puolensa eikä journalismin taso tai tasapuolisuus kuulu lehden toimitusperiaatteisiin. - Lehdellä on suosikkinsa, joita lehti epätoivoisesti suojelee kaikilta tahroilta .... ja sitten ovat nämä " epähenkilöt ", joita saa ihan vapaasti tölviä ja heittää paskaa niskaan aina kun on tilaisuus !- Eläköön vapaa ja riippumaton lehdistö !

    VastaaPoista
  37. Kiitos käynneistä ja jämäkästä jäljestä! Jokainen voi todeta itse, mikä aloitteistani ei vaikuta tai liikuta tulevaisuuteen. Jos on tehty virheellisiä päätöksiä, jotka voidaan vielä muuttaa tai joita maksetaan nyt, ne on hyvä tuoda julkisuuteen. Vähän kuin menettyä kunniaa ei voisi palauttaa, tuomittua murhmiestä ei voitaisi vapauttaa tai oikeaa syyllistä ei voitaisi väärän tuomitsemisen jälkeen tuomita!

    Ei kaupungin taloutta saada koskaan kuontoon jokeltamalla: Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa. Tehdyistä virheistä täytyy oppia ja ne täytyy korjata mahdollisimman pian, näin toimien virheiden vaikutus saadaan minimoitua ja niistä on edes opetusmielessä vähän hyötyä.

    Jos sivistyspalvelujohtaja laiskkuuden sijaan toisi aktiivisesti esiin jatkuvien ns. säästöjen vaikutukset, kaikki näkisivät mihin lapsiin, opetukseen ja vapaa-aikaan kohdistuvat säästöt johtavat. Tuolloin minun ei tarvitsisi joka käänteessä olla olla puolustamassa hänen hallinnon alaansa. Aikoinaan tänne suunniteltiin korttelikouluja ja opetustamme kehitettiin aktivisesti ja vapaa-ajan puitteita kehitettiin. Se oli Hökön aikaa se ja sitä kaikki ikävöi!

    Nykyään uudistukset, kehittäminen ja jopa pätevien työntekijöiden rekrytointi, joko pyritään estämään tai estetään. Laivaristeilyt ja huuhaahankkeet ovat nykyään päällimmäsenä. Sanokaa koska sivistystoimeemme kohdistui viimeeksi joku satsaus tai se kehittyi! Alkaa vintt-vilma olla kuin lankulla seisoja, kuka odottaa selkään tönäisyä.

    Minä en vihaa ketään, pyrin keskustelemalla ratkaisemaan asiat ja olen valmis keskusteluihin jopa saatanan kanssa, jotta ongelmat ja erimielisyydet saataisiin poistettua. Tilanne ei ole minusta kiinni, jos toisesta osapuolesta ei ole tähän. Eihän keidenkään omia varjojaan pelkäävien säikkyjen luon voi väkisin mennä asioita oikaisemaan.

    Vihan sijaan, meidän on kyettävä asettumaan toisen ihmisen rooliin, pohdittava hänen ongelmia, traumoja, fobioita, härkäpäisyyttä, kieroutta, lapsuutta, henkistä lujuutta, itsetuntoa, himoja, haluja, mieltymyksiä jne. jne.. Kun kaiken tämän teemme, nousee meissä esiin se ymmärrys ja anteeksianto, jota kutsutaan kristilliseksi lähimmäisen rakkaudeksi. Kuitenkin kaiken sen jälkeen mitä olen kokenut, voin vain todeta, että olen niin huono ihminen ettei minun kristillinen lähimmäisen rakkaus riittänyt. En silti tunne pienintäkään vihaa ketään kohtaan, ainoastaan toivottomuutta, pettymystä ja oman rajallisuuden tuottamaa huonouden tunnetta.

    Käsiteltävien asioiden on ratkaistava se kuinka kulloinkin toimitaan. Aina on ajateltava kaupungin ja sen asukkaiden parasta ja toimittava sen mukaan. Asijoiden esittäjä ei saa asian sijaan ratkaista äänestyskäyttäytymistä. En koskaan puolusta tai hae muutosta johonkin olevaan henkilökohtaisista syistä, kaveruudesta tms..
    Ryhdytäänpä valmistautumaan Skellefteån mestaruusjuhliin!

