tiistai 19. maaliskuuta 2024

MAAKUNTIEN HARAKIRIT TAKAAVAT STADIN KASVUN!


Pääkaupunkiseudun kasvattamisesta johtuen maakuntien peruspalveluita ajetaan vauhdilla alas. Tästä kärsivät eniten maakuntien lapset, sairaat, vammaiset ja ikäihmiset. Häikäilemätön yhteiskuntamme niistää mainittujen, puolustuskyvyttömien ryhmien kustannuksella miljardeja euroja tuottamattomaan aikamme neuvosto-Moskovaan, jonka ihmiset ovat kuin entisaikojen, tuottavaa työtä tekemättömät, mutta etuoikeuksista nauttivat keskiajan, aateliset. Luonnollisesti inhimillisintä olisi pysäyttää moinen kehitys, mutta eihän siitä sovi edes keskustella, tämän takaa valtamediamme, joka tukee epäinhimillisesti haihattelevaa vihervasemmistoa sekä etenkin niitä piirejä, jotka repivät suunnattomat voitot pääkaupunkiseudun pahoinvoiville asukkaille suunnatuista tuista ja rakennushankkeista, unohtamatta jonnin joutavaa viihdepuolta, jota pidetään pystyssä mm. Yle-pakkoverolla.

Esim. ay-liike ei mene koskaan lakkoon mainitun epäinhimillisen yhteiskunnallisen ongelman vuoksi, koskapa ay-liike ja sen pomot niittävät vuosittain satojamiljoonia euroja pääkaupunkiimme suunnattua vuokra-asumistukea. Eikä tähän ongelmaan ole tarjottu parannusta oikealtakaan. Vaikka ylivoimaisesti suurin osa kansaedustajista valitaan maakunnista, sieltä muutosta ei tulossakaan. Tämä onnettomien tunarien lauma on kiinnostunut ainoastaan äänistä, sen jälkeen he kääntävät selkänsä maakuntien asukkaille. Sote-uudistus on viimeinen naula hyvinvointi-Suomen arkkuun, meillä ei enää maakunnissa voida hyvin tai edes eletä kelvollisesti. Sairaita, vammaisia ja ikäihmisiä sijoitetaan epäinhimillisen kauas lähimmistään saamaan kyseenalaista hoitoa. Elämme käsittämättömän julmia aikoja, joiden suurille poliittisille linjauksille emme voi yhtään mitään - olemme Suomen maakunnissa samanlaisen kyydityksen kohteena kuin jotkut väestöryhmät 1930-luvun Saksassa.

Jotta maakuntien asukkaiden toiveita huomioitaisiin jotenkin, on meidän kyettävä itse tekemään ehdotuksia, joissa hyväksytään valtamedian ja eduskunnan pääkaupungille siunaama jatkuva taloudellinen kasvu ja sen viihteen koskemattomuus. Kuinka olisi, jos yhteiskunta maksaisi meille vaikkapa siitä, että suostuisimme kuolemaan sen verran nuorina, ettemme rasita yhteiskuntamme taloutta. Onhan tosiasia, että nykyisillä hinnoilla syöpäpotilas, jonka hoito maksoi jo kahdeksan vuotta sitten 500,00€/vuorokausi, tulee kohtuuttoman kalliiksi ja siten ruuhkaikäluokan ikääntyessä em. ryhmään kuuluvien maakuntien asukkaiden terveys uhkaa pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä, palveluja, kansallisoopperan tukia 250,00€/myyty lippu jne.. Voisimmeko siis tehdä harakiri-diilin valtiovallan kanssa tyylillä: Jos suostun kuolemaan seitsemänkymppisenä, saan 150 000 € vanhuudenpäiville ekstraeläkettä. Tähän voitaisiin liittää optio: Jos sairastun syöpään, saa minut siinä tapauksessa tappaa jo aiemmin, mikäli yhteiskunnan ja pääkaupungin etu näin vaatii? Luonnollisestikaan ikäihmisen teloituksen/kuoleman jälkeen valtiolta saatu 150 000€ ei kuulu vainajan jäämistöön ja perillisille, vaan se voitaisiin suunnata vaikkapa perustettavalle säätiölle, joka turvaa Linnanmäen laitteiden turvallisuuden ja kehittymisen, onhan se noloa, jos siellä joku saisi vaikka mustelman.

maanantai 18. maaliskuuta 2024

EUTANASIA PELASTAA OOPPERAN JA TALOUDEN!


Kivun hoidossa Suomea, jossa miljoona kansalaista kärsii kroonisesta kivusta, voidaan luokitella kivunhoidon kehitysmaaksi. Tästä johtuen ja kivunhoidolle vaihtoehtona markkinoidaan eutanasiaa eli oikeutta siirtyä oman halun ja kenties kädenkin kautta ajasta iäisyyteen. Tilanne ja keskustelu osoittaa karmealla tavalla meidän suomalaisten arvomaailmamme: Meillä päättäjät käyttävät yhteisiä varoja mieluimmin lentokenttään, jotta kantaeurooppalaiset pääsevät edullisesti meidän tukemaa lentoyhtiötä käyttämällä Aasiaan tai rahaa upotetaan kansallisoopperaan, pääkaupunkiseudun metroihin tai muihin ei ns. perustarpeisiin liittyviin hankkeihin. Toisin sanoen päättäjämme ovat jo toimineet, äänestäneet ja päättäneet eli hyväksyneet sen, että edellä mainitun vuoksi miljoona suomalaista kärsivät kivusta. Nyt sairaisiin ja mm. kipupotilaisiin suunnattuja rahavaroja halutaan säästää entisestään, tätähän sote-uudistus käytännössä tarkoittaa - palkattiin jopa yli 15 000 euroa kuukaudessa tienaavat sote-johtajat hoitamaan po. operaatiota.