    VastaaPoista
  38. Javan tekstiä lukiessa ei voi kuin ihmetellä miten äänestäjät äänestävät valtuustoon noita keskinkertaisuuksia ?Kenestäkään en ole koskaan kuullut mitään, silti joku uuno, mister "nobody" saa itensä kammettua valtutetuksi. Siellä sitten istuvat kylki kyljessä neljä vuotta.. ei jumalauata

    VastaaPoista
  39. Koska Uudessakaupungissa joku luottamusmies- tai virkamiesjohtaja on julkisesti tunnustanut tehneensä jonkun virheen(sä)? Siinäpä lukijakunnalle tutkintaan laitettava asia. Sitten aloitteisiin liittyvä asia. Miten olisi Java jos seuraavat aloitteet, jotka rustaat, liittyisivät valoihin tai siltarumpuihin? Sehän jos jokin olisi tulevaisuuteen katsomista. Ties vaikka yhdestä aloitteestasi saisimme lukea joltain painopaperilta pidemmän kaavan mukaan mitä tänään luimme kuudesta tekemästästäsi aloitteesta yhteensä.
    No. Todiste tuli, että syötti toimi.
    JAa

    VastaaPoista
  40. Kiitos kommentoinnista ja vilkkaasta vierailusta! Toimittajan perusjuttuja ovat rehellisyys ja tasapuolisuus. Verratkaa noita aloitteista tämän läpyskän päivän uutisointia. Taisi ola joka kotiin jakelu, kun tuli meillekin, joten vertailu on helppoa. Entäpä tasapuolisuus? Käoska olette nähneet lpyskän jututtavan puolueettomasti jonkun mielipiteitä herättävän asian kahta ääripäätä? Taitaa kouluverkko nolla viimeinen sen sortin uutisointi.

    Valtuustossa on omilla aivoilla ajattellevia, mutta ujous tai ryhmäkuri, joka on kaikissa isoissa puolueissa tavallista, hiljentää useimmat. Hiukan harmittaa, kun Juha(Aaltonen) ei ole valtuustossa. Hänen tietämyksensä ja ideansa saisivat kivasti tukea valtuustoon nousseilta jämäkiltä kasvoilta kuten Nikulalta ja T A Järviseltä.

    VastaaPoista
  41. Kiitos Juha! Eikö uutisointi mennyt juuri niin kuin alkuviikosta puhuttiin. Minun puolestani sinä saat seuraavaksi mennä valtuustoon esittämään aloitteita. Samassa venessä me yhä olemme Raken kanssa, vaikka saadaan soudella vain yksi kerralla kahden katsoessa rannalta. Silti yhden miehen soudulla mennään, niin mennään niin, että vääryyden musta vesi veneen alla kohisee. Eikä tämä vene pahemmin keiku saati, että joku putoaisi/pudotettaisiin kyydistä!

    VastaaPoista
  42. Johtajat ei tee virheitä ainakaan Ugissa. Jos joku heitin töitä kritisoi niin he tekevät ilmoituksen että heitä kiusataan. Nyt jo politikotkin ilmoittelevat olevansa kiusattuja.

    VastaaPoista
  43. Uutisointi aloitteista on oikea journalismin kukkanen. Avasi minunkin silmät. Kuuluuko aloitteen kstulamput kaupungille. Minun mielestä ei kuulu.

    VastaaPoista
  44. Oliko alotteissa monta allekirjoittajaa?

    VastaaPoista
  45. Selvityksiä ei pidä näköjään tekemän koska joku niistä taas kiusaantuu. Eilen läpyskässä se asenteellisuus ja kiusaantuneisuus jo selkesi näistä asioista tietämättömällekkin.

    VastaaPoista
  46. Pelin henki. Lehti saa valehdella tänään. Sitä ei saa oikaista huomenna. Järjestetään Jussilalle ja Huittiselle makkarajuhla.