Puhuttaessa laadukkaasta kuolemasta, voisiko siihen suostuvalle tarjota vaikkapa vastineeksi laadukasta elämän loppua. Kipupotilas voisi vaikkapa elää ja nauttia morfiinitokkurasta elämässään 65-vuotiaaksi, jos hän hyväksyy tuolloin suoritettavan armonmurhan kohdalleen. Uskoisin mainitun vaihtoehdon houkuttelevan kroonisesta kivusta kärsiviä ja toisaalta tuovan melkoisesti säästöjä niin sote.-kuluissa kuin ikäihmisten jo maksamien eläkkeiden maksujen jäämisellä valtion käyttöön ts. näin turvataan pääkaupunkiseudun turhuuskohteiden rakentamiseen riittävät varat jatkossakin. Voisimmehan valita toisenkin tien eli siirtyä myös omaishoitajamaallista omaisteloittajamalliin vai miltä tuntuisi, joka kunnassa istuva, kalmanlautakunta. Kunnan talouden tasapainottamiseksi lautakunta määräisi teloitettavien määrän ja viimeisten kuntavaalien äänestystuloksen perustella valittaisiin teloitettavia puoluekannan perusteella.

Tuntuu hullulta, mutta antaisitko mieluummin armonmurhat vaikkapa vakuutuslääkäreille korvausta vasten päätettäväksi? Tuolloin saisimme varmaankin melkoiset säästöt lääkekuluissa ja lisäisimme työpaikkoja - joka kuntaan perustettaisiin pikaisesti kunnan/kaupunginteloittaja. Mutta olisiko tässä vakuutuslääkärimallissa riskinä se, että kuka tahansa saattaisi yllättäen löytää itsensä teloitettavien listalta, vaikkapa vain siksi, että naama ei miellytä tai po. teloituksesta päättävä lääkäri tarvitsee lisää tuloja esim. kesähuvilan laajennuksen vuoksi?

LINKIT:

sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

EX-PÄÄMINISTERILTÄ VIETÄVÄ SUOMEN KANSALAISUUS




Aiemmin pidin lupsakalta vaikuttanutta persupuheenjohtajaa Suomen poliittisen historian härskeimpänä tyyppinä ja itsekkäimpänä demokratian hyväksikäyttäjänä. Näkökantaa täytyy tarkistaa, kun huomioi viime vaalit ja niiden jälkeiset tapahtumat. Enkä nyt härskeimpinä pidä persujen puoluejohtoa tai persujen turkulaisia kansanedustajia, ketkä eivät pistäneet tikkua ristiin puolustaakseen, valtamedian valheilla moukaroinutta, persuministeriä. Tarkoitan ex-pääministeriä, joka vaalikampanjassaan mitätöi hallituskumppaneille annetut äänet ja kerättyään vaalilupauksillaan yli 35 000 henkilökohtaista ääntä, jätti koko politiikan ja lensi saamansa poliittisen maineen siivittämänä kansainvälisiin jetset-piireihin, joissa hän nyt elostelee luxusautojen nahkapenkeillä ja poseeraa julkkisjulkaisuissa kuin joku filmitähti. Köyhien puolustamisella kerätyillä äänillä saatu asema muuttui harvinaisen härskisti kohtuuttoman kalliiksi ökyelämäelosteluksi.

Ehkäpä kaikki tuo vielä menee Suomessa, vaikka tuskin muualla, mutta sitä en ymmärrä, että kyseinen ex-pääministeri haukkuu Suomea maailmalla varsin avoimesti, voimakkaasti ja valheellisesti joksikin sovinismin Mekaksi, vaikka his/hertoria kertoo maamme kuuluneen aina tasa-arvon eturintamaan. Syynä moiseen lienee se, että somessa ei hyväksytty ex-pääministerin käytöstä, toisin kuin valtamediassa, joka piti sitä mahtavana pääministeri-instituutin ravisteluna. Kiitos valtamediamme täysin kritiikittömän suhtautumisen po. entiseen poliitikkoon, häntä markkinoitiin seksikkäänä rockstarapääministerinä. Tämä upposi uusia linssiluteita kaipaaville kansainväliselle lehdistölle, mutta lukuisat suomalaiset olisivat haluneet vastuullisen ministerin, kenen ykkösasia on suomalaisten elämisen olot ja tulevaisuuden turvaaminen. Valtamedian kautta, ex-pääministeri haukkui arvostelijoitaan boomereiksi, kunnes väänsi krokotiilin kyyneleitä vaatiessaan itselleen iloa ja valoa. Lopulta, epäolennaisuuksiin tarttuneen, valtamedian ansiosta Suomi ajautui muihin pohjoismaihin nähden taloudelliselle takamatkalle ja tätä aikaansaannosta media tahdo myöntää vieläkään.

Valtamediamme voisi kantaa vastuunsa tunnustamalla ex-pääministeriuutisointinsa nojanneen todellisuuden sijasta illuusioista kummunneihin mielikuviin. Valtamedian päätoimittajien sopisi pohtia sitä joukkoa, jonka äänestyskäyttäytymiseen po. media vaikutti kylvämillään utopioilla ja sitä kuinka se moisella toimituslinjallaan nakertaa omaa ja suomalaisen demokratian uskottavuutta. Mitähän tuumivat ex-pääministeristä reilut 35 000 hänelle äänensä antanutta ja mitä he tuumivat valtamediasta, joka sai heidän äänensä katoamaan maailman jetsetpiireihin. Olisiko valtakunnan valtamedialla kohtuullista tarkistaa linjaansa, joka mässäilee suurin suupaloin sen uskottavuutta. Mielestäni media voisi nostaa framille vaikkapa seuraavat pari asiaa: Missä on ja miten voi ex-pääministerin lapsi - voiko ex-pääministeri nauttia Suomen kansallisuudesta, jos tämä on hänen mielestään niin vastenmielinen, kun hän antaa maailmalla ymmärtää?

lauantai 16. maaliskuuta 2024

EU-KORKKI TULEE - OLETKO VALMIS?


EU:n kammioissa lymyää isopalkkainen porukka, joka aika ajoin tupsauttaa EU-kansalaisille jotain ihmeteltävää. Viimeisen ihmettelyn aiheen tarjoaa korkki ihan kiinni -direktiivi tai mikä se lienee. Joka tapauksessa purkit ja purnukat on kahlittu kiinni kantamiinsa korkkeihin pienellä jouhella, joka usein, juomaa lasiin kaadettaessa, kääntyy lasin ja purkin väliin ohjaten lasiin tähdätyn juoman pöydälle. Juolahtaapa mieleen sellainenkin juttu: kuinkahan monta litraa juomia lainehtii Euroopan pöydillä moisen korkkidirektiivin seurauksena. Varmaankin, mainitusta johtuen korkkiuudistus lisää korkillisten purkki/pullojuomien menekkiä ja siten siitä löytyy työllisyyttä lisäävä aspekti. Toinen elinkeonelämää piristävä vaikutus näkynee saksikaupassa. Useat EU-kansalaiset leikkaavat korkin irti saksilla, koska ohut muovinyöri on niin ärsyttävästi kiinni pullossa/purkissa, jotta sitä ei siististi revittyä irti. Sen jokainen kaiketi oivaltanee ettei korkkidirektiivi ainakaan pienennä ns. hiilijalanjälkeä, vaan, kuten mainitut esimerkit kertovat, kasvattaa sitä.


EU-alueella tapahtuvaan häikäilemättömään korkkien irrotteluun ja direktiivin kiertoon tulee pian armoton vastaisku, sillä sen rikkomista estävää pykälistöä sorvataan parhaillaan kiireellä. Brysselissä ja joskus Strasbourgissa istuu parinsadan korkkiasiantuntijan täysipäiväinen virkahenkilöryhmä pohtimassa välttämättömiä korkkidirektiivikierron ehkäiseviä toimenpiteitä. Suunnittelupöydällä, huhujen mukaan, valmistellaan esitystä siirtymisestä henkilökohtaiseen EU-korkkijärjestelmään. Jokainen EU-kansalainen saa henkilökohtaisen korkin ja muutaman rinnakkaiskorkin, jotka hän juomaa ostaessaan kiinnittää joko pulloon tai purkkiin. Luonnollisesti EU luo järjestelmän, joka kontrolloi korkkien käyttöä ja ehkäisee esim. pimeiden piraattikorkkien käytön. Näitähän ilmestyy väkisin, sillä jokainen EU-kansalainen joutuu lunastamaan henkilökohtaisen korkin EU:n valtuuttamasta ja perustamasta kansallisen korkkikeskuksen määräämässä korkkijakopisteessä. EU:n korkkivalvonta rahoitetaan korkkien myynnillä ja niihin kohdistetulla vuosittaisella valvontamaksulla sekä hukkaamiskorvauksella. Jokainen unionin kansalainen joutuu lunastamaan henkilökohtaisen korkkisarjan 112,27 eurolla ja maksamaan vuosittain 52,19 euron korkkikohtaisen korkkiveron. Lunastettavaan korkkisarjaan kuuluu 2 maitopullon, 2 mehupurkin ja 23 olutpullon korkkia. Vaihtoehtoisesti olutpullon korkkien sijaan voi ottaa haltuunsa joko yhden viinipullon korkin luopumalla kuudesta olutpullon korkista tai väkiviinakorkin, jonka ottaja joutuu luopumaan 12 olutpullon korkista. Kyseiset kontrollit jokainen jäsenmaa kustantaa itse, mutta toisaalta jäsenmaa saa pitää lyhentämättömänä mainittujen hintojen eurojen jälkeiset senttisummat. Luodulla maksujärjestelmällä taataan tehokaan korkkivalvontaorganisaation luominen, ylläpito ja kontrolli, jolla taataan ja turvataan direktiivin tehokas lainpuitteissa tapahtuva toiminta. Korkkiuudistuksen myötä pelkästään Suomeen on luvassa 21 731 uutta työpaikkaa.

Syntyvän korkkijärjestelmän turvallisen käytön jatkuminen ja haittavaikutusten eliminointi taataan muutamilla, tarkasti valvotuilla, säännöillä. Esim. TikTokkia käytettäessä ei EU-alueella EU-kansalainen saa juoda mitään, jottei tieto korkin ja sen omistajan sijainnista leviä Kiinan armeijalle, joka saattaa hyökätä varastamaan korkinhaltijan korkin. Toinen varjeluksen ja varottavan suunta löytyy Venäjältä. Putin on kuulemma perustamassa lukuisia piraattikorkkitehtaita Ural vuoriston taakse ja on vain ajan kysymys, koska Putinin inhottavat pimeät korkit tulevat uhkaamaan EU:n luomaa turvallista ja unionin toiminnalle välttämätöntä korkkien käyttöohjeistusta sekä sen viimeisen päälle hiottua korkkikontrollijärjestelmää. Korkkeja ei siis saa luovuttaa tai edes näyttää Venäjän kansalaisille! Ole tarkka korkkiesi kanssa, sillä: EI IHMINEN ELÄ AINOASTAAN LEIVÄSTÄ, VAAN MYÖS JOKAISESTA EU-KORKISTA, JONKA  HÄN AVAA JA SULKEE!

torstai 14. maaliskuuta 2024

JOHTAJISTO - KULU VAI SIJOITUS




Mikäli joukkueurheilussa halutaan pärjätä, täytyy muodostaa ryhmä, joka pelaa joukkueelle sen sijaan, että pelaajat pyrkisivät pääsääntöisesti henkilökohtaisiin näyttöihin, jotta pääsisivät parempaan seuraan ja sarjaan. Jos alasarja joukkue on kasattu joukosta pyrkyreitä, ei siltä voi ihmeempää odottaa. Pelaajien vaihtuvuus on suurta, jos he saavat sopimuksen muualta, mutta mikäli heidän ura ei jatku toisaalla jämähtävät he sinne, missä ovat muiden, samalle tasolle jämähtäneiden, tyyppien kanssa. Jokainen hoksaa senkin, että urheilussa maksetaan suoritustason mukaisesti. Jos haluat liigamiehistön, täytyy sinun käyttää ajan, taidon ja vaivan lisäksi joukkuetta kootessasi rahaa. Ilman liigakorvausta ei liigapelaaja pelaa liigassa. Menestyksen mittari löytyy helposti siitä kuinka sarjassa pärjätään, joten sen suhteen ei ole mitään epäselvää.