    VastaaPoista
  47. Tietääkseni aloitteita hyvyyttä tai huonoutta ei mitata sillä kuinka monta allekirjoittajaa sillä on. Mielestäni virheistä pitää ottaa opiksi koska niitä tekee jokainen. Se ketä ei tunnusta virheitään niin on väärässä asemassa.

    VastaaPoista
  48. Mitä siellä lehdes oli?

    VastaaPoista
  49. Lähestulkoon sitten kaikki politiikot ovat väärässä asemassa.

    VastaaPoista
  50. Mitä enemmän allekirjoittajia sitä enemmän painoarvoa

    VastaaPoista
  51. Aivan. Osui ja uppos. Demareissa muuten tulee aina koko ryhmän nimi oli aloite mikä tahansa. Joten lamppuja vaan lisää kun niillä aloitteella on painoarvoa!!! hrrrr hrr

    VastaaPoista
  52. Demarit on siirtynyt pois pimeestä hallihulluttelusta valoisaan lamppuhulluttelua. Jokaiselle kaupunkilaiselle oma katulammpu

    VastaaPoista
  53. vaaditaanhan noissa Javan aloitteissa, ainakin joissakin, selontekoa valtuustolle. Luulisi tuollaisen nyt onnistuvan, edes. Johtava virkamies mene pönttöön ja kertoo kuinka maailma U:gissa makaa.
    Jonkinlaista linjapuhetta kehiin siis. Tietysti, jos aloitteilla ei ole painoarvoa, kulkekoon valtuusto edelleenkin pimennossa.
    Voi hyvinkin olla, että tieto luo vaan tuskaa. Mukava siellä on istua kokouksissa, kun joudu ajatteleeman liikoja.

    VastaaPoista
  54. 72 euroa saa kokouksesta ilman omaa ajattelemista joten kuinka moni siellä porukassa ajattelee muuta kuin kylänsä, työpaikkansa ja urheiluseuransa kavereita. Sinne sektorille ne aloitteetkin taitaa kohdistua enimmäkseen.

    VastaaPoista
  55. Kiitos kommenteista ja visiiteistä! Eiköhän aloitteen sisältö ole tärkein eikä allekirjoittajien määrä. En ole aloitteisiini viitsinyt nimiä kysellä, enkä toisten aloitteisiin usein nimeäni laitella. Aloitteet vaativat harkintaa niin tekemisen kuin allekirjoittamisen osalta. Jättämistäni aloitteista tiesi vain muutama ihminen ja heistäkin vain yksi istui valtuustossa.

    Kaikki jättämäni aloitteet kohdistuvat tähän hetkeen tai tulevaisuuteen. Läpyskä puhuu täyttä puppua, kuten kaikki voivat havaita. Aikaisemmin ns. vaihtoehtoiset tai perusteluja kyvät aloitteet unohdettiin tai jopa torpattiin. Nyt uskon tilanteen olevan kokolailla toisen, vaikka pöydän ympärillä istuukin vanhan vallan edustajia ja sukulaisia.

    On kuvottavan kaksinaamaista, jos toisaalta paheksumme lapsityövoimalla tehtyjä amerikkalaisten yhtiöiden tekemiä kännyköitä, mutta annamme omassa kuntayhtiössä esim. loimaalaisten mahdollisesti kiusata uusikaupunkilaisia. Ei tällaiset ongelmat poistu epäluotettavien lehtien huolimattomilla maininnoilla. Niihin on puututtava valtuustossa, jos muut tahot antavat asian olla.

    VastaaPoista
  56. Täältä löytyy

    http://uki01.hosting.documenta.fi/kokous/20132293.HTM

    VastaaPoista
  57. "
    Ilmoitus työturvallisuuslain 28 §:n asiasta

    Yh 26.02.2013 § 17

    Yhtymähallitukselle on tehty ilmoitus työturvallisuuslain 28 §:n asiasta.

    Työsuojelupäällikkö on ryhtynyt selvittämään asiaa.


    Talous- ja hallintojohtajan ehdotus:

    Yhtymähallitus keskustelee asiasta ja tekee päätöksen asian vaatimista jatkotoimenpiteistä.