Kunnissa ja kaupungeissa pätee samat lait kuin joukkueurheilussa. Lähes jokainen kuntapeluri eli virkahenkilö haluaa nousta mahdollisimman korkealle tasolle. Tämä käy ilmi siitä, että yleensä virkahenkilöt hakevat isompiin kuntiin ja kaupunkeihin aiempaa parempipalkkaisiin töihin. Hyvin harvoin hakemisen suunta on päinvastainen ja silloin syynä on jokin haettavan kunnan/kaupungin erityispiirre tai se, ettei nykyinen organisaatio tyydytä po. hakijaa tai hän tietää olevansa kykyihinsä nähden nyt liian korkealla tasolla. Jos joukkueurheilusta, niin kuntasektoriltakin löytyvät selkeät mittarit, joilla ne kyetään pistämään paremmuusjärjestykseen. Mikäli kunta toimii mainiosti, siellä palvelut toimivat, se tarjoaa asukkailleen mainiot elämisenpuitteet ja näiden seurauksena kunta vetää puoleensa uusia asukkaita rahoittamaan ja jakamaan verotaakkaa.

Kuntasektorin ja urheilun toimintoja voi verrata varsin kivuttomasti ellei esiin nosteta menestysstrategiaa ja etenkin sen toteuttamista. Samoin kuin seurat asettavat tavoitteita tekevät niitä myös kunnat. Ainoa ero seurojen ja kuntien välillä piilee sitoutumisessa tavoitteeseen. Jos jääkiekossa seura ei pärjää nykyisillä eväillä, ne korvataan uusilla pelureilla ja valmentajilla. Kunta taas tyytyy selittelemään onnistumisvajetta ja jatkaa vanhoin eväin vanhaan suuntaan. Sama ei voisi mitenkään toimia esim. jääkiekossa vai luuletteko, että 10 000 yleisön kotikatsomolle pelannut joukkue voisi jatkaa samoin pelurein, samoilla palkoilla, jos se putoaisi 200 katsojaa kiinnostaviin alasarjoihin. Kuten kunta myös seura voi määrätä veron/lipun hinnan, mutta tarjonnan huonontuessa katsoja/asukas äänestää jaloillaan, joskin asukas toimii pidemmällä viiveellä.

Äkkipäätä tuntuu siltä, että Suomessa jääkiekko/koripallo ja muut joukkueurheilulajit ovat tärkeämpiä kuin kunnan tarjoamat palvelut eli tiet, kunnallistekniikka, opetus jne.. Tuntuukin kerrassaan käsittämättömältä, miksi taantuvien kuntien toiminnan suunta ei muutu vaalien jälkeen, kun juuri niitä edeltävinä viikkoina ehdokkaat lupasivat totaalista muutosta ja taantumuksen selättämistä. Ajatuksiin kiipeää, jotta ainoa vaalien aiheuttama seuraus singahtaa esiin päättäjiin kohdistuneen epäluottamuksen kasvuna. Tästä kertoo karua kieltään jatkuvasti hiipuvat kuntavaalien äänestysprosentit. Kaiken mainitun synnyttäjäksi havaitsemme ajan, se liimaa kavereiksi vuosia ja kymmeniä vuosia yhdessä toimineet päättäjät ja virkahenkilöt. Aika ja sadat palaverit/kokoukset/illanistujaiset muovaa päättäjistä valmistelijoiden kavereita - päättäjien kriittisyys hiipuu ja äänestäjän edun puolustaminen hukkuu selitysten meren syvimpään hautaan.

Kunnissa valtaa käyttävien päättäjien tulisi käyttää kuntalaisilta saamaansa valtaa kuntalaisten parhaaksi eikä antaa sitä pois tai käyttää sitä kuntalaisten sijaan vain virkahenkilöstön parhaaksi. Ei luulisi vaatimusten riman kohoavan maagisiin korkeuksiin, jos päättäjät perehtyisivät ongelmiin ja vaatisivat niille selitysten sijaan muutoksia. Monia raivostuttaa esimerkiksi vanhempien syyllistäminen plus haukkuminen, jos heidän lapsensa eivät pärjää koulussa. Kun tähän vielä lisätään vanhempien maahanmuuttajatausta, voidaan puhua aivan avoimesta rasismista. Selitysten sijaan tulisi virkahenkilöstön tehdä jotain konkreettista, siitä johtajille maksetaan - eikä ainakaan vähentää opetustunteja, kuten nyt jossain tehdään. Kun on selkeät tunnusluvut pärjäämisessä kuntien/kaupunkien liigassa, olisi hyvä tarkastella nykyisen kuntajoukkueen saavutuksia ja toimia sen mukaan niin, ETTÄ JATKOSSA PÄRJÄÄ!  Vai onko parasta edetä niin, jotta kunta satsaa voimalla johtajistoon - pistää johtoryhmän paikat auki ja lupaan Suomen korkemmat palkat onnistuneesta työstä - puhtaanko silloin sijoituksesta tai enemmän riskistä?

keskiviikko 13. maaliskuuta 2024

VIRKAHENKILÖDIKTATUURI JYLLÄÄ - KIITOS NUOLESKELIJOIDEN!

 

Jospa jokainen ottaisi huomioon omat realiteetit eikä yritä olla parempi kuin on - Kiitos Harpo!



Jos vientiteollisuuden työntekijältä loppuvat hommat saa hän kenkää ja lopettaa työllään yhteiskunnan toimintojen rahoittamisen. Sen sijaan, jos kaksi kuntaa liitetään yhteen, ketään ei irtisanota, vaikka tehtäviin nähden töitä ei riitä kaikille entiseen malliin. Liitoksen yhteydessä palkat jopa harmonisoidaan niin, että pienemmän kunnan entisistä napahenkilöistä tulee uuden liitoskunnan hyväpalkkaisia virkaheppuja. Kun vielä huomioidaan sekin, että kuntien toimintojen järkeistäminen tahokkaaksi on äärettömän hankalaa ellei peräti mahdotonta voli todeta lakonisesti: Tässä on syy mikseivät sairaanhoitajien palkat koskaan nousseet sille tasolle, minne ne olisi kohtuullisuuden nimissä tullut nostaa. Tehottomien organisaatioiden tehottomimmat tekijät, joiden olemisen ja työtahdin mahdollistaa surkea johtohenkilöstö/päättäjät. 

Sote-uudistuksen oli tarkoitus tehostaa toimintoja niin kunnissa kuin ns. hyvinvointialueilla, jotta kaikki saisivat tasapuolisesti parempia sote-palveluita ja kunnat voisivat keskittyä paremmin rahavaroin jäljelle jääviin tehtäviin. Kuten jokainen voi havaita sen enempää säätöä kuin toimintojen paranemista ei tapahtunut kuntalaisten näkövinkkelistä tarkasteltuna. Käytännössä otettiin takapakkia niin sote-palvelujen kuin kunnan palvelujen suhteen. Tavallinen kadun kuluttaja saa entistä huonompaa palvelua entistä kauempana ja entistä kalliimmalla. Nyt kaiken kukkuraksi ns. hyvinvointialueet tyrkyttävät rahapulassa kunnille niitä palveluja, jotka ne uudistuksessa sai hoitaakseen. Ja kunnathan eivät näitä voi hoitaa, ilman leikkauksia muualta, koska niiltä vietiin varat nyt palautuviin tehtäviin. Toinen juttu on se, jos kuntien toiminnan tehostamista valmistelee virkahenkilöstöstä koostuva johtoryhmä, lienee selvää ettei johtoryhmään ja heidän lähipiiriinsä kohdistuvaa kulujen karsintaa tapahdu. On nähty, että muutenkin mahdottoman mainiota työturvaa nauttiva johtajisto pitää entistä lujemmin kiinni asemastaan ja eduistaan.

Jokainen näkee vilkaistessaan kuntaorganisaatiokaaviota, jotta varsin useista niistä löytyy melkoisesti tehostettavaa. Kuinkas käy, jos vaisusta ja lonkeron harmaasta massasta erottuu luottamushenkilö, kuka, esittämiinsä faktoihin vedoten haluaa tehokkuutta kunnan valmisteluun tai esittää mielestään vaihtoehtoisia ratkaisuja kuntaorganisaation huipun tarjoamiin kyseenalaisiin esityksiin? Tällainen tyyppi pyrkii synnyttämään ja käymään kuntalaisten kesken avointa keskustelua niistä asioista, joiden taustafaktat hän omalla ajallaan selvitti. Hyväntahtoinen päättäjä, kuka uhrasi aikaansa yhteisten asioiden hoitoon saa yllätys, yllätys silmilleen haukkumiset ja hänet kutsutaan, vanhaan neuvostotyyliin, nuhteluihin teemalla: EI MEIDÄN VIRANHALTIJOITA SAA ARVOSTELLA! Nuhteluelimen muodostavat tietenkin he, ketkä eivät pelkästään nuole virkajohdon ahteria vaan pyrkivät sujauttamaan koko nuppinsa po. anuksen uumeniin. Koko kuviota voidaan pitää vähintäänkin sairaana ja, tarkoitukseen nähden, päälaelleen kääntyneenä, jos se kieltää kuntalaiskeskustelun ja päättäjien osallistumisen siihen. Osaltaan koko organisaation kelvottomuudesta kertoo omaa kieltää sekin, että strategiapäivityksessä tärkeimmäksi asiaksi kohoaa virkahenkilöiden koskemattomuus. Milläs pistät asioita kuntoon, jos et saa todeta niiden olevan totaalisesti poskellaan? Ilman negatiivisten asioiden esiin nostoa niitä ei koskaan saada kuntoon ja jos luottamushenkilö on äänestäjiensä antaman mandaatin arvoinen, hän ei alistu minkään, viranhaltijoiden käskyläiseksi alistuneen, kuppikunnan kuulusteluihin. 

maanantai 11. maaliskuuta 2024

KOLME ONGELMAA: SOTE - SOTE - SOTE


Sote-uudistus vähensi kuntien vastuita kuudellakymmenellä prosentilla. Siirron seurauksena lähtivät kunnilta myös po. tehtäviin tarkoitetut rahat. Ja mitä ilmeisimmin sote-uudistus ja mainittu varojensiirto tapahtui kunnat pulaan jättäen. Kalliin hallinto-organisaation luoneet sote-alueet kärvistelevät nyt rahojen puutteessa. Tämän vuoksi sote-alueet eivät kykene hoitamaan kaikkia niitä tehtäviä, jotka sille siirtyivät kunnilta uudistuksen seurauksena. Siispä kuntien, joilta uudistuksen myllerryksessä leikattiin varat, täytyisi jatkaa toimintoja, koska sote-alueen varat menevät hallintoon ja johtajien palkkoihin. Kun uudistuksen seurauksena opetuksesta jäi kuntien suuruudeltaan merkittävin toiminta-alue, tulee siitä kehityksen sijaan loppujen lopuksi leikkauskohde, koska kuntien täytyy järjestää inhimillisten palvelujen jatko heille, ketkä sote-alue jätti/jättää nyt oman onnensa nojaan. Tilanne muodostui äärettömän noloksi vastuun siirroksi valtakunnan päättäjiltä kuntien päättäjille. Käytännössä sote-manööverin vuoksi kunnissa kaikki tulevaisuuden suunnitelmat menevät, rahan puutteen vuoksi, uusiksi.