    Päätös:

    Yhtymähallitus päätti pitää asian johdosta kuulemistilaisuuden maanantaina 18.3. klo 10.00 rehtori Merja Koskelle ja klo 11.00 kuntayhtymäjohtaja Antti Virtaselle. Asianomaiset saavat ottaa kuulemistilaisuuteen mukaansa avustajan tai antaa kirjallisen vastineensa.

    Kuntayhtymän edustajina kuulemistilaisuudessa ovat yhtymävaltuuston puheenjohtaja Pirjo Reide, yhtymähallituksen puheenjohtaja Leena Virtanen, yhtymähallituksen varapuheenjohtaja Jari Alppiranta, Uudenkaupungin edustaja Anne Takala, työsuojelupäällikkö Erkki Kemppi ja työsuojeluvaltuutettu Heikki Suoniemi. Tilaisuuden muistion tekijänä toimii talous- ja hallintojohtaja Leena Suonkanta.

    Merkittiin pöytäkirjaan, että kuntayhtymäjohtaja Antti Virtanen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

    Työsuojelupäällikkö Erkki Kemppi oli kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan klo 19.15 saakka.

    Liitteet: Ilmoitus työturvallisuuslain 28 §:ään liittyvästä asiasta.
    Muistio luottamusmiesten kuulemisesta





    Yh 26.3.2013 § 42

    Asianosaisten rehtori Merja Kosken ja kuntayhtymäjohtaja Antti Virtasen kuulemistilaisuudet on pidetty maanantaina 18.3.2013 kuten yhtymähallitus päätti edellisessä kokouksessaan. Muistiot tilaisuuksista valmistuu yhtymähallituksen kokouksen jälkeen, koska sovittiin, että se kiertää ennen allekirjoitusta kaikilla osallistujilla.

    Henkilökunta on ilmaissut tyytyväisyytensä kuntayhtymäjohtaja Antti Virtasen toimintaan yhtymähallituksen puheenjohtajalle jättämällään nimiadressilla, jonka on allekirjoittanut 86 henkilökuntaan kuuluvaa.

    Yhtymähallituksen puheenjohtajan ehdotus:

    Yhtymähallitus merkitsee tiedokseen Työturvallisuuslain 28 §:ään liittyvän asian tämänhetkisen käsittelyvaiheen. Asian käsittely jatkuu yhtymähallituksen huhtikuun kokouksessa.

    Päätös: Yhtymähallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

    Merkittiin pöytäkirjaan, että kuntayhtymäjohtaja Antti Virtanen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.




    Yh § 62
    Muistiot kuulemistilaisuuksista on lähetetty työryhmälle ja asianosaisille sekä heidän avustajilleen. Asian käsittely jatkuu niiden pohjalta.

    Yhtymähallituksen puheenjohtajan ehdotus:

    Päätösehdotus annetaan kokouksessa.
    -----------------------------------------------

    Rehtori Merja Kosken 5.2.2013 päivätyn ilmoituksen perusteella yhtymähallitus on 18.3.2013 suorittanut Kosken ja kuntayhtymäjohtaja Virtasen kuulemisen. Tämän perusteella hallitus päättää käynnistää kuntayhtymän johtoryhmää koskevan kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on yhteistyötapojen ja käytännön toimien muokkaaminen sekä yhteistyön ja kuntayhtymän toimintakyvyn turvaaminen.

    Hallitus päättää hyväksyä Avisio Työyhteisöpalveluilta 11.4.2013 saamansa tarjouksen, jolla kartoitetaan muun muassa kuntayhtymän johtoryhmän nykyiset toimintatavat ja yhteistyökyky. Kartoituksen pohjalta annetaan suositukset mahdollisista kehittämishankkeista. Palautteen saavat myös johtoryhmän jäsenet kukin erikseen. Yhtymähallitus saa kokonaisraportin, jota se hyödyntää tehdessään mahdollisesti tarpeellisiksi osoittautuvat päätökset.