Kunnissa eteen nousee räikeä vastakkainasettelu, kun jo suunnitelluista ja luvatuista asioista ei voida pitää kiinni. Miten on, pistätkö miljoonan urheilupaikkaan ja samalla viet ikäihmisiltä kokoontumispaikan, jonka toiminta on jatkunut kymmeniä vuosia, joihin sote-alueella ei ole varaa? Luonnollisesti ikäihmisistä on pidettävä huoli siinä, missä huolehditaan lapsista, sairaista ja vammaisista, mutta se miten tämä vastuu lankeaa kuntapäättäjien päälle, on niljakkaan valmistelun ja epäonnistuneen sote-uudistuksen seurausta. Jos kunta lähtee nyt hoitamaan näitä ns. sote-alueelle kuuluvia perustehtäviä, saa se, takuuvarmasti, niitä jatkossa lisää. Jos taas kunta ei hoida mainittuja tehtäviä, jättää se osan asukkaistaan heitteille. Sote-uudistus söi paljon enemmän rahaa, mitä se tarjoaa ja nyt tämän ongelman ratkaisijoiksi pakotetaan kuntapäättäjät vieläpä niin, että kovimmille joutuvat pienten kuntien päättäjät.

Pohditaanpa yksinkertaisimman kautta koko sote-uudistuksen toteutusta: Valtio antaa varat ja määrää niillä suoritettavat tehtävät. Näinhän se menee eli sama homma, jos äiti antaa lapselle kympin rahaa kymmenen euron tavarat sisältävää ostoslistaa varten. Eikö näin ajateltuna koko sote-organisaatio uusine johtajineen ja päätäntäelimineen ole täysin turha. Sen sijaan, että tuhoamme kaiken suunnitellun ja luvatun, olisiko meidän kohtuullista myöntää po. uudistuksesta, että ahterilleen meni ei toimi vai katsommeko sivusta, kuinka synnytetty hirviö syö ja tuhoaa kaiken hyvän ja jo aikaansaadun siinä sivussa, kun osa sairaista, vanhuksista ja sairaista kärsii hoidonpuitteesta siirrettynä kauas tutusta ympäristöstä ja ystävistä - TÄMÄKÖ ON INHIMILLINEN HYVINVOINTI SUOMI?

sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

HALLINTO PÄÄTTÄÄ OMAT TYÖT - SINÄ MAKSAT!

 



Suomessa julkisella sektorilla työskentelee noin 630 000 työntekijää, luku on noin 11% prosenttia maan väestöstä. Sama prosenttiluku kirjataan Saksassa 4(2019). Tuosta tulee mieleen oivallus, että karsimisen varaa on ja onhan karsintaa tehty - poliisit esimerkiksi ovat huomattavasti harvemmassa kuin joku vuosi sitten. Tästä seurasi puolestaan turvattomuutta, joka kumpuaa rikollisuuden kasvuna ja sen pelkona - näin siis maakunnissa, suurissa kaupungeissa poliiseja piisaa. Senkin ymmärtää, että puolustusvoimat vaativat tänä päivänä lisää resursseja, mutta entäpä kunnallisen tai valtiollisen tavallisen arkityön toteuttaminen - voidaanko sitä tehostaa ja miksi ei voida? Otetaan esimerkki normikaupungista, jossa sote-uudistuksen myötä katosi johdon alta johdettavista noin kuusikymmentä prosenttia. Äkkipäätä luulisi, että tuollaisen mullistuksen jälkeen keskusjohtoa voidaan vähentää, mutta toisin kävi ja käy. Keskusjohto pitää kiinni paikoistaan eli valmistellessaan perustelee, että johdettavien määrällä ei ole merkitystä johtajien määrään. Toisin sanoen tuon teorian mukaan nakkikioski ja Toyota konserni tulee toimeen samansuuruisella keskusjohdolla.

Yleensä kunnissa noudatetaan valmistelua, niin tapahtui mainitussakin tapauksissa. Kaupungin taloudellisen tilanteen vuoksi vaadittiin yt-neuvotteluja. Valmistelijat totesivat, ettei taseen kanssa ole huolta, joten po. neuvotteluja ei tarvita, koska talousongelmat alkavat vasta muutaman vuoden kuluttua. Samaan tulokseen tultiin sopeutustoimivalmistelun edetessä - johtajistoon ei saa koskea, myydään kiinteistöjä ja vaikka teatteri - sekin vilahti keskusteluissa. Toisaalta tilanne on ymmärrettävä, sillä harvahan on valmis itseään tai työkavereitaan erottamaan ja tuskin esimieskään tähän kannustaa. Kun päättäjien enemmistö hyväksyy mainitun, voi todeta takana olleen ohdakkeisen ja täysin hyödyttömän valmistelu/neuvotteluspektaakkelin. On väärin väittää, ettei muutaman vuoden kuluttua selvitystilan ovea kolkuttava organisaatio olisi sentään jostain karsinut kuluja: niitä karsittiin opetuksesta eli lapsilta vietiin opetustunteja. Seuraava säästökohde lienee ikähaarukan toinen pää eli kaupunki, ei edes pakon edessä, hoida niitä tehtäviä, jotka hyvinvointialue jättää hoitamatta. Pääasia lienee, että johtajisto porskuttaa vakaasti ja varmasti nykyisin eduin nykyisissä tehtävissään hamaan eläkkeeseen asti.

Meillä on siis noin 630 000 julkisensekotorin työntekijää. Vertailu Saksaan osoittaa, että po. sektorin osuus Suomen muusta väestöstä on kohtuuton. Muutosta tuohon ei voi edes teoriassa saada niin kauan, kun po. sektori valmistelee ministeriöissä ja kunnissa itseensä kohdistuvat tehostustoimet. Härskiyden huippuna voitaneen pitää sitä, että ministeriöiden valmistelevien virkahenkilöiden asuinseutujen puitteet ajavat kansalaisten perustarpeiden ohi silloin, kun kyseessä on valtion varojen suuntaus. Jokainen on tavallaan oman onnensa seppä ja viranhaltijat takovat vimmatusti, jotta oma tulevaisuus muodostuisi varmaksi ja mukavaksi. Jos virkahenkilö hakee muualle, eikä toistuvista yrityksistään huolimatta pääse hakemiinsa paikkoihin, tarrautuu hän olemassa olevaan työpaikkaan kahta tiukemmin, koska ei halua pudota tyhjänpäälle. Tämä tulisi ihmettelyn lisäksi päättäjän lisäksi huomata, kun hän lukee valmistelijoiden esityksiä organisaatiouudistusten tarpeettomuudesta. Kuntapäättäjän on oltava inhimillinen mutta samalla hänen tulee muistaa, kenen valitsema luottamushenkilö hän on!

lauantai 9. maaliskuuta 2024

AMMATTIKOULUT OJASSA - OPPILAAT ALLIKOSSA




Neljäsosa ammattikouluista valmistuneista ei saa heti töitä. Näin väitetään ja samalla tuodaan työväkeä vierailta mailta. Ongelmaa ei juurikaan tarkastella, koska ensinnäkin eduskunnan vasemmisto on vieraantunut täysin suomalaisen työväestön ongelmista ja he näkevät ulkomailta tulevan työvoiman selkeästi positiivisena ilmiönä, kun eivät pohdi vähääkään sen taustoja. Luonnollisesti yrityselämä ja sen moraalittomat sekä kasvottomat pörssiyhtiöt ottavat kaiken hyödyn irti nöyrästä, halvasta ja helposti höynäytettävästä vierastyövoimasta. Syy suomalaisten työntekijöiden kelvottomuuteen löytyy kuulemma ammattikoulutuksen onnettomasta tasosta, joka ei vastaa yritysten tarpeisiin. Jotenkin tuo pistää mietityttämään, kun esimerkiksi aiemmin rekkakuskiksi pääsi käymällä autokoulun muutamassa kuukaudessa, nyt sama onnistuu ammattikoulussa 1,5 vuoden istumisen jälkeen. Eikä autot ole ainakaan huonontuneet tai ajettavuudeltaan hankaloituneet ohjaustehostinta vailla olevien, iloisesti suhisevien, Bedfordien ajoista.

Sopii pohtia vaikkapa sen suuntaista, että onko opetusta lisätty vain sen vuoksi, jotta ikäluokkien pienentyessä, oppituntimäärän kasvulla on kyetty korvaamaan, ikäluokkien pienenemisestä johtuva, opetustarpeen lasku ja näin turvataan opettajien työt. Suomalaisten työntekijöiden koulutusta lisätään ja silti he eivät kelpaa työmarkkinoille vaan väkeä tuodaan ulkomailta, joten koko aikuiskoulutushomma haisee! Kun vielä muistetaan yrityksiä rasittavat erilaiset työntekijöiltä vaadittavat lupakortit, voi perustellusti vaatia koko koulutuksen ja kyttäysjärjestelmän uudistamista. Pieni pääkaupunkilainen virkahenkilöeliitti sanelee kuinka Suomessa toimitaan. Kun tämä mene tarpeeksi ristiin käytäntöjen ja maakuntien tarpeiden kanssa, käy kuten Lapinlahdella, joten olisiko paikallaan hajauttaa valtaa. Pahimmillaan koko maa kaatuu pienen virkahenkilöeliitin, joka on täysin vieraantunut kansalaisten arjesta ja käytännön ongelmista, itsekkyyteen ja typeryyteen: sote-uudistus on kammottava esimerkki tästä ja mikä mystisintä - KUKAAN EI TEE MITÄÄN!

tiistai 5. maaliskuuta 2024

YT-NEUVOTTELUT, SOPEUTUS, VÄKIKATO - POSITIIVISUUTTAKO?




Neuvostoliitossa ei johtoa kohtaan saanut esittää kritiikkiä, ei edes parannusehdotuksia. Kaikkeen annettuun täytyi tyytyä vaieten tai Siperia kutsui urputtajaa, pahimmillaan hänet nielaisi maanpovi. Kun valmistelu/päätös- ja toteutusvalta rajoittui muutamalle tyypille kärsivät miljoonat. Neuvostoliitto oli hyvä esimerkki siitä, kuinka onnettomat tunarit juhlivat surkeita tempauksiaan suurina saavutuksina, vaikka todellisuudessa kansan olot muuttuivat ankeaakin ankeammaksi. Tällaiselle tehottomalle, harvojen hallitsemalle ja määräämälle näennäisriemulle tuli onneton ja varsin nolo loppu. Valheessa ei pystynyt elämään eli jos arkena tarvittiin ruokaa ja rahaa, ilman niitä kukaan ei pärjännyt, vaikka kuinka ns. asiantuntijat näyttäisivät, valtaeliitin maksamia, tilattuja ja tuloshakuisia tilastoja.

Jos kunta, joka menettää asukkaita, nostaa veroja, vetää yt-neuvotteluita ja ajautuu sopeutustoimiin, juhlii menestystä ja menestyvää valtaeliittiä, sen kemujen aiheilla ei ole mitään kosketuspintaa kansan arkeen, koko päätöksenteon voidaan väittää ajautuneen täysin epärealistisille, tuhoon vieville, raiteille. Jos haluat muutosta moiseen apatian alhoon johtavan vaelluksen suuntaan, sinut leimataan ilkeämieliseksi maalittajaksi, hyvä ettei kansan viholliseksi, kuten Neuvostoliitossa aikoinaan. Sopiikin pohtia, miten mainitun alamäen voi muuttaa, vaikka elettäisiin demokratiassa, jos päättäjien enemmistö siunaa vallitsevan taantumuksilleen tyylin. Oliko demokratiaa kritisoinut Machiavelli oikeassa ja pitäisikö toteuttaa hänen oivallustaan: Yksi muutos avaa aina tien uusille muutoksille?