    Hallitus toteaa lisäksi, että kuntayhtymäjohtaja Antti Virtanen on toiminut hallintosäännön, kuntayhtymän ohjeiden ja määräysten sekä yhtymähallituksen ohjeiden mukaisesti. Rehtori Merja Kosken ilmoitus koskien työssä esiintyvää terveydelle haittaa ja vaaraa aiheuttavaa epäasiallista kohtelua ja ilmoituksen pohjalta pidetyt kuulemistilaisuudet eivät anna asiassa aihetta muihin toimenpiteisiin.

    Päätös: Yhtymähallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

    Merkittiin pöytäkirjaan, että kuntayhtymäjohtaja Antti Virtanen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.
    "
    http://www.lskky.fi/tiedostot/10/documents/Yhtym%C3%A4hallitus/hallesitys130416.rtf

    VastaaPoista
  58. Onko sinulla maksamattomia laskuja? Onko sinulla velkaa haluat poistaa? Oletko taloudellisesti alas ja sinun täytyy perustaa yrityksen? Onko pankki
    kääntyi sinut alas seurauksena huono luotto? Huolehdi enää kuin
    Financial Advancement Services on valmis antamaan sinulle lainaa alhaisella
    etua rate.If olet kiinnostunut Laina tarjous ja haluavat
    hakea lainaa, älä ota yhteyttä jo tänään vastaamalla tähän viestiin tai
    yksinkertaisesti lähettää meille sähköpostia: mrsmartinaloanfirm001@live.com

    Kantajat HENKILÖTIETOJA
    Etunimi.:
    keskimmäinen
    Sukupuoli.: Name.:
    Sukunimi.:
    Siviilisääty.:
    Kansalaisuus.:
    Ammatissa.:
    Osoite 1.
    Kaupunki.:
    Matkapuhelin nro:
    House Puhelin nro:
    Sähköpostiosoite.:
    Tarvittava määrä.:
    Kesto Laina.:...

    VastaaPoista
  59. Tarvitsetko kiireellistä lainaa aloittaaksesi liiketoiminnan tai oletko luova ja rehellinen henkilö ja tarvitset lainaa luovaa työtä varten? Tarvitsetko lainaa ostaa autoa tai taloa? Jos kyllä, ei enää huoli, voimme auttaa! Tarjoamme rahoitusta hyvin alhaisella korolla 2,5%. Kaikki kiinnostuneet hakijat ottavat meihin yhteyttä sähköpostitse; Vdaniels0007@gmail.com lisätietoja kiireellisistä lainoista. Voit hakea vähintään € 2000 - € 50.000.000 Sähköposti: vdaniels0007@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Hello Loan Seekers,

    Tarvitsetko luottoa / taloudellista apua yrityksellesi, asuntolainalle, vuokraukselle, henkilökohtaiselle lainalle, auton lainaksi tai ostamaan talon tai jopa lukukausimaksun lapsellesi? Tarjoamme rahoitusta hyvin alhaisella korolla 2,5%. Kaikki kiinnostuneet hakijat ottavat meihin yhteyttä sähköpostitse; Vdaniels0007@gmail.com alla olevista tiedoista.

    LAINAVIRASTO [Täytä ja palaa]

    1. Nimet: ------
    2. Maa: -----------
    3. valtio: ---------------
    4. Yhteyshenkilön osoite: -------
    5. Tarvittava laina-arvo: ------
    6. Lainan kesto --------
    7. Kuukausittaiset tulot: ----------------
    8. Suora puhelinnumero: -----------
    Oletko hakenut lainaa verkossa ennen (kyllä vai ei)

    EMAIL: [vdaniels0007@gmail.com]
    Parhain terveisin.

    VastaaPoista
  61. Hei, peter yksityinen laina {peterloans527@gmail.com] lainanantaja. Tarvitsetko kiireellistä lainaa? Tarvitset lainaa muka laajentaa liiketoimintaa tai aloittaa
    oman yrityksen, joten olemme täällä sinua varten, joissa lainan alhainen korko niinkin alhainen kuin 1%, ja voit saada lainan määrä 1000 dollaria
    to $ 100,000,000.00 ja lainan enimmäismäärä kestää jopa 30 vuotta. Joten, ota meihin yhteyttä sähköpostitse: {peterloans527@gmail.com]

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!