En väitä kenenkään lukeutuvan pahoihin ihmisiin, joskin itsekkäiden joukkoon jokunen valmistelijamme täytyy lukea. He käyttävät häikäilemättä heikompia hyväkseen samoin kuin Hitler pompotti eichmanneja mielensä mukaan, jotta pysyisi vallassa. Hannah Arendt totesi aikoinaan, että ei ihmisen tarvitse olla paha eksyäkseen pahan toimien toteuttajaksi. Tällainen eksyjä on pikemminkin heikko ja menee helposti massan mukana. Ei siis missään tapauksessa tule tuomita heitä, keistä tulee, kymmenien yhteisten istuntojen seurauksena virkaeliitin kavereita ja sen seurauksena he noudattavat vanhaa suomalaista sääntöä: Kaveria ei jätetä. Pidän kuitenkin jokseenkin kohteellisena muistuttaa, että vaaleissa valitut päättäjät edustavat äänestäjiä ja siten toimivat heidän luottamushenkilöinään. Ehkäpä voisimme ottaa ohjenuoraksemme uusikaupunkilaisen kunnallisneuvoksettaren Helena Vartiaisen ohjeen: Me päättäjät teemme päätöksiä kuntalaisille emme toisillemme!

maanantai 4. maaliskuuta 2024

MIKÄ ROMUTTAA KUNNAN JULKISUUSKUVAN JA VETOVOIMAN?

 






On hieno katsoa suomalaisen kuntakentän käänteitä: jossain onnistutaan vastoin odotuksia, toisaalla epäonnistutaan vastoin odotuksia. Kaikki onnistuneet päätöksethän perustuvat laadukkaaseen valmisteluun, jonka monipuolisista vaihtoehdoista käydään avoin kuntalaiskeskustelu ja tämän pohjalta päättäjät, joihin kuntalaiset luottavat, tekevät päätökset kuntalaisen parhaaksi. Entä jos päätökset eivät tuotakaan kuntalaiselle hyvää, vaan hän ja muutkin haluavat muuttaa toisaalle - mikä meni vikaan? Eikö valmistelu ollut avointa ja jäikö kuntalaisen mielipide kuulematta vai oliko vaihtoehtoja vain yksi tai tuliko valmisteltu ratkaisu päättäjille ja kuntalaisille yllättäen puskista kuin hirvi auton eteen? Kävikö niin, että kuntalaisille juteltiin junakyydeistä ja kaikesta kivasta ja sen varjosta joku hanke hyppäsi yllättämään niin päättäjät kuin tavalliset kuntalaiset eli he keitä varten hanketta tehdään. Lienee selvä, että, jos ratkaisumalleja oli yksi ja se tuotiin julki ilman valmistavaa keskustelua, syntyy vastarintaa. Jos hankkeen hinta on kovin korkea, se herättää lisää skeptisyyttä ja vastusta. 

Mitä enemmän jälkiselittely ja salailu korvaa avointa valmistelua, sitä enemmän hanketta vastustetaan kuntalaisten keskuudessa. Lopulta vain vähemmistö kuntalaisia kannattaa hanketta, mutta toisaalla sen takana ovat valmistelijat sekä kritiikittömien luottamushenkilöiden enemmistö. Ajan saatossa, valmistelukuvion ja pohjattomien selitysten toistaessa itseään, syntyykin kuvio, jonka seurauksena ei ole enää kuntalaisten vaan valmistelijoiden luottamushenkilöitä. Valtaa käyttää poppoo, joka nöyrästi luottaa valmistelijoiden esityksiin ja hyväksyy niitä seuraavat epätoivoiset selitykset ja siinä sivussa sitä kuntalaisten suhtautuminen päätöksentekoon kasvaa entistä skeptisemmäksi. Syntynyt tilanne ja ilmapiiri on äärettömän ikävä myös valmistelijoille, jotka tuntevat olonsa plus tulevaisuutensa organisaatiossa epävarmaksi. Tästä kasvaa työntövoima, joka saa valmistelijat etsimään töitä muualta, varmempaa oksaa, jolla jatkaa elämäänsä. Kun pois hakuisuus laajenee, näkyy se muualla sitä enemmän, mitä enemmän muualle hakevia valmistelijoita on. Kuka halua kuntaan, jonka valmistelijat antavat käytöksellään signaalin, että muualla on parempi työskennellä ja toimia kunnan sekä sen asukkaiden parhaaksi?

Huonoin signaali ja negatiivisimmin kunnan julkisuuskuvaan vaikuttavat pois haluavat viranhaltijat. Jo se, että valmistelija ei asu työkunnassaan, jota hän tekee muille parhaaksi asuinpaikaksi, saa jonkun epäilemään po. henkilön kykyjä ja uskottavuutta. Entistä negatiivisemmaksi kunnan tahraantunut maine mustuu, jos nämä muualla asuvat valmistelijat eivät muuta työkuntaansa asumaan, vaan haluavat peräti sieltä muualle töihin. Jos valmistelijat hakevat laajalla rintamalla toisaalle töihin pääsemättä hakemiinsa paikkoihin, voidaan puhua julkisuuskuvakriisistä ja siitä, ettei koko kuvio on sisältä mätä. Tällainen kunta ei saa hankkeita tyylillä maaliin, se etenee sopeutustoimiin ja yt-neuvotteluihin eikä kiinnosta uusia asukkaita, sinne ei haluta töihin ja mikä karmeinta: kunta on tyytymättömien poishaluavien, mutta minnekään pääsemättömien, virkahenkilöiden vanki! Kyseinen organisaatio ei kehity vaan taantuu tyytymättömyydessään eikä tilanne organisaatiossa muutu ennen kuin koko organisaatio siivotaan apatiaa ruokkivista epäonnistumisten ketjusta, sen valmistelijoista ja etenkin sen hyväksyjistä - HEIDÄN PITÄISI OLLA KUNTALAISTEN EI VALMISTELIJOIDEN LUOTTAMUSHENKILÖITÄ!